2.9. perjantaina oli HIFK:n jalkapallojoukkueella ensimmäinen ottelupallo ratkaista nousu 3. divariin. Vastustajana oli Zenith ja pelipaikkana HIFK:n vierasottelulla oli lämminhenkinen laakso Stadikan, Finskin ja Jäähallin keskellä. Vaikka kickoff oli vasta seitsemän jälkeen, saapuivat ensimmäiset Kingit jo kuuden nurkilla pirteästi rakentamaan päätykatsomoa Stadikan juurelta laskeutuville kallioille. Kertakäyttögrillit laitettiin kuumiksi, makkara maistui ja olut virtasi. Myös joukkue kävi nostattamassa tunnelmaa, kun loukkaantuneet pelaajat kantoivat paikalle aimo kasan olutjuomaa.

Fiilis kohoamassa...

Pelin alkuun mennessä Kingien päätykatsomoon oli saapunut niin paljon ihmismassaa, että oli mukava todeta paikalla olevan tosi hyvin jengiä. Pelin alkaessa tunnelma oli kuitenkin odottava ja tilanteeseen nähden jopa hiljainen. Moni Kingi odotti selvästi nousuhumalan iloista tervehdystä. Onneksi kentällä oli joku, joka ei jaksanut odottaa. Joni ”Saharan Pikajuna” Määttänen iski nopeaan tahtiin kaksi huikeaa maalia. Karnevaalitunnelma katsomossa oli valmis. Stadin Kingien orkesterin meteli raikui pitkin Töölöä. Avausjakson loppupuolella Määttäsen iskiessä selvästä paitsioasemasta pallon kolmannen kerran maaliin ei Kingien katsomo osannut enää paitsiosääntöä, vaan iso kasa lippiksiä lenteli Stadionin kallioilta lähellä, mutta niin kaukana olleen hattutempun johdosta. Taisipa mukana olla muutama merkkilippiskin, ovathan Kingit hyvin muotitietoisia. Nousuhumala oli nyt kiistattomasti tullut tervehtimään Kingejä ja katsomo oli viimeistään lähellä repeämistä, kun Otto ”Ode” Jahn iski vitun mahtavalla skodella avausjakson loppunumeroiksi 3-0.

Jos avausjakson alussa katsomo odotti ja HIFK antoi kentällä parastaan, olivat osat toiselle puoliajalle vaihtuneet. Pelaajat ilmeisesti odottivat nousujuhlia, koska eivät venyneet tällä kertaa parhaimpaan liikkeeseensä. Stadin Kingit sen sijaan antoivat palaa sydämiensä pohjasta. Välillä huudot suunnattiin Finnair Stadionin suuntaan, jonka jälkeen palattiin takaisin omaan otteluun. Finskiltä tulikin ottelusta Klubi 04 – Gnistan kehuja tunnelmasta niin katsojilta kuin pelaajiltakin. Zenithin kavennusmaalin jälkeen Krister ”Der Bomber” Ax karisti järkyttävän suuren gorillan selästään ja pitkä maaliton jakso sai päätöksensä. Samainen Mr. Ax teki vielä seuraavaan maaliin huikean esityön jopa hiukan leikitellen, ja loppunumerot 5 -1 ohjasi maaliviivalta Otto Jahn. Stadin Kingien katsomossa tunnelmat olivat sanoinkuvaamattomia. Huutoa, fiilistä, känniä, savua, samppanjaa ja homoeroottisvivahteista halailua. Näistä tekijöistä koostui tunnelma, kun ottelu sai päätöksensä ja nousu sinettinsä. Oli juhlien aika!

Kuvassa ottelun ratkaisupelaajiin kuuluneet "Saharan Pikajuna" ja "Der Bomber"

Kingien monikymmenpäistä kännilaumaa oli vaikea hallita. Se oli selvää. Yritimme pysyä kaikin keinoin koossa ja suuntasimme pähkäilyn jälkeen kutsun saatuamme joukkueen pukukopille. Tunteellisten kättelyiden ja muiden fiilistelyiden jälkeen Kingien porukka jatkoi Finskin kiertämistä kutsun saattelemana ravintola Aeropoliin. Kutsun lähettäneiden iloisten baarinpitäjätyttöjen hymyt hyytyivät hyvin nopeasti, kun he havaitsivat Kingien meiningin ja kokoonpanon. Käytöstavat olivat Stadin kundeilla unohtuneet varsin perusteellisesti. Se, mitä Finnairilla tapahtui jää tässä raportissa kertomatta, sillä Stadin Kingit ei halua syytteitä kentän raiskaamisesta. Toivottavasti Finskillä ei ole pahemmin nauhoittavia kameroita.

Kingit etsimässä seuraavaa juhlapaikkaa...

Tytöt sulkivat baarin pikavauhdilla ja häätivät asiakkaansa ”lempeästi” ulkosalle. Kingit eivät tilanteesta hätkähtäneet, vaan suuntasivat Töölön hienoimpaan etniseen ravintolaan, Mexiin. Stadin Kingien ja Mexin tiet ovat viime aikoina vieneet vahvasti eri suuntiin ja näin kävi hyvin nopeasti myös kyseisenä kauniina juhlailtana. Kaikki olivat tuskin saaneet ensimmäisiä tuoppejaan tyhjiksi, kun Kingit olivat jo pihalla. Kysymys kuului ravintolan pihalla, olivatko Kingit ulkona omasta tahdostaan vai oliko tapahtunut häätö? Kukaan ei oikein tiennyt, eikä ketään lopulta oikein kiinnostanut.

Seuraava osoite HIFK:n ja Stadin Kingien juhlaillalle löytyi nopeasti. Kingit suuntasivat Sturenkadulle ravintola Majakkaan. Kingien saapuessa paikalle Majakassa juhli jo HIFK:n futisjoukkue ja ansaitusti juhlikin! Kingit liittyivät seuraan ja tunnelma oli hulvatonta. Humalatilat olivat valtavia ja iloa ihmisten mielissä riitti. Muutama Kingi pääsi lopulta illan aikana niin huikeaan juhlavireeseen, että taisipa palkinnoksi tipahtaa porttikiellot lähes koko Kingien porukalle.

Fernando Fernandes oli haluttua valokuvaus seuraa majakassa...

Semmoiset olivat kekkerit, kun HIFK:n nousu sinetöityi. Yeah!

-Kanakori-