Kaupunkilaisten ekoklubi

Yhteisöllinen elämäntapa on mahdollinen kaupungissakin. Sen todistaa Helsingin syntysijoilla toimiva yhdistys, joka pitää tukikohtanaan Vanhankaupunginlahden keskellä nököttävää kallioista saarta.

Saaren nimi on Kuusiluoto. Sen luonto on rehevää ja kasvisto sekä eläimistö runsaat: esimerkiksi harvinainen uuttukyyhky pesii siellä. Ihmisiä Kuusiluoto on palvellut kalastajien tukikohtana vuosisatojen ajan ja asuinpaikkana 1800-luvulta lähtien. Sittemmin siellä on ollut posteljooniyhdistyksen ja evankeliumiyhdistyksen kesäpaikka, nuorisoseuran tanssilava, upseerin lomahuvila ja jopa alkoholistien hengellinen parannussiirtola.

Vuonna 1990 muutamat opiskelijat ja luontoharrastajat huomasivat Kuusiluodon tyhjillään olleet rakennukset. He perustivat yhdistyksen nimeltä Vanhankaupungin kulttuuri-ekologinen klubi ja saivat Helsingin kaupungilta vuokralle huvilan sekä kaksi pientä mökkiä pihapiireineen. Yksi tuolloin mukana olleista oli Eero Haapanen. Hän oli kulkenut tarkkailemassa lintuja ja muuta luontoa viereisellä Viikin suojellulla kosteikkoalueella sekä Kuusiluodossa jo lapsesta saakka. ”Saari vaikutti paikalta, jossa olisi hyvä kehitellä monenlaista kulttuuri- ja luontoharrastusta”, Haapanen kertoo.

Perustajien visio toteutui. Vuosien kuluessa klubi on talkoovoimin ja ekologisia sekä kierrätysmateriaaleja käyttäen kunnostanut rakennuksia. Huvilaan on rakennettu kuisti vanhoja piirustuksia mukaillen ja sinne on viritelty aurinkosähköjärjestelmä. Ulkohuussi tyhjennetään lihasvoimin, vedet kannetaan kaivosta, polttopuut tehdään itse rannalta löytyvistä ja myrskyjen kaatamista puista. Osa kaatuneista puista jätetään maatumaan kääpien ja pieneliöiden kasvualustaksi.

Talkoita pidetään säännöllisesti kerran kuussa. Talvisin verkkokalastetaan lahdella, potkukelkkaillaan ja jääpurjehditaan meren jäällä. Talviulkoilupäivänä peuhataan lumessa joukolla. Kesän tullen saareen kärrätään pari kanaa ja kukko sekä muutama nuori pässi perinteistä ketomaisemaa ylläpitämään. Syksyllä lampaat lahdataan ja niiden lihoista kokataan talkooruokia pitkin talvea. Villoja on karstattu ja huovutettu, ja yläkerran salissa vanha rukki odottelee osaavaa käyttäjää.

Kesäisin kuusiluotolaisia myös asustelee saaressa, yleensä viikon kerrallaan - lammasvahtivuoroiksi niitä sanotaan. Jotkut kuopivat innolla pientä puutarhaa, jonka antimet runsastavat ruokapöytää loppukesästä. Juhannusviikko on talkooviikko, ja huhkinta huipentuu keskikesän juhlaan, johon saapuu laajempaakin tuttavapiiriä. Silloin syödään, juodaan, tanssitaan rannassa, poltetaan kokko ja saunotaan niin pitkään kuin huvittaa. Toisinaan juhlille eksyy joku rähisijäkin; mereen on lennellyt kännyköitä ja nuotioon seteleitä.

Jäseniä Kuusiluodon klubiin kuuluu puolensataa, sähköpostilistalle tuplasti enemmän. Saareen tullaan pakoon kaupungin hulinoita ja rauhoittumaan, mutta ennen kaikkea muita klubilaisia tapaamaan. Saaressa on juhannusten lisäksi vietetty monia jouluja, uusiavuosia, vappuja ja syntymäpäiviä. Eero Haapasen mukaan klubi muistuttaa jo hieman sukuyhteisöä, niin paljon on yhdessä tehty ja koettu.

Kun klubilaiset tapaavat toisiaan muualla kuin itse saaressa, jutut kääntyvät helposti Kuusiluodon 'sukulaisiin'. ”Usein heitä aletaan soitella paikalle tai kysellä puhelimella mitä kuuluu”, Haapanen nauraa. Saunaklubi kiertää testaamassa lähiseutujen löylyhuoneita, kirjallisuuspiiri on kokoontunut keskustakuppilassa, lapsiperheiden luontokerho puuhaa ja oppii yhdessä, talven jääretkillä käydään lähiympäristössä ja kesällä pörötetään joskus moottori- tai pienpurjeveneellä baarisaaressa käymään. Retkiä on tehty myös pitemmälle, kuten Pietariin ja Viroon sekä vuosittaisiin pääsiäistalkoisiin pälkäneläiselle luomulammastilalle.

Kuusiluotolaisten ammatteja ovat ainakin sosiologi, mikrobiologi, kustannuspäällikkö, kirjoituspätkätyöläinen ja luonto-opas, toiminnanjohtaja sekä tilapäisahtaaja. Mukana on myös luokan- ja yliopiston opettajia, opiskelijoita, maahanmuuttajia, kansalaisaktivisteja sekä ahkeria eko-laiskureita. Uusia ihmisiä ei erityisesti yritetä haalia mukaan, vaan tulokkaat ajautuvat saaren rantaan yleensä jonkun jäsenen vanavedessä.

Yhdistääkö tätä sekalaista porukkaa sitten jokin aate? Eero Haapasen mielestä Kuusiluodon klubi ei ole varsinaisesti aatteellinen yhdistys. Saaren ylläpidossa on kyse ennemminkin elämäntapa- ja kotiseutuprojektista, johon liittyy paikallisen luonnon, rakennusten ja vanhanaikaisen elämänmuodon suojelu. “Aatteellista klubin toiminnassa on yhteisöllisyys, luonnonvaroja säästävä huvilan, veneiden ja muun yhteisomistus sekä vieraanvaraisuus vaikeista oloista tulevia ulkomaalaisia kävijöitä kohtaan”, hän summaa.

Monilla kuusiluotolaisilla on kyllä yhteyksiä muihin ekoyhteisöihin ympäri Suomen, ja huvilaa lainataan kokoontumispaikaksi samanhenkisille kansalaisjärjestöille ja ryhmille. Klubi järjestää myös erilaisia kaikille kaupunkilaisille avoimia retkiä, juhlia ja teematapahtumia. Kuusiluoto on kaupungin yleistä virkistysaluetta, ja satunnaisia kävijöitä varten on kallioiden laelle pystytetty saaren historiasta ja nykyisyydestä kertova tiedotuspiste.

Vanhankaupunginlahden vastarannalle on muutaman viime vuoden aikana noussut lasin- ja metallinhohtoinen kerrostalorivistö, joka muodostaa melkoisen kontrastin Kuusiluodon maaseutumaiselle miljöölle. Uuden Arabianrannan kaupunginosan rakentaminen on myös lisännyt trafiikkia saaren tienoilla erityisesti aurinkoisina talvipäivinä. Viisi vuotta sitten kosteikon poikki rakennetut pitkospuut helpottavat ulkoilijoiden taivalta mantereelta saareen sulan veden aikanakin.

Kuusiluoto on syrjäinen saareke ja ekologisen, konstailemattoman elämäntavan tyyssija keskellä Helsinkiä. Klubilaiset luonnollisesti toivovat, että näin olisi myös tulevina vuosina - vaikka kaupunki lasitaloineen hivuttautuukin pikkuhiljaa lähemmäksi.

takaisin edelliselle sivulle