Taustoja


Hieman taustaa mistä kaikki on suurinpiirtein alkanut. Kohdallani "syntynyt koiran karvat suussa" kuvaa ilmeisen hyvin koko totuutta. Lapsuuden koirat saivat innostuksen koiraharrastamiseen ja opiskelujen jälkeen oli mahdollisuus omaan ekaan kotiin hankkia se ikioma koira. Koko ajan kuitenkin taustalla olin jo etsiskellyt itselleni sopivaa rotua ja parhaat vaihtoehdot -91 tuntuivat saksanpaimenkoira ja suursnautseri.Vuoden -91 lopulla aloin tosissani etsiskellä sopivaa rotua ja törmäsin ihan uuteen rotuun hovawarttiin ja mitä enemmän tutustuin sen varmemmaksi kävi että tämä rotu on se oikea rotu minulle. Rakkaus rotuun oli syttynyt. Pitkän odottamisen jälkeen  loppuvuodesta -92 saapui kotiin blondi hovawarturos Kainhov Abbe joka toimi varsinaisena opettajana rodusta ja erittäin haasteellisenä yksilönä pisti maksamaan kaikki oppirahat koiran kouluttamisesta. Muutaman vuoden kouluttelin aktiivisesti omaa koiraa ja toimin TuHon toiminnassa kouluttajana Saarenpään Annen, Vesan ja Mamian Hannun ohella. Sain kutakuinkin kaikki opitut taidot kouluttajan heiltä. Samaan aikaan yhdistystoiminta veti mukanaan nuoren koiraharrastajan alkaen Turun  Käyttökoirakerhon koulutusvastaavana ja koulutettuna pk-koulutusohjaajana (vuonna-94). Samoin Turun Kenttäkoirayhdistyksen sihteerinä muutaman vuoden. Suomen Hovawart ry:n hallituksessa istuin kolme vuotta, joista kaksi koevastaavana ja yhden sihteerinä. Ne lukemattomat koulutuskerrat ja toimimiset koejärjestelyissä sihteerinä, ylitoimitsijana, ratamestarina (pk,toko,luonnetesti) saivat viimekädessä huomaamaan että oma koira jäi aina toiseksi. Vuonna-98 kotiin saapui Saksasta  merkkivärinen  uros Cosmo von Ascona pitkän linjan kasvattaja Eveline Kirschenkampilta ja silloin päätin lyödä yhdistystoiminnan jäihin kokonaan ja keskittyä vaan omiin koiriiin. Kossun kanssa pääsin tutustumaan myös näyttelymaailmaan ja menestys tuli varsin helposti vaikka itse en olekkaan henkilökohtaisesti koskaan pitänyt näyttelyiden ilmapiiristä. Näyttelymenestys huipentui vuonna-01 Messukeskuksen Voittaja titteliin-01 ja Kossun pojan Gierrat Cilo-Cilon JunioriVoittaja titteliin. Tuli pitää tauko näyttelyistä. Keväällä -07 Kossu teki comebackin näyttelyihin ollen Tampereen KV näyttelyn ROP-Veteraani samana kesänä Tervakoskella Kossu oli päänäyttelyssä Veteraani luokan 3. ja juoksi vielä esittäjänsä Rekolan Annen kanssa isossa kehässä 7.
Abben poismenon myötä tuli tauko kahden koiran omistamisessa mutta polte sen aukon täyttämisestä tuli ajankohtaiseksi syksyllä-05. Hyvään saumaan Inkeri Kujanpää Kennel Kaunottaren käytti Kossua jalostukseen ja päätimme ottaa kotiin kasvamaan nartun Kaunottaren Fionan. Fiun kanssa harrastetaan sen mikä tuntuu hyvältä ja aina  koiran ehdoilta. Laji mikä iski kuin nappisilmään oli VeJä (verijälki) jossa neiti on ihan omiaan riittävän luupäisenä yksilönä. Fiun kanssa maastossa touhuaa aviomieheni.
Kesäkuun alussa taas yksi suurista toiveista täyttyi kun pitkällisen ja paljon mutkia matkassa olleen taipaleen tuloksena laumaan liittyi kennel Kaunottaren Inkeri Kujanpään yhteisomistuksessa oleva merkkivärinen narttu Cattla vom Störtebeker kasvattajana Inge Hüssels. Cattla tuntuu käsiin hyvin saksalaiselta koiralta, samanalaisia piirteitä kun Kossulla. Aina yhtä rasittava riivinrauta. Cattla on tällä hetkellä kehittynyt hyvin, se on rakenteeltaan vahva narttu, jolla on todella vahva luonne. Hyvin avoin mutta kuitenkin suhteellisen vahva ja jopa kovapäinen. Ulkomuodeltaan se on kehittymässä, ensimmäisen sertinsä se nappasi Järvenpään näyttelystä.
Kasvattaminen on alkanut  kiinnostaa vuosien myötä ja omat  ajatukset siitä millainen hoffin tulisi olla ovat vahvistuneet vuosien myötä. Kasvattajakurssi tuli käytyä jo vuonna-05 ja kasvattajanimi anottiin joulukuussa-06. Kasvatusajatuksesta lisää omassa valikossa.

-saija-

Yhteystiedot:

Saija Halin-Uula

Ratavallintie 14 K 47
00720  Helsinki
Finland

tel. 0417813460

e-mail