Toukokuu 10
Terppa! Eipä olla ehditty päivittelemään, kun ei oltu maisemissa. Tai oltiin, mutta erilaisissa. Lährettiin nimittäin ton mamman kanssa maaseutumatkailulle Pohjois-Karjalaan. Tai heilan hakureissuhan se oli. (Mammalle siis ei mulle.)

Kaikenlaista sitä joutuukin kokea "uskollisena ystävänä". Ensin ängettiin metroon. Se on kyllä semmoinen kapine, että. Hermo meinaa mennä ja ahistaa. Kaiken lisäksi kiusotellaan koko ajan. Pysähdellään ja avataan ovia. Hei täältä pääsee pois! Mutta eihän sitä sitten poistutakaan.

Keskustassa vaihdettiin vielä kiskoja. Neljän tunnin loppumatka taitettiin pikajunalla. Matkustettiin lemmikkivaunussa. Pehmeemmät oli penkit kuin metrossa, joten otin semmosen mukavan lökötysasennon. Mutta eihän siellä mitään rauhaa saannut.

Aina vaan paukkas uutta matkustajaa. Ja kun ovi aukesi alko hirvee älämölö. Kattokaa ny! Mää tuun nyt! Ja tää on mun vaunu! No pakkohan siihen oli vastata. Parisen tuntia siinä taisi kulua väitellessä kanssamatkustajien kera, että keneltä löytyy tiketti ja keneltä ei.

Noh perillä ei ollut niin paha. Majailtiin niin sanotusti siinä kylillä. Meikäläinen, kun on kaupunkipiski henkeen ja vereen niin tuppaa vähän ahistaa, jos joutuu jossain metsäpirtissä asustamaan.

Mamma sitten siinä riiusteli muutaman päivän. Eihän sillä mitään uutta uroota ollut, mutta kun vanha pääsi karkaamaan niin piti se kotiin hakea. Pienen "kesälomailun" jälkeen oltiin taas yhtä perhettä. Tungettiin tavarat autoon ja suunnattiin kohti stadia. Että täällä sitä taas ollaan!