[Taustaa] [Suojelu retuperällä?] [Kunnostukset ] [Kalastuskulttuuri] [Keskustelu] [Kehitys]

Taimeninstituutti ry ja lohikalatoiminta v. 1992-2002

Kehitys tarkoittaa muutoksia. Kaikki muuttuu ajan kanssa. Kyse on suunnasta, nopeudesta ja sopeutumisesta. Joillekin muutos on aina liian nopea. Toisille liian hidas. Tuntemattomia asioita pelätään ja tutuista asioista pidetään kiinni. Sama pätee kalatalouteen. Kaikki tuntematon ei ole pahasta, eikä vanhat tavat hyvästä. Muutoksen vastustaminen voi myös olla heikkouden ja pelkuruuden osoitus.

Kehitys ja kestävä kalatalous

Kehityksen suuntaa voi kuvailla monella eri tavalla. Kestävä kalatalous tai kestävä kalastus on ollut Taimeninstituutin tähtäimessä. Joidenkin mielestä olemme odottaneet liian nopeita muutoksia. Olemme kuulemma nostaneet esiin asioita väärässä yhteydessä, väärällä tavalla. Toisinaan olemme toivoneet taimenten elpyvän vesiin, missä maanomistaja toivoisi kaikkien rapujen ja taimenten katoavan, jotta hän saisi olla kotipihallaan salakalastajilta rauhassa.

Vaikea sanoa miten asia oikeasti on. Sen näkee vasta vuosien kuluttua. Kolikolla on aina myös kääntöpuolensa. Tämänkin eteen on nähty huomattavasti vaivaa. Ei kenenkään yksittäisen ihmisen, arvovallan tai rahan takia - vaan asioiden puolesta. Ajatuksena oli saada taimen takaisin. Monella tavalla tulkittuna siinä onnistuimme. Samaa aikaa vastavoimat ovat muualla nakertaneet. Jokia on myös tyhjentynyt taimenista.

Kestävän kalatalouden suhteen TI:n suurin synti on ilmeisesti ihmisten yli-innostaminen. Pienet teot ovat paikoin saaneet ihmeitä aikaan. Monet ovat jopa alkaneet uskomaan suurempaankin muutoksiin. Mielestämme TI on ollut oikein sopivan aktiivinen. Jos ongelma onkin siinä, että muut ovat olleet liian passivisia. Ei kai se ole meidän vika. Teemme minkä voimme ja tyydymme siihen. Meidän mielestä suunta ja nopeus on oikea. Voit olla eri mieltä. Saatat jopa olla oikeassa. Vaikea sanoa. Edistyksellä on vastavoimanaan sellaiset intressit jotka häviäisivät kestävän kalastuksen edistämisestä.

Onnistunut toiminta ja muutos edellyttää parusteelliset alkuselvitykset ja täsmäosaamista toteutukseen. Helposti asiat voivat myös mennä totaalisen pieleen. Kehitys on aina jossain määrin tuurista kiinni - ja sitkeydestä. Sitten kun voimat loppuu, otetaan suomalainen sisu käyttöön.

Kuinka pienestä sekin on ollut kiinni, ettei toiminta olisi aikoinaan lainkaan käynnistynyt, tai että se olisi lopahtanut esim. Taimen Takaisin -projektiin. Onneksi pari keskeistä henkilöä ei saanut opiskelupaikkoja heti silloin -94, vaan vasta parin vuoden kuluttua. Olisi siinä tapauksessa kalahommat jäänyt kokonaan tekemättä.

Monet harmittelevat sitä, että tämäkin toiminta loppuu nyt. Miksi ei voisi yhtä hyvin ajatella, että olipa hyvä että Taimeninstituutti aikoinaan perustettiin. Se sai sentään aika paljon enemmän aikaan kuin mitä kukaan olisi kymmenen vuotta sitten vuonna 1992 voinut ikimain toivoa. Eihän kukaan silloin edes tiennyt mitä tuleva tuo tullessaan. Sama pätee kehitykseen tästä eteenpäin.

Me olimme pieni porukka tavallisia kalastuksenharrastajia. Teimme osuutemme. Nyt on sinun vuorosi!
AlkusivuTaimeninstituutti?AsiakysymyksetToiminnasta opittuaKaikenlaisia puheitaPeriaatteitaTalous ja hallintoJohtopäätöksetKommentitAnna omat kommentit!
v. 1994 Taimen Takaisin v. 1995 Taimeninstituutti ry v. 1996 Mallikunnostuksia v. 1997 Asiakysymyksiä v. 1998 Nettiaika alkuun v. 1999 Hyviä tuloksia v. 2000 Tammukalle suojaa v. 2001 KHO-ennak.tapaus v. 2002 Hallittu alasajo
Tiedotteet 1995-2002 Mitä mieltä - Katso!