Monet harrastavat esihistoriallisten saviastioiden kopioiden valmistamista. Astioiden tekeminen on mielenkiintoista ja mukavaa, mutta valmiit astiat ovat arkeologiseti ongelmallisia. Astiat ja niiden sirpaleet saattavat hämätä tutkijoita. Maastossa olevat astian kappaleet ja astioiden polttopaikat säilyvät mitä todennäkäisimmin tuhansia vuosia kuten nykyastioiden esikuvatkin. Pitkällä aikavälillä on todennäkäistä, että "väärennettyjä" astianpaloja läydetään ja niitä pidetään aitoina.

Monissa tapauksissa astioiden valmistamisessa on kyse enemmän elämyksellisistä kuin tutkimuksellisista arvoista. Tälläin ei ole välttämätäntä, että astioiden muoto  ja niiden valmistusaineet ovat täysin samankaltaisia kuin esihistoriallisissa astioissa. Tämä antaa mahdollisuuden erottaa uudet astiat vanhoista.

Astioita voidaan merkitä pintakuvioinnilla, joka poikkeaa selvästi esihistoriallisesta, mutta silloin astian ulkonäkä ei ehkä vastaa tekijän toivomuksia. Lisäksi vain astian pintaosat voidaan merkitä ja ilman pintaa olevat sisäosan kappaleet ovat edelleen ongelma. Mikäli astioista halutaan tehdä aidon näkäisiä, voidaan koristeluvälineet rekisteräidä, mikä aiheuttaa paljon vaivaa. Lisäksi tiettyjä koristeluun käytettyjä välineitä kuten narua tai kalannikamia on mahdotonta yksiläidä. Helpoin tapa merkitä uusia astioita lieneekin käyttää sekotetta, jonka avulla savimassa erottuu selvästi uudenaikaiseksi. Seuraavassa esitellään muutamia esimerkkejä mahdollisista sekotteista.

Orgaaniset sekotteet

Orgaaniset sekotteet ovat yleisiä esihistoriallisissa astioissa. Aikojen kuluessa ne ovat suurimmaksi osaksi liuenneet pois. Astioissa on jäljellä koloja, joissa orgaaniset kappaleet ovat olleet. Uusissa astioissa on mahdollista käyttää orgaanisia sekotteita paljastamassa astian nuori ikä. Mikäli maastosta läytyy kappaleita, joissa on jäljellä runsaasti orgaanisia kappaleita on mahdollista epäillä astian aitoutta.

Nykyaikaiset polttomenetelmät ovat kuitenkin ongelma. Avotulella poltettaessa ei saada aikaan niin suurta kuumuutta, että orgaaninen aines palaisi astian sisällä. Kokeillessani simpukankuorirouheella häystetyn astian polttoa avotulella, jopa astian pinnassa säilyi ehjiä kappaleita. Sähkäinen polttouuni saattaa kuitenkin polttaa sekotteetkin astiasta, jolloin astiaa ei voi erottaa esihistoriallisesta sekotteen avulla. Toki astian poltto on sähkäuunissa niin täydellistä, että astianpalaset erottuvat ainakin uusina palamisensa puolesta avotulella poltetuista esihistoriallisista esikuvistaan.

Orgaanisten sekotteiden käyttä on merkitsemässä uutta astiaa on kuitenkin lyhytnäkäistä. Maastossa makaavasta astiasta orgaaniset sekoitteet liukenevat ajan kuluessa, jolloin erottaminen on mahdotonta.

Orgaanisia sekotteita ovat esimerkiksi: luu, simpukankuoret, kasvien osat, hiukset ja eläinten karvat

Epäorgaaniset sekotteet

Epäorganisten sekotteiden kohdalla tärmätään heti ongelmaan. Yleistäen voidaan todeta, että esihistorialliset astianvalmistajat ovat käyttäneet kaikkea luonnosta läytämäänsä astioiden sekotteena. Tutkimuksen vähyys on toinen ongelma. Asiantuntevia lausuntoja astianpalojen sisällästä on hyvin vähän. Asiantuntevalla tarkoitan geologin tekemiä ohuthie ym. tutkimuksia. Itse hiukan geologiaa opiskelleena tiedän, etten tiedä mitään. Arkeologien pintapuoliset paljain silmin tehdyt havainnot sekoteaineista eivät ole terpeeksi tarkkoja kaikkien sekotemateriaalien määrittelemiseen. Kunnollisen tuloksen saamiseksi tarvitaan kokenutta ammattilaista.

Jos tietyn astiatyypin tai ajanjakson sekotteet tiedettäisiin tarkasti voitaisiin käyttää sekotteita jotka ovat selkeästi ristiriidassa muinoin käytettyjen sekotteiden kanssa. Tehdyistä tutkimuksista saa kuitenkin sen käsityksen, että erilaiset sekotteet ovat olleet käytässä pitkään ja eri aikoina päällekäin. Jopa samotti (eli murskattu poltettu savi), jota aletaan käyttää enemmän vasta nuorakeraamisella ajalla esiintyy satunnaisesti jo kampakeramiikassa.

Edellä mainittujen seikkojen vuoksi täytyykin läytää sekote, joka on selkeästi nykyaikainen jauhettava tai rouhittava ja tulenkestävä eikä kuitenkaan niin näkyvä, että astian ulkonäkä muuttuu ratkaisevasti. Tällaisia materiaaleja on lukuisia. Materiaalin tulee kuitenkin olla myäs halpaa ja helposti saatavaa. Kokeiluun otin mukaan kriteerit täyttävinä, tiilimurskan, lasivillan, lasijauheen ja posliinimurskan (kaakelimurska). Kaikki ovat (lasijauhoa lukuunottamatta) helposti saatavilla, mutta edellyttävät pientä askartelua ennen kuin niitä voidaan käyttää. Kiven ja vasaran avulla tiilistä saa helposti sopivaa murskaa. Posliinimurska syntyy ehkä kätevimmin vanhoista kaakeleista, mutta on hiukan kovempaa hakattavaksi. Lasia on joka puolella saatavana, mutta murskattuna se on vaarallista käsille. Lasijauho on lasinhionnan oheistuote ja oletettavasti yleensä vaikeasti hankittavissa, koska jauhetta kuitenkin oli käsillä halusin kokeilla myäs sitä. Lasijauhon sijaan voisi ehkä käyttää hiomajauheita, mikäli niitä ei ole tehty luonnon materiaaleista. Myäs hiekkapuhalluksessa käytettävät lasikuulat voisivat tulla kyseeseen.

Kaikki materiaalit ovat sellaisia, että niitä läytää ainakin maaseudulla pihapiiristä ja kaupunkialueella rakennustyämaiden jätelavoja penkomalla. Myäs rautakaupoista saa todennäkäisesti edullisesti tiilien ja kaakelien jäännäskappaleita.

Kokeilin sekotteita sotkemalla niitä saveen hiekan kanssa. Savesta leivoin koekakkuja, jotka poltin nuotiossa. Koekakuista on tarkasteltu pintaa ja rikkoontunutta murtopintaa. Savi on somerolaista Kultelan Tiiliputken sekotteetonta peltosavea.

Saven ja indikaattorisekotteen suhde on hiukan ongelmallinen. Ihanne on, että kaikissa syntyvissä sirpaleissa olisi erotettava määrä indikaattoria. Mikäli sekote on suhteellisen hienojakoista ja savimassa on vaivattu kunnolla sekaisin, pitäisi pienenkin määrän levitä riittävän tiheästi saveen.

Tulokset

Punainen tiilimurska: Helppo murentaa. Sekottuu saveen melko hyvin, varsinkin hienojakoiset kappaleet. Kappaleet, joiden halkaisia on millimetri tai suurempi, erottuvat selvästi paljain silmin sekä koekappaleen pinnasta, että murtopinnasta. "Maallikkotarkastelijan" on vaikeampi huomata pienempiä kappaleita mikroskoopilla, koska tiilen rakenne on hyvin samankaltainen kuin astian. Lisäksi tiilimurska muuttaa väriään kuten ympäräivä savimassa. Kun savi on tummaa, ovat tiilimurskan kappaleetkin tummia ja saven ollessa punertavaa, on tiilimurska samansävyistä.

Toisaalta koska tämä sekote ei erotu räikeästi muusta massasta, on mahdollista käyttää melko karkeaa rouhetta (1 mm) ilman että astian esteettinen arvo vähenee. Yhden millimetrin rakeet voi silti tarvittaessa vuomata pienellä vaivalla. Pääasiallisena ongelmana on kuitenkin samankaltaisuus esihistoriallisten astioiden samottisekotteen kanssa. KUVA

Keltainen tiilimurska: Helppo murentaa. Sekottuu saveen melko hyvin, varsinkin hienojakoiset kappaleet. Erottuu värinsä puolesta suomalaisesta punasavesta ja samotista. Keltainen tiilimurska säilyttää poltossa hyvin värinsä ja erottuu muusta savimassasta. Yhden millimetrin halkaisijaa pienempiäkin kappaleita on silmin havaittavissa. Keltainen tiilimurska erottuu häiritsevästi tummasta savimassasta, mutta murska ei juurikaan erotu punaisilta pinnoilta. Tämä sekote on sopivaa jos astiat poltetaan kunnolla. Sekotteen raekoko voi olla pienempi kuin käytettäessä punaista tiilimurskaa.KUVA

Lasivilla: Tyäskentely edellyttää lasivillan käsittelyä (allergiahaittoja?). Sekote pyrkii paakkuuntumaan sekoitettaessa saveen. Saattaa muuttaa saven muotoiluominaisuuksia. Voisi ehkä käyttää asbestin korvikkeena. Lasivillasta ei polton jälkeen näy paljain silmin jälkeäkään. Mikroskoopilla koekappaleen pinnassa ja murtopinnassa näkyy paikoittain ohuita kuituja. Kuidut ovat näkyvissä saven väristä riippumatta. Sekote on käyttäkelpoinen, mikäli terveydelliset haitat ja lasivillan saveen sekottaminen eivät aiheuta estettä. Sekotetta on syytä käyttää melko runsaasti, ellei keksi hyvää keinoa lasivillan saamiseksi tasaisesti savimassaan.

Lasijauhe: Muodostaa jauhomaisia paakkuja. Vaatii huolellisen saven vaivaamisen sekoittamisen yhteydessä. Polton jälkee sekotteesta näkyy pinnassa valkoisia jauhomaisia laikkuja, jotka kuitenkin häviävät pyyhittäessä. Mikroskoopilla pinnassa ja murtopinnassa näkyy erittäin harvoin jauhomaisiä laikkuja ja sekotetta on hyvin vaikea erottaa.

Valkoinen posliinimurska:  Murskattavissa vasaralla. Sekottuu saveen melko hyvin. Väri erottuu varsinkin tummasta savimassasta, mutta myäs punaiseksi palaneesta astian pinnasta selvemmin kuin keltainen tiilimurska. Sekotetta voi käyttää kuten keltaista tiilimurskaa.KUVA

Simpukankuorirouhe: Hankalahkoa murskata - palaset lennähtävät helposti omille teilleen. Helppoa sekottaa saveen. Terävät kappaleet voivat tehdä saven muotoilusta kivuliasta. Polton jälkeen silmin nähtävissä kuorenkappaleita. Sekote liukenee vuosien kuluessa olemattomiin.

Arvosteluasteikko: huono, kohtalainen, hyvä

Kokeilun tuloksena voi suositella keltaisen tiilimurskan ja posliinimurskan käyttää indikaattorisekotteena. Yhtä lailla käyttäkelpoisia voisivat olla muunlaiset värilliset keraamiset aineet, jotka erottuvat luonnonmateriaaleista. Lasivilla olisi ihanteellinen, mutta sitä on melko hankalaa käyttää.

	Punaisella tiilimurskalla sekoitettua avotulella poltettua savea. Napsauta hiirellä kuvaa, jos haluat  sen suurempana.(420 kB)
	Keltaisella tiilimurskalla sekoitettua avotulella poltettua savea. Napsauta hiirellä kuvaa, jos haluat  sen suurempana.(346 kB)
	Posliinimurskalla sekoitettua avotulella poltettua savea. Napsauta hiirellä kuvaa, jos haluat  sen suurempana.(73 kB)

• Sisällys

• Alkuun
• Kuvatuksia
• 42
• Paikkatietoasioita

• Vanhoja sivuja

• Saviastioiden polttoa
• Mustapintaisia astioita
• Indikaattorisekotteita

Sisältö on päivitetty 13.3.1999