Futista, bandyä ja pikkujoulut lauantaina 2.12.

Kingien pikkujouluja vietetään tulevana lauantaina 2.12. massiivisella aamupainoitteisella ohjelmalla, jossa muutamassa tunnissa ehditään seuraamaan kahden hurjasti vahvistuneen IFK-joukkueen peliä kahdessa ulkokenttien kuningaslajissa. Tunnelmaan päästään jo aikaisin aamulla, kun IFK:n huhujen mukaan vahvistuksia vilisevä jalkapallojoukkue marssii ensi kertaa esiin harjoitushalleista kohdatakseen klo 12 Ykkösen PK-35:n, jonka kokoonpanosta Kingeillä ei ole tarkempaa tietoa. Ensi kaudella IFK selvästikin yrittää nousua Kakkoseen tosissaan, sillä kesäkauden 2007 harjoitusottelut käynnistyvät todella jo ennen joululomia!

Jalkapallo-ottelusta joudutaan siirtymään jo kesken toista puoli aikaa lämmittelemään sisätiloihin, sillä jääpallo-IFK on lupautunut pitämään Kingeille kauden avajaistilaisuuden Lucky Fellow’ssa (Ruusulankatu 5) klo 13:30. Kauden alkamisen kunniaksi ravintola avaa ovensa normaalia aiemmin jo klo 13. Vaikka loppuhetket jäävätkin jalkapallo-ottelusta valitettavasti näkemättä, toivomme, että kaikki ovat viimeistään 13:30 paikalla jääpallotilaisuudessa, sillä sekä ravintola että joukkueen edustajat ovat rukanneet aikataulujaan Kingien toiveiden mukaisesti.

Tilaisuuden päätyttyä siirrytään välittömästi kohti Brahen kenttää, jossa ainakin paperilla väkivahva IFK kohtaa kauden kolmannessa ottelussaan JPS:n Jyväskylästä klo 15:00. Loppuillan ohjelma on toistaiseksi avoinna ja jatkosta tiedotetaan myöhemmin Kingien keskustelupalstalla. Kingit toivottaa kaikki erittäin tervetulleiksi niin otteluihin ja jääpallotapahtumaan kuin jälkipeleihinkin!

Pikkujoulujen ohjelma
Klo 12:00 Jalkapallo HIFK - PK-35, Pallokenttä 7
Klo 13:30 Jääpallokauden avajaistapahtuma, Lucky Fellow (Ruusulankatu 5)
Klo 15:00 Jääpallo HIFK - JPS, Bragu
Klo 17:00 alk. Jälkipelit, ohjelmaa puidaan tarkemmin keskustelupalstalla