Yhdistynyt kuningaskunta siirtomaineen on maailmanvallan huipulla, jolle vain se hassu pieni mies Ranskassa yrittää isotella.

Vuonna 1811 Britannian valtaistuimella istuu jo viidettä vuosikymmenettä George III, mutta kuningas on vajonnut mielipuolisuuden houreisiin, eikä ole kykenevä hallitsemaan. Sijaishallitsijaksi on aiemmin tänä vuonna nostettu hänen poikansa, George IV.

Imperiumin vaurauden perustana ovat yhä suuremmissa määrin Intiasta ja muista siirtomaista saatavat tuotteet kuten tee, silkki, mausteet ja muut resurssit. Itä-Intian komppania on vauraudessaan ja vallassaan myös mahtava poliittinen voima ja sen asettamat virkamiehet käyttävät samaa valtaa elleivät suurempaakin kuin valtion virkamiehet. Brittiläisvaltaa Intiassa ylläpidetään taitavien johtajien karismalla, kurilla ja ”hajota ja hallitse” menetelmällä. 1800-luvun alussa komppania on mahtavimmillaan. Ranska on vallannut Hollannin, mutta Britannian nappasi meriherruuden turvin Hollannin siirtomaat itselleen. Jaava ja Sumatra on tänä vuonna lyhyen vastustuksen jälkeen luovutettu Englannille (sitä kauemmille Indonesian saarille ei kukaan uskalla mennä kun siellä asuu vaan kamalia kannibaaleja). Isänmaan kamaralla loisteliaalla ja eksoottisella Intialla on tarunhohtoinen maine. Monet lähtijöistä ovat palanneet upporikkaina ja ovat voineet ostaa itselleen aatelisarvon ja korkean aseman yhteiskunnassa. Vieläkin useammat ovat menehtyneet merimatkoilla, sissikapinoissa ja hirvittävien trooppisten tautien kourissa, mutta heistä ei puhuta. Imperiumi rakastaa menestyjiään.

Tunnettuja henkilöitä vuonna 1811:

George III: Mielenvikainen vanhahko kuningas
Spencer Perceval: Pääministeri, Egmontin jaarlin poika
Lord Minto: Intian kenraalikuvernööri
Arthur, Wellingtonin herttua: kenraali ja sotasankari
Lady Emma Hamilton: Nelsonin rahvaanomainen kohurakastajatar (eikä todellakaan mikään salarakas), Napolin lähettilään Sir William Hamiltonin vaimo
Sir Walter Scott: Ritariromantiikkaan erikoistunut suosikkikirjailija
Lord Byron of Rochdale: Runoilija, joka elää skandaalinkäryistä ja siveetöntä elämää Etelä-Euroopassa.
Lady Caroline Lamb: Lordi Byronin yhtä kevytkenkäinen rakastajatar


Lord Horatio Nelson (Brittiläisen sodankäynnin suurin sankari, kuollut 1805 Trafalgarin taistelussa)

"Voittaessasi ansaitset shampanjaan, hävitessäsi tarvitset sitä."
- Napoleon himself

Yhdistynyt kuningaskunta on sotinut Napoleonin Ranskaa vastaan jo vuodesta 1803 tiuhaan vaihtuvien liittolaisten tuella. Kotirintamaa sota ei ole juuri koskettanut, sillä sitä on käyty kaukana kotoa, mm. Espanjassa ja maailman merillä.

Trafalgarin taistelun (1805) jälkeen jo ennestään mahtava Brittiläinen imperiumi laajensi herruutensa myös merille. Merten hallinta vähensi Napoleonin uhkaa ja himmensi Amerikan siirtomaiden itsenäistymisen aiheuttamia vanhoja arpia. Amiraali Lordi Nelsonin kuolema lippulaiva Victoryn kannelle kruunasi hänen elämänsä sankarin sädekehällä. Edes paheksuttu ja haureellinen yhteiselämä inhotun Lady Emma Hamiltonin kanssa ei kuoleman jälkeen himmentänyt tätä sädekehää.

Mannermaasulkemus, eli Ranskan ja sen liittolaisten Englantia vastaan ylläpitämä kauppasaarto, oli aloitettu jo 1806. Englannin laivasto oli kuitenkin ylivertainen Ranskan laivastoon verrattuna, ja sotalaivat saattoivat kauppalaivastot useimmiten turvallisesti perille. Sulkemus vuoti kuin seula, ja ajoi Ranskan itsensä talouskriisiin.

"Middletonit harrastivat kaikenlaista seuraelämää enemmän kuin mikään muu perhe seudulla. Tätä vaati kummankin aviopuolison viihtyisyys, sillä niin erilaisia kuin he olivatkin luonteeltaan ja ulkonaiselta käyttäytymiseltään, he muistuttivat toisiaan suuresti sikäli, että kumpaiseltakin täydellisesti puuttui lahjakkuus ja hyvä maku, mikä asetti heidän harrastuksilleen hyvin ahtaat rajat kaiken muun paitsi seuraelämän osalta." -Austen

Englannin säätyläiset voidaan jakaa karkeasti kahteen ryhmään: Aatelisto on jotain hienoa jossain korkealla omissa seurapiireissään ja juhlissaan, useimmiten Lontoossa, mutta tämä ei sinällään ole mielenkiintoista, mitä nyt ylhäisaateli on oivallista juorujen kohdetta. Kansanluokka, jota Austen kirjoissaan käsittelee ovat ns. maalaisaatelia eli maaseudun pitäjien säätyläistöä. Suurimmalla osalla heistä ei ole perinnöllistä aatelisarvoa - ostettu voi hyvinkin olla - ja heidän seurapiirinsä on pienempi kuin Lontoon ylhäisön. Maalaisseurapiiriin kuuluvat yleensä kaikki säätyläisperheet, joita paikkakunnalta vain sattuu löytymään. Tärkeä määrittely: seurapiiriin kuuluva ei tee fyysistä työtä, jos tekee työtä laisinkaan. Seurapiirin jäsenet elävät koroilla, joita suuri, peritty omaisuus tuottaa. Tietysti joidenkin virkojen haltiat (esim. pappi, lääkäri, upseeri) ovat seurapiirikelpoisia. Säätyläisnaiset eivät tee työtä tai vastaa perheen elannosta.

Jokaisen säätyläisen velvollisuuteen kuuluu seurapiiri. Itseasiassa se on yksi tärkeimmistä harrastuksista, joka ihmisellä voi olla ja erakoihin sekä mielenvikaisiin suhtaudutaan samalla halveksunnalla. Jotta seurustelu vuodesta toiseen olisi mielekästä ovat britit suuressa erinomaisuudessaan asettaneet tiukat käyttäytymisnormit seurapiireissä tapahtuvalle kanssakäymiselle. Seurapiiriin kuuluvat yleensä kaikki pitäjän merkittävät säätyläisperheet ja vain suuri skandaali tai aseman sekä arvon menetys voi johtaa seurapiiristä ulos. Koska säätyläiset eivät tietenkään rasita itseään fyysisellä työllä, täyttyvät heidän päivänsä muunlaisesta ajanvietteestä. Herrat ratsastavat, metsästävät, kävelevät tiluksillaan, lukevat lehtiä ja kirjoja pysyäkseen perillä maailman menosta, käyvät Lontoossa ja muissa kaupungissa hoitamassa sijoituksiaan ja omaisuuttaan sekä tietysti huolehtivat puolisonsa ja lastensa hyvinvoinnista. Rouvat puolestaan täyttävät päivänsä kirjontatöillä, lukemalla kevyttä kirjallisuutta sekä runoja, vierailemalla toistensa luona, kasvattamalla lapsiaan - vaikka tähän tehtävään on toki aina myös lapsenlikka ja jopa kotiopettajatar, sekä huolehtimalla puutarhasta - keräämällä ruusuja tai ihastelemalla omenapuun kukkasia, puutarhuri hoitaa ne raskaat työt. Nuorille soveliaita ajanviettotapoja ovat tämän lisäksi opiskelu (neidit ranskaa, soitto- ja laulutaitoa, tanssia, käsitöitä ja nuoret herrat historiaa, filosofiaa, taloustietoa...).
Teeaika on perheen tärkein yhteinen ateria, johon jokaisella on velvollisuus osallistua. Sivistynyt keskustelu pöydässä kuuluu hyviin tapoihin, kuten myös siisti ja hillitty ulkomuoto. Lasten velvollisuus on joka asiassa noudattaa vanhempiensa tahtoa. Äitien velvollisuudeksi jää usein huolehtia lastensa naimakaupoista ja tytärten sydänsurujen lakaisemisesta maton alle, ennen kuin naapurit saavat tietää.

Herrasmiehen puku koostuu polvihousuista, kauluspaidasta, liivistä ja hännystakista, sekä polvisukista, siisteistä nahkakengistä, solmioliinasta ja hansikkaista. Sota Ranskaa ja Napoleonia vastaan on nostanut muotiin englantilaisuuden ja siinä missä ranskalaisia pidetään väreillä ja asuilla koreilevina pelleinä, todellinen englantilainen herrasmies on tyylin ja veistoksellisuuden kuningas. Englantilaisuus lähtee tyylistä ja yksityiskohtien hienostuneisuudesta. Jos aiot ulkoilla pelissä, kuuluu asustukseesi tietysti hattu. Upseerien puvut ovat laivastossa sinivalkoisia. Tummansininen hännystakki valkean paidan, housujen ja sukkien kanssa. Myös pitkävartiset saappaat ovat mahdollisia.

Korttipelejä pelaavat kaikki. Niin nuoret, vanhat, kokeneet ja kokemattomat. Olkaapa siis ystävällisiä ja sisäistäkää ainakin visti. Visti on helppo tikkipeli, jota pelataan pareittain, toista paria vastaan. Pelin aikana on suotavaa keskustella muustakin kuin korteista.