Ajomatka 116 km
Kokonaismatka 811 km
Keskiajonopeus 15.7 km/h 

Eilen kaiken muun harmin lisäksi ihmettelin ketjuista kuuluvaa ratinaa. Ovatko ne jo tuhannessa kilometrissä noin kuluneet, onko rattaat vaihdettava vai onko jossain kenties piilotettuna ruuvi, jota kiertämällä ratinan voi säätää pois? Illalla älysin voidella ketjut ja nyt ajo sujuu hiljaisen liukkaasti. 

Käyn ostamassa geelisatulan, jottei tarvitse seisoa polkimilla koko matkaa Jäämerelle ja takaisin. -Siellä on muitakin, toteaa myyjä. Hiljattain kaksi amerikkalaista ja argentiinalainen ovat ajaneet Vaasan kautta kohti Nordkappia. Myyjä tarkastelee pyörääni ja toteaa sen olevan parempi kuin amerikkalaisten, mikä ilahduttaa minua kovin. 

Tarkistin myös huoltoasemalla rengaspaineet. Kolme baaria suositeltujen 4-5 baarin sijasta. Olen siis ajanut löysillä renkailla ylimääräistä ylämäkeä koko matkan, mutta enpä aja enää. 

Nämä parannukset, oikeassa vuoteessa nukuttu yö ja matkan aloittaminen tukevalla lounaalla ovat tehneet päivän helpoksi ajaa. Joinakin päivinä tuntuu siltä, että kaikki on paskaa paitsi kusi, joinakin taas laulattaa. Nyt soi liikkuvassa jukeboksissa Neil Youngin Wonderful Tonight. Vai oliko se Claptonin? Vanhan hämyn kuitenkin. Toivottavasti kukaan ei kuuntele mörinääni metsässä. 

Matka jatkuu turkistarhojen lemussa kohti Keski- Pohjanmaata. Pistäydyn Oravaisten taistelukentällä tuntemassa isänmaallisia tunteita Ruotsin puolesta kuolleiden sotilaiden muistomerkillä. 

Siistejä pihapiirejä, somia pikku puukirkkoja, vehreitä viljelyksiä, punakeltaisia viirejä lipputangoissa. Suomenruotsalainen idylli. Turkistarhalle johtavalla tiellä kyltti: Elektronisk bevakning - Sähköinen valvonta. Paratiisin ulkopuolella vaanii käärme, joka haluaisi yön hämärässä tulla sabotoimaan laillista elinkeinoa. 

Jepualla kaksi mopopoikaa hurauttaa vierestä ohi ja toinen päästää kohdallani eläimellisen möläyksen. Hänestä se on hauskaa, väsynyttä polkupyöräilijää se ei jaksa huvittaa. 

Illan viime tunnit ovat monesti päivän parasta aikaa, kun tuuli on tyyntynyt, liikenne laantunut ja voimia riittää vielä rauhalliseen ajeluun. Hitaasti ja rakkaudella, kuten ystäväni Arska tapaa luonnehtia shakkipeliä. 

Koska yöstä näyttää tulevan tyyni ja sateeton, en pystytä telttaa vaan yövyn pelkässä hyttyssuojassa. Makuualusta varvikkoon, hömpsy viskiä ja päivän ainoa savuke. Tämä tuntuu vapaudelta.

Idylli

Idyllin vartija

Himanka, perjantai 27.6

Ajomatka 88 km
Kokonaismatka 900 km
Keskiajonopeus 15.4 km/h 

Laiskottelupäivä. Heräilen hiljakseen mäntykankaalla hyttysharson alla, kääntelen kylkeä ja torkahtelen taas. Äkkiä kello lähestyy kymmentä. Pietarsaaren Nesteellä nautin paistia olutkastikkeessa ja lähden pyörimään Luodon kautta kohti Kokkolaa. 

Nämä pyöräilykarttaan sinisellä merkityt reitit ovat kiinnostavuudeltaan ja maisemiltaan varsin eritasoisia. Enimmäkseen ne erottautuvat pääteistä mäkisyydellään ja mutkaisuudellaan. Maisemiin turtuu. 

Lojun nurmikolla odottaen lasten uimakoulun loppumista. Yritin uimaan, mutta napakka tarhatäti palautti minut järjestykseen. Vasta uimakoulun jälkeen. 

Ohi kulkeva nipin napin kävelyikäinen taapero tervehtii, ensin hiljaa, sitten painokkaammin kunnes älyän vastata. Ehkä täällä päin vielä opetetaan tervehtimään aikuisia. Helsingissä ei sitten muuta ehtisikään tehdä. 

Uimakoulu loppuu, vesi virkistää. Muutaman tunnin laiskasta ajosta tulee jo nihkeä olo vaikkei edes tajua hikoilevansa. Samasta syystä juon luultavasti liian vähän vettä. 

Pian Kokkolan jälkeen suomenruotsi loppuu kuin seinään eikä enää saa nauttia sellaisista paikannimistä kuin Molpe, Kuckus tai Överjeppo. 

Lohtajan loputtomilla suorilla tuuli kääntyy vastaiseksi eikä ole muuta tekemistä kuin vaihtaa asentoa satulassa ja koettaa kestää. Vielä viisitoista kilometriä, sitten teltta männikköön ja makkarapannua, maanittelen itseäni. 

Puikulaperunaa 12 euroa 25 kiloa! Kyltti muistuttaa siitä, että olen kauppa toisensa jälkeen unohtanut ostaa perunaa makkaran seuraksi. Kurvaan pihaan ja soitan ovikelloa. 25 kiloa on pyöräilijälle liikaa, mutta saisiko pienen kapallisen? Tuovat kaksi kiloa, maksaa euron. Puikulaa tullaan kuulemma ostamaan heiltä Norjaa ja Helsinkiä myöten, peltoa on kymmenen hehtaaria. Hitto, minulla ei ole aavistustakaan, miltä hehtaari näyttää luonnossa, mutta kai kymmenen hehtaaria on kohtalaisen paljon. 

Himangan kirkon jälkeen alan katsella teltanpaikkaa. "Mummonmökki ja sauna 30 euroa/yö", lupaa herttaisen amatöörimäinen kyltti. Telttailu saa jäädä seuraavaan yöhön. Nyt istun mummonmökissä saunapuhtaana, täynnä makkaraperunoita, raukeana ja tyytyväisenä.

Mummonsauna

Pyhäjoki, lauantai 28.6

Ajomatka 52 km
Kokonaismatka 952 km
Keskiajonopeus 14.6 km/h 

Himangalta Kalajoelle navakassa vastatuulessa. Paikallisoppaani Heidi lupaa tulla näyttämään seutua töistä päästyään. 

Lojun loputtomalla hietikolla katsellen rantafutisturnauksen otteluita. Aika kovaa potkivat kaverit palloa pelkät sukat jaloissaan. Meininki vaikuttaa vain puolivakavalta, ottelijoilla näkyy olevan pääosin hauskaa, kunnes yksi satuttaa säärensä, tulistuu ja heittää kilpakumppanin silmille hiekkaa. Tuomari kaivaa sinisen kortin ja tuittupää joutuu istumaan. 

Heidi saapuu Dyyni-baariin, jossa pidän sadetta ja poistan joutessani digikameran muistikortilta epäonnistuneimpia kuvia. Lähdemme ensiksi etsimään kotaa, josta kuulemma saattaisi olla minulle yösijaksi. Perillä Heidi tyrmistyy, sillä kodan paikalle on kasvamassa kokonainen mökkikaupunki lomailijoita varten. 

Ajamme edemmäksi. Taivaanrannassa näkyvät viiruna Kallankarit, joilla jostain historian oikusta on itsehallinto. Omaa rahaa siellä ei tiettävästi sentään paineta. Ajatelkaa, millaisia summia keräilijät maksaisivat Ulkokallan kahden sentin kolikosta. 

Käymme rumankauniissa Rahjassa katsomassa maihin nousseelta Nooan arkilta näyttävää vanhaa paattia ja kahta proomua, joista toisesta enää keula pistää veden pinnalle. Näyttää unelta, jolla on viesti. 

Pääsen saunaan, saan illallista ja poljen tyynen harmaassa yössä vielä parikymmentä kilometriä kohti Oulua. Pysähdyn rämeikön reunaan pystyttämään telttaa ja hyttyset käyvät päälle pohjoisen malliin. Ei kysellä "saiskos luvan" vaan isketään kiinni heti lennosta. Nopeasti telttaan. Sade ropisee kattoon.

Uni, jolla on viesti

Oulu, sunnuntai 29.6

Ajomatka 110 km
Kokonaismatka 1062 km
Keskiajonopeus 15.6 km/h 

Raahen kohdalla pyöräteiden rakennus- ja merkintälogiikka saavuttaa retken tähänastisen pohjanoteerauksen. Päätietä noudatellut kevyen liikenteen väylä päättyy T-risteykseen. Toinen haara alittaa tien, toinen kiipeää asuntoalueelle, päätielle ei tästä enää pääse eikä mistään käy ilmi, kumpi haara jatkuu Oulun suuntaan. Harhailen pientalojen seassa kunnes liikenteen äänestä aavistan, missä Oulun tie kulkee. Kivikkoista kinttupolkua pääsen vihdoin sille. 

Mikä siinä on, ettei Raahesta kuule koskaan mitään hyvää. Ikävä sanoa näin. Kertokaa ihmeessä, jos Raahessa joskus jotain ilonaiheita ilmenee. 

Tuulikin kääntyy vastaiseksi, mutta siitä en sentään raahelaisia syytä. 

Siikajoki, vastatuulta. Ruukki ja Revonnevan suorat, vastatuulta. Lumijoki, vastatuulta. Liminka, vastatuulta. Tuulisuunnitelmani ei nyt toteudu laisinkaan. Olen ollut siinä käsityksessä, että länsirannikolla tuulee kesäisin keskimäärin lounaasta, ja päätin siksi kiertää Suomen myötäpäivään. Epäilen, että paluumatkalla Jäämereltä tuuli kääntyy eteläiseksi. 

Limingasta alkaen pyöräteiden laatu kohenee tuntuvasti. Pidän taukoa ilta-auringossa vaaleanvihreällä bussipysäkillä Kempeleessä, kun ystäväni Niina soittaa Oulusta kysyäkseen, sopiiko lähteä hölkkäämään vastaan. Sopii. Käymme Prismassa, tai minä käyn, Niina vahtii pyörääni sivistyksen vaaroja vastaan. Onpa hehtaarihalli, ei nälkäistä saisi tällaiseen yksin päästää. Siinä ja siinä, etten jää jyrsimään meetwurstia hyllyköiden väliin. 

Perillä Niinan ja Janin luona korkkaan kylmän lonkeron ja löhähdän sohvalle katsomaan telkkaria, jossa ei tapahdu oikeastaan mitään. Päivä on aika lailla täysi.

Oulu, maanantai 30.6

Lepopäivä 

Muutama sana varusteista. Pyörä on Nishiki 701, hyvä perushybridi, jota olen muokannut matkakuntoon vaihtamalla suoran tangon tilalle kahdeksikon muotoisen ergotangon ja vaihtamalla renkaat kapeiksi, maantielle sopiviksi. Lisäksi pyörässä on nyt taka- ja etutavarateline, joista jälkimmäisen paikoilleen tappeleminen vaati verta, hikeä ja Etolan muoviletkua. 

Vaihteet ovat, katsotaanpas, takana Deore XT, edessä Deore LX. Kai nämä ovat jonkinlaiset. Välillä rutisevat ja lyövät tyhjää. Voisin opetella säätämään niitä itse. 

Laukkuina on Ortliebin Back- ja Front Roller Plussat. Lisäksi tavaraa on kahdessa vedenpitävässä ns. kanoottipussissa sekä tarpeen mukaan mustekaloilla milloin minnekin köytettynä. 

Vaihdoin Nishikin alkuperäisen satulan, joka sekään ei ollut ihan huono, xsenium blastgel -satulaan, joka ei poistanut kärsimyksiä mutta vähensi niitä. 

Pyöräilykengiksi ajattelin ensin ottaa jäykimmät lenkkarini mutta päädyin viime hetkellä Shimano SPD - pyöräilykenkiin, enkä ole hetkeäkään katunut. Niillä sujuvat niin pyöräily kuin kävely, eivätkä jalkaterät tai varpaat hierry mistään kohtaa. Kiitokset Myllerin Mikolle vinkistä. 

Sormien puutumisen takia ostin Pietarsaaresta kämmenestä topatut Shimanon pyöräilyhanskat, mutta ei niitä viitsi näin helteellä käyttää. 

Löfflerit ovat hyvät, sanoi pyöräkauppias kun etsiskelin housuja, ja ostin ne. Ihan hyvin istuvat, mutta mikä riivattu siinä on, että saumojen ompelutekniikka on elinaikanani taantunut kivikaudelle? Ei, anteeksi kivikauden väki, ette te olisi suvainneet sellaista, että ns. laatuvarusteen ompeleet alkavat purkautua heti ensimmäisellä käyttökerralla ja tarttuvat sen jälkeen tarranauhoihin, kynsiin ja ovenkahvoihin. Kivikaudella sellaista jälkeä tekevää ompelijaa olisi kumautettu nuijalla päähän. 

Muita ostamiani sekundasaumalaatutuotteita ovat mm. Palmin melontahousut, Fjällrävenin takki sekä Lowe Alpinen fleecehousut. Toisaalta, viihdyn aika hyvin retkeilykauppojen tarjoustankojen äärellä. 

Mainittakoon vielä, ettei näistä mainoksista ja antimainoksista minulle mitään makseta. Tällä matkalla minua ei tue mikään muu kuin ailahteleva itsetuntoni. Niin, ja ystävät, tietysti. 

Tänään en aja laisinkaan. Niina vie katsomaan Oulua ja Alaskasta kertovaa elokuvaa. Kävelemme puistoissa ja torilla, syömme jäätelöä. Baarissa seuraan liittyy Niinan ystävättäriä ja kuuntelen puolella korvalla tyttömaailman juttuja kanansiipiä jyrsiessäni. 

Kysäisen raahelaiselta, onko Raahessa mitään hyvää. On toki: vanha kaupunki, merimuseo, Ruiskuhuoneen patio sekä Pursimaja ovat kivoja. On siellä mukavia ihmisiäkin, mutta ei siellä asua voi. 

Nyt jätän Raahen rauhaan. 

Menemme rantaan syömään lisää jäätelöä ilta- auringon vaakavalossa. Kauempana tapellaan pullosta, vieressä vaalea kesämekkonainen kertoo kännykkään miehestä, jonka hän haluaisi. Koetan olla kuulematta. 

Huomenna heinäkuu, aikainen herätys ja tasaista polkemista kohti Lappia. En oikein tiedä, mitä tällä matkalla loppujen lopuksi teen, mutta sama pätee koko elämään.

Poliisi valvoo Oulun torilla

Ylitornio, tiistai 1.7

Ajomatka 205 km
Kokonaismatka 1267 km
Keskiajonopeus 18.8 km/h 

Ajelen kirkkaan aamun viileydessä Oulun esikaupunkien läpi kohti Haukipudasta ja huomaan joutuvani taas keskinopeusmittarin vangiksi. Hop hop lujempaa ylämäissä, eipäs lorvita alamäissäkään, muuten keskinopeus laskee alle 16 km/h. Tämähän on ihan perseestä. Minulla ei ole kiire minnekään, mistä tulee tämä harhainen asenne. Hautaanko tässä on hoppu. 

Itsekseenpuhelu alkaa päästä vauhtiin. "On se sellasta." "Kyllä kulkee." "Uh huh." Jotkut ääneen pulpahtavat lauseenpätkät kertovat syvempien prosessien käynnistymisestä. "Pakenen sitä, miten asiat ovat." 

Vihdoinkin myötätuuli, ja pyörä kulkee. Haukipudas ohittuu hetkessä, Iissä käyn ostoksilla. Keskinopeus kohoaa. Kun pitkällä suoralla nopeus nousee yli kolmeenkymppiin ilman että polkeminen tuntuu työltä, suu vetäytyy hymyyn. Kyllä välipäivä teki hyvää. Ja myötätuuli. 

Simo. Olen Lapissa! Kemi, lisää shoppausta. Ruishiutaleita erämaa-aamupuuroksi. Toinen pyöräilijä ajaa rinnalle ja kysyy, minne olen menossa, vaihdamme kuulumisia. Hän on osa-aikaeläkkeellä ja ylistämme yhteen ääneen retkeilyn iloja. 

Tornio, 130 kilometriä ajettu. Miksei minua väsytä? Pidän kahvitauon Kukkolankosken äärellä ja totean, että Tornionjoki on joskus melottava kanootilla. 

Karungissa vastaan tulee rullasuksilla ja sauvoilla aivan henkeäsalpaavan viehättävä vaalea nainen. Käännän pääni sijoiltaan vain todetakseni, että hän on takaa yhtä ihana kuin edestäkin. -Tuosta ei nainen kaunistu, lausahdan ja väännän pääni taas sijoilleen. 

Matkakosken suvannossa käyn uimassa. Vesi on juuri sopivan lämpöistä, sinne jäisi vaikka lopuksi iltaa mutta menojalka nykii. Jos lasken Tornionjoen kanootilla, uin varmasti vielä monta kertaa, tahdoin tai en. 

Eikä väsytä vieläkään. Lepopäivä takana, sopivasti ruokaa, paljon nestettä, myötätuuli, endorfiinimyrsky. - En ole kaikkein surkein luuseri, sanon ääneen ja jatkan polkemista riemulla. Nyt ei mikään ole mahdotonta. Voisin kiivetä Mount Everestille, mennä naimisiin, mitä vain. 

Aavasaksalla saan itseni vihdoin pysähtymään. Olen ajanut tänään 205 km, ollut matkassa 15 tuntia joista 13 puhdasta nettoajoaikaa. En tunne väsymystä mutta huomaan etten enää muista, kuinka teltta pystytetään. Saa nähdä, miltä ja missä huomenna tuntuu.

Ruotsin puolella on bingoilta. Tyynen joen yli kantautuu numeroita. -Förttiutvå, neljäkymmentäkaksi.

Tulipalo Ruotsissa

Ajomatka 143 km
Kokonaismatka 1410 km
Keskiajonopeus 17.4 km/h 

Aamulla uimaan jokeen. Mikä rauha, ei juurikaan hyttysiä. Lehtitietojen mukaan ne ovat Lapissa kuoriutumassa juuri nyt ja hyönteiskesästä tulee runsas. 

En tunne olevani väsynyt, mutta matka ei leudosta etelätuulesta huolimatta suju. Jalat eivät käynnisty, eivät halua polkea. Eilisestä menohurmasta on maksettava. 

Päivä nousee kuumaksi. Pellossa torkahdan uimarannalla, huuhdon unen jokeen ja jatkan matkaa. Vieläkään ei oikein huvita. 

Lempeän ja Unholan kylien tienoilla on Kommunistisen Työväenpuolueen tulipunainen mainos, tai oikeastaan kaksi, verenpunaisessa telineessä. Rauhan ja sosialismin puolesta! Tällaista näkee harvoin. Asuuko vastapäisessä mökissä aito korpikommunisti? Tekisi mieli mennä kysymään mutten kehtaa. 

Vasta kolmannen uinnin ja kahdeksannenkymmenennen ajokilometrin jälkeen alkaa olla kivaa. Poljen silti varovasti ajatellen seuraavaa päivää. Illan suussa saavun Kolariin, ostan kaupasta vadelmamehua ja jatkan vielä jonkin matkaa. Väsynyt olen. Teltanpaikka löytyy vihdoin korkealta joen rantatörmältä. Tavaroita purkaessa huomaan polttiaiskauden alkaneen. 

Käyn vielä huuhtomassa hiet ja pölyt jokeen. Vesi on viileämpää kuin alajuoksulla. Keskivirrassa kalastellaan lohia pitkistä jokiveneistä. Tuokin on jollekulle tavallista arkea.

Tornionjoessa

Ilta Tornionjoella