Ajomatka 129 km
Kokonaismatka 3338 km
Keskiajonopeus 16,4 km/h 

Vietän aamupäivää terapia- ja porealtaassa vesisuihkujen hierottavana. Olen aikaisemmin ajatellut kylpylöiden olevan vain naisia ja sotaveteraaneja varten, mutta kyllä maistuu pyöräilijällekin. Ehkä olen ollut lotta edellisessä elämässäni. 

Tuupovaara. Hoilolan lähikaupan pihalla varjossa +29 astetta. Helle muodostaa muurin, jonka läpi on työläs puskea. Tällaiset päivät pitäisi voida viettää kaulaansa myöten järvessä. Uiminen ei ole enää vapaata ja helppoa, rannat ovat ihmisten pihoissa, porttien takana. Ruuhka-Suomi lähestyy. 

Myös tienvarren tuoksut alkavat olla eteläisiä. Arvelen sen johtuvan ainakin mesiangervon kukinnasta. 

Iltapäivätauko Sääperinjärven liepeillä. Tulen tänne aina väärään aikaan vuodesta bongatakseni kultasirkun elämänpisteeksi. 

Värtsilässä rypsi helottaa keltaisena, viljapelto aaltoilee tuulessa ja navetasta tuulahtava haju kertoo paluusta karjatalouden piiriin. 

Vastatuuli voimistuu. Poljen kevyesti toivoen iltatyyntä. Ei ole kiire. Ei olisi ollut oikeastaan kertaakaan tämän matkan aikana. 

Mitä ihmettä minä siellä Helsingissä rupean tekemään? Suunnittelemaan uusia retkiä, kaiketi. 

Tien varsi on punaisenaan ahomansikoita. Lyijyisiä tai ei, niitä on poimittava kourallinen. Tihkukoot vaikka plutoniumia minun puolestani. Tämä on kesää. 

Järvi houkuttelee iltauinnille, mutta rantaan kävellessäni venäläisseurue, mies ja neljä tavattoman viehättävää nuorta naista, saapuvat uima-asuissaan, enkä viitsi ryhtyä nakuilemaan. -Holodna? Kysyy yksi naisista jo veteen ehtineeltä. Ei ole kylmää. 

Naiset ilakoivat vedessä ja tekisi mieli ottaa valokuva tästä tshehovilaisesta idyllistä, mutta en osaa enkä kehtaa kysyä lupaa. 

Seurueen Joensuusta ostetun Ladan rekisterikilvessä lukee In God We Trust. Aitoa kansainvälisyyttä. 

Kiteetä illansuussa lähestyessä lehmät katsovat kulkijaa ja pöllö saalistaa jyrsijöitä matalalla pellon yllä. Nuoret miehet ajavat autojaan kuten kaikkialla Suomessa, tummat lasit silmillä ja kohtalaisen kovaa. 

Ohitan Puhoksen (ei mikään marketti vaan sen niminen kylä), jossa olen seitsemän ikäisenä ollut heinätöissä. Silloin sain ensi kertaa elämässäni maistaa kaljaa, ja se oli minusta kauhean pahaa. Sittemmin mieli on muuttunut. 

Täällä etelässä aurinko laskee oikeasti ja teltassa on vaikea nähdä kommunikaattorin näppäimiä. Väsyttää raskaasti. Huomenna on lyhyt ajopäivä, 60 kilometriä Parikkalaan lapsuuden mökille kirjoittelemaan. 

Sisäteltan päällä kiipeilee suuri kuoriainen. Näpäytän sen välillä hittoon, mutta aina se kapuaa tai lennähtää takaisin. Mitä sitten toivonee löytävänsä.
 

Nam

Parikkala, perjantai 18.7

Ajomatka 67 km
Kokonaismatka 3404 km
Keskiajonopeus 17,3 km/h

Helle, hiki, jano. Uin ja hämmästelen veden kirkkautta, mikä tämä järvi onkaan, Kiteeltä Kesälahdelle? Soitan lapsuudenystävälle ja sovimme, että vielä lähdetään Lappiin kultaa kaivamaan.

Ilma on kostea. Takaa vyöryy pilviä ja Saaren risteykseen tultua alkaa rymistä lupaavasti. Osuuspankin mittari näyttää lämpötilaksi +30 ja X-Lander vahvistaa lukeman.

Yritän lukea kirjastossa Hotmail-sähköpostejani ja ärhentelen koneelle, kun olen unohtanut tunnukseni. Muistuu lopulta.

Ulkona pisaroi ja vedän sadetakin ylle, aika turhaan. Ajaisin mielelläni paidatta kaatosateellakin tässä helteessä, mutta vyölaukussa olevat kamera, kommunikaattori ja lompakko on suojattava sateelta.

Lämpötila laskee kuitenkin vähitellen +23:een, mikä tuntuu jo mukavalta. Ostan Särkisalmen leipomon erinomaista hedelmäkakkua isälleni tuliaisiksi ja poljen Moskunniemeen.

Majoitun rantamökin aittaan ja teen kierroksen lapsuuden maisemissa. Kaikki on rappiolla mutta tuoksut ovat samat kuin 40 vuotta sitten.

Ei tullut kunnon ukkosta vieläkään. Tulisi jo. Pyydän.

Lueskelen Thomas Mannia myöhäiseen yöhön ja ulkona käydessäni näen kuutamon ensi kertaa kuukauteen.
 

Lapsuuden ranta

Lappeenranta, lauantai 19.7

Ajomatka 104 km
Kokonaismatka 3508 km
Keskiajonopeus 19,6 km/h

Kuutostietä ajaa 12-miehinen motoristijengi nahkaliiveissään, tiukassa muodostelmassa. Pyörien jyminän loitotessa jään analysoimaan tunteitani. Kateutta, pelkoa ja halveksuntaa.

Jengiläisten liiveissä olevaan prosenttimerkkiin tiivistyy organisoitunut typeryys. Joo, me kuulutaan siihen yhteen prosenttiin motoristeista, joka on yhteiskunnan ulkopuolella. OK, teillä ei siis ole mitään asiaa sairaaloihin vedettyänne lipat, ja turha ryhtyä vinkumaan itsellenne oikeusavustajaa kun olette möhlineet itsenne käräjille asti.

Pyörätiellä mummo etenee rollaattorilla, korissa saunavihta (tai 'vasta', kuten myö tääl Karjalas sanomme). Mummo hoksaa tienvarren mansikat ja käy niitä popsimaan. Hellyttävintä mitä olen aikoihin nähnyt.

Patsaspuistossa riittää kävijöitä. Lapsena mökille mennessä kurkistelimme junan ikkunasta jonkun pihalla olevia kummallisia patsaita. Nyt tekijä on ymmärtääkseni noussut kylähullusta maakuntataiteilijan arvostusasteelle.

Vuoksen vesi on kylmää, miten miellyttävä yllätys.

Imatralla viitoitus kohti Lappeenrantaa taas katoaa - ovatko määrärahat loppuneet vai onko viitat kähvelletty? Kuka niitä viittoja muuten vääntelee ja repii? ("Nuoriso", kuuluu keski-ikäinen vastaus sisimmästäni.)

Sukulaisiin Lappeenrantaan. Taivas on pidätellyt vettä koko päivän, mutta samalla minuutilla jona astun sisään, alkaa sataa rankasti. Täydellinen ajoitus.
 

Helsinki, maanantai 21.7

Ajomatka 256 km
Kokonaismatka 3764 km
Keskiajonopeus 18,5 km/h

-Kesästähän on vielä puolet jäljellä, toteaa serkkuni vaimo hyvästellessämme ja saa minut hyvälle tuulelle. Mukavaa, että jotkut viitsivät katsoa asioita myönteiseltä kannalta.

Ajan Virolahdelta Klamilan kautta Haminaan vievän mutkaisen, mäkisen museotien ja päätän, että nyt riittää pikkutarkka rajojen ja rantojen kiertäminen, nyt Ruotsinpyhtäälle, teltta pystyyn ja huomenna suoraan Helsinkiin.

Ennen Pyhtäätä, 130 km ajettuani, mieleen juolahtaa ajatus. Typerä, kielletty ajatus. Entä jos ajaisin saman tien Helsinkiin? Miltä tuntuisi ajaa reilu 250 kilometrin siivu? Saanko sydänkohtauksen, ratkeaako suoni päästä?

Olen helteestä uupunut ja erityisesti perseeni vastustaa ideaa kiivaasti, mutta Hullu-Erkki sisälläni on riemuissaan. Siinäpä sopiva lopetus tälle retkelle! Olisin Helsingissä parahiksi aamulla näkemässä, kuinka kunnon väki rientää ensimmäistä päivää töihin kesäloman päätyttyä.

Syön Kebab-Pizzeria Okanissa, kaivan laukusta ennen matkaa lataamani led/halogeenilampun yöajoa varten ja naureskelen itsekseni. Mitä tästäkin tulee. Päätän, että jos saan ankaran päänsäryn, rytmihäiriöitä tai alan ajaa silmät kiinni, menen telttaan torkkumaan. Ei tähän muutenkaan mitään pakkoa ole.

Ensimmäinen haukotus pääsee Porvoossa puolilta öin. Samoihin aikoihin menee 200 km rikki. Muuten ei pahasti väsytä.

Kaksi ruisrääkkää laulaa - mikäli tätä sanaa voi siitä narinasta käyttää - kilpaa kahden puolen tietä, jossain kaukana saattaa äännellä kolmas.

Peltojen yllä leijuu ohut usva ja käännyn silloin tällöin katsomaan metsän ylle noussutta puolikuuta.

Moottoritiellä kuuluu viikonlopun paluuliikenne hiljenneen, olen varmaan viimeinen.

Vettä ja fruktoosia, vettä ja kuivattuja hedelmiä. Kissat ja jänikset pakenevat edeltäni.

Sipoo. Vantaa. Helsinki. Taivas vaalenee. Oliko tämä tosiaan näin helppoa?

Jostain lehahtaa keskieurooppalainen yötuoksu ja olisin valmis lähtemään moottoripyöräretkelle vaikka heti aamulla. Tai ehkä silti ylihuomenna. Mutta en yksin.

Hanasaaren hiilivoimala näyttää hienolta. Kulosaaren silta, meri ja pilvet näyttävät hienoilta. Kaikki on hienoa.

Olen kotona puolen neljän maissa aamuyöstä. Vaaka kertoo minun laihtuneen kuukaudessa kolme kiloa. Vain kolme kiloa? Söin varmaan 40 Maxi-Tuplaa ja 30 Suklaa-Pingviiniä.

Suihkuun ja nukkumaan.

Hieno hiilivoimala

Kotikatu