![]() |
||
Jääpallokausi vauhtiin! La 26.11. HIFK - Veiterä 1-5 (1-1) Yhdeksän kuukauden mittainen odotus päättyi vihdoin lauantai-iltapäivänä, kun Brahiksella kohdattiin taas bandyliigan merkeissä. IFK:n kausi oli toki alkanut jo edellisenä viikonloppuna tappiollisella Porin-vierailulla, mutta kotiavauksen aika oli vasta nyt. Tunnelmasta ei ollut puutetta, kun noin 40-henkinen fanikööri tervehti kotijoukkuetta soihtujen, savujen ja helvetillisen metelin voimalla. Stadin bandykausi oli valmis alkamaan! Itse ottelu ei kuitenkaan miksikään klassikoksi kohonnut, mikä sarja-avauksen ollessa kyseessä ei mikään ihme tietysti olekaan. Lisäksi IFK:n joukkue on uusiutunut melkoisesti viime kaudesta, ja kun poikkeuksellisen lämmin syksy vielä on tehokkaasti estänyt ison jään harjoittelun, on yhteispelissä melkoisesti toivomisen varaa. Tämä oli näkyvissä pitkin viikonloppua, ja lauantain peliä sotki kaiken lisäksi sakea lumisade. Vihreissä paidoissa pelaava Veiterä oli odotetun hankala vastustaja. Viime kaudella joukkue jäi pudotuspelien ulkopuolelle, mutta tänä vuonna lappeenrantalaisilla on odotukset korkealla. Joukkuetta vahvistettiin kesällä ja itse sarjaan Veiterä on saanut mainion startin. Niin myös lauantain otteluun; varttitunnin pelin jälkeen Manu Puumalainen sai Aimo Vainion torjuman pallon lapaansa ja siirsi vieraat johtoon. IFK sai tilaisuuden kääntää ottelu Veiterän lukuisien jäähyjen ansiosta. Parhaimmillaan rangaistuspenkkiä kulutti yhtaikaa kolme vihreäpaitaa, mutta yhtä maalia enempää IFK ei saanut tehdyksi. Kauden ensimmäinen IFK-byyri Brahiksella näki päivänvalon 25 minuutin kohdalla, kun Jukka Rautiaisen ja Lauri Söderströmin onnistuneen yhteistyön tuloksena Late pamautti ottelun tasoihin. Tauolle siis lukemissa 1-1. Toisella jaksolla kentällä oli kuitenkin vain yksi joukkue ja se ei valitettavasti ollut IFK. Veiterä hallitsi peliä, ja kun reilun tunnin kohdalla Sasu Söderholm ja Janne Hauska iskivät kaksi nopeaa maalia, oli ottelu käytännössä ratkaistu. Loppuminuuteilla Hauska ja Jari Tähkä pääsivät vielä lisäämään vieraiden maalisaldoa ja tyly lopputulos 1-5 oli selviö. Katsomosta lähti ääntä loppuun saakka ja tunnelma kohosi niin kuumaksi että osalta porukasta lensivät paidatkin lumihankeen! Valitettavasti lauantai-illan riehakas breno ei näyttänyt tarttuvan kotijoukkueeseen lainkaan. Sunnuntaina oltiinkin jo pakkovoiton edessä. Vastassa nuorehko Mikkelin Kampparit, joka ennalta ajatellen kuuluu sarjan jälkipään porukoihin. Kylmä suihku saatiin kuitenkin jo kymmenen minuutin kohdalla kun mustapaitojen Topi Taskinen vei savolaiset johtoon. IFK ei onnistunut maalinteossa lukuisista mahdollisuuksista - mm. Lauri Söderströmin ja Antti Laineen läpiajot - huolimatta, joten taukomakkarat syötiin vieraiden johtaessa 0-1. Toisella jaksolla punapaidat onneksi ryhdistäytyivät, ja vaikka peli ei vieläkään silmiä hivellyt, käytettiin maalintekopaikat nyt paremmin hyväksi. Kampparien paras pelaaja, maalivahti Kimmo Kyllönen oli avausjaksolla loistava mutta jatkuvassa tulituksessa joutui lopulta Kyllönenkin antautumaan. Lauri Söderström osui kaksi kertaa muutaman minuutin sisällä; tasoitus tuli komealla laukauksella eikä 2-1 - maalissakaan ollut moittimista. Kyseessä oli viikonlopun ensimmäinen tuloksekas kulmalyönti. Kamppareilla ei juuri maalintekopaikkoja enää ollut, mutta jakson puolivälissä mustapaitojen Joonas Kakriainen pääsi oikealta laidalta läpi ja kova laukaus upposi IFK:n verkkoon. Tasoitus sai punapaidat puremaan hammasta, mutta isännät eivät masentuneet vaan jaksoivat painaa loppuun saakka. Tuomas Jalkasen läpiajo ei tuottanut tulosta, mutta seuranneesta kulmalyönnistä Ilkka Jurvainen teki lopulta 80. minuutilla ottelun voittomaalin. Ja hiukan myöhemmin, kovan yrityksen päätteeksi sai Tomi Kaksi tappiota kokeneelle IFK:lle voitto oli todella tärkeä. Pistetili aukesi näin ennen edessä olevaa pohjoisen reissua, jolloin vastassa ovat sarjan kärkijoukkueet ToPV ja OLS. Kannustusta näissä matseissa IFK:lle on kuitenkin tiedossa lauantain malliin, kun HC-dösä suuntaa ensi lauantaiyönä kohti Lappia. Tänään taas puolet porukasta oli jäänyt kotiin oloaan parantelemaan ja useimpien paikan päälle päässeiden takaraivossa varmasti jyskytti muukin kuin edellispäivän tappio. Normaali sunnuntaiaamun tunnelma siis?
|