Semi-fictional adventures and discussions with August Strindberg in Paris. Kustannusosakeyhtiö Kirjan kirjapaino, Helsinki 1927.
An excerpt:
— Mutta kai teillä on Suomessakin tuollaisia leikkotukkaisia tätejä, jotka kävelevät nokka pystyssä, nenällään kakkulat, joiden pitäisi kuvastaa oppineisuutta. Miestenhattu päälaella, yllä miestenpaita, kova kaulus ja kalvosimet, keikarimainen »leijonan» kaulaliina liivien alle pistettynä. Ja kaiken kukkurana miestentakki; puuttuvat vain — housut!
— Niinpä kylläkin, vastasin siihen, tuollainen miesmäinen naistyyppi oli meilläkin Suomessa 80-luvulla. Mutta hän on häviämäisillään sukupuuttoon. Naisylioppilaamme esim. eivät suinkaan pidä nykyisin minään kunniana muistuttaa hamepukuisia puolimiehiä. Meillä on luullakseni nykyisin vallalla aivan päinvastainen käsitys. Näyttää pikemminkin siltä, kuin pyrkisivät opiskelevat naisemme korostamaan juuri naisellisuuttaan uudella, hienostuneella ja harkitummalla, mutta ei silti suinkaan epänaisellisemmalla keimailulla. Jollakin sentapaisella, jota englantilaiset sanovat »flirtiksi». Joka tapauksessa voi meillä nykypäivinä olla naispuolinen akateeminen kansalainen, olematta silti suinkaan epäsikiö tai suvuton olio; voipa naistohtorikin olla sellainen simasuu, että häntä kyllä suutelee aivan huulille.
— Se ei tunnu vastenmieliseltä?
— Päinvastoin, oikein suloiselta!
— Niin, niin, veli Augustus tuumi, ihminen on ihmeellinen eläin: hän suutelee syöntielimellään ja rakastaa — hm!