
![]() ![]() ![]() |
Lampshadeshiren seurapiiritEDENHALL MANOR: Sir Walther Edenfair Sir Walther on herrasmies henkeen ja veren, vaikka vähän tiukkapipoinen ja itsensä liian vakavasti ottava hänet myös muistetaan. Intia ja siirtomaan tarjoamat vaurastumismahdollisuudet kiehtoivat Sir Waltheria jo nuorena ja hän onkin viettänyt viimeiset 7 vuotta esikoispoikansa ja vaimonsa kanssa tuossa ihmeiden maassa. Lady Anne Edenfair Rouva Edenfair on sydämmellinen ja lämmin nainen, jolle esikoispojan kuolema oli kova isku. Lady Anne on vietti pitkän aikaa hermolevossa ja on vasta viimepäivinä päässyt osallistumaan pitäjän seurapiirin elämään. Lady on tunnettu huolehtivaisuudestaan ystäviään ja tuttaviaan kohtaan, mutta myös huumorintajustaan ja käytännöllisyydestään. Edward Edenfair Edenfairien esikoinen, jonka lupaava ja etuoikeutettu elämä katkesi aivan liian varhain malarian kourissa kun perhe oli jo palaamassa kotimaahan imperiumin reunamilta. Perhe on surrut voimakkaasti hänen kuolemaansa, eikä ole liikkunut seurapiireissä sitten Edwardin hautajaisten, joista on jo useampi kuukausi. James "Jimmy" Edenfair James-herra on joutunut viimeisten kuukausien aikana ottamaan perheen ainoan pojan ja perillisen raskaan taakan harteilleen. Epäilyksettä nuori James on kuitenkin vastuuntuntoinen ja hyväkäytöksinen nuorimies, jolla nyt yllättäen on tullut Edenhallin perijä. Tämä varmasti saa pitäjän nuoret naiset piirittämään pidettyä James-herraa entistä tiiviimmin. April Edenfair Edenfairien vanhin tytär on kasvanut veljiensä poikamaisissa leikeissä ja yhä edelleen neiti Edenfair viihtyy paremmin hevosen selässä sekä pitkillä kävelyretkillä luonnossa, välittämättä lainkaan ihonsa päivettymisestä ja hiustensa hapsottamisesta. April ja Edward tiedettiin läheisiksi lapsuudesta saakka ja veljen menetys on ollut juuri Aprilille raskainta. Nuoren naisen huhutaan käyvän ratsastusretkillä epäilyttävässä seurassa, vaikka ikänsä puolesta neiti Edenfairin pitäisi olla hyvin huolissaan sopivan sulhasen löytämisestä. May Edenfair May-neiti on Edenfairien tyttäristä hiljaisin ja monet ajattelevat hänen jääneen muiden lapsien varjoon. May on pienestä pitäen joutunut ottamaan huolehtijan roolin, vanhemman sisaren huidellessa poikien kanssa ulkoilmassa, niinpä Mayta pidettään luotettavana ja rauhallisena neitona, joka ei tuo itseään turhiaan esille. Tytön tulenpalava rakkaus kirjoihin on epäilemättä Alice-tädin peruja ja joidenkin mielestä nuori nainen voisi viettää päivänsä hyödyllisemminkin kuin nenä kiinni paperissa. June Edenfair Edenfairin perheen kaunotarta ei ole vielä edes virallisesti esitelty seurapiireissä ja neiti odottaakin jo innolla esittelytanssiaisiaan, joita Lady Edenfair on lupaillut kesäkauden alkuun. Puhelias ja hymyileväinen June tulee hyvin toimeen kaikkien kanssa ja on onnistunut kääntämään useammankin upseerin ja nuorukaisen pään suloisella hymyllään ja suorilla katseillaan. Junen tiedetään ihailevan upseereita, vaikkei tämä vielä saakkaan tanssia kuin veljiensä ja serkkujensa kanssa. Sidartha Harshul Kuuleman mukaan hienon ja perinteisen englantilaisen kasvatuksen saanut intialainen herrasmies, jonka suku on Intiassa ruhtinaiden kermaa. Eksoottinen intialainen prinssi, joka kuitenkin pelaa bridge-kätensä kotoisen varmasti ja tervehtii neitejä päiväkävelyllä kohteliaasti kuin Sir Walther konsanaan, on jotain, mitä paikkakunnalla ei ole koskaan nähty! Saapui Intiasta Sir Waltherin vieraaksi, arvattavastikin tutustuakseen Brittiläisen Imperiumin sydämeen, ja hänen virallista esittelyään odotetaan malttamattomasti. Arun Ramanathan Mr. Harshulin seuralaisesta ei tiedetä senkään vertaa kuin hänen isännästään. Vain se, että kohteliaisuudestta hän ei jää vähäänkään jälkeen isännästään. OAKBOROUGH MANOR: Lady Sofie Alba Alban leskikreivitär on paikkakunnan ehdoton keskushenkilö, joka kokoaa aristokraattisen olemuksensa ympärille koko seurapiirin. Voimakastahtoisella Lady Sofiella on lukuisia suojatteja, niin orpoja kuin hyväosaistenkin perheiden tyttöjä. Lady Sofien opit ja suositukset ovat kullanarvoiset kenelle tahansa elämässä ylöspäin pyrkivälle neidille tai herralle. Toisaalta Lady Sofie on pitkävihainen, eikä hevin anna anteeksi loukkauksia tai kiittämättömyyttä suojattiensa puolelta. Lapsettomalla kreivittärellä ei ole perijää, ja huhutaan, että useampikin hänen suojateistaan havittelisi omaisuutta. Aileen Dunvega Syrjäänvetäytyväksi ja araksikin väitetty nuori skotlantilaisorpo, joka on ilmeisesti vanhojen perhesuhteiden kautta päätynyt Oakborouh Manoriin pitämään seuraa Lady Sofielle. Tyttö on pennitön, mutta hyvin lahjakas monin tavoin. Monet tuntevat olonsa Aileenin lähettyvillä hieman rauhattomiksi ja epämukaviksi, ikään kuin tytön ympärillä yhä leijuisi Skotlannin karujen nummien villiä tuulta ja ikivanhojen mysteerien kaikua. Aileenista ei koskaan tule seurapiirien nokkelinta keskustelijaa, mutta nuoret kyllä ottavat hänet mukaan rientoihinsa. Andrew O’Stair Sääli, ettei miehen mielikuvituksellisen suuri omaisuus juurikaan paranna hänen luonnettaan tai seurallisuuttaan. Mies on sivistymätön ja töykeä, mutta monet ovat valmiit katsomaan oikeaoppisen kasvatuksen ja tapojen puutetta läpi sormiensa. Sanotaan, että luonteen jurous johtuisi irlantilaisesta taustasta tai että mies olisi vain ujo. 10 000 punnan korot vuodessa saavat monet nuoret naiset ja erityisesti näiden äidit katsomaan miestä suopeammin. Fiona O’Stair Toisin kuin moukkamainen veljensä, miss O’Stair on hyvin miellyttävä nuori nainen, joskaan irlantilaisuus ei koskaan ole erityisen suotavaa. Neiti O’Stair on osoittautunut olevansa säädyllinen ja hän noudattaa hyviä tapoja niin tarkasti, ettei edes Lady Sofiella ole asiasta nipottamista. JUNIPER HOUSE: Heather Duncan Neiti Duncan on hieman epätavanomainen nainen, joka asuu suurimman osan vuotta yksinäisyydessä rappetutuneessa Juniper Housessa kylän laitamilla. Vakava kuumetauti vei Neiti Duncanin vanhemmat hautaa ennenaikaisesti ja jätti ilmeisesti pysyvät jäljet neidin mielenterveyteen. Kissojaan intohimoisesti rakastava neiti kulkee palvelusväen huhujen mukaan öisin puutarhassaan hiukset avoinna aivan sopimattomissa vaatteissa ja usein seurapiirin piknikeillä neiti saattaa pysähtyä ihastelemaan luonnon ihmeitä ja keskustelemaan puiden haltijoiden kanssa. Neiti Duncan on hyvin varakas ja etiketin tunteva nainen, kunhan vain muistaa pysytellä tässä maailmassa. Katie Melba Neiti Melba, joka muistetaan Lady Sofien suojattina ennen äkillistä riitaantumistaan tämän kanssa, on vasta saapunut ulkomailta vanhan ystävänsä Neiti Duncanin vieraaksi. Hänestä on kylällä saatu tyylikkään ja erittäin itsevarman maailmannaisen kuva, mutta polttavasta uteliaisuudesta huolimatta häneen suhtaudutaan varoen. Nainen on tosin jo niin vanha, ettei hänestä pitäisi olla kilpailijaksi aviomiesehdokkaiden suhteen. Eikä hän ole sitä paitsi käynyt kirkossa yhtenäkään sunnuntaina tulonsa jälkeen! PAPPILA: Israel Campbell Pastori Campbell on isällinen ja hymyilevä mies, jota kaikki seurakuntalaiset rakastavat. Kihti vaivaa jo ikääntyvää pastoria, joka isällisesti yrittää ohjata huostaansa uskottujen orpojen sisarensa lasten elämää. Vaikka onkin hurskas mies, pastori Campbell tunnetaan hyvänä seuramiehenä ja melkoisena korttihaina visti-pöydän ääressä. Vain omille kasvattilapsilleen pastorilta ei tunnu riittävän hymyä ja ymmärrystä, mutta toisaalta eivätpä lapset ole koskaan osoittaneet erityistä kiitolisuutta enolleen. Luutnantti Roger Cunningham Jos pappilan neidit ovatkin hankalia tappelupukareita, Roger Cunningham on rauhallinen kunnian mies, joka tuntuu haluavan vain hyvää kaikille ympärillään. Siksi ihmiset ihmettelevätkin, miksei hän seurannut enoaan kirkon tielle, vaan jahkaili aikansa ja on nyt alkanut kallistua sotilasuran puoleen. Tämä aiheuttaa harmaita hiuksia naisväelle, sillä kaikki liikenevät nuoretmiehet ovat jo sodassa ja heistä on huutava pula. Jos kaikki nuorukaiset aikovat tapattaa itsensä Napoleonia vastaan, kuka pitää huolen siitä, että Brittiläisen Imperiumin kunniakkaalle historialle riittää jatkajia? Amy Cunningham Amy Cunningham on seurapiiriperhosen sanakirjamääritelmä, vaikka pappisperhe vaivihkaa yrittääkin hillitä nuoren neidin menohaluja. Yleisesti on hyvin tiedossa, että Amy ja Mina inhoavat toisiaan, ja tuskin sietävät toisiaan samassa huoneessa. Heidän keskinäinen kanssakäymisensä on ainaista ilkeilyä, mikä aiheuttaa epämukavuutta ja epämiellyttävyyttä sosiaalisissa tilanteissa. Kukaan ei tiedä miksi siskokset ovat aina toistensa kurkussa kiinni. Mina Cunningham Mina Cunningham joutuu aina pyristelemään pois silotellun pappilan neidin roolista, johon hänet sysätään Amyn toilailujen takia. Minalla on enemmän kunnianhimoa kuin Amylla, ja häntä kiinnostaa tavattomasti Lampshadeshiren ulkopuolinen maailma. Kaikenlaiset kertomukset vieraista maista ja ihmisistä kiinnostavat häntä tavattomasti. On epäselvää kumpi vihaa kumpaa enemmän, mutta Minalla on ainakin Amya terävämpi kieli. Kapteeni Jonathan Fitzgerald Arvostetun perheen vesana kasvaneesta pojankoltiaisesta on varttunut vakavaluonteinen ja hiljainen mies, joka on kokenut jo monta sotavuotta merillä. Kuninkaallisen laivaston sankarina kunnostautunut komentajakapteeni on viettämättä ansaittua lomaa kotirintamalla. Herra Fitzgerald on suuren ihailun ja innostuneen huomion kohteena, mistä hän on vain hämmentynyt ja siksi syrjäänvetäytyvämpi kuin rouvashenkilöt tyttäriensä puolesta toivoisivat. Luutnantti Charles Pineford Toisin kuin kapteeninsa, luutnantti Pineford on erinomainen seuramies, eloisa ja nokkela kuin olisi viettänyt elämänsä merten sijasta Lontoon hienostopiireissä. Kapteenin seurapiireissä osoittaman kömpelyyden korvaa täysin herra Pinefordin halu paitsi tanssia, myös viihdyttää niin naisväkeä kuin herrojakin jännittävillä tarinoillaan meriseikkailuista. ASPEN HOUSE: Alice Adler Sir Waltherin nuorekas ja elegantti sisar jäi leskeksi toissavuonna ja monien mielestä Rouva Adlerin olisi hyvä rauhoittua ja surra asiallisesti. Alice on nauravainen ja kärkäskielinen nainen, jonka ei uskoisi olevan kolmen lapsen äiti. Rakkaus kirjallisuuteen ja jopa vain miehille soveltuvina pidettäviin tieteenaloihin on puolison kuoleman jälkeen hieman vähentynyt ja yleisesti huhutaankin perheellä olevan taloudellisia vaikeuksia. Rouva Adler antoi poikansa solmia rakkausavioliiton ja on puhunut nuoresta parista paljon hyvää. Thomas Adler Thomas Adleria voi pitää jokaisen äidin unelmavävynä, ainakin luonteensa puolesta. Herttainen ja ystävällinen Thomas-herra hymyilee jokaiselle ja muistaa kysellä kuulumisia. Kuten äitinsä, myös Thomas lukee mielellään ja usein juhlissa päätyy lausumaan runoutta jonkun nuoren naisen kanssa. Thomas on taitava tanssija, vaikka jääkin tällä saralla vanhemman veljensä varjoon. Nellie Adler Äitinsä hemmottelema nuori nainen on vasta edellisenä syksynä esitelty seurapiireissä, mutta hänet tietävät ja hänestä puhuvat jo kaikki. Äitinsä tavoin seurallinen, nauravainen nuori nainen rakastaa tanssia, juhlia ja ilonpitoa, sekä kauniita, viimeisen muodinmukaisia pukuja. Nellie on tiettävästi ollut innoissaan serkkujensa paluusta ja odottaa June-neidin esittelytanssiaisia kuin kuuta nousevaa. DANDELION COTTAGE: Neil Adler Herra Adler on Rouva Adlerin esikoispoika, joka on esiintynyt jo pitkään Herra Passmoren ja Lady Sofien suojeluksessa. Romantisuuteen taipuvainen nuorukainen harrastaa kirjallisuutta ja on jumalaisen taitava tanssija. Hän avioitui kaksi kuukautta sitten Elsie Passmoren kanssa ja nuori pari on vasta palannut häämatkalta. Neil oli ennen avioliittoaan äitinsä tuki ja turva, joten pitäjällä pohditaankin, antaako leskirouva Passmore nuorenparin elää rauhassa. Elsie Adler Passmoren perheen keskimmäinen tytär on pitäjän kaunotar, jonka hymystä ja iloisesta naurusta, sekä keimailusta kaikki ovat saaneet nauttia. Ei liene mikään yllätys, että Elsie pyydysti seudun halutuimman nuorukaisen puolisokseen. Kovin hiljaista on kutsuilla ollut ilman Elsien alituista lörpöttelyä. ELM COTTAGE: Marian Passmore Jo lähes 10 vuotta leskenä ollut Rouva Passmore huolehtii tytärtensä elämän lisäksi kaikista pitäjän nuorista tai ainakin puhuu mielellään näiden asiat halki suorasukaiseen tapaansa. Vain tytärtensä suhteen nainen tuntuu olevan sokea, ainakin esikoisensa Rowenan hän pitää tiukasti lähellään ja on estänyt tämän avioliittomahdollisuudet ripustautumalla tähän. Keskimmäisen tyttären, Elsien avioliitto nuoren Neil Adlerin kanssa on lämmittänyt äitiä ja Rouva odotteleekin tytärtään takaisin häämatkalta innosta puhkuen. Rowena Passmore Neiti Passmorea säälitään kylällä yleisesti, sillä tiedetään, että tämä viehättävä neito joutuu hoivaamaan äitiään sen sijaan, että saisi etsiä itselleen puolisoa ja rakentaa omaa elämäänsä. Toisaalta neiti Passmore ei koskaan osoita tämän olevan hänelle erityisen vastenmielistä, vaan pitää tyyntä ja ilmeetöntä ulkokuortaan yllä kaikkialla. Sarah Passmore Sarah-neiti on Lady Sofien uusimpia suojatteja ja tuntuu viihtyvän paremmin Oakborough Manorissa kuin kotonaan. Herttainen ja sievä Sarah tuntuu kärsivän äitinsä juoruiluinnosta sekä sisarensa jäykkyydestä ja jopa häpeävän näiden seuraa. Aikaisemmin Sarah-neiti liikkui paljon sisarensa Elsien kanssa ja jäi pahasti tämän varjoon, mutta nyt pikkutytöstä on kehittymässä todellinen seurapiiriperhonen. Sarah on esitelty seurapiireissä edelliskeväänä ja hän on viihtynyt senjälkeen niin teekutsuilla kuin tanssiaisissakin. Alan Passmore Rouva Passmoren edesmenneen puolison nuorempi veli on menestyvä ja varakas liikemies, joka tuntemattomasta syystä on yhä naimaton. Juorukellot huhuavat onnettomasta rakkausseikkailusta nuoruudessa, mutta Herra Passmore on sivistynyt ja charmantti herrasmies, joka kohtelee naisia aina ystävällisesti ja kohteliaasti. Sisarensa perheen suojelija, jonka suojattina myös nuori Neil Adler on välillä esiintynyt. Marius Blakenship Lady Sofien suosiosta nauttiva nuorimies jaksaa tanssia pikkutunneille saakka, mikä ei ole lainkaan huono ominaisuus neitien mielestä. Vanhempi väki tietää herra Blakenshipin ranskalaisen äidin olleen vallankumousaktivisti Robespierren hirmuhallinnon aikana, mikä herättää suurta epäluuloa. Blakenshipin jaarlin poika on sittemmin jäänyt orvoksi, eikä välit katkaissut suku ole huolinut häntä helmoihinsa. Hyvin pidetty ja seurallinen henkilö. Pelin kirjoittajat Englannin säätyläisten maailma ja elämä 1800-luvun alussa Käytös ja velvoitteet Lampshadeshiren seurapiirit |