Joulukuu 05
Niin se taas kävi. Tuli uusi vuosi. Taidamme silti pitäytyä vanhoissa hyviksi havaituissa kujeissa.

Viime vuoden tapahtumat keskittyivät harrastuspuolelle. Harjoiteltiin kisaamista agilityssä, mikä oli hurrrjan hauskaa. Näyttelyitäkin kokeiltiin, mikä oli vähemmän miellyttävää. Isoin ja kamalin sattumus oli tietysti Taavin jalankatkomistapaus.

Vaikka ei sitäkään enää huomaa. Jalka toimii normaalisti ja Taavi voi taas riekkua hermoni hajalle. Unohtaneet emme ole. Etenkään Taavi. Aina, kun Taavia komennetaan, se nostaa ex-kipeän jalkansa ilmaan. "Kato nyt! Se on pipi." "No, voi poloista.", sanon minä.

Jaa, tästä syksystä. Syksy oli ikävä. Ensin oli pientä kennelyskää ja tavallista yskää, ja nuhaa ja yskää. Mikään ihme ollutkaan, vesisadetta jatkui melkeen jouluun asti.

Se on kyllä ihme. Ihmiset keksii kaikenlaista: pakkanen säilötään laatikkoon, aurinko lasipalloon ja sadetta säännöstellään letkusta. Mutta sisävessaa ne ei vaan voi keksiä!

Joulu oli onneksi perinteinen eli mukava. Olkkarin nurkkaan tuotiin puu. (Joka ei siis ole toiletti. Tai jos onkin, niin ei ainakaan koirille.) Keittiössä haisi sika ja puun alle ilmestyi käärepaketteja.

Vaikeahan siinä oli pysyä nahoissaan. Tuijottelin paketteja ja arvuuttelin, missä olisi makkaraa. Tai isommissa voi olla, vaikka juusto. Taavi ei jaksanut odottaa. Kun muu perhe käväisin ulkona, se tavasi pakettikortit läpi. Valitsi paketin, jossa luki "Taaville" ja avasi paketin suu lahjapaperia pursuten. Taavi sai luun. Kukaan ei suuttunut sille, koska oli joulu. Vaikka kyllä ne silmiään pyörittelivät.

Illalla mentiin mummolaan. Onneksi ei ollut hirveästi vieraita, paitsi mummo. Taavi touhotti vähän joka puolella, minä otin rennommin matolla. Muu perhe ja mummo istuivat pöydässä ja söivät. Kaikkea hyvän hajuista. Saimme mekin osamme, mutta aika pientä se oli.

Lopulta päästiin illan kohokohtaan eli käärepaketteihin. Sain aika monta pakettia. Avasin itse muutaman ja loput komensin mamman avaamaan. Mutta voi surku! Kun toivoo jotakin pehmeää, lämmintä ja rasvaista, saakin vain kovia paketteja. Ei yhtään makkaraa.

Saimme molemmat erilaisia luita ja kaksi vinkuoliota. Taavi oli ihan taivaassa. Se nappasi toisen olion mukaansa, juoksi eteiseen ja vingutti. Vingutti, vingutti ja vingutti kunnes sillä itselläkään ei enää henki kulkenut.Pienen tauon jälkeen se taas vingutti, vingutti, vingutti ja vingutti. Ne lelut on vieläkin tappamatta eli sitä samaa vikinää kärsimme edelleen.

Kai ne huomasivat, että näytin pettyneeltä. Kotona isukki taikoi jostain vielä yhdet paketit. Ja arvatkaas, mitä siellä oli? Ihan oikeaa kalkkunaa!