Koirakoulu
Mammalla tuli nyt mitta täyteen. Punaisena se puhisi, että nyt saa riittää! Koiran kujeille ja karkailukepposille saa tulla loppu. Kolmen vuoden agilitittämisen jälkeen pitäisi kuulemma sen verran osata, että pysyy radalla. Ihme jutuista sekin suuttuu. Kyllähän sitä ehtii niitä esteitä hyppiä senkin jälkeen, kun on vähän tuoksuja haistellut tai muita moikkaillut.

Mamma päätti, että nyt tai ei koskaan. Joudumme koirakouluun. Kaikenlaistahan sitä ovat itsekin yrittäneet, mutta niin vain on meikäläisen nappisilmät aina voittaneet. Saa nyt nähdä, miten tuo aikuiskoulutus näin vanhalla iällä toimii. Ja jos ei toimi, jatketaan niin kuin ennenkin. Eli perheessä on aivan ihana koira, joka ei vaan tottele. Tai tottelenhan minä, jos mua vain huvittaa.

Ossin ja Taavin koirakoulu Koirakoulu Kiti

Ensimmäinen tapaaminen
Ihan ensimmäiseksi kouluttaja totesi, että Ossi O ensimmäisen hallintokausi perheessä saa kuulemma loppua. Meillä on edessä kurinpalautus ja alennus nöyriksi alamaisiksi. Sanoi, että meikäläisellä on suuri ego. No sehän tiedettiin jo vuosia sitten, kun mamma yritti tunkea minua koirien kantokassiin. En mahtunut.

Ihan ensimmäiseksi kouluttaja halusi vähän katsella minkälaisia miehiä tässä ollaan. Lähdimme kävelylle. Minä siitä kyyläilystä välittänyt. Reitin varrella oli hyvät tuoksut mitä haistella. Täti sanoi, että mamma juoksee ja koirat vie. Mutta niinhän se on. Mitä sitä mammaa vilkuilemaan. On se ennenkin osannut meikäläisen perässä kävellä.Taavi oli myös oma itsensä. Kun vastaan tuli koira, se aloitti kauhean "mä haluun, mä haluun" -vonkumisensa. Ei hyvä, sanoi täti.

Lopuksi kokeiltiin vielä kelkkatesti. Kävelin ihan muina miehinä, kunnes päin tuli ihmistä muistuttava ihme hökötys. No tietysti vähän säikähdin. Mutta mamma. Se tyhmyri meni ihan liki. Kovasti yritin haukkua ja komentaa, että tule nyt hyvä ihminen pois sieltä, mutta eí se mitään uskonut. Taavi joutui samanlaiseen testiin. Hompsu kun on, se meni ihan itse haistelemaan sitä nukkea.

Kouluttaja kokeili myös miten reagoimme koulutuksessa käytettävään kolinapurkkiin.Itse vähän säpsähdin, kun maahan lensi metelitavaralla täytetty juomatölkki. Taavi taas oli ihan innoissaan. Mitä, mitä uusi lelu? No lopputulos oli, että arkoja ei ainakaan olla. Sen sijaan mammaa kohtaan tulisi osoittaa enempi luottamusta, tottelevaisuutta ja kunnioitusta.

Täti sanoi, että ihan ensimmäiseksi meille pitää saada korvat. Tai kyllähän meillä korvat on, mutta kuulo on valikoivaa. Reseptiksi kirjoitettiin viikon jääkausi. Eli meille ei puhuta mitään. Ei kielletä, eikä kehuta. Jos tulee liian liki muristaan ja ajetaan pois. Ja kaikki kiva on pannassa: silittely, nakkikoulutus, koirapuistoilu, agility...Hm...että mykkäkoulu. Hemmetti!

Ensimmäinen viikko
Kyllä ne piti vaan sanansa. Mykkäkoulua on nyt jatkunut viikon. Ja aina kun olen yrittänyt mennä vähän sovittelemaan, niin sormien napsautus tai murina on vaan kuulunut. Korvat luimussa on saannut paikalta kadota. (Siis meillähän tuo sormien napsautus tarkoittaa samaa kuin katoa.)Taavi otti asian niin raskaasti, että se on viettänyt koko ajan sängyn alla.

Kyllä me sellaisia kohtalon tovereita ollaan oltu. Perhe onkin vähän ihmetellyt, miten yht äkkiä ollaan ihan liki toisissamme nukuttukin. Yleensähän en tuota Taavia ihan iholla siedä. Mutta mitä muutakaan tässä voi. Mamman jalkoihinkaan ei ole voinut yöllä käpertyä. Meidät on tylysti teljetty keittiöön nukkumaan. Että hiljasta on ollut.

Toinen tapaaminen
Tällä kertaa koulutukseen meni vain Taavi. Aiheena oli remmikävely. Taavilla, kun tuppaa olemaan välillä niin kiire, ettei se jouda taluttelijoita odotella. Meikäläinenhän on yleensä ihan kiltisti, mitä nyt joskus joutuu vähän kiskaisemaan, jos on jotain tosi tärkeetä haisteltavaa. Harjoittelua varten meidän valjaat piti vaihtaa metalliosaisiin puolikuristaviin pantoihin.

Heti kun Taavi veti, sanottiin kova EI! ja nyppästiin hihnasta. Taavi oli ensin ihan hämmeentynyt. Apua! Aika nopeasti se kävelyn aikana kuitenkin äkkäsi, että pitää pysytellä tarvittavan likellä mammaa. Ja välillä ohi silmällä se aina tarkasti, minne se mamma on nyt menossa. Kävelyn jälkeen kouluttaja sanoi, että hienosti meni. Koirien kohdalla Taavi tietysti veti kuin hinaja, mutta siihen puututaankin vasta seuraavalla viikolla.

Nyt meille saa sitten puhua yhden sanan: Ei. Viikossa Taavin ja vähän minunkin pitäisi oppia vetämätön herrasmieskävely. Lisäksi mamma sanoo aina kovan ein, jos ulos mennessä ryhtyy räksyttämään. Meillä asuu nimittäin naapurissa yksi susikoira, jota en sitten siedä alkuunkaan. Ärräpäät vaan lentelee puolin ja toisin: susikoira ovensa takana ja minä rappukäytävässä.Lisäksi uroilu saa kuulemma loppua. Eli tästä lähin maan kuopsuttaminen takajaloilla pisun jälkeen on kiellettyä.

Täti oli hieman yllättynyt, ettei mitään kepposia oltu viikon aikana keksitty. Koska oltiin oltu niin kiltisti, Taavi toi myös hyviä uutisia. Kerran päivässä saadaan halihetki. Kylläpä se tuntui ihanalta olla taas rapsuteltavana. Olisin siihen mamman viereen käpertynytkin, mutta hetken jälkeen napsuttelivat taas sormiaan ja käskivät pois. Huh huh, että mykkäkoulu jatkuu edelleen.

Toinen viikko
Päivittäistä halihetkeä lukuun ottamatta toinen viikko jatkui samalla mallilla. Ihan kiltisti oltiin. Ja Taavikin uskaltautui jopa tulemaan pois sängyn alta. Remmikävelyn opettelu meni vähän pieleen. Me nimittäin käveltiin niin nätisti, ettei ollut opeteltavaa. No muutaman kerran mamman piti vähän Taavia nyppäistä.

On se mamma kyllä tuota ei-sanoo minullekin kiljunut. Mutta en mä vaan tajua mitä se oikein tarkoittaa. Eikö sitä muka saa edes hajumerkkejä kuopia rauhassa? Hä? Ja naapurin susikoira. Ei tarvitse enää rappukäytävässä huudella. Koira tajusi asian itse ja muutti pois. Mammalla kyllä sellainen kutina, että ihan niin kuin ne korvat olisi vähän kasvaneet. Katsotaan.

Kolmas tapaaminen
Kolmannen tapaamisen aiheena oli laumasta karkailu ja remmirähinä. No enhän minä yleensä mihinkään karkailekaan. Paitsi siellä agikentällä, sanoisi mamma. Minut päästettiin irti ja mentiin kävelemään kentälle. Kyllähän minä näin sen toisessa päässä seisovan toisen koiran, mutta mitäs sitten. Kuljin mamman ja papan mukana.

Käveltiin ja käveltiin. Ajattelin, että jos sittenkin kävisin vähän sitä koiraa kurkkaamassa. Mutta mammalta pääsi silloin kova ei. No ei sitten, ajattelin ja jatkettiin kävelemistä. En oikein ymmätänyt, mistä siinä on kyse, kun kävellään vaan ympyrää kentällä. Nyt kyllä käyn sen toisen koiran kattomassa, ajattelin. Sanokoot mitä sanoo.

Mutta tiedättekö mitä. Juuri sitä ne olivat odottaneetkin. Päästyäni toisen koiran luo sain vain kylmää kyytiä. Omistaja ajoi minut raivoisasti pois. Ei kun takaisin mamman ja papan luo. Mutta mutta. Pois, ne hyökkäsivät vain meikäläisen päälle. Apua! Eipä auttanut muukuin jäädä yksin, ihan yksin, nököttämään keskelle sitä kenttää. Kaikenlaista siinä ehti jo miettiä, kunnes lopulta mamma kutsui taas luokseen.

Sitten oli Taavin vuoro. Taavi ei paljon aikaillut vaan juoksi suorinta tietä toisen koiran luo. Mutta, mutta, kun se ajettiin sieltä pois eipä se palannutkaan mamman ja papan luo. Se lähti haistelemaan ihan omille teilleen. Valkoinen häntä vaan viipotti heinikossa. Lopulta mamman oli pakko kutsua se luokse, koska näytti siltä, että Taavi karkaa ihan oikeasti. Eli Taavi ei joutunut kokemaan tätä hirveää häätöä.

Viimoiseksi Taavi opetteli rähinätöntä remmikävelyä. Mamma sai kouluttajalta sihinäpurkin. Sellaisen koirille tarkoitetun aerosolipurkin, josta lähtee tosi ikävä sihinä. Kun koira tuli vastaan ja Taavi meinasi alkaa urputtamisen mamma sanoi kovan ein. Eihän se mihinkään auttanut. Mamma sanoi uudelleen ei ja töröytti Taaville kunnon sihinät siitä purkista. Mitä hemskattia, Taavi kääntyi mamman luo. Tärkeää tässä oli, että hihna ei saa kiristyä yhtään.

Eipä tarvinnut montaa ohitusta, kun Taavi uskoi jo pelkkää ei-sanaa. Kyllä se sen verran inhottava purnukka oli. Taavilla on tietenkin tuo purkki nyt kotona ja sitä spreiaillaan, jos alkaa kurnutus kuulua. Että siinä oli koulutukset. Täti sanoi, että voidaan palata normaaliin elämään. Tai ei ihan normaaliin. Ylenmääräiset lässytykset on kuulemma ohi ja on meillä uusia sääntöjäkin. Sänky on nyt kiellettyä aluetta. Eipä niin minusta, mutta Taavista jää aina kauhea valkoinen karvaläjä, missä se sitten pötköttääkin. Pappa ei tykkää. Lisäksi keittiössä norkoilu on nyt kiellettyä. Yleensähän on ollut tapana vähän katsastella, jos herkkuja irtoaisi.

Normaali elämää
Kyllä on mamma jaksanut joka päivä kehua, miten hienoja poikia ollaan. Mepä ei enään kerjätä. Eikä vedetä hihnassa. Eikä nukuta sängyssä. Ja tämä juttu me hokattiin ihan itse. Niin että meitä ei tarvitse edes teljetä keittiöön nukkumaan.

Entäs Taavin remmirähinä? Vähän on mamma valitellut harjoitusmateriaalin puutetta. Tulee aika harvoin noita koiria vastaan. Se on aikalailla puolet ja puolet. Välillä riittää pelkkä mamman ei ja välillä tarvitaan sihinäpurkkia. Mutta ihan hirveitä hepuleitä Taavi ei ole enään saannut.

Mutta kaikkein tyytyväisin mamma on kyllä meikäläiseen. En ole karannut kertaakaan agilitykentällä. Ja jos totta puhutaan niin kyllä sen mamin kanssa on ihan mukava puuhastella.

...jatkuu ensi viikolla