EVVK


Vas. Buddy, Pongo, Tyty ja Iki

~ Muita koiruuksia ~



14.1.2007 Joulun seudun vietimme pohjoisessa... siellä oli jopa lunta ja pakkasta... pakkastakin parhaimmillaan -17 C, luntakin oli välillä niin paljon, että kahlaamaan joutui – emäntä myös. Olo oli kuin villissä pohjolassa, kun näimme porolauman ensikerran, samainen lauma ohitettiin toistekin, ja jo meidän porokoirat aloittivat möykkäämisen. Saimme myös metsälenkillä ketun peräämme – jopa näköetäisyydelle asti pariin kertaan, ja kettu seurasi meitä myös kotipihalle.... jäljet löytyivät takapihalta. Se vähän heikensi metsälenkkien nautittavuutta ja koirien vapaana olo etäisyyttä.















Saunaan koirat 'änkesivät' jokaisen mukaan.















Tyty sai mieleisen joululahjan ja villiintyi siitä herkkupötköstä niin, että alkoi repiä kaikkia joulupapereita – luuli reppana, että niitä löytyy joka paperin mutkasta – Iki seurasi ihmeissään, eikä tajunnut mistä oli kysymys.













Jehu-kissa otti koirat yllättävän lunkisti, tosin rupesi uhoamaan Ikille loppuvaiheessa, rynnisti rinta rottingilla Ikiä päin, mutta jätti onneksi uhoamisen siihen, Ikikin tajusi onneksi luikkia pakoon. Iki ja Jehu söivät toisten ruokia aina kun silmä vältti! Viimeisenä päivänä, kun tehtiin jo lähtöä niin Jehu kävi läppäämässä Tytyä takapuoleen: ” Menetkös siitä jo!”. Pisteenä i:n päällä Tyty kävi pokkaamassa Cacibin Kajaanissa – Iki jäi silloin isän kaveriksi kotiin. Junamatka meni hienosti kumpaankin suuntaan... olihan se vähän ankeaa tulla tähän harmauteen – ja märkyyteen....





















6.12.2006 Vietimme pikkujoulua... koolla oli taas melkoinen kasa erikokoisia ja vielä enemmän erinäköisiä koiruuksia. Mukavaa oli – kiitos tytöt kivasta seurasta.















5.11.2006 Koiruudet ovat kotona – Rauman reissu oli mennyt hyvin ja sydämiä oli murskattu; Iki oppi melkein 'knypyllöimään' – Tytyhän sen taidon jo osaa... Emäntä on onnesta ymyrkäisenä saadessaan natiaiset takaisin. Ensilumi on tullut 'tsadiin' asti, ja ipanat ovat ihan sekaisin... Tytykin on innostunut leikkimään ja riepottaa pupua minkä ehtii; Ikin lumessa kulku on aika huvittavan näköistä, takajalat harottaa samaan tyyliin kuin Bambilla liukkaalla jäällä. Ikin ensimmäiset agitreenit olisi pitänyt olla la (4.11), mutta pikkuneiti aloitti eka juoksunsa eli emme pääse treenailemaan vielä hetkeen.













4.10.-15.10.2006 Lomailimme pohjoisessa emännän vanhempien luona. Paahdoimme autolla ylös; Iki nukkui tapansa mukaan koko matkan, Tyty ei nukkunut, mutta asettui kuitenkin makuulle. Sallalta lainattu isompi boxi oli erittäin hyvä. Pohjoiseen päästyämme olimme Tytyn kanssa valmiita pikku tirsoihin, mutta Ikillä sen sijaan oli virtaa kuin pienessä pitäjässä nukuttuaan koko 8 h – muutamaa pissatuspysähdystä lukuun ottamatta.

Emäntä koki suuren ymmärryksen miesten intoon touhuta autotallissa - koirien nypinnän jatkuessa; isän autotalli oli unelma siihen hommaan – lämmin ja valoisa, jopa niin valoisa, että nypintä alkoi mennä jo pilkun viilaamisen puolelle, ainakin Tytyn huokailusta päätellen.

Jehu-kissa antoi Ikille pari kertaa vähän vauhtia, mutta sekös Ikiä hidasti – kun silmä vältti, niin jo neiti oli taas kissan perässä. Myös kissan lelut olivat paljon kivempia kuin omat.



















Tytöt juoksivat pihalla sydämen kyllyydestä – muutama pakkasaamu toi vain virtaa kinttuihin. Metsälenkkejä ei oikein uskaltanut tehdä – hirvimiehet tuntuivat olevan liikkeellä sen verran 'lähellä', mutta kävimme kuitenkin katsomassa isän puusavottaa.

Entäs ne emännän isän puupinot – että Tyty rakastaa niitä.... siellä kuulemma on hiirillä pesiä ja meidän rottakoira tietää sen.











Emännän äidistä tuli tytöille aina paras kaveri, kun keittiössä tapahtui äidin toimesta jotain – äiti ei saanut edes kahvia juoda rauhassa ilman poraavaa katsetta jalanjuuressa... jostakin syystä tuntui, että välillä äidin käsi kävi siellä pöydän alla aika tiheään???













Takaisin tulimme junalla – ja tytöt kestivät pitkän junamatkan hienosti.

Ai juu; isän mielestä koirat on nimetty ihan huonosti ja hän risti koiruudet uudelleen; Vieno ja Martta... tulin siihen tulokseen, että toiseksi nimeksi ne ovat oikein hyvät eli Tyty-Vieno-Anneli ja Iki-Martta-Ihana... ehkä kutsumme niitä noilla ensimmäisillä kuitenkin...

Seuraavaksi neidit lähtevät Raumalle kuuntelemaan 'Raumlaissi jaarituksi', emäntä jää ikävöimään kotiin.



29.9.2006 Teimme kivan lenkin ~ Buddy, Pongo, Tyty ja Iki + emännät ~ Sipoon koirametsässä. Koirilla oli hauskaa. Iki villiintyi ihan täysin ja sai ihan älyttömiä hepuleita, Tytykin innostui juoksemaan ja leikkimään jopa ihan hepuliasteella, Pongo on innostunut aina ja Buddy tapansa mukaan touhuili omiaan. Lisää kuvia kuvagalleriassa.























17.9.2006 Olimme Merryn ja Mindyn yhdistetyillä synttäreillä – koiria oli paljon... taisipa olla jopa 9. Koiratkin nauttivat juhlatunnelmasta, sillä rähinöitä ei ilmennyt – koirille ja emännille oli herkkuja tarjolla; koirille keksejä ja purutikkuja, emännille suolaista ja makeaa... ja kaikki laadut menivät alas melkoista kyytiä....kakkukin heti kun alun lievästä leikkausongelmasta selvittiin. Kiitos Tanjalle vaivannäöstä!















1.9.2006:

Aloitimme Tytyn kanssa 'kotitottis'-kurssin. Kurssia vetää MYKY - Myllypuron koirayhdistys. Olemme käyneet Tytyn kanssa 'aikoinaan' pentutottiksen, mutta se tyssäsi yhteen kurssiin – emäntä ei itse kokenut mielekkääksi sitä toimintaa, mutta MYKY:n kurssilla tunnelma on ihan erilainen – tunnilla on ollut mukavaa niin koiralla kuin emännälläkin.

Ikin kanssa aloitimme 'pentutottiksen' myöskin Myllypuron koirayhdistyksessä – ja täytyy sanoa samaa kuin yllä, että verrattuna ensimmäiseen kurssiin Tytyn kanssa, niin tämä on ihan eri luokkaa – siis mukavaa koiralle ja emännälle.

Aloitimme Ikin kanssa myös näyttelykoulutuksen – tuloksia näemme toivottavasti tulevaisuudessa. Näyttelykoulutusta vetää HSKH – Hakunilan Seudun Koiraharrastajat ry.

Saattaa vaikuttaa siltä, että elämämme on yhtä harrastamista ja kouluttamista – ei vainenkaan, touhuamiseemme kuuluu myös 'vapaa oleminen' – koirapuistoineen, metsälenkkeineen, lelujen riepottamisineen, masun rapsutuksineen ja mikä tärkeintä NUKKUMISINEEN...JA SYÖMISINEEN!!!!

























Etusivulle