| Enontekiö, torstai 3.7
Ajomatka 130 km
Kokonaismatka 1540 km
Keskiajonopeus 17.4 km/h
Aamulla jokeen ja menoksi. Päivästä tulee taas helteinen.
Jalat toimivat paremmin kuin edellispäivänä. Kastelen paidan
sekä lakin lakin Äkäsjoessa ja täytän vesipullot
toivoen, että vatsa kestää. Aika juomakelpoisia nämä
pohjoisen joet ovat.
Baarit, kaupat ja huoltsikat ovat käyneet vähiin ja niiden
myötä jäätelö- ja munkkisyömingit. Kihlangista
löytyy kahvio joen rannalta. Ostan kahvin ja viinerin. Äijäporukka
kertoo kalajuttuja ja kohtalaisen hyviä ruokottomia vitsejä.
Uusi riesa: ylämäkipaarmat. Vauhdin hidastuessa niitä
alkaa kertyä ympärille heilumaan, ja mäen ollessa jyrkimmillään
jotkut jo istuutuvat ja niitä saa huitoa loitommalle juuri, kun olisi
tärkeämpää tekemistä.
Alamäissä niistä pääsee eroon, kiihkeimmätkään
eivät pysy neljänkympin vauhdissa. Seuraava ylämäki
kerää uuden parven.
Ajo sujuu helteestä huolimatta. Pistäydyn uimassa kun voin.
Muonionjoki, Kangosjärvi. Taivaanrannassa nousee tuntureita, päivän
edetessä lähempänä. Olostunturillako nuo tuulivoimalat
ovat.
Poutapilvet kasvavat korkeutta, tuuli vaihtuu välillä vastaiseksi
ja aavistelen, että helpon ajamisen päivät alkavat olla
ohi. Loppuviikosta saattaa ukkostaa. Silloin olen jo Norjassa.
Pistäydyn Harrinivassa syömässä lohta korvasienikastikkeessa
ja mietin, millaista olisi olla töissä matkailukeskuksessa. Retkeilyä,
koskenlaskua, huskyja, kaikenlaista mistä pidän. Mutta millaisia
tänne tulevat ihmiset mahtavat olla. Kusipäillekin täytyisi
olla ystävällinen, ainakin korrekti.
Tänään ovat päässä soineet Juicen Tarzanin
kalsarit ja Napoleonin mopo. Muuten on päässäni ollut hiljaista,
mikä on hyvä asia. Yleensä ajatukset ja ihmiset inttävät
ja kinaavat siellä vailla tolkkua, mikä tekee elämästä
vaikeaa. Mieluummin olisin onnellinen.
Muonion kaupassa soi Ultra Bra:n Savanni nukahtaa, ja kymmenien kilometrien
ajan mielessäni pyörii: salaatti nukahtaa / kilpikonnan kuumuuteen...
Välillä jo laantunut tuuli kääntyy illalla navakasti
vastaiseksi. Koetan polkea rauhallisesti. Päivästä toiseen
joutuu toistamaan itselleen samaa asiaa: ei tarvitse rehkiä. Nyt jos
koskaan ollaan lomalla.
Pysähdyn ennen Hettaa ja laitan teltan Muotkajärven rantaan.
Sääsket ja mäkärät haittaavat toimitusta. Sipaisen
naamaan tuhtia kamaa, Offin punkki- ja mäkäräsuojaa, saadakseni
teltanpystytysrauhan. Toimii. Miten se oikein mahtaa niitä karkottaa.
Onko vaikutus sama, kuin jos minun korvani juuressa laulettaisiin ooppera-aarioita.
-Aijjai. Kotona taas, huokaan teltassa. Tuuli humisee rantamännyissä.
|

Ylimuonio

Herkut

Vihdoin tuntureita
|
|
Kautokeino, perjantai 4.7
Ajomatka 111 km
Kokonaismatka 1651 km
Keskiajonopeus 15.3 km/h
Aamulla kylmää, harmaata ja tuulista. Toisaalta, hyönteiset
ovat vaisuja iltaan verrattuna. Keitän ruispuuron ja kahvin. Ei ole
ihan nälkä mutta kannattaa silti syödä niin paljon
kuin kykenee. Ruispuuro on kaurapuuroa parempaa ja olen tyytyväinen
eilen ostamaani kuksaan.
Kun vielä vahvan kahvin herättämä aamukakka alkaa
koputtaa kalsareita ja vieressä on oikea huussi, ei päivä
voisi paremmin alkaa.
Lähteminen vain kestää aina julmetun kauan. Heräsin
kahdeksalta, kuuntelin taskuradiosta uutiset - kuuluvuus oli niin huono
että luulin kuuntelevani saamenkielistä kanavaa kunnes tunnistin
sanan 'metsäpalovaroitus' - söin aamiaisen, pakkasin tavarat,
ja pääsin liikkeelle vasta yhdentoista jälkeen.
Lähdön hetkellä jyrähtää. Päätän
pukea sadeasun päälle heti ensimmäisten pisaroiden pudottua
jottei käy kuten joskus, kun olen luottanut kesän kuivaavan minkä
se kastelee, ja sitten kaatosade on äkisti romahtanut niskaan.
Kolmen kilometrin kuluttua alkaa sataa. Puen sadekamppeet. Vaihtelua
helteeseen, ajattelen ja näytän autoilijoille iloista ilmettä.
Hetan Essolta saisi edullista porsaankyljystä mutta aamiaiseni
oli niin tukeva, että tyydyn Fantaan ja toscatorttuun.
Nyt siellä sataa oikein kunnolla. Essolla on leppoisaa kuin kesämökin
kuistilla. Tekisi mieli vain istua ja lueskella Lapin Kansaa. Norjaan näkyy
olevan 37 kilometriä, mutta tokkopa siitä maisemat juuri muuttuvat.
Poljen kohti Norjaa. Ylämäkiä riittää, ja vastatuulta.
Sade laantuu vähitellen. Keskellä ylänköä tapaan
kaksi Nordkappista tulevaa suomalaista pyöräilijää
lounastauolla. Lupaavat matkan jatkuvan pääosin alamäkenä.
Norja. Matka jatkuu mäkisenä ja energiaa tarvittaisiin. Ajattelen
kaiholla Hetan porsaankyljyksiä. Joen rannassa pidän pastalounastauon.
Liikkeelle lähtiessäni kello on jo puoli kuusi vaikka tuntuu,
että päivä olisi vasta alussa.
Tasaisen harmaata koko päivän. Kaukana pilviverhon repeämästä
paistaa aurinko tunturin lakeen. En saa katsettani irti näystä.
Sellainen on kaipuun olemus.
Alamäki jokilaaksossa olevaan Kautokeinoon on mieluisa mutta ylämäki
sieltä eteenpäin ottaa luulot pois väsyneeltä. Poljen
hitaasti pienimmällä vaihteella eikä mäki tunnu loppuvan
koskaan. Autoissa hymyillään.
Perspektiivintajuni on jotenkin hukassa, sillä luulen loivia ylämäkiä
alamäiksi ja päinvastoin. Vuoristosta ilmiö on tuttu mutta
nyt ollaan ihan vain ylätasangolla. Tai ei tämä nyt suorastaan
tasaista ole. Puhti on poissa vaikka päivämatka ei ole ollut
erityisen pitkä. Kymmenen kilometriä vielä, sitten teltta
mukavaan paikkaan.
Perjantai-ilta. Sinirinta laulaa tunturikoivikossa. Panen ranttaliksi
ottamalla muutaman hömpsyn viskiä ja hyräilemällä
'Heinillä härkien kaukalon'.
|

Suomalaispyöräilijät

Niittyvillaa

Yksi leiri
|
|
Karasjok, lauantai 5.7
Ajomatka 99 km
Kokonaismatka 1751 km
Keskiajonopeus 14.8 km/h
Päivän huippunopeus 56.8 km/h
Altan tienhaarasta itään tie muuttuu todella mäkiseksi.
Kolmenkymmenen kilometrin poljennan jälkeen jalat ovat aivan tukossa.
Tulee melkein Pohjanmaata ikävä, mitä tapahtuu harvoin.
Matka on suunnilleen puolessa välissä ja poden koti-ikävää.
Ei täällä ole mitään kiinnostavaa. Saisipa olla
mökillä, lämmittää saunaa ja syödä.
Paljon.
Norjalainen on katsonut hyväksi järjestää tämän
tien pintaan aina 40 metrin välein sauman. Tump-tump sanovat renkaat
ja minä irvistän satulan tärähtäessä. Altan
tienristeyksestä Karasjokeen mahtuu aika helvetin monta 40 metrin
pätkää. Ei naurata.
Aivan sietämättömän ylämäen jälkeen
alkaa alamäki, ensin loivana, sitten jyrkentyen. Kolme kilometriä
sitä riittää ja nopeus nousee reippaasti yli viidenkympin,
vaikkei tulisi mieleenkään polkea. Ensi kertaa matkan aikana
tulee kypärää ikävä. Jos tässä vauhdissa
rengas puhkeaisi tai jokin elintärkeä ruuvi pettäisi, pyörisin
tuolla pusikossa pitkään ennen kuin pysähtyisin.
Laitan ruokaa joen rannassa. Kalastus kielletty ulkomaalaisilta Tenon
lohipitoisissa sivujoissa, ilmoittaa kyltti. Jos nyt saisin silti edes
vettä tästä joesta Trangiaan ottaa. Toivottavasti norjalaisilta
on kaikki kiva kielletty Suomessa.
Tie alkaa olla joenmukaista alamäkeä ja sen pinta paranee
olennaisesti. Lepyn norjalaisille. Väsyttää kovasti. Jäkäläinen
männikkö, teltta pystyyn. Nukkumaan.
|

Lunta tuntureilla

Outo kumpu
|
|
Utsjoki, sunnuntai 6.7
Ajomatka 94 km
Kokonaismatka 1844 km
Keskiajonopeus 14.9 km/h
Herään viideltä. Sataa. Samoin kuudelta, seitsemältä
ja kahdeksalta. Mietin, viitsisinkö odottaa teltassa sateen loppumista
esimerkiksi ylihuomiseen. En viitsisi.
Lämpötila on +10 paikkeilla. Vääntäydyn ulos
ottamaan sadesuihkun ja ravistelen tunturikoivuista lisää vettä.
Nyt kun olisi bussillinen saksalaisturisteja katsomassa alkuperäiskansan
aamupesua.
Kuivatellessani metsästän teltassa aikani kuluksi harvinaisen
sinnikästä hyttystä, joka ei millään ota kuollakseen.
Nimeän sen Osamaksi.
Poljen 8 kilometriä Karasjoen (miten ihmeessä sana 'Karasjok'
taivutetaan?) keskustaan ja nautin suljetun huoltoaseman katoksen suojassa
voileipiä ja omenan. Karigasniemellä sitten mässään
kunnolla.
Parikymmentä kilometriä Karigasniemelle sujuvat lämpimän
ruuan odotuksessa lentämällä. Lento kyllä tyssää
heti Suomen puolella Tenolta nousevaan jyrkkään ylämäkeen.
Kovin on raskas paluuni kotimaahan, huokaan.
Käyn ensin kaupassa ja ostan nälissäni kaikenlaista.
Vaniljajugurttia, vadelmapiiraita, poromakkaraa. Sitten syömään
uunikalaa. Levittelen tavarani ison pöydän ympärille kuivumaan,
hörpin olutta, lataan akkuja, luen lehteä. Päivä vierähtää
pitkälle.
Kartan mukaan tie noudattelee mukavasti pohjoiseen virtaavaa Tenoa.
Loivaa alamäkeä, Utsjoelle 101 kilometriä, vatsa täynnä
ruokaa, helppo päivä, arvelen.
Muutaman kilometrin kuluttua poljen aivan perkeleellisiä ylämäkiä
otsasuonet pullistuen, sydämen muljahdellessa. Etureisiä polttaa,
keuhkot halkeavat, mutta pyörää en taluta metriäkään.
Ja ajan tänään Utsjoelle asti vaikka kuolisin, päätän
raivopäissäni.
Seuraavia tunteja en muistele mielelläni ja toivon, että jalkanikin
unohtavat ne pian.
25 kilometriä ennen Utsjoen keskustaa: mökkejä. En minä
halua nyt Utsjoelle, haluan mökkiin ja saunaan. Mietin, paljonko olen
valmis maksamaan. 30 euroa olisi ok, 40 kipurajalla. 50 euroa en missään
nimessä maksa. Kaarran pihaan valmiina pettymään.
Yksi mökki on vapaana. Normaalihinta olisi 55 euroa, mutta... nainen
miettii tovin... olkoon 35 euroa kun olet yksin, et sie paljoa kuluta ja
näin myöhäänkin tulit. Haluatko saunaan?
Tunnin kuluttua nostan jalkani saunan katonrajaan ja ähkin. Välillä
käyn uimassa aika vilpoisassa Tenossa. Norjan puolella näkyy
tuntureilla lunta.
Matka on jo yli puolenvälin.
|

Makuualustallakin on oikeus lippikseen

Ei millään jaksaisi
|
|
Varanginvuono, maanantai 7.7
Ajomatka 122 km
Kokonaismatka 1966 km
Keskiajonopeus 15.7 km/h
Päivän huippunopeus 57.2 km/h
Otan mökkielämästä kaiken huvin sekä hyödyn
irti ja lähden liikkeelle vasta puolelta päivin. Levänneenä
ylämäetkään eivät tunnu mahdottomilta, nautiskelen
maisemista ja maistelen saamenkielisiä paikannimiä. Vetsikko-Veahcat.
Ostan tien varrelta kimpaleen poron kuivalihaa, vaikka hinta onkin huimaava.
Vuolen ohuita viipaleita enkä millään pääse liikkeelle.
Vielä yksi, vielä, ja vielä. Taivas mitä herkkua.
Pyöräillessäni tunnen itseni välillä vapaaksi,
välillä idiootiksi. Nämä eivät tietenkään
sulje toisiaan pois mutta tuntuvat erilaisilta.
Käyn jaloitellakseni Lähetystori Tenohelmessä katsomassa,
olisiko siellä mitään välttämättä ostettavaa.
Iloinen rouva kertoo, että nyt saisi kassillisen vaatteita kuudella
eurolla. Hieno tarjous, mutta fillarin kyytiin ei tuollaisia tavaravuoria
mahdu. -Ei muuta kuin siunattua jatkoa sinulle, kun pyörällä
ajelet.
Nuorgamissa ohitan EU:n pohjoisimman pubin ja saman tien unionin pohjoisimman
pisteen. Sen kunniaksi pystytetty monumentti on niin vaatimaton, että
tulkitsen sen kannanotoksi Norjan EU:hun liittymisen puolesta.
Paradoksaalisesti Norjan puolella alkaa heti näyttää
Suomea eurooppalaisemmalta. Esimerkiksi Trygve Pedersen on halunnut kytkeytyä
eurooppalaiseen kulttuuriperintöön sijoittamalla pihansa suihkulähteen
keskelle antiikkiaiheisen naisveistoksen.
Skiippagurra. Hekotan paikannimelle koko laaksoon laskevan alamäen.
Laaksosta nousevassa neljän kilometrin ylämäessä en
sitten enää naureskele.
Ilma muuttuu kovin koleaksi. Alhaalla aukeaa meri. Varanginvuono, Jäämeri.
Kuin kotiin palaisi, ja silti on lähdettävä takaisin.
Meren lähestyessä ihmettelin, miksi koivut ovat vasta hiirenkorvalla
vaikka on jo heinäkuu. Kai täällä sitten on niin kylmää,
ajattelin. Koivikossa kusella käydessäni havaitsin, etteivät
ne hiirenkorvalla ole. Ne on syöty. Kaikkialla on inhaa tahmeaa seittiä
ja vihreitä toukkia, jotka jyystävät viimeisiä lehdenjäänteitä.
Toukkia kuhisee maassa ja niitä kiipeilee vaatteissani. Pois tästä
metsästä, pian.
Koko laaja alue tunturilta merelle on sävyltään ruskehtava
lehtien kadottua ja muututtua maassa sätkiviksi toukiksi. Siellä
täällä lentelee koin näköisiä perhosia. Toipuuko
koivikko tosiaan näin totaalisesta tunturimittarituhosta?
Ajelen myöhäisillassa hiljakseen etsien mukavaa teltanpaikkaa.
Heikko pohjoistuuli tuo meren tuoksua, samanaikaisesti raikasta ja täyteläistä,
ruokahalua herättävää.
Epämääräinen pusikko muuttuu tien noustessa avomaastoksi,
johon on helppo leiriytyä.
Orgiat teltassa. Ensin karjalanpiirakka, sitten hillomunkki. Sitten
pala Tuplaa, toinenkin. Ja lopuksi lukemattomia ohuita siivuja poron kuivalihaa.
Koirien ja lampaitten ääniä, punakylkirastas, kaukaista
meren kohinaa. Ei hyttysiä. Telttaan asti tuntee maiseman avaruuden.
|

Lisää ruokaa heti mulle nyt

Pyöräilijäystävällinen ratkaisu
|
|
Näätämö, tiistai 8.7
Ajomatka 85 km
Kokonaismatka 2052 km
Keskiajonopeus 14.4 km/h
Päivän huippunopeus 56.3 km/h
Teltassa alkaa olla lämmin ja meri kimaltaa auringossa. Soitan
Näätämön Stoppariin tiedustellakseni yösijaa.
Ei kyllä nyt ole, no jotain hyvin vaatimatonta ehkä voidaan järjestää.
Seurailen Varanginvuonoa itään. Tuuli puhaltaa navakasti Barentsinmereltä
ja matka taittuu hitaasti. Harvinaisen huono tuulionni sattunut tälle
matkalle. Vaikka pyöräillessä kulkutuuli on aina ajoviiman
takia vastaisempi kuin todellinen tuulen suunta, on puiden latvoja ja sääkarttoja
katsellessa ollut helppo todeta, että paria myötätuulista
ja tyyntä päivää lukuunottamatta tuuli on enimmäkseen
ollut vastainen.
Mutta maisemassa ei ole valittamista. Vasemmalla meri, oikealla rosoisia
kallioita, meren takana lumihuippuisia tuntureita. Sinistä, harmaata
ja vihreää, ja koko ajan tämä herkullinen meren tuoksu.
Tuskastuttavien ylämäkien jälkeen tie viettää
jyrkästi lahdenpoukamaan, jossa on aivan pakko uida. Kylmää,
mutta ei niin kylmää kuin luulin. Huuhdon pois ylämäkihiet
ja saan vastineeksi merisuolakuorrutuksen. Meduusoita väistellen kahlaan
rantaan.
Keittelen kanariisipataa ja mietin, miksi tällaisille matkoille
tulee aina lähdetyksi yksin. Nytkin olisi mukava viettää
kavereiden kanssa leppoisaa rantaelämää, narrata merestä
turska, paistaa se voissa ja huuhtoa alas vilpoisalla oluella.
Toisaalta harva on kyllin hullu lähteäkseen mukaan, ja hullujen
kanssa on monesti hankala tulla toimeen. Itsessäkin on jo sietämistä.
Seuraavalle matkalle lähdenkin ilman itseä, itse saa jäädä
kotiin ruukkubasilikaa kastelemaan.
Rantatietä jatkaen vastaan tulisi Bugøynes, katovuosia 1860-luvulla
paenneiden suomalaisten Pykeija. "Pykeija sai maanlaajuista kuuluisuutta
vuonna 1989, jolloin kylän koko väestö halusi muuttaa pois."
Surkeaa, ja liikuttavan urheaa. Kaikki olivat valmiita lähtemään
kodeistaan. Paska paikka, mennään muualle!
Päivä on hieno, mäet julmia, tienpinta hyvä. Jäämeri
ja aurinko kisaavat lämpötilan hallinnasta, aurinko on voitolla.
Tuuli kääntyy vastaisesta sivumyötäiseksi. Lakkaan
kantamasta kaunaa norjalaisille.
Rajalla iso kyltti "Suomi-Finland" sykähdyttää sydäntä
enemmän kuin vuorokauden ulkomaanmatkan jälkeen olisi kohtuullista.
Jossain kytee koti-ikävä, vaikka olen toistellut matkalla tapaamilleni
ihmisille kulunutta hokemaa, että kyllä tämä kotiolot
voittaa. Kun vielä tietäisin, missä kotini on.
Stopparissa saan valita, nukunko kodassa porontaljoilla vai huoneessa
patjalla. Valinta on helppo, leiriydyn Luppotuvan nimeä kantavaan
kotaan.
Saunaan, jalat kattoon, kiire hittoon.
Jos olisi aina näin hyvä olo, lopettaisin elämän
tarkoituksen metsästämisen, ahdistumisen, ärtymisen, typerysten
pilkkaamisen ja luultavasti myös kirjoittamisen.
|
 Aivan pakko uida
 Finnmark
|
|
Inari, keskiviikko 9.7
Ajomatka 147 km
Kokonaismatka 2199 km
Keskiajonopeus 17.9 km/h
Romps-romps-romps. Poro juoksee kodan ohi, aika nousta.
Pihassa oleilee nelisenkymmentä poroa lisää. Hiukan oudoksuttaa
istua huussissa, kun ne tuijottavat ikkunaa.
Jututan Stopparin ystävällistä rouvaa. Ikä alkaa
kuulemma hiukan painaa ja paikalle on etsitty jatkajaa, toistaiseksi tuloksetta.
-Sääli tappaa lypsävää lehmää, rouva
toteaa. -Nykyään ihmiset eivät tahdo sitoutua, ja tämä
sitoo aika lailla. Kohta ovat kaikki täkäläiset nähneet
karhun paitsi minä, kun eivät karhut tähän kassalle
tule näyttäytymään.
Jos joku nyt tunsi terveen matkailuyrittäjäverensä kuohahtavan
niin ottakoon ihmeessä yhteyttä Näätämön
Stoppariin. On todella sääli, jos hyvä paikka ajetaan alas.
Missä Saamen polulta tulijat sitten saavat yösijan ja saunan?
Tie Näätämöstä Kaamaseen on mäkinen mutta
jalat toimivat levätyn yön jälkeen. Sivumyötäinenkin
avittaa.
Poro jolkuttaa vastaan. -Kumpi väistää, kysyn ääneen.
Poro lähtee koivikkoon. -Viisaampi väistää, totean.
Aurinko paahtaa. Poltan nahkaani, tapan paarmoja vauhdista ja käyn
järvissä uimassa. Sitten poljen taas kuin kone.
Väsymys ja yksitoikkoisuus saavat mielen jauhamaan kaikkea joutavaa,
kuten sanaleikkejä. Siis tervetuloa hyvä yleisö tänne
huonon lyriikan päiville, psykoanalyytikoille on varattu paikkoja
eturivistä:
Ilmassa riippuu haukkoja
vaanien saukkoja
meillä on ruumiissa aukkoja
voi meitä raukkoja
Ja tämä oli sitten miedoimmasta päästä.
Kahdeksankymmenen kilometrin jälkeen ajofiilis alkaa olla todella
hyvä ja poljen kuin unessa, lentämällä. Ei ole jano,
nälkä eikä väsy, mutta järki pakottaa välillä
juomaan, syömään ja pitämään lyhyen tauon.
Huomenna ovat jalat varmasti tukossa.
Illalla istun rantakivellä ja huuhtelen kasvojani. Uiko tuolla
jokin? Poro tai karhu? Vastavaloon en erota kuin tumman möykyn, joka
taitaa pysyä paikallaan. Kivi, päättelen.
Kohdalle pyöräiltyäni kivi osoittautuu vaatteet päällä
uivaksi naispyöräilijäksi. Kohotan käteni tervehdykseen.
-Hei, sanoo nainen.
Poljen, poljen. Ajattelen aikani kuluksi suklaan olemusta, valokuvien
tekijänoikeuskorvauksia, tantraseksiä, iskelmätekstejä.
Ylämäessä ketjut putoavat eturattaalta ja päästän
pari rumaa sanaa. Kuluminen, säädöt vai jokin yhteensattuma?
Pitäisi opetella tuntemaan kulkuneuvonsa.
Hemmetti, Kaamasen risteyksen baari on suljettu. Oli auki vielä
kolme vuotta sitten, sitä piti metka pariskunta. Isäntä
ihan mahdoton juttuveikko.
Mietin, polkisinko samantien Inariin iltapalalle, enää parikymmentä
kilometriä. Tien varressa myydään kojusta turistirihkaman
keskeltä savukalaa. Ostan kimpaleen lohta ja herkuttelen saksalaisrouvien
ihastellessa pehmoleluporoja. Myyjä mainitsee jollekulle huomisen
lämpötilaennusteen ja alan mielessäni muuttaa sitä
euroiksi. Taitaa väsyttää.
Päätän leiriytyä seuraavalle mäntykankaalle,
mutta jotenkin kulkeudun Inariin asti. Väsyttää oikeasti.
Yritän ajaa silmät kiinni mutta ei se kannata. Kuukkelin pihassa
koira mieltyy lohenhajuisiin sormiini.
Muutama kilometri Inarin jälkeen löytyy sopiva tasainen jäkäläkangas.
Mietityttää, mikä tämä paluumatka oikein on.
Mitä Suomussalmella, Kiteellä ja Pyhtäällä on
tarjottavana kaiken täällä pohjoisessa kokemani ja näkemäni
jälkeen? Kunpa jotain vielä tapahtuisi. |
 Viisaampi väisti
 Savulohen ystävä
|
|
|