![]() |
||
Fanimatka Tuusulaan ja Stadin Kingit 6 vuotta lauantaina 12.5. Jälleen on aika juhlia villisti Stadin Kingien syntymäpäiviä! Viime vuoden viisivuotisbileissä Porvoossa tunnelma oli suorastaan korviahuumaava ja vieraspelin fanimäärällä kilpailtiin jopa koko Suomen mittakaavassa kärkijoukoissa. Katsomobrenot noteerattiin useammassa sanomalehdessä. Nyt tavoitteena on tietenkin parantaa viime vuodesta!
Tänä vuonna bileitä vietetään hieman etuajassa, sillä vierasmatkakohteeksi loistavasti sopiva TuPS-HIFK -ottelu on merkitty pelattavaksi jo lauantaina 12.5. Suurta yleisöryntäystä otteluun odottaen matkaan lähdetään viimevuotiseen tapaan kahdella bussilla. Ensimmäinen kyyti vie katsojat ottelukentän läheisyyteen jo hyvissä ajoin ennen matsin alkua. Paikan päällä otteluun valmistaudutaan mm. grillaamalla ja mallasjuomia nauttimalla. Toinen kuljetus tuo loput katsojat Tuusulaan hieman lähempänä ottelun alkamisajankohtaa. Kolmosen sarjaottelu TuPS:ia vastaan alkaa klo 16. Paluukyyti järjestetään porrastetusti siten, että ensimmäisenä paikalle saapuneet palaavat välittömästi ottelun päättymisen jälkeen Helsinkiin valmistelemaan illan jatkobileitä ravintola Lucky Fellow’ssa, josta ainakin suurin osa on varattu koko illaksi Kingien bileille. Toinen kyyti lähtee liikkeelle noin puoli tuntia myöhemmin ja palaa suoraan Lucky Fellow’n eteen. Illan ohjelmasta tiedotetaan myöhemmin! Stadin Kingit toivottaa kaikki IFK-fanit erittäin tervetulleiksi mukaan juhlimaan! Mukaan lähteminen ei edellytä jäsenyyksiä, kortteja tai vanhoja näyttöjä. Aikataulu ja ilmoittautuminen 12:30 Bussi 1 Tuusulaan, Kisahallin parkkipaikka 14:15 Bussi 2 Tuusulaan, Kisahallin parkkipaikka 16:00 TuPS - HIFK 18:15 Bussi 1 Helsinkiin 18:45 Bussi 2 Helsinkiin 19:00 Jatkobileet ravintola Lucky Fellow’ssa, Liput: 4 € (sis. matkan hintaan), Ikäraja 18 vuotta Tänä vuonna logistiikan alusta loppuun hoitaa Pate, joten ilmoittautumiset lähetetään osoitteeseen lippuvaraus(at)b2reds.com. Viestiin kirjoitetaan selkeästi lähtijän koko nimi sekä toive siitä, kummalla bussilla haluat paikalle. Jos ilmoitat monta lähtijää, viestiin on laitettava kaikkien lähtijöiden nimet sekä bussitoive. Ilmoittautumisviestin lähettämisen yhteydessä maksetaan varausmaksu 10 euroa tilille HIFK Fan Club 132830-512167 ja maksun viestikenttään kirjoitetaan sama nimi, jonka ilmoitit reissuun. Matkan lopulliseksi hinnaksi tulee näillä näkymin 10-15 euroa, joka sisältää myös pääsylipun illan bileisiin. Tervetuloa! |