Pieni elämänkerta
Ossi on syntynyt Porvoossa Leijliden-kennelissä. Kun ensimmäisen kerran tapasimme Ossin kukaan meistä ei ollut ikinä nähnyt niin pieniä koiranpentuja. Kun leikkien lopuksi koko pentue nukahti Nikitan syliin, olimme myytyjä. En tiedä miksi valitsimme juuri Ossin, mutta onneksi valitsimme juuri Ossin.

Pienenä Ossi oli tietysti suloinen (vauvathan nukkuvat paljon), vaikkakin ajoittain terävä hampainen. Omapäisyys ilmeni jo varsin varhain. Toki Ossi oppi nopeasti kaikki tärkeät komennot kuten oman nimensä tai jääkaapin avaamisesta kuuluvan äänen. Hölmöjen käskyjen noudattaminen olikin sitten toinen juttu.

Ossi oppi nopeasti olemaan yksinkin kotona. Välillä oli ehkä hieman tylsää, mutta onneksi silloin löytyi aina jotain tekemistä niin kuin se sohva, joka muotoiltiin uudelleen. Ossi viihdytti mielellään myös mammaa, jos tämä näytti tylsistyvän. Ossin lempileikkejä oli sukkien ja erityisesti rintaliivien (Niissä on ne hakaset. Rouskis!) varastelu. Muutaman ajojahtikierroksen jälkeen epätoivoinen äitee alkoi hyvässä lykyssä tulittamaan juustopaloilla.

Ossin syntymäkoti Kennel Leijliden

Villi nuoruus
Ossin nuoruus oli villi ja ehdimme jo pohtia olisiko saksille töitä. Koirapuistossa Ossi oli aikamoinen tappelupukari, jonka piti ottaa mittaa vähän kaikista. Nuorta miestä kiinnosti tietysti myös tytöt. Ossi olikin kova karkailija. Ei Ossi mihinkään pitemmälle lähtenyt, yleensä Ossin sai noukkia lähimmän koiran takalistosta. Näin jälkikäteen yksi huvittavimmista tapauksista oli, kun Nikita tuli itku silmässä kotiin. Ossi oli päässyt irti. Katsoimme ulos ikkunasta ja siellähän se Ossi oli, juoksemassa hullunlailla ympäri liikenneympyrää.

Arvonsatunteva koiraherra
Noin kolmivuotiaana Ossi alkoi selvästi rauhoittumaan. Kait se on sitä iän tuomaa itsevarmuutta, ettei joka juttuun tarvitse lähteä päsmäröimään.

Alun alkaen mammaa oli kiinnostanut agility. Jotenkin ei vain ollut ollut vapaa-aikaa, jotta harrastuksen olisi voinut aloittaa. (Ja ne kurssit on täysiä!) Viimein loppu kesästä 2004 saimme tietää, että olemme päässeet koetilaisuuteen. Olimme jo kesällä aloittaneet intensiivisen tottelevaisuusharjoittelun, koska odotimme perheeseen toista koiraa. Kun koira on pieni ei niin "haittaa", vaikka se ei täydellisesti aina käyttäytyisikään. Mutta kaksi eri suuntiin tempovaa koiraa ei sitten enään kyllä käy.

Vähän vanhemmalla iällä Ossi pystyy paljon paremmin keskittymään ohjaajaansa kuin silloin nuorempana. Ymmärsin myös, että ehkä kaikken tärkein käsky on: katso. Agilityn koetilaisuudessa olin aika hämmästynyt, kun Ossi jäi nätisti paikalleen niiden kaikkien koirien keskellä -ja vielä pysyi siinä.