Seuraavat
esitykset:
Katso lisätietoja esityksistä Tulevista esityksistä.
NÄLKÄTEATTERI
Nälkäteatterin perusohjelmisto rakentuu Aleksis
Kiven näytelmistä sekä Volter Kilven romaanien dramatisoinneista,
eli kansalliskirjallisuutemme järeimmästä aarteistosta. Tämä
hanke on millä mittapuulla tahansa arvioituna oloissamme ainutlaatuinen.
Toimintamme on tuonut Kiveä ja etenkin vaikeaselkoisen maineessa olevaa
Kilpeä tutuksi ja tärkeäksi nuoremmallekin teatteriyleisölle.
Ohjelmistossamme tällä hetkellä olevat viisitoista Aleksis Kiven
näytelmää ja Volter Kilpi dramatisointia sekä muut esitykset
vaativat ympärivuotista harjoitus- ja esitystoimintaa. Viikonloput, yöt,
vapaapäivät ja loma-ajat kuluvat nälkäteatterilaisilla tämän
hankkeen parissa. Nälkäteatterin vuotuinen päätapahtuma
on vuodesta 1999 lähtien ollut Volter Kilpi-kirjallisuusviikko Kustavissa,
jossa olemme Kilpi-dramatisointien lisäksi esittäneet myös Aleksis
Kiven näytelmiä ja muutakin ohjelmistoa.
Vuosina 1995-1998 toiminta tapahtui Yövieraat-nimen alla ja sittemmin Nälkäteatterina.
Nälkäteatterin jäsenkunta koostuu ammattinäyttelijöistä, lavastajista, puvustajista, valosuunnittelijoista ja teatteritaiteen opiskelijoista. Nälkäteatteriin on vaikeaa, lähes mahdotonta päästä jäseneksi, mutta potkut saa herkästi.
Yhteyshenkilö:
Heikki Herva
nalka(at)welho.com
Lintulahdenaukio 8 A 67
00500 Helsinki
Puhelin 0400 880 192
Suomen Kulttuurirahasto ja Valtion näyttämötaidetoimikunta tukevat Nälkäteatterin toimintaa.