...ja Taavi
...perheen pikkuveli (huokaus). Jostain kummasta saimme ajatuksen, että Ossi voisi kaivata kaveria. No, kyllähän Taavin kanssa toimeen tulee, mutta voiko räksyttävää nulikkaa niin mukavana pitää?

Taavi tuli meille kesällä 2004. Ossi oli silloin neljä ja ikäero oli varmasti sopiva. Aluksi Ossi suhtautui tulokkaaseen hieman nuivasti, mutta mitään suurempia ongelmia ei ole tullut. Ihan bestiksiä veljekset eivät kyllä ole, vaikka välit ovatkin lämmennetteet ajan kuluessa.

Luonne
Taavi on Tanskalais-ruotsalainen pihakoira ja luonteeltaan täysin Ossin vastakohta. Kun Ossi on aikamoinen nirsoilija, Taavi on perheen pikku läski. Taaville kurkunpalakin on suuri aarre, joka viedään heti pesään piiloon popsittavaksi. (Ossia ei pahemmin voisi loukata, kuin vihanneksilla.)

Taavi on hyvin avoin ja rakastaa kaikkia ihmisiä - etenkin lapset ovat niiiin ihania. Taavi höseltää ja koheltaa, mutta on hyvin miellyttämishaluinen ja oppii uudet asiat nopeasti. Ahmattia on helppo motivoida, toisin kuin Ossia joka vähät nakkaa nakeista, jos jotain mielenkiintoisempaa on tarjolla.

Yhdelle kovapäälle karjuttuamme, "kiltti" koira, on ollut meille yllätys. Taavi on herkkis, jonka kanssa saa olla tarkkana, ettei tule sanottua liian kovaa sanaa. Muistaen Ossin tempaukset, olimme kuitenkin varmoja, että kyllä se kapina vielä nousee, kunhan pääsemme teini-ikään. Nyt yli vuoden vanhana yhä odottelemme, sillä Taavi on vain oma onnellinen, iloinen, ihana itsensä.

Vaikka Taavi kiltti onkin, virtaa kyllä piisaa ihan yli oman tarpeen. Taavi on utelias vauhtihirmu, perheen adhd, joka ehtii joka paikkaan. Olemmekin nyt alkaneet hieman harjoitella Taavinkin kanssa agilityä. Esteet Taavi suhasi tuosta vain ensimmäisellä kerralla huis. Kärsivällisyyttä opettelemme varmaan hieman kauemmin.

Kotona Taavi on erikoistunut postinlajitteluun, jota saakin sitten metsästää eri huonekalujen alta. Muita Taavin lempitekemisiä ovat kaivuuhommat ja oravanajo. Niin, ja tietenkin ruoka, ihan mikä tahansa ruoka.

Tähän asti Taavin elämän suurimpia koettelemuksia on ollut jalankatkomistapaus. Taavin oikea etujalka murtui pahasti ensimmäisenä talvena. Jalka jouduttiin leikkaamaan ja paraneminen kesti useamman kuukauden. Tylsistä kipseistä ja inhottavista lääkärikeikoista huolimatta, Taavi ei jaksanut ottaa tapauksesta mitään traumoja.

Miksi pihakoira?
Kun koirakuume iskee, mennään kirjastoon. Ensimmäisen kerran pihakoiran tapasinkin koirakirjan sivuilla. Ihastuin heti tavallisen näköiseen, sellaiseen koiran näköiseen koiraan. Kun vielä luonnekin näytti olevan kohdillaan, ei muuta kuin kasvattajia etsimään. Toiseksi koiraksi olimme hieman harkinneet Jackrusselinterrieriä, mutta kahden kovapään yhteiselon sujuvuus kyllä pohditutti. Muistaen vielä myös Ossin "villin nuoruuden" hieman leppoisamman luonteinen koira tuntui ihan mukavalta vaihtoehdolta.

Pääosin kriteerit olivat samat kuin Ossia hankittaessa: sopiva koko, lyhyt turkki, menevä veijari jne. Perheen isä ei halunnut toista kääpiöpinseriä ja pihakoiran luonne tuntui olevan tarpeeksi leppeä ärhäkkään terrieriin verrattuna. Eikä olla kaduttu.

Lisää tietoa pihakoirista:
Suomen Tanskalais-ruotsalaiset pihakoirat yhdistys