Helmikuu 05
Mamman suurin into kouluttamiseen laimeni sitten viime kuun ja helmikuussa harrastukset kääntyivätkin enempi koirapuistoilun puolelle. Eipä valittamista siinäkään. Pientä taukoa puistoilusta tosin jouduin pitämään, sillä rei`itin korvani.

Ai mitä? No, rei`itin korvan. Korvassa on reikä. Empä oikein itsekään tiedä, miten se pääsi tapahtumaan. Nyt myöhemmin ruvista päätellen koko pääni vain lipsahti isomman kaverin kitusiin. Eipä siinä suurempia kärhämiä ollut ollut ja kävin vielä sanomassa morotkin kavereille ihan ystävällismielisissä merkeissä.

Mutta verta! Verta tuli ja paljon. Kyllä sen paniikin jo haistoi, kun kotona painelivat päätäni ja punainen pumpulituppokasa lattialla kasvoi ja kasvoi. Mutta älkäät peljästykö, loppujen lopuksi suuremmilta vaurioilta vältyttiin. Sellaista pienen pientä ja arkista puremahaavaa ja korvasta nyt tulee puuttumaan sievä, kuin rei`ittäjällä napsaistu pala. Voisi kait sanoa, että se on sellainen pikantti persoonallinen lisä.

Olen muuten palannut taas normaaliin ruokavalioon ja mammallekin alkaa valjeta viimekuisen ahmimisvimman syy. Taavia, kun kehuvat niin nopea oppiseksi, niin täytyy myöntää, että se on kyllä ihan totta. Penikka on nyt sisäistänyt, että kaikki ruokakipoissa oleva materia ei kuulu sen käyttöoikeuksien piiriin.

Mitä? Hyökkäilen Taavin kimppuun ja omin kamalalla murinalla kaikki ruokakipot. Ei sentäs. Oikeastaan minun ei tarvitse olla edes samassa huoneessa ja Taavi jättää kipponsa rauhaan. Kovin huolestuneita ihmiseni eivät tästä kuitenkaan ole. Muuten, kun tulemme ihan hyvin toimeen. Ja kyttääväthän ne, että pyllerökin saa vatsansa täyteen.

Ja pikku Taavi-rukka pitää kyllä itsekin huolen ettei jää huomiotta. Taavillahan oli jo pienenä outo mieltymys matalajalkaisia huonekaluja kohtaan. Nykyisin Taavin täytyy jo tehdä vähän töitä huomionkipeyden iskiessä, mutta varmasti sohvan alta tuijottaa kaksi surkeaa silmää ja kuuluu hento uikutus.

Jos en itse ole sieltä tyhmimmästä päästä, niin eipä ihmisenikään ihan hölmöjä ole. Muutaman pelastusoperaation jälkeen ne tajusivat, että jos Taavi on sohvan alle jotenkin päässyt niin pakko sen on mahtua sieltä poiskin. Siellä se Taavi sitten itkee aikansa ja jossei kukaan huomaa, ei paljon muita vaihtoehtoja jää kuin kömpiä itse esiin.