Taimeninstituutti. Koskenkunnostus ja seurannaisvaikutukset

Koskien kunnostuksista, niiden edistämisestä ja seurannaisvaikutuksista

Kosken kunnostuksista ja sen seurauksista on kirjoitettu paljon. Muutamat ovat kunnostusasioista väitelleet itsensä jopa tohtoreiksi.

Yleisesti on kuitenkin ajateltu, että luonnonkantojen tilaa ja kunnostuksiin liittyvät ongelmat liittyvät liialliseen verkkokalastukseen tai kunnostus-teknisiin kysymyksiin. Onko asia kuitenkaan näin yksinkertainen, vai onko muita nykytilaa selittäviä vahvoja syys-seuraus-suhteita.

Mitä yli 50 kala- ja ympäristöalan virkamiestä tutkijaa ja muuta asianomaista sanoo kunnostukseen liittyvistä asioista? Tätä kysymystä varten olen soittanut läpi valtaosan Suomen tämän aihepiirin asiantuntijoista ja keskustellut heidän kanssaan syys - lokakuun aikana lähemmäs 100 tuntia. Oheiseen olen tiivistänyt kuulemieni näkemysten ja ajatusten kirjon.

Tämän on tarkoitettu keskustelupaperipohjaksi. Siinä suhteessa näkemykset ovat epävirallisia, toki suuntaa antavia. Toivomme tähän liittyvän näkemysten vaihdon ja keskustelun jatkuvan. Siksi toivomme, että asianomaiset vielä täsmentäisivät näkökantojaan.

Julkaisemme mielellämme tähän kirjoitukseen liittyviä kommenttikirjoituksia. Kirjoitukset voivat yhtä hyvin olla viranomaisten virallisia tai yhteisöjen tai yksityishenkilöiden epävirallisia kirjoituksia.

---------------------------------------------------------------------------------

Kunnostuksiin suhtaudutaan liian myönteisesti niihin liittyvän julkisuusarvon takia.

Moni kunnostus olisi saanut jäädä tekemättä, koska tulokset ovat vesittyneet yläpuolisella valuma-alueella tehtyjen ojitusten takia.

Joidenkin mielestä kunnostuksia on sovellettu miten sattuu tai omien tarpeiden mukaan, koska RKTL aikoinaan selvittämät ja esittämät kunnostusmallit olivat niin ympäripyöreitä ja tulkinnanvaraisia. Eräät tulkitsevat tämän RKTL tuoreeltaan käynnistyneen kunnostustutkimusvimman myöhäisheränneisyydeksi, jolla lähinnä paikataan aiempia virheitä.

Lopputulokseen vaikuttavat niin kunnostukset sinänsä kuin myös istutukset sekä kalastus

Liian usein on ajateltu, että kunnostus on sellainen poppakonsti, jolla korjataan muut käytön ja hoidon ongelmat

Eräskin neuvontajärjestön edustajan mielestä kunnostusten sisältö on monilta osin päässyt hämärtymään, ja että viljelykantojen kuten myös alkuperäisten luonnonkantojen suojelun merkitys (ideologia) pitäisi nostaa esiin. Ilman elinvoimaisia luonnonkantoja, ei viljelykannatkaan säily elinkelpoisina.

Eräät kalaviranomaiset epäilevät kunnostusten huonon lopputulokseen jo selittyvän kantojen laitostuneella perimällä

Kalaviranomaiset selittävät kalastuspaikkoja korostavaa kunnostamista sillä, että kalastuspaine on niin kova.

Sen 20 vuoden ajan kun kunnostuksia on maassamme tehty, on perhokalastajien määrä lähes kymmenkertaistunut, jostakin 10 - 15 tuhannesta vajaaseen 100 tuhanteen.

Samaan ajan jaksoon sijoittuu myös siirtyminen pyyntikokoisiin istukkaisiin. Nämä ovat yleisesti kuitenkin löytäneet kalavesille vasta 90-luvun aikana.

Osin ajatellaan ettei niihin pyyntikokoisiin istukkaisiin aluksi reagoitu, koska ne tulivat vaiheittain. Kehitys alkoi siitä, että koskiin aluksi istutettiin mäti ja pienpoikasta. Koko ajan siirryttiin kokeiluperiaatteella kookkaampiin istukkaisiin. Osin tämä mahdollistui siitä hyvästä kun kalastajamäärät ja lupatulot kasvoivat. Istutuksista kuitenkin aina todettiin liian suuren osan joutuvan kasvuvaelluksellaan muualla pyydetyksi. Istutusten hyödyn paikallinen maksimointi on johtanut yleisesti pyyntikokoisten istukkaiden käyttöön. Sinänsähän tämä ei ole biologisesti, eikä taloudellisesti välttämättä tuottavaa, koska omistajan tulotkin menevät useimmiten lähes lyhentämättöminä istutusten kuluihin.

On joitakin viitteitä siitä, että runsaat pyyntikokoiset istukkaat eivät vain lisää kalastuspainetta, vaan myös kilpailevat olennaisesti elintilasta samalla alueella elävien luonnonkaloja kanssa, eikä vain samankokoisten, vaan myös kookkaampien että pienempien luonnontaimenten kanssa. Tältä osin voi epäillä ettei luonnontuoton elpyminen välttämättä onnistu kovin hyvin jos samalle alueelle kohdistuu huomattava kalastuspaine.

Eräät nimekkäät perhokalastajat ovat hyvinkin huolestuneita koskikalastuksen kestävyydestä.

Lisäksi huolta kannetaan siitä, että tiettyjä arvokkaita kaloja ei joko haluta tai osata laskea takaisin

Perhokalastajien saaliin saamisen merkitys ja odotukset ovat kasvaneet

Vaikka elämysten merkitys korostuu, on koskikalastajille yhä hyvin tärkeätä se, että koskesta saa viedä kaloja kotiin.

Vielä joskus 20 vuotta sitten oli tosi kova perhomies sellainen, joka sai 3-4 mitan täyttävää (yli 30 sentin mittaista) vuodessa . Tänä päivänä jos pyytää 20 mitallista ( yli 40 sentin mittaista) kesässä on vielä keskivertokalastaja.

On myös esitetty sitä, että kalastajat kokevat sen kielteisenä, jos vieheeseen tai perhoon tarttuu pieniä taimenen poikasia.

Joidenkin perhokalastajienkin mielestä kalastuspaine ja koskikalastuksen aiheuttama kuolleisuus on niin suurta, etteivät luonnonkannat ainakaan Etelä- ja Keski-Suomessa välttämättä olennaisesti elpyisi vaikka kaikki järvi- ja merialueen verkot kiellettäisiin

Lisäksi monet perhokalastajat ovat arvioineet koskikalastuspaineen olevan vain kasvussa, sillä kalastajat ovat pääosin nuoria ja aktiivisia, toisin kuin esim. verkkokalastajat.

Erään virkistyskalastusjärjestön nokkamiehen mukaan nykyinen koskikalastuspaine selittyy etupäässä runsaalla kirjoittelulla ja koskikalastuspaikkojen esittelyllä.

Mitä enemmän koskista ja joista kirjoitetaan sitä enemmän kalastajat hakeutuvat sinne, eikä esim. järvi- tai merialueelle ahvenia, haukia tai muita yleisiä luonnonkaloja pyytämään.

Monet muutkin ovat kritisoineet lohikaloja ja lohikalan pyyntiä yliarvostavaa kirjoittelua

Erään kalaviranomaisen mukaan kunnostamattomissa koskissa on hyvin saattanut olla luonnonkalaa tai poikasistutuksia ennen kunnostuksen. Silloin myös kalastus oli vähäisempää. Kunnostuksen myötä kosken status, tai tunnettavuus kalastajien keskuudessa kasvoi, mikä johti suurempiin kalastajamääriin ja kasvaneisiin lupatuloihin. Tämän myötä omistajat ovat oivaltaneet koskillakin olevan mm. matkailullista arvoa. Tämän pönkittämiseksi omistajat ovat julistaneet palauttavansa kaikki lupatulot kyseiseen koskeen. Tämän istutus- ja kalastuspaineen myötä mahdolliset luonnontaimenet ja poikasistukkaat ovat vallan korvautuneet pyyntikokoisella kalalla.

Mitä muuta omistajat tekisivät rahoilleen?

Kun kalaviranomaisilta on kysytty miten he määrittävän kunnostusten onnistumisen, on lupatulojen kasvu ollut useimmiten vastaus. Tämä selittyy sillä, että koska muita helposti seurattavia mittareita ei ole. Vaihtoehtoisesti kunnostuksen on voinut katsoa onnistuneeksi jos kalastajat ovat siihen tyytyväisiä.

Käytännössä kalastajien tyytyväisyys ja lupatulojen kasvu ei välttämättä niinkään ole kiinni onnistuneesta kunnostuksesta, vaan istutuksista. Mihin sitten kunnostuksia tarvitaan. Tähän on annettu perusteluna sitä, että kunnostuksen myötä tällä rajallisella alueella saadaan isompi kalastajamäärä viihtymään paremmin.

Selvitykseeni liittyen eräät kala-alan ammattilaiset melkeinpä uhkasivat, etten missään nimessä saisi julkisesti kritisoida nykykäytäntöä, en kunnostuksia, kuten en myöskään pyyntikokoisten kalojen istutuksia. Ne ovat kuulemma välttämättömyyksiä.

Eräs kalatalousneuvoja oli kuitenkin sitä mieltä, ettei kunnostusten ideologia ja luonnonkantojen säilyttämisen merkitystä ole vielä riittävän hyvin tiedostettu ja hyväksytty. Hän oli sitä mieltä, että kunnostukset pitäisi korostuneemmin saada palvelemaan luonnontuoton ja alkuperäisten (viljely-) kantojen säilymistä niiden perimän ja sopeutumiskyvyn turvaamiseksi. Vaikka kyseinen henkilö edusti kalataloudellista neuvontaa, oli hän sitä mieltä, että pyyntikokoiset kalat pitäisi viedä takaisin niihin ongintalammikoihin, mistä ne on tulleetkin.

Monet kalaviranomaisetkin ovat myöntäneet keskustelua kunnostusten sisällöstä olleen liian vähäistä. Enemmän olisi pitänyt keskustella missä, miten ja miksi jotain pitäisi kunnostaa ja mitä muuta vielä tarvittaisiin.

Vaikka niin papereissa ja julkisuudessakin näkyvästi korostetaan sitä, että kunnostuksella parannetaan lohikalojen elinoloja, on kunnostus seurannaisvaikutuksineen monesti luonnonkannalle kielteinen. Jotkut selittävät tätä sillä, että koska alueen hallinta on omistajilla.

Jotkut toisaalta puolustavat kunnostuksia, koska siihen vedoten voidaan perustella muille esim. verkkokalastuksen säätelyä.

Tietyt kalaviranomaiset katsovat, että kunnostuskohteiden valintaperusteluissa voidaan puhua mahdollisesta poikastuotantopotentiaalin elpymisestä. Tätä ei useinkaan ole jälkeenpäin selvitetty. Jossain päin on jopa kalaviranomaisten kieltäneen tai olennaisesti hankaloittaneen poikastuotannon seurantatyötä.

Joissakin tapauksissa jopa eteläisimmässäkin Suomessa ongelma on, että taimenet pyydetään kunnostusalueilta mato-ongella tammukoina. Erityisesti Kainuussa tämä on koettu kunnostusten ongelmaksi.

Jotkut sanovat, että kunnostus on optio, joka realisoituu sitten kun verkot vähenevät järvi- ja merialueilta. Toiset taas ovat epäilleet, ettei vain koskikalastuspaine kasvaa samassa suhteessa kun verkot vähenee. Lopputulos ei välttämättä muutu. Jatkossa osa saaliista vain siirtyy järvi- ja merialueelta koskiin, ilman että luonnonkannat siitä hyötyvät.

Pyyntikokoisten kalojen istutuksia on käytetty keskeisenä osana koskien kehittämistä. Ja, vaikka pyyntikokoiset istukkaat ovat sekä taloudellisilta, että ekologisilta vaikutuksiltaan huomattavat, ei niistä ole maassamme kuin muutama pienimuotoista tutkimusta. Tutkimusten mukaan valtaosa istukkaista pyydetään pian istutusten jälkeen. Takaisinsaantiprosentti on usein ollut noin 50 %, vielä siten, että erityisesti kirjolohi-istukkaista valtaosa ovat pyyntihetkellä laihempia kuin mitä ne olivat istuttaessa.

Erään kunnostusasiantuntijan mukaan kunnostusten onnistumista on yleisesti ottaen vaikea tutkia, sillä useimmiten yhdessä rytäkässä on liian paljon muuttujia. Sen lisäksi että kosken kivet ja soraikot järjestetään uudestaan on tyypillistä, että alueelle istutetaan huomattava määrä kaloja, joka vuorostaan vaikuttaa kalastukseen. Lopputulos on kaikesta huolimatta kunnostuksen, istutusten sekä kalastuksen summa.

Eräs kalastonsuojeluasiantuntia vuorostaan oli sitä mieltä, ettei kivienjärjestelyllä ole luontaiseen lisääntymiseen niinkään väliä. Olennaisempaa olisi turvata edes tyydyttävä vedenlaatu sekä ennaltaehkäistä alueen liettyminen. Tähän ei kuitenkaan ole ryhdytty, koska kalaviranomaisten intressi edistää kalastusmahdollisuuksia ajaa luonnonsuojelun yli. Kyseinen henkilö pitää luontaisten lohikalakantojen elpymistä realistisena odotuksen vasta kun kala-asiat saadaan siirrettyä ympäristöhallintoon.

Monet muutkin ovat olleet sitä mieltä, että niin kauan tai sitä osin kun kosken kunnostuksen rahoitetaan kalaviranomaisten varoin on turha odottaa juuri muuta kuin kalastuksen edistämistä.

Erään ministeriön edustajan mukaan alueellisten kalaviranomaisten priorisoimat kunnostuskohteet alkavat kohta puolin olla kunnostettuja. Näiltä osin kunnostustoiminnassa ollaan siirtymässä yksityisiin vesiin. Sen jälkeen urakka alkaakin sitten jo olla tehty.

Ministeriön virkamies sanoi, että kun valtion kustantaa yksityisiä vesiä, on keskusteltu siitä, että josko joku alue voitaisiin jättää kalastuksen ulkopuolelle. Kysyin, että onko näin myös toimittu. Vastaus oli kieltävä. Pikemminkin tämä on kyllä jäänyt keskustelun asteelle. Sanoin siihen, että olen alueellisilta kalaviranomaisilta pikemminkin kuullut viranomaisten vaativan kunnostusrahoituksen ehdoksi yksityisiä omistajia avaamaan kosket yleisiksi lupakoskiksi.

Monien mielestä kyseinen muutos vaikuttaisi useimmiten kyllä olennaisen kielteisesti kosken luontaiseen taimenkantaan. Monissa korttikoskissa kun on luontaisestikin niin pieni luonnontuotto, että ne nykyisillä kalastajamäärillä ja kalastusteholla ongittaisiin 1- 2 viikossa tyhjiksi.