Taimeninstituutin tiedotteet ja lausunnot v.1995-2002
Lehdistötiedote
Julkaisuvapaa 10 marraskuuta 1998
Järvilohi määritettiin 30 000 markan arvoiseksi
Kalan yksilöarvon määrittelemisessä oli tulla ennakkotapaus. Salakalastajat jäivät Pielisjoen Kuurnan voimalaitoksen rauhoitusalueella kiinni saatuaan vajaat 5 kiloa painaneen järvilohinaaraan. Poliisin mielestä salakalastajien tulisi korvata saaliin arvo valtiolle samoin kuin rauhoitettujen nisäkkäiden ja lintujen osalta toimitaan. Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksessa (RKTL) asiantuntijat määrittelivät kalan arvoksi 25 000 mk:aa plus mädin arvo, yhteensä noin 30 000 mk:aa.
Ennakkotapausta ei tullutkaan, koska poliisit onnistuivat pitämään harvinaisuuden hengissä ja toimittamaan sen laitokselle lypsettäväksi. Mikäli kala olisi pyynnissä menettänyt henkensä, olisi pyytäjille tullut valtiolle korvattavaksi sakon lisäksi 30 000 markan arvoinen kala.
Eikö luonnonkalalla ole lainkaan arvoa? Erikoiseksi tilanteen tekee se, että RKTL:ssa kalan arvo määriteltiin kalavedenhoidon kustannusten pohjalta. Kalan 25 000 markan hinta saatiin, kun tiedettiin 10 000 järvilohismoltin maksavan 100 000 markkaa ja istukkaiden tiedetään tuottavan istutusalueelle neljä emokalaa. Toisaalta ovatko uhanalaisimmat luonnonkalat arvoltaan 0 markkaa? Jos kalat kuuluisivat luonnonsuojelulain piiriin määräytyisivät lajien hinnat luonnonkannan koon, lajin uhanalaisuuden sekä uusiutumiskyvyn perusteella.
Ennakkotapausta vielä etsitään. Maa- ja metsätalousministeriön ja Ympäristöministeriön yhteinen kalaston suojelutyöryhmä esitti mietinnössään pari vuotta sitten kalalajin yksilöarvon määrittelemistä. Uhanalaisia kaloja hallinnoiva maa- ja metsätalousministeriö ei vielä ole toiminut asiassa. Kalaviranomaiset ovat paikallistasolla kiinnittäneet asiaan huomiota, sillä luvaton pyynti on paikoin hyvin suuri ongelma. Kalalajin yksilöarvon määrittäminen on tarpeellinen keino saada salapyynti kuriin kohteissa joissa emokalaston ja luontaisen uusiutumisen turvaaminen on kestävän kalastuksen ehto.
Kalastusjärjestöt ja Luonto - Liitto esittävät työryhmän perustamista. Luonto - Liitto (LL), Suomen Kalamiesten Keskusliitto (SKK), Suomen Metsästäjä- ja Kalastajaliitto (SMKL), Suomen Urheilukalastajain liitto (SUKL), Suomen Vapakalastajien Keskusliitto (SVK) sekä Taimeninstituutti (TI) ovat tekemässä yhteistä aloitetta, jossa esitetään Maa- ja metsätalous- sekä Ympäristöministeriölle työryhmän perustamista. Järjestöjen mielestä työryhmää tarvitaan määrittelemään kalalajien yksilöarvot sekä miettimään korvausjärjestelmää.
Lisätietoja antaa: LL, pääsihteeri, Rantanen, p.09-630 300, SKK, toiminnanjohtaja, Castrén,
p.09-2289130, SMKL, toiminnanjohtaja, Mäkelä, p.014-272 310, SUKL, toiminnanjohtaja,
Autti, p. 09-5611322, SVK, pj, Kinnunen, p.09-556363, TI, pj, Kettunen, p.050-5949725.
|