SYDÄN-HÄMEEN RATSASTAJAT RY:N TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2006



Seurassa oli vuonna 2006 jäseniä 62. Seuran puheenjohtajana toimi Tuomas Sihvola ja varapuheenjohtajana Anssi Seppälä. Sihteerinä seurassa toimi Annukka Koskinen ja jäsensihteerinä Marissa Henttinen. Johtokuntaan kuuluivat Marissa Henttinen, Marja Ahola, Sirpa Lepistö ja Johanna Puomila. Varajäseninä Virpi Henttinen, Ruut Kastepohja-Seppälä ja Anssi Seppälä. Vuoden 2006 aikana johtokunta kokoontui viisi kertaa. Kevätkokoukseen osallistui 13 seuralaista ja syyskokoukseen 7 seuralaista.

KOULUTUS

Seuran jäseniä on osallistunut muiden seurojen järjestämiin koulutustilaisuuksiin.


KILPAILUTOIMINTA

Sydän-Hämeen Ratsastajat ovat järjestäneet kahdet seura-cupin kouluratsastuskilpailut ja kolmet seura-cupin esteratsastuskilpailut. Neljäosainen Aitoo-Cup kouluratsastuskilpailu järjestettiin kahdeksannen kerran.

Seura-cupin kouluratsastuskilpailuissa lähtöjä oli 35 ja esteratsastuskilpailuissa lähtöjä oli 60. Aitoo-Cupissa lähtöjä oli 90.

Seurassa ratkottiin myös este- ja kouluratsastusmestaruudet. Esteratsastusmestaruuden nuortenluokassa voitti Heidi Koskinen ja kisaajaluokassa Heini Puomila. Tenavaluokan voittaja oli Marja Sihvola ja Täti & Setä – luokassa Tuomas Sihvola. Lähtöjä oli yhteensä 28. Kouluratsastusmestaruuden voitti nuortenluokassa Johanna Jokela ja kisaajaluokassa Heini Puomila. Tenavaluokan voittaja oli Noora Sihvola. Täti & Setä – luokan mestaruudesta ei ollut kilpailijoita. Lähtöjä oli yhteensä 20.

Seuramme edustajia kilpaili myös valtakunnallisissa hevostaitokilpailuissa Virroilla. Seuraamme edusti Johanna Jokela, Maria Sihvola, Ronja Alen, Miira Kettunen, Heidi Koskinen ja Noora Sihvola.

Marissa Henttinen on edustanut seuraa menestyksekkäästi kansallisen tason kouluratsastuskilpailuissa. Hän on kilpaillut Helppo A – Vaativa A tasolla sijoittuen kaikilla tasoilla yhteensä 12 kertaa. Kansallisessa senioreiden kouluratsastuksen ranking-listalla vuonna 2006 hän on sijalla 32 pistein 78 (32/168), kaikkien ikäluokkien kansallisen tason listalla sijalla 46 (46/237).

Heini Puomila puolestaan on edustanut seuraa esteratsastuksen aluetason kilpailuissa hyvällä menestyksellä hypäten 80-100cm:n luokkia. Hämeen alueen esteratsastuksen ponien ranking-listalla vuonna 2006 hän on sijalla 4 (4/18) ja Hämeen alueen esteratsastuksen kaikkien ikäluokkien listalla sijalla 13 pistein 40 (13/175).



VALMENNUSTOIMINTA

Seuralaisten valmentautumisesta on huolehtinut ratsastuksenopettaja Marissa Henttinen. Hän on vuoden aikana kouluttanut itseään edelleen osallistuen ratsastuksenopettajien erikoisammattitutkintoon valmistavaan koulutukseen, koulutuomarikoulutukseen sekä II tason valmentajakoulutukseen.

Heini Puomila on osallistunut Hämeen alueen ponien estevalmennukseen.



TIEDOTUS- JA SUHDETOIMINTA

Vuoden 2006 aikana on ilmestynyt kolme jäsenlehteä. Lisäksi paikallislehtiin ja Hämeen alueen Riimu-lehteen on toimitettu materiaalia. Seuran seniori- ja juniorijäsenille tulee Suomen Ratsastajainliiton jäsenlehti Hippos. Seuralle on avattu omat nettisivut osoitteessa http://koti.welho.com/aseppal4/pihla/shr.htm.


NUORISOTOIMINTA

Seura on pitänyt heppakerhoa seuran jäsenille yhteistoiminnassa Luopioisten ratsastuskeskuksen kanssa. Heppakerho on n.12–25 -vuotiaille tarkoitettua toimintaa. Tarkoituksena on lisätä hevosiin liittyvää tietoutta ja innostaa jäseniä osallistumaan hevostaitomerkkien suorituksiin kuin myös hevostaitokilpailuihin. Heppakerholaiset osallistuvat Luopioisten ratsastuskeskuksen järjestämiin teoriahetkiin. Heppakerho on kokoontunut 10 kertaa ja osallistujia tilaisuuksissa on ollut yhteensä 70. Heppakerholaiset taas puolestaan ovat pitäneet seuran pienemmille jäsenille ponikerhoa. Ponikerho on n. 5-12 -vuotiaille tarkoitettua toimintaa. Ponikerhon tarkoituksena on myös lisätä omaa hevosiin liittyvää tietoutta ja innostaa jäseniä osallistumaan hevostaitomerkkien suorituksiin kuin myös hevostaitokilpailuihin. Ponikerho on kokoontunut 12 kertaa ja niissä on ollut yhteensä 12 osallistujaa.


HUVITOIMINTA

Seuralaisille on järjestetty retki Helsinki International FIM Horse Show’hun. Osallistujia retkellä oli 24. Samoin järjestettiin yhteinen retki Kuninkuusraveihin heinäkuun lopussa.

Seuran halukkaille jäsenille hankittiin yhteiset takit.

Perinteisen jouluratsastuksen yhteydessä palkittiin vuoden 2006 hyvin kilpailuissa menestyneitä ratsastajia ja vuoden mittaan ahkerasti talkootöihin osallistujia. Myös vuoden seuralainen palkittiin. Vuoden 2006 seuran ulkopuolisissa kilpailuissa parhaiten menestyneinä palkittiin Marissa Henttinen ja Heini Puomila. Seura-cupin kolme parasta olivat Heidi Koskinen, Heini Puomila ja Noora Sihvola. Talkoosarjan ahkerimmat olivat Marja Sihvola ja Noora Sihvola sekä Johanna Puomila ja Heidi Koskinen. Yhteenlasketuilla pisteillä Vuoden Seuralaiseksi 2006 julistettiin Heidi Koskinen.