Ajomatka 130 km
Kokonaismatka 1540 km
Keskiajonopeus 17.4 km/h 

Aamulla jokeen ja menoksi. Päivästä tulee taas helteinen. Jalat toimivat paremmin kuin edellispäivänä. Kastelen paidan sekä lakin lakin Äkäsjoessa ja täytän vesipullot toivoen, että vatsa kestää. Aika juomakelpoisia nämä pohjoisen joet ovat. 

Baarit, kaupat ja huoltsikat ovat käyneet vähiin ja niiden myötä jäätelö- ja munkkisyömingit. Kihlangista löytyy kahvio joen rannalta. Ostan kahvin ja viinerin. Äijäporukka kertoo kalajuttuja ja kohtalaisen hyviä ruokottomia vitsejä. 

Uusi riesa: ylämäkipaarmat. Vauhdin hidastuessa niitä alkaa kertyä ympärille heilumaan, ja mäen ollessa jyrkimmillään jotkut jo istuutuvat ja niitä saa huitoa loitommalle juuri, kun olisi tärkeämpää tekemistä. 

Alamäissä niistä pääsee eroon, kiihkeimmätkään eivät pysy neljänkympin vauhdissa. Seuraava ylämäki kerää uuden parven. 

Ajo sujuu helteestä huolimatta. Pistäydyn uimassa kun voin. Muonionjoki, Kangosjärvi. Taivaanrannassa nousee tuntureita, päivän edetessä lähempänä. Olostunturillako nuo tuulivoimalat ovat. 

Poutapilvet kasvavat korkeutta, tuuli vaihtuu välillä vastaiseksi ja aavistelen, että helpon ajamisen päivät alkavat olla ohi. Loppuviikosta saattaa ukkostaa. Silloin olen jo Norjassa. 

Pistäydyn Harrinivassa syömässä lohta korvasienikastikkeessa ja mietin, millaista olisi olla töissä matkailukeskuksessa. Retkeilyä, koskenlaskua, huskyja, kaikenlaista mistä pidän. Mutta millaisia tänne tulevat ihmiset mahtavat olla. Kusipäillekin täytyisi olla ystävällinen, ainakin korrekti. 

Tänään ovat päässä soineet Juicen Tarzanin kalsarit ja Napoleonin mopo. Muuten on päässäni ollut hiljaista, mikä on hyvä asia. Yleensä ajatukset ja ihmiset inttävät ja kinaavat siellä vailla tolkkua, mikä tekee elämästä vaikeaa. Mieluummin olisin onnellinen. 

Muonion kaupassa soi Ultra Bra:n Savanni nukahtaa, ja kymmenien kilometrien ajan mielessäni pyörii: salaatti nukahtaa / kilpikonnan kuumuuteen... 

Välillä jo laantunut tuuli kääntyy illalla navakasti vastaiseksi. Koetan polkea rauhallisesti. Päivästä toiseen joutuu toistamaan itselleen samaa asiaa: ei tarvitse rehkiä. Nyt jos koskaan ollaan lomalla. 

Pysähdyn ennen Hettaa ja laitan teltan Muotkajärven rantaan. Sääsket ja mäkärät haittaavat toimitusta. Sipaisen naamaan tuhtia kamaa, Offin punkki- ja mäkäräsuojaa, saadakseni teltanpystytysrauhan. Toimii. Miten se oikein mahtaa niitä karkottaa. Onko vaikutus sama, kuin jos minun korvani juuressa laulettaisiin ooppera-aarioita. 

-Aijjai. Kotona taas, huokaan teltassa. Tuuli humisee rantamännyissä.

Herkut

Vihdoin tuntureita

Kautokeino, perjantai 4.7

Ajomatka 111 km
Kokonaismatka 1651 km
Keskiajonopeus 15.3 km/h 

Aamulla kylmää, harmaata ja tuulista. Toisaalta, hyönteiset ovat vaisuja iltaan verrattuna. Keitän ruispuuron ja kahvin. Ei ole ihan nälkä mutta kannattaa silti syödä niin paljon kuin kykenee. Ruispuuro on kaurapuuroa parempaa ja olen tyytyväinen eilen ostamaani kuksaan. 

Kun vielä vahvan kahvin herättämä aamukakka alkaa koputtaa kalsareita ja vieressä on oikea huussi, ei päivä voisi paremmin alkaa. 

Lähteminen vain kestää aina julmetun kauan. Heräsin kahdeksalta, kuuntelin taskuradiosta uutiset - kuuluvuus oli niin huono että luulin kuuntelevani saamenkielistä kanavaa kunnes tunnistin sanan 'metsäpalovaroitus' - söin aamiaisen, pakkasin tavarat, ja pääsin liikkeelle vasta yhdentoista jälkeen. 

Lähdön hetkellä jyrähtää. Päätän pukea sadeasun päälle heti ensimmäisten pisaroiden pudottua jottei käy kuten joskus, kun olen luottanut kesän kuivaavan minkä se kastelee, ja sitten kaatosade on äkisti romahtanut niskaan. 

Kolmen kilometrin kuluttua alkaa sataa. Puen sadekamppeet. Vaihtelua helteeseen, ajattelen ja näytän autoilijoille iloista ilmettä. 

Hetan Essolta saisi edullista porsaankyljystä mutta aamiaiseni oli niin tukeva, että tyydyn Fantaan ja toscatorttuun. 

Nyt siellä sataa oikein kunnolla. Essolla on leppoisaa kuin kesämökin kuistilla. Tekisi mieli vain istua ja lueskella Lapin Kansaa. Norjaan näkyy olevan 37 kilometriä, mutta tokkopa siitä maisemat juuri muuttuvat. 

Poljen kohti Norjaa. Ylämäkiä riittää, ja vastatuulta. Sade laantuu vähitellen. Keskellä ylänköä tapaan kaksi Nordkappista tulevaa suomalaista pyöräilijää lounastauolla. Lupaavat matkan jatkuvan pääosin alamäkenä. 

Norja. Matka jatkuu mäkisenä ja energiaa tarvittaisiin. Ajattelen kaiholla Hetan porsaankyljyksiä. Joen rannassa pidän pastalounastauon. Liikkeelle lähtiessäni kello on jo puoli kuusi vaikka tuntuu, että päivä olisi vasta alussa. 

Tasaisen harmaata koko päivän. Kaukana pilviverhon repeämästä paistaa aurinko tunturin lakeen. En saa katsettani irti näystä. Sellainen on kaipuun olemus. 

Alamäki jokilaaksossa olevaan Kautokeinoon on mieluisa mutta ylämäki sieltä eteenpäin ottaa luulot pois väsyneeltä. Poljen hitaasti pienimmällä vaihteella eikä mäki tunnu loppuvan koskaan. Autoissa hymyillään. 

Perspektiivintajuni on jotenkin hukassa, sillä luulen loivia ylämäkiä alamäiksi ja päinvastoin. Vuoristosta ilmiö on tuttu mutta nyt ollaan ihan vain ylätasangolla. Tai ei tämä nyt suorastaan tasaista ole. Puhti on poissa vaikka päivämatka ei ole ollut erityisen pitkä. Kymmenen kilometriä vielä, sitten teltta mukavaan paikkaan. 

Perjantai-ilta. Sinirinta laulaa tunturikoivikossa. Panen ranttaliksi ottamalla muutaman hömpsyn viskiä ja hyräilemällä 'Heinillä härkien kaukalon'. 

Niittyvillaa

Yksi leiri

Karasjok, lauantai 5.7

Ajomatka 99 km
Kokonaismatka 1751 km
Keskiajonopeus 14.8 km/h
Päivän huippunopeus 56.8 km/h 

Altan tienhaarasta itään tie muuttuu todella mäkiseksi. Kolmenkymmenen kilometrin poljennan jälkeen jalat ovat aivan tukossa. Tulee melkein Pohjanmaata ikävä, mitä tapahtuu harvoin. 

Matka on suunnilleen puolessa välissä ja poden koti-ikävää. Ei täällä ole mitään kiinnostavaa. Saisipa olla mökillä, lämmittää saunaa ja syödä. Paljon. 

Norjalainen on katsonut hyväksi järjestää tämän tien pintaan aina 40 metrin välein sauman. Tump-tump sanovat renkaat ja minä irvistän satulan tärähtäessä. Altan tienristeyksestä Karasjokeen mahtuu aika helvetin monta 40 metrin pätkää. Ei naurata. 

Aivan sietämättömän ylämäen jälkeen alkaa alamäki, ensin loivana, sitten jyrkentyen. Kolme kilometriä sitä riittää ja nopeus nousee reippaasti yli viidenkympin, vaikkei tulisi mieleenkään polkea. Ensi kertaa matkan aikana tulee kypärää ikävä. Jos tässä vauhdissa rengas puhkeaisi tai jokin elintärkeä ruuvi pettäisi, pyörisin tuolla pusikossa pitkään ennen kuin pysähtyisin. 

Laitan ruokaa joen rannassa. Kalastus kielletty ulkomaalaisilta Tenon lohipitoisissa sivujoissa, ilmoittaa kyltti. Jos nyt saisin silti edes vettä tästä joesta Trangiaan ottaa. Toivottavasti norjalaisilta on kaikki kiva kielletty Suomessa. 

Tie alkaa olla joenmukaista alamäkeä ja sen pinta paranee olennaisesti. Lepyn norjalaisille. Väsyttää kovasti. Jäkäläinen männikkö, teltta pystyyn. Nukkumaan. 

Outo kumpu

Utsjoki, sunnuntai 6.7

Ajomatka 94 km
Kokonaismatka 1844 km
Keskiajonopeus 14.9 km/h

Herään viideltä. Sataa. Samoin kuudelta, seitsemältä ja kahdeksalta. Mietin, viitsisinkö odottaa teltassa sateen loppumista esimerkiksi ylihuomiseen. En viitsisi. 

Lämpötila on +10 paikkeilla. Vääntäydyn ulos ottamaan sadesuihkun ja ravistelen tunturikoivuista lisää vettä. Nyt kun olisi bussillinen saksalaisturisteja katsomassa alkuperäiskansan aamupesua. 

Kuivatellessani metsästän teltassa aikani kuluksi harvinaisen sinnikästä hyttystä, joka ei millään ota kuollakseen. Nimeän sen Osamaksi. 

Poljen 8 kilometriä Karasjoen (miten ihmeessä sana 'Karasjok' taivutetaan?) keskustaan ja nautin suljetun huoltoaseman katoksen suojassa voileipiä ja omenan. Karigasniemellä sitten mässään kunnolla. 

Parikymmentä kilometriä Karigasniemelle sujuvat lämpimän ruuan odotuksessa lentämällä. Lento kyllä tyssää heti Suomen puolella Tenolta nousevaan jyrkkään ylämäkeen. Kovin on raskas paluuni kotimaahan, huokaan. 

Käyn ensin kaupassa ja ostan nälissäni kaikenlaista. Vaniljajugurttia, vadelmapiiraita, poromakkaraa. Sitten syömään uunikalaa. Levittelen tavarani ison pöydän ympärille kuivumaan, hörpin olutta, lataan akkuja, luen lehteä. Päivä vierähtää pitkälle. 

Kartan mukaan tie noudattelee mukavasti pohjoiseen virtaavaa Tenoa. Loivaa alamäkeä, Utsjoelle 101 kilometriä, vatsa täynnä ruokaa, helppo päivä, arvelen. 

Muutaman kilometrin kuluttua poljen aivan perkeleellisiä ylämäkiä otsasuonet pullistuen, sydämen muljahdellessa. Etureisiä polttaa, keuhkot halkeavat, mutta pyörää en taluta metriäkään. Ja ajan tänään Utsjoelle asti vaikka kuolisin, päätän raivopäissäni. 

Seuraavia tunteja en muistele mielelläni ja toivon, että jalkanikin unohtavat ne pian. 

25 kilometriä ennen Utsjoen keskustaa: mökkejä. En minä halua nyt Utsjoelle, haluan mökkiin ja saunaan. Mietin, paljonko olen valmis maksamaan. 30 euroa olisi ok, 40 kipurajalla. 50 euroa en missään nimessä maksa. Kaarran pihaan valmiina pettymään. 

Yksi mökki on vapaana. Normaalihinta olisi 55 euroa, mutta... nainen miettii tovin... olkoon 35 euroa kun olet yksin, et sie paljoa kuluta ja näin myöhäänkin tulit. Haluatko saunaan? 

Tunnin kuluttua nostan jalkani saunan katonrajaan ja ähkin. Välillä käyn uimassa aika vilpoisassa Tenossa. Norjan puolella näkyy tuntureilla lunta. 

Matka on jo yli puolenvälin. 

Ei millään jaksaisi

Varanginvuono, maanantai 7.7

Ajomatka 122 km
Kokonaismatka 1966 km
Keskiajonopeus 15.7 km/h
Päivän huippunopeus 57.2 km/h 

Otan mökkielämästä kaiken huvin sekä hyödyn irti ja lähden liikkeelle vasta puolelta päivin. Levänneenä ylämäetkään eivät tunnu mahdottomilta, nautiskelen maisemista ja maistelen saamenkielisiä paikannimiä. Vetsikko-Veahcat. 

Ostan tien varrelta kimpaleen poron kuivalihaa, vaikka hinta onkin huimaava. Vuolen ohuita viipaleita enkä millään pääse liikkeelle. Vielä yksi, vielä, ja vielä. Taivas mitä herkkua. 

Pyöräillessäni tunnen itseni välillä vapaaksi, välillä idiootiksi. Nämä eivät tietenkään sulje toisiaan pois mutta tuntuvat erilaisilta. 

Käyn jaloitellakseni Lähetystori Tenohelmessä katsomassa, olisiko siellä mitään välttämättä ostettavaa. Iloinen rouva kertoo, että nyt saisi kassillisen vaatteita kuudella eurolla. Hieno tarjous, mutta fillarin kyytiin ei tuollaisia tavaravuoria mahdu. -Ei muuta kuin siunattua jatkoa sinulle, kun pyörällä ajelet. 

Nuorgamissa ohitan EU:n pohjoisimman pubin ja saman tien unionin pohjoisimman pisteen. Sen kunniaksi pystytetty monumentti on niin vaatimaton, että tulkitsen sen kannanotoksi Norjan EU:hun liittymisen puolesta. 

Paradoksaalisesti Norjan puolella alkaa heti näyttää Suomea eurooppalaisemmalta. Esimerkiksi Trygve Pedersen on halunnut kytkeytyä eurooppalaiseen kulttuuriperintöön sijoittamalla pihansa suihkulähteen keskelle antiikkiaiheisen naisveistoksen. 

Skiippagurra. Hekotan paikannimelle koko laaksoon laskevan alamäen. Laaksosta nousevassa neljän kilometrin ylämäessä en sitten enää naureskele. 

Ilma muuttuu kovin koleaksi. Alhaalla aukeaa meri. Varanginvuono, Jäämeri. Kuin kotiin palaisi, ja silti on lähdettävä takaisin. 

Meren lähestyessä ihmettelin, miksi koivut ovat vasta hiirenkorvalla vaikka on jo heinäkuu. Kai täällä sitten on niin kylmää, ajattelin. Koivikossa kusella käydessäni havaitsin, etteivät ne hiirenkorvalla ole. Ne on syöty. Kaikkialla on inhaa tahmeaa seittiä ja vihreitä toukkia, jotka jyystävät viimeisiä lehdenjäänteitä. Toukkia kuhisee maassa ja niitä kiipeilee vaatteissani. Pois tästä metsästä, pian. 

Koko laaja alue tunturilta merelle on sävyltään ruskehtava lehtien kadottua ja muututtua maassa sätkiviksi toukiksi. Siellä täällä lentelee koin näköisiä perhosia. Toipuuko koivikko tosiaan näin totaalisesta tunturimittarituhosta? 

Ajelen myöhäisillassa hiljakseen etsien mukavaa teltanpaikkaa. Heikko pohjoistuuli tuo meren tuoksua, samanaikaisesti raikasta ja täyteläistä, ruokahalua herättävää. 

Epämääräinen pusikko muuttuu tien noustessa avomaastoksi, johon on helppo leiriytyä. 

Orgiat teltassa. Ensin karjalanpiirakka, sitten hillomunkki. Sitten pala Tuplaa, toinenkin. Ja lopuksi lukemattomia ohuita siivuja poron kuivalihaa. 

Koirien ja lampaitten ääniä, punakylkirastas, kaukaista meren kohinaa. Ei hyttysiä. Telttaan asti tuntee maiseman avaruuden. 

Pyöräilijäystävällinen ratkaisu

Näätämö, tiistai 8.7 

Ajomatka 85 km
Kokonaismatka 2052 km
Keskiajonopeus 14.4 km/h
Päivän huippunopeus 56.3 km/h 

Teltassa alkaa olla lämmin ja meri kimaltaa auringossa. Soitan Näätämön Stoppariin tiedustellakseni yösijaa. Ei kyllä nyt ole, no jotain hyvin vaatimatonta ehkä voidaan järjestää. 

Seurailen Varanginvuonoa itään. Tuuli puhaltaa navakasti Barentsinmereltä ja matka taittuu hitaasti. Harvinaisen huono tuulionni sattunut tälle matkalle. Vaikka pyöräillessä kulkutuuli on aina ajoviiman takia vastaisempi kuin todellinen tuulen suunta, on puiden latvoja ja sääkarttoja katsellessa ollut helppo todeta, että paria myötätuulista ja tyyntä päivää lukuunottamatta tuuli on enimmäkseen ollut vastainen. 

Mutta maisemassa ei ole valittamista. Vasemmalla meri, oikealla rosoisia kallioita, meren takana lumihuippuisia tuntureita. Sinistä, harmaata ja vihreää, ja koko ajan tämä herkullinen meren tuoksu. 

Tuskastuttavien ylämäkien jälkeen tie viettää jyrkästi lahdenpoukamaan, jossa on aivan pakko uida. Kylmää, mutta ei niin kylmää kuin luulin. Huuhdon pois ylämäkihiet ja saan vastineeksi merisuolakuorrutuksen. Meduusoita väistellen kahlaan rantaan. 

Keittelen kanariisipataa ja mietin, miksi tällaisille matkoille tulee aina lähdetyksi yksin. Nytkin olisi mukava viettää kavereiden kanssa leppoisaa rantaelämää, narrata merestä turska, paistaa se voissa ja huuhtoa alas vilpoisalla oluella. 

Toisaalta harva on kyllin hullu lähteäkseen mukaan, ja hullujen kanssa on monesti hankala tulla toimeen. Itsessäkin on jo sietämistä. Seuraavalle matkalle lähdenkin ilman itseä, itse saa jäädä kotiin ruukkubasilikaa kastelemaan. 

Rantatietä jatkaen vastaan tulisi Bugøynes, katovuosia 1860-luvulla paenneiden suomalaisten Pykeija. "Pykeija sai maanlaajuista kuuluisuutta vuonna 1989, jolloin kylän koko väestö halusi muuttaa pois." Surkeaa, ja liikuttavan urheaa. Kaikki olivat valmiita lähtemään kodeistaan. Paska paikka, mennään muualle! 

Päivä on hieno, mäet julmia, tienpinta hyvä. Jäämeri ja aurinko kisaavat lämpötilan hallinnasta, aurinko on voitolla. Tuuli kääntyy vastaisesta sivumyötäiseksi. Lakkaan kantamasta kaunaa norjalaisille. 

Rajalla iso kyltti "Suomi-Finland" sykähdyttää sydäntä enemmän kuin vuorokauden ulkomaanmatkan jälkeen olisi kohtuullista. Jossain kytee koti-ikävä, vaikka olen toistellut matkalla tapaamilleni ihmisille kulunutta hokemaa, että kyllä tämä kotiolot voittaa. Kun vielä tietäisin, missä kotini on. 

Stopparissa saan valita, nukunko kodassa porontaljoilla vai huoneessa patjalla. Valinta on helppo, leiriydyn Luppotuvan nimeä kantavaan kotaan. 

Saunaan, jalat kattoon, kiire hittoon. 

Jos olisi aina näin hyvä olo, lopettaisin elämän tarkoituksen metsästämisen, ahdistumisen, ärtymisen, typerysten pilkkaamisen ja luultavasti myös kirjoittamisen. 

Finnmark

Inari, keskiviikko 9.7

Ajomatka 147 km
Kokonaismatka 2199 km
Keskiajonopeus 17.9 km/h 

Romps-romps-romps. Poro juoksee kodan ohi, aika nousta. 

Pihassa oleilee nelisenkymmentä poroa lisää. Hiukan oudoksuttaa istua huussissa, kun ne tuijottavat ikkunaa. 

Jututan Stopparin ystävällistä rouvaa. Ikä alkaa kuulemma hiukan painaa ja paikalle on etsitty jatkajaa, toistaiseksi tuloksetta. -Sääli tappaa lypsävää lehmää, rouva toteaa. -Nykyään ihmiset eivät tahdo sitoutua, ja tämä sitoo aika lailla. Kohta ovat kaikki täkäläiset nähneet karhun paitsi minä, kun eivät karhut tähän kassalle tule näyttäytymään. 

Jos joku nyt tunsi terveen matkailuyrittäjäverensä kuohahtavan niin ottakoon ihmeessä yhteyttä Näätämön Stoppariin. On todella sääli, jos hyvä paikka ajetaan alas. Missä Saamen polulta tulijat sitten saavat yösijan ja saunan? 

Tie Näätämöstä Kaamaseen on mäkinen mutta jalat toimivat levätyn yön jälkeen. Sivumyötäinenkin avittaa. 

Poro jolkuttaa vastaan. -Kumpi väistää, kysyn ääneen. Poro lähtee koivikkoon. -Viisaampi väistää, totean. 

Aurinko paahtaa. Poltan nahkaani, tapan paarmoja vauhdista ja käyn järvissä uimassa. Sitten poljen taas kuin kone. 

Väsymys ja yksitoikkoisuus saavat mielen jauhamaan kaikkea joutavaa, kuten sanaleikkejä. Siis tervetuloa hyvä yleisö tänne huonon lyriikan päiville, psykoanalyytikoille on varattu paikkoja eturivistä: 

Ilmassa riippuu haukkoja
vaanien saukkoja
meillä on ruumiissa aukkoja
voi meitä raukkoja 

Ja tämä oli sitten miedoimmasta päästä. 

Kahdeksankymmenen kilometrin jälkeen ajofiilis alkaa olla todella hyvä ja poljen kuin unessa, lentämällä. Ei ole jano, nälkä eikä väsy, mutta järki pakottaa välillä juomaan, syömään ja pitämään lyhyen tauon. Huomenna ovat jalat varmasti tukossa. 

Illalla istun rantakivellä ja huuhtelen kasvojani. Uiko tuolla jokin? Poro tai karhu? Vastavaloon en erota kuin tumman möykyn, joka taitaa pysyä paikallaan. Kivi, päättelen. 

Kohdalle pyöräiltyäni kivi osoittautuu vaatteet päällä uivaksi naispyöräilijäksi. Kohotan käteni tervehdykseen. -Hei, sanoo nainen. 

Poljen, poljen. Ajattelen aikani kuluksi suklaan olemusta, valokuvien tekijänoikeuskorvauksia, tantraseksiä, iskelmätekstejä. Ylämäessä ketjut putoavat eturattaalta ja päästän pari rumaa sanaa. Kuluminen, säädöt vai jokin yhteensattuma? Pitäisi opetella tuntemaan kulkuneuvonsa. 

Hemmetti, Kaamasen risteyksen baari on suljettu. Oli auki vielä kolme vuotta sitten, sitä piti metka pariskunta. Isäntä ihan mahdoton juttuveikko. 

Mietin, polkisinko samantien Inariin iltapalalle, enää parikymmentä kilometriä. Tien varressa myydään kojusta turistirihkaman keskeltä savukalaa. Ostan kimpaleen lohta ja herkuttelen saksalaisrouvien ihastellessa pehmoleluporoja. Myyjä mainitsee jollekulle huomisen lämpötilaennusteen ja alan mielessäni muuttaa sitä euroiksi. Taitaa väsyttää. 

Päätän leiriytyä seuraavalle mäntykankaalle, mutta jotenkin kulkeudun Inariin asti. Väsyttää oikeasti. Yritän ajaa silmät kiinni mutta ei se kannata. Kuukkelin pihassa koira mieltyy lohenhajuisiin sormiini. 

Muutama kilometri Inarin jälkeen löytyy sopiva tasainen jäkäläkangas. 

Mietityttää, mikä tämä paluumatka oikein on. Mitä Suomussalmella, Kiteellä ja Pyhtäällä on tarjottavana kaiken täällä pohjoisessa kokemani ja näkemäni jälkeen? Kunpa jotain vielä tapahtuisi.

Savulohen ystävä