Etusivulle


HENKI, KEHO, PYHÄ



Maalaan kerroksittain yhdistellen akryyli-, alkydi- ja öljyväriä. Maalausteni keskeisimmät aiheet ovat pitkään olleet ihminen, erityisesti mies, sekä erilaiset symboliset teemat, kuten siivet, orjantappurat, ympyrät ja kotkat. Ympyrä on tuttu buddhalaisena mietiskelykuviona mandalana, muotona se on täydellinen ja puhdas. Ympyrä symboloi myös jumaluutta, kummallakaan ei ole alkua eikä loppua. Käyttämäni lintu symboloi yleensä sielua, ruumiista vapautunutta henkeä tai jumaluutta. Lintua pidetään yleisesti jumalten ja enkelten sanansaattajina. Orjantappuraköynnös on Kristuksen kärsimyshistorian yleinen tunnus.


Mainoskuvien maailma on välittynyt maalauksiini yhä selkeämmin, vaikkeivät vanhat aiheet ole kokonaan jääneet. Usein teoksissani yhdistyy vastakohtaisia asioita ja teemoja, päällekkäisinä kuvina ja kerroksellisina tasoina. Työskentelyn aloitan usein abstraktin taustan maalaamisesta jonka toteutan akryyliväreillä. Päälle maalaan öljyväreillä kerros kerroksen jälkeen. Haluan maalata ohuesti ja läpinäkyvästi. Läpikuultavat maalikerrokset johdattelevat katsojaa syventymään myös teosten teemojen kerroksellisuuteen ja pohtimaan aihetta käsitteellisellä tasolla.


Teoksistani voi löytää monia vastakohtapareja, kuten luonto-kone, ihminen-eläin, todellisuus-myytit. Virikkeet tulevat monelta suunnalta, kuten renessanssin taiteesta tai poptaiteesta. Viime aikoina olen käyttänyt maalausteni malleina aikakauslehtien mainoskuvia ihmisistä sekä renessanssin muotokuvia. Olen toistanut Leonardo da Vincin, Sandro Botticellin ja Jacopo da Pontormon maalaamia muotokuvia. Kehoihin tai kasvoihin olen yhdistänyt samassa maalauksessa abstrakteja taustoja, kirjaimia, erilaisia merkkejä ja jälkiä. Kaikella tällä haluan kertoa ajastamme: narratiivisuuden päällekkäisyydestä. Kuvakieleni on monityylistä niin kuin kollektiivinen tajuntammekin. Kun ihminen elää elämäänsä, niin hänelle nousee mieleen näitä irrallisia muistijälkiä joista hän muodostaa todellisuutensa.


Työskentelyni on spontaania, en juuri koskaan tee luonnoksia, vaan kuvat syntyvät maalausprosessin aikana niin että joissakin maalauksissani on päällekkäin useita maalauksia. Haluan olla vapaa, etten leimautuisi, että käyttäisin vain tiettyä väriä ja kuvaisi vain tiettyä aihetta. Myös maalausprosessin haluan säilyttää mahdollisimman vapaana, ja siten myös yllätyksellisenä prosessina. Pyrkimyksenäni on tehdä, työtavastani huolimatta, kevyen ja ilmavan näköisiä väripintoja. Lopulta, useinkin työskentelyn jumiutuessa, päämääränäni on ainoastaan pelastaa se mitä pelastettavissa on ja saada edes visuaalisesti minua miellyttävä kokonaisuus.


Teoksissani pyrin tämän kaoottisen arjen yläpuolelle kohti pyhyyttä. Kuvani ovat ihmisen pirstaleisen tajunnan kokoamista – maalaukseni ovat itsellenikin mysteerejä. Jos kuviani haluaa pitää kertomuksina, ne ovat pieniä tarinoita: unia, muistikuvia, koettua ja elettyä elämää.



Helsingissä 16.12.2004


Jari Järnström