Asiasanat: WWW-sivut, elektroniset julkaisut, verkkojulkaisut, WWW-sivustot, lähdekritiikki, kirjalliset lähteet, lähdeaineisto, propaganda, manipulaatio, suostuttelu, vaikuttaminen, psykologinen sodankäynti, valehtelu, huijaus, vilppi, valheenpaljastus, virheet, tiedonvälitys, tiedotus, uutisvälitys, viestintä, uutiset, tiedonlähteet, tiedonhankinta, liike-elämä, liike-elämän viestintä, yritystoiminta, yritykset, yhtiöt, hakemistot, osoitehakemistot, rekisterit, vertailu, lehtiartikkeli, lehtiartikkelit, case, caset, esimerkkitapaus

Lähdekriittisyys tiedonhankinnassa - miten vältät WWW:n sudenkuopat

Miten saamme virheellistä tietoa

Virheellistä tietoa välitetään tarkoituksella, mutta yhtä lailla vahingossa. Saatamme itsekin syyllistyä virheellisen tiedon levittämiseen.

Jos skandaalien keskellä rypevän yhtiön lehdistötiedote ei kerrokaan koko totuutta tai takavuosina talousrikoksiin syyllistynyt poliitikko esittää sopivaksi katsomiaan tilastotietoja, osaamme jo ehkä tiedonlähteen perusteella suhtautua tietoihin tietyin varauksin.

Valitettavasti käyttämämme tiedonvälitystapakin voi antaa mahdollisuuden vääristää tietoa. Ei ole mitenkään mahdotonta esimerkiksi manipuloida Internetiä siten, että haemmekin tietoa eri palvelimelta (eri lähteestä) kuin itse asiassa luulemme hakevamme tai varsin asialliselta tuntuva WWW -sivusto voikin olla täysin yhdelle asialle omistautuneen organisaation tai henkilön hallinnassa.

WWW:tä ei kontrolloida

WWW tarkoittaa tiedonjakelukanavaa. Sen kautta tavoitetaan yksittäisiä WWW-sivustoja (kotisivuja), mutta se toimii myös apuvälineenä, reittinä jonka kautta pääsee käyttämään erilaisia, usein maksullisia tietokantoja ja -pankkeja. Lähdekritiikin näkökulmasta näiden kahden käyttötavan välillä on suuri ero!

On hyvin houkuttelevaa käyttää WWW-sivustoja tiedonlähteinä, koska tiedon usein saa veloituksetta. Tämä sisältää kuitenkin tiedon luotettavuuden suhteen melkoisen riskin. Kun kuka tahansa voi laittaa omille sivuilleen lähes mitä tahansa materiaalia, ei ole myöskään minkäänlaisia takeita siitä, että saadut tiedot ovat oikeita.

Jalostusketju karsii roskat pois

WWW:n kautta tavoitetaan siis myös varsinaisia tietokantoja ja -pankkeja. Kun käytetään perinteisiä, asemansa vakiinnuttaneita tietokantoja ja -pankkeja, on jalostusketjussa mukana monta eri toimijaa, jotka kaikki arvioivat ketjun edellisen toimijan uskottavuutta ja laatua. Lyhyesti voidaan todeta, että pitkä jalostusketju ja sen myötä maksullisuus nostaa oleellisesti tiedonlähteen luotettavuutta.

Kaupallisen tietokannan jalostusketju:

Tiedonlähde (esim. artikkelin kirjoittaja)

Painetun julkaisun kustantaja (apuna useita alan asiatuntijoita, jotka tarkastavat sisällön)

Tietokannan tuottaja, organisaatio (valikoi lähteet)

Tietokannan kokooja, henkilö (valikoi artikkelit)

Tietopankin ylläpitäjä (valikoi tietokannat)

Tiedon ostaja/välittäjä (esim. informaatikko)

Tiedon käyttäjä

Tiedon julkaisu suoraan WWW-sivulla, jalostusketju:

Tiedonlähde (esim. artikkelin kirjoittaja)

Tiedon käyttäjä

Luotettavia WWW-sivustoja

Yleensä WWW-sivustoihin on suhtauduttava kohtuullisella varauksella. Luotettavimpia ovat tunnettujen tiedontuottajien (VTT, Tilastokeskus, suuremmat lehdet, HEX jne.) sivustot. Näille tahoille WWW on vain yksi julkaisukanava muiden joukossa. Luotettavina WWW-sivustojen ylläpitäjinä voidaan mainita vaikkapa organisaatiot

-         joilla on viranomaistyyppinen tiedotusvelvollisuus,

-         joilla on painettuja sisartuotteita (sama tieto ilmestyy myös laajalevikkisesti painetussa muodossa) tai

-         jotka ovat vakiinnuttaneet asemansa (useat tutkimuslaitokset ja korkeakoulut).

Luotettavan tiedonlähteen tuntomerkit

Oli kyseessä sitten sähköinen tai painettu - tai jokin muu - tiedonlähde, seuraavat tiedot olisi syytä olla käyttäjän saatavilla:

-         lähde (maininta siitä mistä alkuperäinen tieto on peräisin)

-         kuka tietoa tarjoaa (ja mahdollisesti myös: miksi tietoa tarjotaan)

-         missä tiedon tarjoaja on fyysisesti

-         miten tiedon tarjoajaan saa halutessaan yhteyden

-         päivämäärä (itse tiedon, sekä erityisesti WWW-sivun päivitysajankohta)

Näitä tietoja ei kenelläkään pitäisi olla mitään syytä salata.

Muista oma osuutesi

Tieto menettää arvonsa ja merkityksensä, jos se esitetään irrallisena: ilman lähdeviitettä esitetyn tiedon vastaanottajalla ei ole minkäänlaisia mahdollisuuksia arvioida tiedon oikeellisuutta. Tämä on syytä pitää mielessä kun seuraavan kerran koostat Powerpoint -esitystä tai otat valokopioita lehdestä! Asiallinen lähdeviitteiden käyttö huomataan ja se antaa ammattimaisen kuvan.

Kysy!

Lähdekriittisyys on osin henkilön luontainen ominaisuus, mutta sitä voi myös harjoitella ja ennen kaikkea sitä oppii kokemuksen kautta. Hyödynnä niitä tahoja, jotka näitä asioita pohtivat päivittäin: pyydä organisaatiosi tietopalvelulta/informaatikolta luetteloa usein tarvitsemasi aihepiirin luotettavista lähteistä. Löydettyäsi mielenkiintoisen, mutta sinulle tuntemattoman WWW-sivun, lähetä linkki tietoammattilaiselle ja pyydä kommenttia tuosta lähteestä! Jollei organisaatiossasi ole tietoammattilaista, voit lähestyä yleisiä kirjastoja tai korkeakoulukirjastoja.

Lähdekriittisyys ei ole vain taito, se on velvollisuus.

Jaakko Anttila

Kirjoittaja on information manager ylimmän johdon suorahaku -yrityksessä.

Case: Yrityshakemistot

Otetaan esimerkkitapaukseksi erilaiset yrityshakemistot. Haluat käyttää hakemistoa löytääksesi vaikkapa kaikki Helsingin keskustassa sijaitsevat valokopioita tekevät yritykset lähettääksesi tarjouspyynnön.

Yrityshakemistojen koostaminen on liiketoimintaa ja veloitustapoja on monia erilaisia, esimerkiksi:

1)      Hakemistossa oleva yritys maksaa mukana olostaan

2)      Hakemistossa lisätietojen kanssa esillä oleva yritys maksaa lisätietojensa, esimerkiksi logon tai toiminnan kuvauksen mukana olosta (perustiedot maksuttomia)

3)      Hakemisto rahoitetaan erillisillä mainossivuilla tai palstoilla

4)      Käyttäjä maksaa hakemistosta

Sinulle käyttäjänä on oleellisinta, että hakemistossa on mainittuna kaikki etsimäsi yhtiöt. Vaihtoehto 1 karsii varmasti pois osan yrityksistä, vaihtoehdot 2 ja 3 ovat jo huomattavasti parempia. Periaatteessa vaihtoehto 4 on paras, sillä yrityksen kannattaa ehdottomasti antaa tietonsa sellaiseen hakemistoon, joka on käyttäjälle maksullinen - jos käyttäjä on valmis maksamaan hakemistosta, hakemistoa myös käytetään eikä se jää nurkkaan lojumaan, minkä lisäksi käyttäjä on myös todennäköisesti maksukykyinen ja siis potentiaalinen asiakas.

Ongelmaksi saattaa kuitenkin muodostua hakemiston korkea hinta, jolloin sen levikki voi jäädä melko pieneksi, mikä puolestaan karsii mukana olevien yritysten määrää. Optimaalisin vaihtoehto siis lienee sellainen, jossa on veloitusmalliin 4 yhdistetty malli 2 tai 3.

Oleellista lähdekritiikin kannalta tässä tapauksessa on: tiedätkö sinä itse mikä on käyttämäsi hakemiston veloitusmekanismi?

Lisää tietoja yrityshakemistojen arviointitavoista ja -kriteereistä saa artikkelista: Päivi Salminen, Tietopalvelu, 4/2001, s. 21-23, "Suomessa sijaitsevien yritysten tietoja sisältävien faktatietokantojen vertailu".