Taimeninstituutin tiedotteet ja lausunnot v.1995-2002
Lehdistötiedote
Julkaisuvapaa 5.9.1995
Itämeren lohi
Itämeren lohen tulevaisuus on vaarantunut! Viimeiset luonnossa lisääntyvät lohikannat ovat vaarassa hävitä Itämeren alueelta lohen elinympäristön saastumisen ja kohtuuttoman voimakkaan kalastuksen takia. Tällä viikolla Itämeren kansainvälinen kalastuskomissio päättää kullekin maalle annettavista lohen kalastuskiintiöistä Varsovassa pidettävässä kokouksessa. Viime vuosina Suomi on ollut lohenkalastusasioissa "vastarannan kiiski" jarruttamalla luonnonlohen suojelua ja ylittämällä toistuvasti lohikiintiönsä. Maa- ja metsätalousministeriön vastuuton kalastuspolitiikka ja valtion tuella rakennettu ylisuuri lohenkalastuslaivasto ovat johtaneet kestämättömään tilanteeseen sekä lohen, että kalastajien kannalta. Lohen ympäristöperäinen poikaskuolleisuus, M74 oireyhtymä, on kärjistänyt tilanteen. Lähes totaaliseksi kohonnut poikaskuolleisuus tulee tappamaan Itämeren luonnonvaraisen lohen sukupuuttoon vuoteen 2000 mennessä jos Maa- ja metsätalousministeriö ei ymmärrä vastuutaan ja ryhdy voimakkaisiin toimiin lohen pelastamiseksi!
Jokiluonnon ja lohikalakantojen suojeluyhdistys Taimeninstituutti vetoaa kalastusviranomaisiin Itämeren lohen puolesta. Jotta lohen tulevaisuus Itämeressä kalastettavana lajina voitaisiin turvata on mielestämme kiinnitettävä huomiota seuraaviin ongelmiin:
· On huolehdittava lohen koko elinympäristön elinkelpoisuudesta.
Meressä lohen ongelmina ovat ylikalastus ja Itämeren ravintoketjun epätasapaino, joka johtaa lohen B1-vitamiinin puutostilaan ja siten M74 poikaskuolleisuuteen. Ylikalastus on ratkaistavissa lopettamalla avomerikalastus ja säätelemällä voimakkaasti rannikkokalastusta. Niillä alueilla joilla luonnonlohta ei juuri liiku (Suomenlahti, padotut jokisuut) on kalastus helpompi järjestää luonnonlohta vaarantamatta. Ravintoketjun epätasapainon ratkaisemiseen on aktiivisesti haettava keinoja mm. maatalouden hajakuormituksen rajoittamisella koko Itämeren piirissä. Itämeren ekologiaa ei vielä tunneta riittävästi, joten tutkimusta tarvitaan.
Jokeen kudulle nousevan lohen ongelmana ovat paitsi kalastus, myös sen poikasten menestyminen. Viimeisten lohijokiemme, Tornion- ja Simojoen kutusoraikkojen liettyminen metsä- ja suo-ojitusten seurauksena on myös ongelma. M74 tappaa tyypillisesti emokalan kaikki poikaset ja vain 10 - 30 % emokaloista on terveitä ja pääsee jatkamaan sukuaan. Näiden terveidenkään emojen mätijyvät eivät pääse kehittymään normaalisti jos kutusoraikko on liettynyt. Tähän ongelmaan on olemassa ratkaisumalleja mm. laskeutusaltaiden rakentaminen metsä- ja suo-ojiin sekä ojitusten vähentäminen.
· On huolehdittava lohenkalastajien ongelmista.
Lohenkalastuksen vähentäminen tulee tuottamaan kalastajille rahallisia vaikeuksia. Yhteiskunta on osaltaan itse aiheuttanut lohenkalastuksen ongelmat tukemalla kalastusalusten rakentamista mm. halvoin lainoin. Nyt ylikapasiteetista on päästävä eroon ja yhteiskunnan on korjattava tekemänsä virheet. Tässäkin on käytettävä periaatetta " aiheuttaja maksaa!"
Lisätietoja : Taimeninstituutin pj, Jyrki Riikinsaari, DI sekä Henrik Kettunen, iktyonomi.
|
|
|