Huhti/toukokuu 05
Ensimmäisekseen tarttee sanoa, että kyllä ihminen osaa olla laiska. Meikäläisessä kyllä virtaa piisaisi, mutta meidän mamma ei saa edes yksiä nettisivuja päivitettyä. Toivottavasti parantaa nyt tapansa, vaikka epäilen kyllä.

Taavin ikävästä jalankatkomistapauksesta on jo melkolailla kaksi kuukautta ja elämä alkaa vihdoin palailla normaaliin. Taavilla olikin tässä tapana aloittaa viikko aina kunnon krapuloilla. Toisin sanoen se lamppasi eläinlääkärin kontrolleissa sen verran tiheään, että melkein jo ehdin huolestua syökä se jo meidän ruokarahatkin. No, Tavis on nyt irtautunut metallitikuista, kipsistä ja siteistä. Jalka kunnossa! Tai ei nyt ihan. Vähän rauhallisemmin Taavin pitäisi koipeaan vielä käyttää, mutta sitähän Taavi ei tiedä.

Mamma on taas alkanut harjoittamaan meille jotain ohjelmanumeroita, mikä on ihan piristävää. Mutta kaikkein parasta on, että makkaraleikki on tullut takaisin! (Samperin touhottojan takia tämäkin huvitus oli pannassa. Taavi, kun ei pysty tekemään mitään heittämättä samalla puolivoltteja.)

Eli. Mamma osoittaa makkarin ovea, jonne vähän nuristen sitten köpötetään. Nuristen siksi, että musta siellä pitää odottaa ainakin vuoden tai puoli. Vähän siinä yritän tuuppia Taavia ja ottaa hyvää paalupaikkaa. Nimittäin, kun ovi sitten aukeaa hyvällä startilla on merkitystä. Etsi, etsi! Nenä väpättämään ja töppöstä toisen eteen. Nopea tarttee olla, muuten kaikki herkut menee muihin suihin.

Ihan mistä tahansa nakkinannaa saattaa löytyä. Keskeltä olkkarin lattiaa tai juomakupin pohjalta. Ja kun se loppuu, ei muuta kuin mammalle komentoa uutta rundia varten. Ennen Taavin tuloa piiloteltiin aina lelua, mutta nyt kun meitä on kaksi tuppaa tulemaan riitaa. Eikä minulla oikeastaan mitään tätä makkarajuttua vastaankaan ole.

Mitäpä muuta kuuluu? Ai niin, Taavi täytti täyden vuoden ja Nikita kymmenen. Lasten juhlien jälkeen olin ihan tyytyväinen, että Taavin kestit rajoittuivat lähinnä kinkkupusseihin. Ja agilitya harjoitellaan edelleen. Täytyy sanoa, että joskus se on tosi kivaa. Välillä, ei vaan jaksais. Niin kuin tuossa videossa. Mitä järkeä on juoksennella korvat suorina, jos muutenkin on kuuma ilma. Ja nythän on kevät! Tienvierushajut alkaa olemaan aika hyviä. Mammalla on kanssa kummallinen tapa mennä välillä ihan mutkalle siellä kentällä. Sitten siinä itsekin alkaa ihmettelemään, onko maahan tippunut jotain mielenkiintoista vai mitä se oikein kyyristelee. Vauhtihan siinä loppuu.

Tarkemmin ajatellen kyllä kaikkein parasta on aurinko. Ottakaapa joskus aamupäivällä sellainen hyvä lämmin paikka lattialta. Venytelkää, käykää maaten ja huokaiskaa syvään. Se on sitä elämää!