Taimeninstituutin tiedotteet ja lausunnot v.1995-2002

Lehdistötiedote
Julkaisuvapaa 12.6 klo 16.00

Kymijoen kalastus karanteeniin VHS -taudin vuoksi?

Luontaisten lohikalakantojen suojelusta ja kalojen terveydestä huolta kantava Taimeninstituutti ihmettelee Maa- ja metsätalousministeriön menettelyä Pyhtäällä paljastuneen kirjolohen VHS -taudin suhteen. Ensimmäiset nousulohet on jo pyydetty Kymijoesta. Tämän takia kalastajaryntäystä odotetaan jo tällä viikolla. Alueelle oli jo tarkoitus tehdä istutuksia. Instituutin mielestä on olennaista saada pikaisesti tarkempi ohjeistus ennen kuin istutustoiminta alueella jatketaan.

Kahdella kalanviljelylaitoksella Pyhtäällä esiintyvän VHS -taudin takia Maa- ja metsätalousministeriö on asetuksella rajoittamassa toimintaa Pyhtään lähiympäristössä noin 20 kilometrin säteellä. Rajoitusalueen piiriin kuuluu myös Kymijoki Anjalankoskelle asti. Asetus astui voimaan jo kesäkuun 7 päivänä. Tämän mukaan "kalojen, niiden osien ja sukusolujen, kaloista peräisin olevan jätteen, … sekä muiden mahdollisesti tartuntaa levittävien tavaroiden ja aineiden kuljetuksen rajoitusalueella, sekä rajojen yli tai sen kautta on kielletty".

Mitä asetuksella tarkemmin tarkoitetaan, ei vielä tiedetä. Vaikuttaako se mahdollisesti Kymijoella käytettyihin pyydyksiin tai saaliin käyttöön? Se selviää vasta kun ministeriö on ohjeistanut tai täsmentänyt asetuksen tarkoitusta. Tarkempaa ohjeistusta odotetaan kiireisesti sillä maanantaina (12.6) oli Kymijokeen tarkoitus istuttaa 20 000 taimenen smolttia. Kyseisistä istutuksista on kuitenkin tarkoitus pidättäytyä kunnes ministeriöltä saadaan asiasta tarkemmat ohjeistukset.

Sen sijaan Kymijoelle odotetaan jo tällä viikolla kalastajaryntäystä, sillä viime viikonloppuna joesta saatiin kesän ensimmäiset nousulohet, mm. yli 17 kilon painoinen lohi sekä useampia nousutaimenia. Joidenkin arvioiden mukaan on mahdollista, että VHS -tauti leviää Kymijoella käytettyjen kalastusvälineiden tai pyydetyn saaliin mukana.

Asetuksen löytää os. http://www.edita.fi/sk/00/vihko068.pdf

Lisätiedot: Henrik Kettunen, iktyonomi, p.050-5949725
AlkusivuTaimeninstituutti?AsiakysymyksetToiminnasta opittuaKaikenlaisia puheitaPeriaatteitaTalous ja hallintoJohtopäätöksetKommentitAnna omat kommentit!
v. 1994 Taimen Takaisin v. 1995 Taimeninstituutti ry v. 1996 Mallikunnostuksia v. 1997 Asiakysymyksiä v. 1998 Nettiaika alkuun v. 1999 Hyviä tuloksia v. 2000 Tammukalle suojaa v. 2001 KHO-ennak.tapaus v. 2002 Hallittu alas ajo