|
Joulukuu 09
HRRRR....hemmetti, kun on kylmä. Kamalat pakkaset se tänne stadiinkin on puhaltanut. Ei oikein tiedä
miten päin sitä olis. Jos sitä ihan muina miehinä pihalle pelmahtaa niin kyllä joka paikkaa nipistää.
Mutta enpä noista mamman räteistäkään oikein välitä. Kun kutsu käy pihalle, niin meikäläinen maastoutuukin
rakettina peiton alle.
Vuoden kohokohta eli kinkkujuhla tuli taas vietettyä. Meillä, kun on nyt kaksi kotia, tehtiin Taavin kanssa
työnjako. Meikäläinen meni toiselle mummolle ja Taavi toiselle, niin riitti sitten joulumieltä joka paikkaan.
Kinkun lisäksi jännitettiin tietysti myös niitä käärepaketteja. Meikäläinen sai rouheluita ja vinkupallon.
Pistelin kyllä parastani, että hilpeä tunnelma pysyi yllä loppu illan. Viik, viik, viik...ja sitä rataa.
Agilitya ei olla paljon treenailtu. Mitä nyt vähän olkkarissa. Pistivät sisustuksen uusiksi niin, että
meillä on nyt sellainen sopiva muutaman neliön "kenttä", vaikpa keppitreenejä varten.
Mamma ja Taavi kävivät kyllä kokeilemassa yksissä kisoissa.Ja hupsustihan siinä kävi. Mamma oli vissiin taas
niin hermona, ettei pää toiminut ollenkaan. Eihän se niin onnistu, että ohjaaja vaan juoksee kentän läpi.
Pitäisihän sitä vähän kertoakin mihin ollaan menossa. Eli uusi hylly mamman kokoelmiin.
Muuten ollaan kyllä urheiltu. Hölköttelylenkillä käydään melkein joka päivä. Tai sitten vedetään ainakin pitkät kävelyt.
Se on nyt himppa harmi, ettei lähimetsään oikein ole asiaa. Ovat vetäneet polut täytyy kummia uria. Ihan rauhassa, jos siellä kävelee
ja nuuskuttelee niin jo tulee seiväskävelijät motkottamaan.
Noh, onneksi sisälläkin aika kuluu ihan rattoisesti namin piilotuksessa ja vinkupallon metsästyksessä. Tai pikku ettoneilla
vällyjen välissä. Että terppis vaan!
|