Kommentteja toiminnasta 1 / 2
Tulemme julkaisemaan arvioita toiminnan vaikuttavuudesta ja muita kommenttikirjoitukset tässä ilmestymisjärjestyksessä,
niin että tuorein kirjoitus on ylimpänä.
Toistaiseksi olemme siis saaneet kommentit Eeva Järviseltä, Timo Yrjänältä, Mats Lönnforsilta,
Juhani Skogbergiltä, Korhosen Topilta, Masi Hastilta, Heikki Makkoselta, Pekka Huttuselta,
Oskari Härmältä, Pitkäsen Mikalta sekä Anssi Elorannalta.
Kommenttia toiminnasta
Hei,
Huomasin pitkän internet-tauon jälkeen, että Taimeninstituutin toiminta on loppunut. Haluaisin kuitenkin kiittää siitä, että jaksoitte nostaa minusta tärkeitä asioita esille usean vuoden ajan. Osaksi teidän kirjoitustenne ja toimintanne takia (ja ehkä myös oman helläluontoisuuteni takia) sain ensimmäisen mittataimeneni perholla, Koskenkylänjoesta. Se oli hopeanhohtoinen, reilusti mitallinen, ja ensin ajattelin että sen voisi viedä kotiin ja syödä. Sitten ajattelin, että se on tullut merestä asti ja se ehkä kutee... ja päästin sen takaisin. Väsytys oli kestänyt vain minuutin (kala tuli melkein jalkojeni juuresta), ja kala roiskautti pyrstöllään ja meni tiehensä. Toivottavasti lisääntymään.
Eeva Järvinen
Helsinki
p.s. Minulta on tarkastettu kalastusluvat kaksi kertaa niiden kuuden vuoden aikana, jotka olen harrastanut kalastusta; joskus on käynyt mielessä auttaisiko vähän tarkempi valvonta siistimään suomalaista kalastuskulttuuria.
Taimenen elvyttämisessä ja purotoiminnassa oppiminen on pitkä prosessi
Iktyonomin lopputyöni tein Vihtijoen taimenkannan inventoinnista. Maastopäiviä kertyi kesän ajalta lähemmäksi puolen sataa. Tätä ennen oli liikuskellut puroilla puoli vuosikymmentä. Olin nuuskinut alan kirjallisuutta jo 80-luvun puolivälin jälkeen. Oletin, että käytössäni oli alan ymmärrys kunnostuksista ja taimenen elvyttämisestä. Lukemani selvitykset olivat parasta mitä suomalaisella kalatutkimuksella oli tarjottavana.
Arviota Vihtijoen taimenkannasta tein hyvin mielin, koska tiesin, että selvityksessä valuma-alueesta, taimenkannasta, sen esiintymisen laajuudesta ja tilasta saatiin paljon uutta tietoa. Silti jäi vähän epävarma käsitys asioista. Periaatteessa tiesin miten taimenkanta voitaisiin elvyttää. Ongelma oli kylläkin pikemminkin siinä, että kuinka estetään taimenkantojen heikentyminen. Vihtijoen alueella, kuten monin paikoin muuallakin taimenkantoja heikentävän akuuttina ongelmana oli ojitukset. Näitä ongelmia ja liikakalastusta ei kunnostuksin kompensoida. Vihtijoella ja monissa muissa eteläsuomalaisissa purokohteissa liikakalastus ei ole ensisijainen ongelma, vaan vesirakentaminen. Tämä ongelma torjunnasta on näihin päiviin asti kirjoitettu äärimmäisen vähän.
Otin Vihtijoen kohteista runsaasti kuvia. Yhdestä ja samasta koskesta monesta kulmasta. Sama jatkui muilla seurannan alla olevilla puroilla, missä luonnonataimenkantoja pidettiin silmällä. Kuvaaminen ja kuvien analysointi on ollut varsin merkittävä keino muodostaa kuva virtavesiluonnon taimenen elinympäristln tilasta.
Alkuaikoina toiminnan suurimpana haasteena oli kait purojen ja ylipäätään luontaisten taimenkantojen puolustaminen. Eihän tätä vieläkään kunnolla ole ymmärretty. Tähän aikaan, 90-luvun puolivälissä paikallinen taimen eroteltiin vielä hyvin tiukasti vaeltavasta taimenmuodosta. Ehkä samasta syystä kaikenlainen purotoiminta oli lähinnä piikittelyn kohteena. Monien mielestä vierasperäisten, eli tarjolla olevien istukkaiden käyttö on helpointa ja parasta taimensaaliiden elvyttämistä. Kantojen sekoittamistakaan ei vielä 90 –luvulla pidetty kovinkaan haitallisena.
Siinä vasta noin kymmenen vuoden ajan tapahtuneen purokunnostelun jälkeen, tuhansien puroilla vietettyjen tuntien ja satojen dianpällistelyiltojen ja ankaran pohdiskelun jälkeen alkoivat asian niin kuin kirkastumaan. Siihen mennessä Taimen Takaisin -projektiakin oli keritty jonkin matkaa jo edistämään.
1990 -puolivälin jälkeen kävi entistä selvemmäksi, ettei tutkimus ollut kertonut kaikkea taimenesta. Oikeammin alkoi selviämään, miten heikosti tutkimus tuntee taimenkantojen ja purojen dynamiikkaa. Taimenen elvyttäminen edellyttää aivan toisenlaista otetta kunnostus- ja elvyttämistoimintaan.
Valtiollisessa taimentutkimuksissa harvoin tehdään mitään kudunseurantaa, vaikka juuri kutu antaisi olennaista tietoa niin luonnonkantojen seurantaan, kuin kunnostus- ja elvyttämistoimien vaikutusten arviointiin. Pätevää kunnostus- ja elvytystutkimusta ei tehdä muutaman vuoden pikatutkimuksilla, tai kirjoituspöytien takaa.
Ei sekään vielä kaikkea taimenen elvyttämisestä ja kunnostuksista kerro, vaikka yhdellä paikkakunnalla, esim. Paltamossa tehtäisiin kuinka paljon tutkimusta. Olosuhteet eri vesistöissä vaihtelevat suuresti, kuten myös eri maanosien välillä. Vastaavanlaisia mallikunnostuskohteita olisi tarvittu vähän kaikkialla. Harmillista on, ettei puroilla tapahtuvaa vapaaehtoistoimintaa ole viranomaispuolella haluttu ottaa vakavasti. Siihen on varmaan monta syytä.
Ymmärrän hyvin, ettei vakavasti taimenen tutkimukseen suhtautuva tutkija pysty yhdellä tutkimuksella, hyvin rajallisten maastokäyntien perusteella selvittää taimenen ongelmia. Tutkimusten aikajänne pitäisi olla mieluiten lähemmäksi 10 vuotta, näkökulmien monipuolisia ja kokonaisvaltaisia, ei liian istutuskeskeinen – pikemminkin elinympäristökysymyksiä painottava. Pinnallisista tutkimuksista ei useinkaan saada mitään uutta irti.
Olennaisia tuloksia saadaan vain jos tutkimusta tehdään riittävän pitkäjänteisesti. Taitaapi oikeammin olla niin, ettei luonnonkannat ja niiden elvyttäminen oikeasti kiinnosta rahoittajia, jotka ovat sitoutuneet pikemminkin viljelytoiminnan kehittämiseen. Tämän takia elvytystutkimuskin on hyvin viljelyvetoista. Tulosten kannalta olisi olennaista huomioida kaikenlainen maassamme kerätty purokunnostuskokemus – riippumatta siitä kuka sitä on tehnyt.
Ideaalia olisi, jos vapaaehtoistoiminta taimenvesien ja purojen kohentamiseksi olisi kunnolla saanut tukea ja osaaminen olisi levinnyt ympäri maata. Näin ei kuitenkaan käynyt. Taimenen elvyttämisestä, kyllä puhutaan, mutta silloin asialla tarkoitetaan lähinnä istuttamista. Konkreettiset teot luontaisten taimenkantojen elvyttämiseksi ei juurikaan ole. Tämä kait kertoo vain sen, ettei todellista tahtoa ja riittävää pitkäjänteisyyttä luonnonkantojen turvaamiseen ole. Suojelukysymyksillä monet kuitenkin halutavat ratsastaa. Hyvin usein taimenten suojelua käytetään keppihevosena muiden intressien junailuun.
RKTL on pitkään vähätellyt Taimeninstituutin kokemuksia ja oppeja. Monet TE- ja ympäristökeskukset ovat jopa pitäneet toimintaa haitallisena. Onhan se kova kolaus virkamiesten arvovallalle ja egolle, kun mm. alan opiskelijoista ja harrastajista koostuva pieni yhdistys on tullut heidän näkökulmastaan katsottuna pomppimaan viranomaisten varpaille. Monien viranomaisten ja tutkijoiden kannalta oli merkittävä helpotus, että Taimeninstituutti lakkasi olemasta. Eipä ole ketään, joka vaatisi pelkkien korulauseiden ja näennäisen toiminnan sijaan kunnollisia tekoja ja luontaisten taimenkantojen elvyttämistä.
Vapaaehtoistoiminnan opeille ei oikein annettu arvoa. Liian monet kokivat sen puolustettavan vanhakantaisen kalastuskulttuurin uhkaksi. Tämän takia on ymmärrettävää, että Taimeninstituutti annettiin hiljaisuudessa kadota. Ei sitä ole kukaan jäänyt kaipaamaan. Kaikesta tästä purokunnostustoiminnan ja taimenen elvyttämisen opeista saatiin jotain tallennettua Editan kustantamaan Taimen-kirjaan. Edes yksi valtiollinen instituutio joka ymmärsi toiminnan merkityksen.
Minun nähdäkseni taimenen elvyttäminen ja purotoiminnasta oppiminen on pitkä prosessi. Kehitys katkesi puolitiehen – juuri kun alettiin päästä jyvälle ja saada toimintaa käyntiin. Valitettavasti hyvätkään konkreettiset teot eivät oikein realisoidu, jos asenneilmasto on, mikä on. Tässä suhteessa toiminnan jatkaminen nykyisessä asenneilmastossa ja olosuhteissa ei sekään tunnu mielekkäältä.
Tietoisuuden tasolla ennakkoluuloja, onnistuimme merkittävästi murtamaan. Kiinnostus asioihin alkoi hissuksiin herätä. Tämä näkyy mm. eräillä keskustelufoorumeilla, missä valveutuneet kalastuksenharrastajat ylläpitävät kiinnostusta taimenkantoihin ja suojelukysymyksiin.
Ehkä vielä jonain päivänä olosuhteet muuttuvat sellaisiksi, että konkreettista toimintaa ja Taimeninstituutti voitaisiin käynnistellä uudestaan. Toivotaan vaan, ettei siihen mene niin paljon aikaa, että kaikki aiemmat opit ole siihen mennessä päässeet kokonaan unohtumaan.
Henkka
Terve
Ihan hyvät sivut, paljon asiaa, osoittelua aika paljon, mutta ehkä sitä muistokirjoituksessa tarvitaankin, eivät missään tapauksessa ole turhat.
Itse olen koko ajan nähnyt Taimeninstituutin keskustelun herättäjänä, piikkinä meidän viranomaistoimijoiden lihassa.
Olen samaa mieltä, että purojen merkitys aletaan nyt tunnustaa jo aika laajasti, ja niinkuin usein käy unohdetaan
vauhdin huumassa, kuka asian on pannut alulle.
Isompien jokien kunnostuksesta sanot, että työt on tehty ennen kuin on ollut tietoa. Olen samaa mieltä, mutta uskon
myös, ettei tietoa voi syntyäkään, ennen kuin hommia aletaan tehdä, niin hullua kuin se onkin. Vasta sitten kiinnostuvat
tutkijat ja tutkimusten rahoittajat. Puropuolella on onneksi tällä hetkellä joitakin hyviä tutkimuksia käynnissä,
esin Mäki-Petäyksellä ja kumppaneilla.
Olen MMM:n kalataloudellisten kunnostusten kehittämistyöryhmässä ja siellä on kyllä henki, että purot ovat
virtavesipuolella jatkossa tärkein kohde ja sinne pitää järvien ohella rahaa ohjata. Toivottavasti toiminta lähtee
sen verran hitaasti käyntiin, että saataisiin varmuus oikeista menetelmistä, eikä lähdettäisi kaikkia
käsittelemään ollenkaan.
Hyvää kevää jatkoa
Timo Yrjänä
Kyllä yksi tutkijoiden toiminnalla taustalla olennaisesti edelleenkin vaikuttava tekijä on
tämä kolmijakokysymys, viljely- ja istutuskeskeisyys. Onhan se hyvä, että on edes jotain tutkimusta.
Luonnonkantojen vaelluskäyttäytymisestä ei yleisellä tasolla tiedetä juurikaan. Usein ne vaan
oletetaan tietynlailla käyttäytyviksi.
RKTL on pitänyt tiukasti kiinni kolmijaosta, johon liittyy paikallisten taimenten ala-arvostaminen.
RKTL:n tutkijat itse halusivat rankata purotaimenen pois uhanalaisten lajien listalta, samalla kun esim.
merellisen vaelluksen tekevä taimenyksilö on korkeimmassa uhanalaisuuskategoriassa. Käytännössä nämä
kaksi eri yksilöä voivat olla yhdestä ja samasta kannasta, yhden ja saman emon jälkeläisiä.
Henkka
Tervehdys
Jaaha pitkästä aikaa jotain kalahöpinää, tullut kai liikaa erkaannuttua
takaisin lintujen pariin kun ei oikein heti sytyttänyt ja taitaa nytkin
olla ruuti vähän kosteaa.
Kaikenlaisen kunnostustutkimuksen osalta Henkka olet aivan oikeilla
jäljillä. Vain pitkäkestoiset ja tarpeeksi laajalla alueella toteutetut
tutkimukset tuovat riittävästi tietoa siitä mitä pitää tehdä ja missä
laajuudessa. Toistoja toistoja toistoja... ehkä se totuus sieltä jostain
löytyy. Mutta nyt ja heti hommana se ei oikein toimi.
Taimenen kannalta on varmasti oleellista että asialle todella tehdään
jotain eri alueilla, ennen kuin kannat pienenevät liian pieniksi. Mutta
onko tällä talkootoimin tehtävällä kunnostuksella muuta tarvetta kuin
pitää hengissä jotain tiettyä kantaa, niin pitkään että viranomaispyöräkin
ehti mukaan? Juu ja ei.
Vapaaehtoistoiminnan keskeisenä tulevaisuuden näkymänä voisi paremminkin
nähdä sen että eri kohteista saataisiin ylös tietoja, valokuvia jne, ja
ettei ne jäisi vain muutaman tyypin omiin päihin ja kokoelmiin. Tämä nyt
olisi ollut kenties yksiä ainoita (ainakin omalta osalta) keskeisiä syitä
lähteä todenteolla elvyttämään esim. TI:n toimintaa viime hetkillä. Tai sitten juuri tämä oli
yksi syy miksi niin ei tehty. Kenties sillä ei katsottu olevan mitään
merkitystä taimenen tulevaisuuden kannalta kun ei olisi tehty mitään
konkreettista asian eteen. No ehkä tämäkin vaihtoehto (VESISTÖTIETOKANTA)
joskus pulpahtaa uudelleen esiin.
T. Oskari Härmä
No joo. Toki kaikki mallikunnostustoiminta on olennaista, kuten myös
kunnolliset alkuinventoinnit, osaava kunnostussuunnitelu ja työnohjaus.
Kyllähän tätä osaamista on kertynyt. Tuoreinta tietoa, kokemusta ja osaamista voitaisiin
nykyisissäkin kunnostuksissa hyödyntää nykyistä paremmin ja saada hyvin paljon parempia tuloksia aikaan.
Tämä vaatisi kuitenkin mm. koulutusta ja oikeata asennetta uuden oppimiseen.
Muutokset edellyttäisivät myös viranomaisilta uutta asennetta ja suhtautumista talkootoimintaan.
Kyse on osin siitä annetaanko osaamisen ohella talkootoiminnalle arvoa, vai annetaanko näiden kuihtua.
Saavat viranomaiset taas yksinoikeuden kunnostusten suunnitteluun, toteutukseen ja valvontaan.
Sehän heillä on aiemmin ollut. Tähän astisten talkookunnostuksen mallikohteiden seurannan ja
jatkokunnostusten varmistaminen olisi hyvin olennaista. Tähän mennessä kukaan ei ole osoittanut
kiinnostusta tähän. Osin tämä on ymmärrettävää, koska maassamme on liian tavanomaista ajatella, että
vain RKTL:n tuottamalla tiedolla on merkitystä.
Mielestäni TE- ja monet ympäristökeskukset, ja muut asianomaiset ovat omilla teoillaan
ja asenteillaan tehnyt selväksi, ettei Taimeninstituutin toimintaa ja kokemuksia kaivata.
Ainakaan Uudellamaalla ei ole saatu rahoitusta mihinkään alkuinventointeihin tai seurantaan.
Viranomaiset ovat haluneet rahoittaa ainoastaan valmiiden suunnitelmien toteuttamista.
Kaikki seuranta on pitänyt tehdä omin eväin, tai itse muualta hankkimilla resursseilla.
Eikö tämä ole ollut kalaviranomaisten suhtautuminen koneellisiinkin kunnostuksiin.
Siksi kunnostuksia kerettiin tehdä 20 vuotta ja upottaa niihin 100 miljoonaa markkaa,
ennen kuin kriittiset äänet alkoivat epäillä menetelmien pätevyyttä ja toimenpiteiden
vaikuttavuutta.
Pelkkään umpimähkään toteutukseen satsaaminen ei pitkällä tähtäimellä turvaa mitään muuta
kuin uusien istuta ja ongi-vesien syntymistä. Kaikkein vähiten tästä hyötyvät luonnonkannat
ja talkootoiminta. Vai onkohan se niin, että viranomaiset haluaa pitää nämä kunnostukset
omana kalastuksen-edistämis-bisneksenä, johon kenelläkään ei saisi olla sanomista.
Harrastajia toivotaan kaikkein viimeisimmäksi osoittamaan olevansa substanssikysymyksissä
viranomaisia pätevämpiä.
Ei selvästikään haluta oppia ja omaksua uusia asioita. Virtavesiluonnon elpyminen ja luonnonkantojen
elpyminen ei taida olla oikea intressi. Tai jos on, niin se jää auttamattomasti kalastuksen
jalkoihin - ainaiseksi häviäjäksi. Mitä väliä jos toisinaan päästään hullun lailla rimpuilemalla
askeleen eteenpäin, jos heti perään muut ottaa kymmenen askelta taaksepäin.
Mielestäni yksittäisten koskien kunnostamista tärkeämpää on mitä kokonaisuudet muut yleiset trendit muuttuvat.
Tässä suhteessa toiminnan jatkaminen nykyoloissa on järjetöntä. Toimenpiteiden vaikutukset
väistämättä vesittyvät, mm. koska kala- ja ympäristökeskukset katsovat vesilain soveltamista
läpi sormien, kalastusjärjestöt taas eivät ole lainkaan lämmenneet kalastuksenjärjestämiselle
tai istutusten uudelleen arviointiin. Tutkijat taas pitävät kiinni taimenen tarkastelua
vääristävästä kolmijaosta. Muiden asianomaisten toiminnan takia TI:n toiminnan vaikutukset
vesittyvät tai muuten jäävät lähinnä näennäiseksi. Siksi toiminnan jatkaminen ei ole mielekästä.
Riippumatta siitä kuka ja miten kalatoimintaan jatkossa kehitetään, on tietoisuus ja vuoropuhelu
hyvin olennaisia asioita. Kaikki muu on toissijaista. Tämä liittyykin olennaisesti arvoihin ja
asenteisiin, mitkä taas juontuvat kalastuskulttuurista. Tämä taas on hyvin hidasliikkeinen asia.
Uskon, että merkittävä osa edistyksen saamasta vastustuksesta selittyy sillä, että kaikkea
tuntematonta vieroksutaan, varsinkin jos siitä vielä monet levittävät perättömiä valheita.
Suomalainen kalatalouskenttä jos mikään on täynnä mykkäkoulua harrastavia kuppikuntia.
Selän takana kyllä osataan puhua. Sekin on osa tätä suomalaista kalastuskulttuuria.
Myös journalismin taso on Suomessa valitettavan huonoa. Monista asioista ei haluta lainkaan
tuoda julki. Kalalehdissä jyllää kaupallisuus, tiettyjen tahojen mielistely, pikavoittojen ja muu
nopean suosion tavoittelu. Tämä heijastuu enemmän tai vähemmän kaikkeen muuhunkin - myös
Taimeninstituutin toimintaan.
Ei ole helppoa, ei! Siksi on turha ihmetellä näitä puheita ja sitä miksi konkreettinen toiminta loppui.
Henkka
On todella sydäntä riipivää lukea kokemuksiasi taistelusta tärkeän asian puolesta. Minulla itselläni ei ole ollut henkilökohtaista kokemusta Taimeninstituutin toiminnasta muutoin kuin kirjoitetun sanan muodossa sekä tietysti niitä kuulopuheita, jotka varmasti eivät ihan tarkalleen olleet oikeita.
Kysyt mielipiteitä sivujen kehittämiseen ja toiminnasta saatujen kokemusten ja tiedon eteenpäin välittämiseen. En osaa muuta sanoa, että on hyvä, jos jaksat työtä sen eteen tehdä. Jos asiat jäävät kuitenkin sille tasolle, että niistä vain kirjoitetaan, ei tulevaisuus asian kannalta liene se, mitä olet itse odottanut. Toki niitä tietoja joku voi tulevaisuudessa hyödyntää, mutta todelliset muutokset jäävät epävarmaksi. Käytännön työtä tarvitaan!
Tavoitteet (niin lyhyt- kuin pitkäaikaiset)asetetaan kummassakin tapauksessa realistiseksi, pyritään hankkimaan parhaat mahdolliset aineelliset ja taloudelliset resurssit, sitoutetaan pitkäjänteisesti yhdessätoimijat yhdessä sovittuihin tavoitteisiin niillä porkkanoilla, mitä kukakin toivoo ja mikä on yhtenevyyden nimissä mahdollista järjestää. Jonkun tarvitsee myös tätä orkesteria ohjata ja johtaa. Jokin näistä asioista ei liene täysin onnistunut TI osalta tai sitten vain ei ollut sellaista kysyntää, mitä TI tarjosi (eli toisin sanoen ajankohta saattoi olla epäsuotuisa).
Voi myös käydä niin, että asiat eivät parane lainkaan, vaan huonontuvat jatkuvasti. Se on surullisin vaihtoehto, mutta itse en usko sen olevan pitkän ajan terkastelulla todennäköisin suomalaisista taimenkannoista puhuttaessa. Jotakin jää vielä jäljelle ja siitä voidaan nousta!
Terveisin Mika Pitkänen
Toiminnan arviointi olisi jatkon kannalta olennaista
Pyrkimys luonnonkantojen pitkän tähtäimen edistämiseen on kait ollut tärkein tavoite. Hyvä pyrkimys, jonka kaiki allekirjoittaa. Vaan pyritäänkö siihen vilpittömästi, ja siinä tapauksessa miten? Kuten aiemmasta viestistä kävi jo ilmi, on menetelmissä paljon puutteita. Kyse ei siis ole vain asenteista, tai resurssipulasta. Kyse on pitkälti tietoisuude, ymmärryksen ja sitoutumisen puutteestä. Tässä suhteessa oppiminen ja asiakeskeisyys on tärkeä asia. Teemmekö tätä aidosti, vai olemmeko vain mukamas tekevinämme.
Aluksi Taimeninstituutissa tehtiin konkreettisia juttuja. Kunnon inventointien pohjalta tehtyinä niistä on paikallisesti voinut olla hyvinkin merkittävä hyötyä. Osin on kyse siitä, että toimenpiteet kohdennetaan kriittisiin kohteisiin, tehdään ennaltaehkäisevää vesiensuojelua, korostetaan luonnontuottoa ja myös toteutetaan kunnostuksen oikein. Onnistunut kokonaisuus edellyttää paljon parempaa pätevyyttä kuin mitä kunnostushankkeissa on keskimäärin käytettävissä. Hyvän lopputuloksen kannalta hyvin monen palasen pitää loksahtaa kohdalleen. Muuten toiminta on hyvin helposti lopputuloksen kannalta näennäistä, jopa haitallista. En kirjoita sen siksi, että minulla olisi joku palo asioihin, vaan säälistä niitä kohtaan jotka jatkavat asioiden edistämistä lyhytjänteisesti, a eivät vaivaudu ottamaan asioista riittävästi selvää.
Moni työ valui hukkaa, joko sen takia, että kiintoainekuormitus tai vedenlaatu ei mahdollistanut lisääntymistä. Ongelmia koituu myös liikakalastuksesta, tai huonosti suunnitelluista istutuksista. Yksittäinen päteväkään toimija ei pysty luomaan riittäviä puitteita, jos liian monet toimijat eivät halua päästää irti vanhentuneista käsityksistää, asenteistaan - tai muuten linnoittautuvat puolustamaan kaikkea minkä kokevat uhkaksi arvovallalleen. Kestävän kalastuksen ja luontaisten (alkuperäisten) taimenkantojen elvyttämisen edistäminen on kait ensisijaisesti sivistyksellinen haaste, jonka yhtenä esteenä on keskivertosuomalaisen heikko itsetunto. Tällainen olento valikoi kirjoituksista ja muista viesteistä usein kaiken epäolennaisen hyläten kaiken olennaisen.
Minkäs teet jos arvovaltaiset ja kehityksen suuntaa ohjaavat tahot ovat kiinni viljelykeskeisessä toiminnassa, vanhoissa rakenteissa ja oman edun tavoittelussa. Tällaisessa tilanteessa Taimeninstituutin on aika mahdoton toimia. Siksi se kait lopetettiin. Se sai konkreettisesti aikaan minkä pystyi. Konkreettista toimintaa ei haluttu jatkaa, koska siinä ei näissä olosuhteissa ole mieltä. Saattaisi joku vain innostua häsläämään ilman tietoa ja osaamista, mistä hyvin suurella todennäköisyydellä olisi enemmän haittaa kuin hyötyä. TI:ssa ollaan aina kuitenkin painotettu lopputulosta, siksi asiakysymyksia ja tarkoituksenmukaisia menetelmiä on priorisoitu.
Paikoin saatoimme olla tekemässä karhunpalvelusta luonnonkannoille, esim. kotiuttamalla tai elvyttämällä vierasperäistä kantaa. Kunnostusmenetelmätkin olivat aluksi varsin karkeahkoja. Jälkeenpäin opimme miten tärkeä olisi panostaa valuma-aluekohtaiseen tarkasteluun, kunnon inventointeihin ja kunnostusmentelmien kehittelyyn.
Sitä edelleenkin näkee, että monilla on taipumusta tehdä kiveämisen aivan väärin. Ikäänkuin lopputuloksella ei olisi väliä, kunhan pääsee kampeamaan koskea ja uskottelemaan itselleen tekevänsä jotain hyvää. Tämän takia konkreettisen tekemisen ylikorostamisella huijataan usein itsensä ohella myös muita.
Ennen kuin suunnittelu-, inventointi-, ja kunnostusosaamista on saatu kehitettyä lopputuloksen kannalta siedettävälle tasolle, en menisi enää yhtään innostamaan ihmisiä konkreettiseen toimintaan. Se, että noihin inventointi- ja kunnostusmenetelmiin ja muihin asiakysymyksiin ei toimintaympäristössämme ole ollut kiinnostusta, kertoo aika paljon siitä miten vähän toiminnan vaikutuksista välitetään. Tämän takia on ihan sama harjoitetaanko toimintaa, vai ei.
Se voi olla, ettei mennyttä toimintaa haluta arvioida. Se voi olla, ettei virheistä haluta oppia. Siinä tapauksessa on syytä lopettaa kunnostusten puolesta puhuminen. Se, että toiminnassa ei ole juurikaan haluttu katsoa taaksepäin, edes oppimismielessä, antaa hyvin kielteisen kuvan kehityksestä. Tällaisten ongelmien takia vanhojen taimeninstituuttilaisten intressi tulla opastamaan yksittäisiä kohteita on lopahtanut.
Se, että joku vähän kokeneempi kunnostaja tai inventointiasiantuntija tilataan edes takaisin jonnekin paikan päälle, ei vielä paljonkaan auta. Jotta näissä hommeleissa olisi edes vähän mieltä, pitäisi hyvin monien asioiden muuttua, ensisijaisesti eri toimijoiden korvien välissä.
Henkka
Lue vanhemmat kommentit klikkaamalla TÄSTÄ
|
