Taimeninstituutin tiedotteet ja lausunnot v.1995-2002

Suomalaisen Kalastusmatkailun Edistämisseura ry.
Taimeninstituutti ry.
Luonto-Liitto ry.

Lehdistötiedote
Julkaisuvapaa 9.3.2001

Viehekalastuksen rajoituspuheet kalataloudellisesti epäolennaisia

Suomalaiset kalastus- ja luonto-järjestöt toivovat, että jos edus-kunnassa halutaan jälleen käynnistellä keskustelua kotoisista kalastus-asioista, päällimmäiseksi otettaisiin olennaiset ja kiireellisimmät asiat eikä keskustelua vietäisi heti sivuraiteille.

RKP:n eduskuntaryhmä on laatinut eduskunnassa lakialoitteen, jolla haluttaisiin puuttua vuonna 1997 hyväksyttyyn viehekalastuslakiin, joka mahdollisti vapaa-ajan heittokalastuksen jokaiselle suomalaiselle. Nyt haluttaisiin helpottaa vesialueiden rauhoittamista kalamiesten ulottumattomiin.

Suomalaisen kalastusmatkailun edistämisseura, Taimeninstituutti ja Luonto-Liitto ovat sinällään tyytyväisiä siitä, että eduskunta puhuu kalastusasioista. Keskustelun tulisi tosin ohjautua oikeisiin ongelmiin ja asioihin.

Järjestöt muistuttavat kalavesien hoidon ensisijaisen ongelman olevan puutteellisessa vesiensuojelussa eikä suinkaan riittämättömässä kalastuksensäätelyssä.

"Rannikkovedet ovat mm. kalanviljelyn ja liikalannoitettujen valumavesien takia uhkaavasti rehevöityneet ja rehevöityvät koko ajan lisää. Tämän myötä lähinnä särkikannat runsastuvat, joka edelleen kiihdyttää vesien sisäistä kuormitusta. Tässä suhteessa kalastuksen monipuolinen edistäminen olisi pikemminkin kalavesien tehokasta hoitoa", järjestöjen yhteisessä tiedotteessa todetaan.

Rannikkovesien syvännetaskuihin on kerääntynyt suuria ravinnepommeja, joiden purkaminen edellyttäisi entistä tehokkaampaa vesiensuojelua ja ennen kaikkea monipuolisempaa ja tehokkaampaa kalastusta - ei siis kalastuksen rauhoittamista.

Jos halutaan oikeasti huolestua rannikkovesien ja arvokalakantojen tilasta, huomio tulee siirtää kalaistutuksista ja pyynnin rajoittamisesta vesiensuojeluun. Mitä pahemmin vedet rehevöityvät, sitä heikommiksi luontaiset arvokalakannat muuttuvat ja sitä vähemmän istutukset tuottavat, järjestöt muistuttavat.

"On väärin pyrkiä taas rankaisemaan kalastajia pyyntirajoituksilla. Vesiensuojelun kannalta olisi olennaisempaa kannustaa kalastajia pyytämään monipuolisemmin ja tehokkaammin."

"Läänikohtaisen viehekalastus-järjestelmän myötä monien liikakalastettujen vesien kalakannat ovat alkaneet elpyä. Ennen viehekortin aikaa kalamiehiä pakkaantui liikaa samoille vesille verottaen kohtuuttomasti tiettyjä muutenkin heikkoja luonnonvaraisia arvokalakantoja. Viehekortin myötä kalamiehet ovat hakeutuneet väljemmille vesille, mikä sinänsä on kestävän kalastuksen mukaista."

Järjestöjen mukaan läänikortti on periaatteessa osoittanut toimivuutensa eikä järjestelmän tulisi olla ensimmäinen murhe kalastusasioissa. Kalakantoja ajatellen suurimmat ongelmat eivät edes sijoitu merenrannikolle vaan virtavesiin, joissa erityisesti vaelluskalat edelleenkin ovat hätää kärsimässä.

AlkusivuTaimeninstituutti?AsiakysymyksetToiminnasta opittuaKaikenlaisia puheitaPeriaatteitaTalous ja hallintoJohtopäätöksetKommentitAnna omat kommentit!
v. 1994 Taimen Takaisin v. 1995 Taimeninstituutti ry v. 1996 Mallikunnostuksia v. 1997 Asiakysymyksiä v. 1998 Nettiaika alkuun v. 1999 Hyviä tuloksia v. 2000 Tammukalle suojaa v. 2001 KHO-ennak.tapaus v. 2002 Hallittu alas ajo