Taimeninstituutin tiedotteet ja lausunnot v.1995-2002
Taimeninstituutti ry., 31.8.2000
Lausunto Suomenlahden taimenkantojen suojelusuunnitelmasta
Taustaksi:
"Kyky tiedostaa ja ottaa huomioon ympäristönäkökohdat valintojen ja päätösten teossa ja niitä seuraavassa toiminnassa", on ympäristötietoisuuden määritelmä. Siitähän tässä on kala-talouden ja taimenkantojen osalta kyse.
Taimeninstituutissa ymmärrämme suunnittelun vaikeat lähtökohdat. Taimenen ekologisessa ymmärryksessä (kolmijako-ajattelussa) sekä perimätutkimuksessa on hyvin suuria aukkoja. Tämän takia emme lähtisi nykytietämyksen pohjalta laatimaan liian pitkälle vieviä johtopäätöksiä. Sellaiset saattavat jatkossa tulla vastaa ikävinä yllätyksinä.
Pätevämpi suojelun edistäminen edellyttäisi mielestämme toisenlaista tarkastelua (asennetta) ja tapaa toimia. Tämän toimme esiin jo seurantaryhmän ensimmäisessä kokouksessa. Nähdäksemme paikalliset asianosaiset, asukkaat ja talkooporukat, pitää pystyä kytkemään mukaan toimintaan jo suunnitteluprosessiin alkuvaiheessa. Heillä saattaa hyvinkin olla asiantuntijoilta puuttuvaa näkemystä ja tietoa. Suunnittelun pitää olla avointa ja vuorovaikutteista, jolloin oikeat ratkaisut ja yhteinen tahto löytyy helpommin.
Usein asioiden parantaminen lähtee ongelmien tiedostamisesta. Tässä suhteessa on olennaista kannustaa ja rekrytoida paikalliset asukkaat vesiluonnon suojeluun. Ongelmien tiedostaminen on joissakin tapauksissa saanut asukkaat omatoimisesti ratkomaan ongelmansa ja ennaltaehkäisemään niiden synty. Parempi viranomaisten tuki edesauttaisi toki asiaa entisestään.
Olemme ymmärtäneet tämän suojelusuunnittelun enemmänkin selvitykseksi viranomaisten mahdollisista suojelua edistävistä teoreettisista mahdollisuuksista, joita sitten sovelletaan resurssien mukaan. Tässä tapauksessa kannattaa vakavasti pohtia kysymyksiä, jotka liittyvät talkootoiminnan tukemiseen sekä viranomais- ja vapaaehtoistoiminnan välisiin näkemys- ja tapaeroihin. Tämä selvitys ei ainakaan sellaisenaan ole olennaisesti parantamassa tilannetta.
Suojelusuunnitelman lähtökohdista:
Mielestämme taimenen kolmijako on keinotekoinen, vääristävä ja siksi siitä pitää luopua. Nähdäksemme vain vesistöjen alapuoleisten luonnonkantojen ottaminen tarkasteluun on epätarkoituksenmukaista rajaamista. Alajuoksun ongelmat juontuvat usein yläpuoleisen vesistöalueen ympäristöhaitoista. Toisaalta, jos jotkut kannat ovat sekoittuneita, niin ne löytyvät todennäköisesti sieltä mistä monesti istukkaatkin, eli alimpien patojen alta.
Taimenkantoja ja niiden elinympäristöjen suojelua tulisi tarkastella vesistökohtaisesti. Jos valitsisimme tarkastelun kohteeksi ne luonnonkannat joista ainakin osa vaeltaa mereen, niin silloin valtaosa tarkastelun kohteista saattaisi hyvinkin löytyä alimman vaellusesteen yläpuolelta. Koska kantojen vaelluskäyttäytymisestä tiedetään vielä hyvin vähän, on epätarkoituksenmukaisesta luokittelusta syytä luopua.
Jos kolmijaosta välttämättä halutaan pitää kiinni, tulee ennen suojelusuunnitelman laadintaa selvittää ne kannat, joiden poikasista edes osa lähtee merivaellukselle. Kriteerinä ei saisi olla se, että voivatko ne palata takaisin juuri syntymäkoskeensa. Nehän saattavat tässä tapauksessa pakon edessä kutea alimman padon alapuolella, vaikka emme sitä tiedä. Tässä suhteessa vaellusesteiden mukaan luokittelu vääristää totuutta. Se, miten vaellusesteet vaikuttavat taimenkannan tilaan, joko ylä- tai/sekä alapuolella, on eniten kiinni muista ympäristötekijöistä, kuten kutupohjien liettymisestä sekä muista vedenlaatuun liittyvistä tekijöistä.
Suojelusuunnitelman toteutuksesta:
Jos suojelusuunnittelu halutaan nykyisen tarkastelun lähtökohtien puitteissa saattaa loppuun, tulisi sen määrittää taimenkantojen elvytystutkimuksen kehittämisen tarpeet ja pyrkiä määrittämään suojelustrategian yleisiä linjauksia varovaisuusperiaatteen mukaisesti, unohtamatta kestävän kalastuksen sisältöä.
Jos halutaan korostaa merellisen vaelluksen tekevien taimenten merkitystä ja tukea tätä, olisi tutkimuksessa olennaista vastata kysymykseen, "Mikä saa taimenen vaeltamaan tai jäämään paikalliseksi?" Tutkimuksissa voisi myös harjoittaa lähdekritiikkiä hieman enemmän. Toisaalta, jos pitäydytään kolmijaossa, niin eikö Uudeltamaalta loogisesti pääteltynä luulisi löytyvän myös suojeltavia "järvitaimenkantoja". Näistä pitäisi yhtälailla huolehtia.
Nähdäksemme kaikki luonnonkannat ovat periaatteessa yhtä arvokkaita - uhanalaisia ja suojeltavia. Jotkut kannat saattavat jopa olla alkuperäisiä ja luonnonsuojelullisesti arvokkaita. Kaikilla on kuitenkin kalataloudellinen merkitys, joka kylläkin on yleisesti aliarvostettu. Sitten on olemassa sellaisia kantoja, joiden on haluttu olevan enemmän kuin vain kalataloudellisesti arvokkaita, mutta jotka eivät täytä luonnonsuojelullisia kriteerejä. Ne olkoot sitten vaikka "kulttuurihistoriallisesti arvokkaita" kantoja.
Jos nyt kuitenkin puhutaan edes jossain määrin luonnonsuojelusta, tulisi alkuperäkysymykseen ensi tilassa hankkia nykyistä luotettavampaa tietoa. Muussa tapauksessa ei meidän mielestämme voi puhua alkuperäisluonnon suojelusta, vaan kalavedenhoidosta tai pahimmassa tapauksessa vain kalastuksenhoidosta. Tässä tapauksessa sanan "suojelu" käyttö on harhaanjohtavaa.
Suojelu- ym. suunnitelmissa kannattaa myös muistaa, että ne ovat juuri niin uskottavia ja vakavasti otettavia, kuin miten päteviä ja perusteltuja ne ovat. Edellä mainittuihin kohtiin vedoten olemme sitä mieltä, ettei nykyistä suunnitelmapohjaa sellaisenaan ainakaan ilman vakavaa pohdintaa ja tiettyjä täsmennyksiä kannata saattaa loppuun. Olisi olennaisempaa määrittää suojelustrategian keskeisin kysymys, eli "Kuinka sovittaa yhteen kalastonsuojelu ja kalastuksen edistäminen?" Konkreettisessa suunnittelussa olisi myös olennaista löytää ja toteuttaa mallivesistö sekä sellaisia toimintamuotoja, jossa viranomaiset ja muut asianomaiset voisivat yhdessä toimia haittojen ennaltaehkäisemiseksi. Monikonpuro oli hyvä yritys, vaan ei taida Mankinjokikaan kelvata hyvänä esimerkkinä. Suojelusuunnitelma on köyhä ratkaisu, jos se jää vain paperiksi. Tarvitaan enemmän tekoja ja näyttöä siitä, että asioihin suhtaudutaan riittävän vakavasti.
Suojelutoiminnan pitäisi olla yhteinen intressi. Ratkaisemattomia kysymyksiä on kuitenkin paljon: Istutetaanko vai ei? Mitä istutetaan? Mitä muuta tehdään kuin vain istutetaan? Entä, ovatko tähän asti tehdyt suunnitelmat ja kunnostukset tarkoituksenmukaisia? Mikä on luonnonkannan arvo? Ovatko ne korvattavissa istutuksilla? Onko luonnonkanta uhanalainen? Pitääkö sitä suojella? Kenelle suojeluvastuu kuuluu? ja niin edelleen.
Taimeninstituutin puolesta
Jyrki Riikinsaari, puheenjohtaja
Henrik Kettunen, iktyonomi
|
|
|
