![]() |
||
HIFK Soccerin valmennus vaihtuu HIFK Soccer saa ensi kaudelle uuden valmennusjohdon. Joukkueen päävalmentajaksi astuu Tapio Tamminen ja hänen kakkosmiehenään kaudella 2007 toimii Antti Kotiranta. Kuntovalmennuksesta vastaa jatkossakin Janne Pakarinen. Joukkuetta ansiokkaasti viime kaudet luotsannut Tom Jokinen siirtyy punapaitojen joukkueenjohtajaksi. Kingien vakoojaosaston selvitysten mukaan Tapio Tamminen toimi kaudet 2004-2005 Kakkosessa pelanneen Gnistanin päävalmentajana, joista toisella kaudellaan tuloksena oli sarjan toinen sija heti Ykköseen nousseen klubi-04:n jälkeen. Peliurallaan vasempana pakkina toimineen Tammisen seurahistoriaan on Gnistanin lisäksi kertynyt kirjava joukko eteläsuomalaisia seuroja, mm. RiPS, FinnPa, KontU, VanPa, Honka, PK-35, Atlantis sekä JJK. Tammisen viime kauden liikkeistä Kingeillä ei toistaiseksi ole minkäänlaista käsitystä. Uusi kakkosvalmentaja Antti Kotiranta ei ole aivan uusi kasvo IFK:n jalkapallossa, sillä mies pelasi FC HIFK:n riveissä vuodet 1996-98. Tämä onkin pysynyt Kotirannan ainoana syrjähyppynä Gnistanista naapuriseuroihin aina tähän hetkeen saakka. Gnistan-kausia on kertynyt tässä kuussa 28 vuotta täyttävälle Kotirannalle junnuvuodet mukaan laskien peräti 18, jos Kingien kyseenalaisiin tietolähteisiin on luottamista. Kakkosvalmentajakokemusta Kotirannalta on Gnistanista ainakin neljän vuoden ajalta. Pelaajasiirtospekulaatioita valmentajavaihdos tuskin hillitsee. Kaupungilla liikkuu ties minkälaisia villejä huhuja. Juorut ovat juoruja ja niihin saa uskoa ken haluaa, mutta mainittakoon vielä lopuksi yksi fakta. Valmentajakaksikon Tamminen & Kotiranta alaisuudessa Gnistanissa on viime kaudet pelannut muuan Jyri Majalahti, joka on Kingeillekin tuttu FC HIFK:n Ykkösen joukkueesta. Palaako tämä Suomen kuuluisimman rock-klubin lavaltakin tuttu nurmikenttien taituri takaisin tähtirintoihin vai jääkö siirto Kingien märäksi uneksi? Tuoko tuore valmennusjohto tullessaan uutta verta myös kentän puolelle? Aika näyttäköön, kuinka lopulta käy. |