BOURGENAY - FEHMARN Laivuri 2/04
päivitetty 20.02.05

Lensin 4.5.1992 kaverini kanssa Helsingistä Nantesiin, joka on kaupunki Ranskassa, ja sieltä jatkoimme junalla kohti etelää Bourgenayhin Biskajan rannalla. Bourgenayn venesatamassa oli veneen kippari jo odottamassa meitä gasteiksi tuliterään Evasion 36 -veneeseensä. Sataman ruokabaarissa nautimme ensin lounaan, minkä lisäksi kippari oli vielä iltapalaksi varannut veneeseen annokset ostereita, joita itse baarin isäntä oli meille tarjoilemassa.

Veneen sisustusratkaisu oli tavallisuudesta poikkeava lähinnä pentterin kohdalla. Sitloodasta laskeutuivat jyrkät portaat alas kajuuttaan, joka oli samalla veneen sisäohjaamo. Portaiden kaiteeksi oli pystytetty teräsputki. Pentteri oli sijoitettu portaiden kohdalle veneen oikealle laidalle. Pentterin ja portaiden välinen käytävä oli samalla myös käytävä oikeanpuoleiseen peräkajuuttaan. Kaasulieden erotti pentterin työpöydästä ruostumaton teräslevy, joka nousi noin kymmenen senttiä työpöytää korkeammalle.

Tiistaiaamuna 5.5. lähdimme matkaan kello 10.30 Keski-Euroopan aikaa suuntana Fehmarnin saari Saksan pohjoisosassa noin 60 merimailia Kielin kanavalta Itämerelle päin. Lähdön jälkeen matkamme kulki pitkin Biskajanlahden rannikkoa. Alkupäivinä tuuli oli lounaasta ja leppoisaa. Ennen Englannin kanaalia tuuli kuitenkin kiihtyi ja vaikeuksia rupesi ilmenemään. Ensin jouduimme tuulen kiihtymisen myötä rullaamaan genuaa pienemmäksi. Tällöin genuan rulla rupesi oikuttelemaan. Rulla oli selkeästi veneen kokoon nähden turhan heikko. Rullan kehä, joka piti köyden rullalla, levisi käytännöllisesti katsoen taivaan tuuliin.

Tuulimittari näytti ajoittain 46 solmua (= 23,7 m/s) ja sivusta käyvä aallokko oli pahanenteistä. Purjehdimme nimittäin lähellä rannikkoa. Biskajalla, kuten muillakin merialueilla, valtameriaallokko alkaa mannerjalustan päälle saavuttuaan muuttua jyrkäksi ja korkeaksi. Aallokkoa pahensi vielä aina kahdentoista tunnin välein aaltoja vastaan kohdistuva vuorovesivirta.

Tuulen suunnasta johtuen olisimme joutuneet luovimalla kiertämään Ile d'Ouessantin, joka on Bretagnesta lounaaseen sijaitseva uloin saari. Tilanteen helpottamiseksi päätimme oikaista Biskajalta Englannin kanaaliin Ile d'Ouessantin itäpuolella olevan saariston läpi. Yleiskarttaan oli merkittynä väyläkin, joka oli kuin meitä varten. Meillä ei tosin ollut hankittuna alueen rannikkokarttaa ja lisäksi siihen aikaan häiritsi vielä SA (selective availability) GPS:n laskeman sijainnin tarkkuutta. Oikaisu tapahtui meidän onneksi valoisaan aikaan ja näkyvyyskin oli kohtuullinen.

Tuulen aiheuttamassa rytäkässä kippari teloi käsivartensa 9.5. Se tapahtui siten, että kipparin laskeutuessa portaita alas aalto heilautti venettä. Kippari horjahti portaiden kaidetangon ympäri ja iski vasemman käsivartensa lieden vieressä olevaan teräslevyyn. Levy leikkasi villapaitaan viillon ja samalla haavan vasempaan käsivarteen. Vaikka haava oli verraten pitkä, se ei kuitenkaan pahemmin haitannut, ja kippari pystyi heti seuraavana päivänä osallistumaan veneen ohjaukseen.

Purjehdusta varten emme olleet ennen lähtöä valinneet reittipisteitä, vaan aina yhden pisteen sivuuttamisen jälkeen mittasimme kartalta seuraavan waypointin. Kanaalissa sitten kävi niin, että Normandian kärjen sivuutuksen jälkeen syötimme GPS:ään uuden reittipisteen. Jonkin ajan kuluttua ihmettelimme sitä, että lähestyimme hyvää vauhtia kanaalin reittijakojärjestelmän kaistalla navigoivia rahtialuksia. Sitten selvisi, että emme ollutkaan edellisessä pisteessä vielä Normandian vaan vasta Bretagnen kohdalla.

Calais'n jälkeen tuuli heikkeni, mutta tilalle tullut tihkusade huononsi näkyvyyttä niin, ettei Belgian kohdalla rantoja näkynyt. Kippari kehotti meitä siirtymään sisäohjaamoon sateen suojaan. Hän kertoi messuesittelystä, jossa oli kerrottu, kuinka GPS:n ja tutkan avulla pystytään ohjaamaan venettä. Esittelijä vaan ei missään vaiheessa ollut kertonut, että ohjailu perustuu autopilotin käyttöön. Kippari ei ollut tullut hankkineeksi veneeseensä autopilottia eikä sisäohjaamoon edes kompassia.

Veneen ohjailusta muun muassa yksistään GPS:n avulla olen kirjoittanut enemmän kotisivustoillani http://koti.welho.com/msuorsa3 . GPS:n käytöstä on keskusteltu paljon myös veneilyharrastuksen uutisryhmässä Internetissä. Tällöin muistaakseni eräs tutkijaksi ilmoittautunut henkilö kirjoitti, että GPS:n kompassin avulla voisi ohjata venettä, jos kompassin päivitys tapahtuisi vähintään 0,1 sekunnin välein. Itse lisäisin vielä tuohon, että GPS:n näytöllä kompassin ja valtatien suunnan muutoksen suuruus pitäisi vastata myös GPS:n laskemaa muutosta.

Sateen jälkeen tulee poutasää. Niin tuli meillekin. Uutta moottoria oli käytetty sen verran, että öljysuodattimen vaihto oli jo ajankohtainen. Koska IJmuiden oli jäänyt taakse ja olimme jo ohittaneet Englannin kanaalin poikittaisliikenteen vilkkaimmat alueet, kippari ehdotti, että vaihtaisimme ajan kuluksi suodattimen. Kippari oli hankkinut ennen lähtöämme veneeseen vaihtosuodattimen. Suodattimen piti ranskalaisen myyjän mukaan käydä juuri veneessä olevaan moottoriin. Ryhdyimme siis töihin.

Vanhaa suodatinta emme kuitenkaan saaneet irti paljain käsin, joten ainoa tuntemamme konsti oli pistää meisseli suodattimen läpi ja kiertää sillä suodatin irti. Vaikka uusi suodatin oli ulkoisesti aivan vanhan näköinen, niin eipä sen kierteet sopineetkaan. Koitimme paikata vanhan suodattimen reiät kangasteipillä ja laitoimme päälle vielä köyden teippien tueksi. Kokeilimme paikatun suodattimen toimivuutta ja jouduimme toteamaan, että öljyt tulevat ulos.

Tarkoituksemme oli purjehtia Bourgenaystä suoraan Brunsbütteliin, joka on Kielin kanavan Elben puoleisessa päässä. - Nyt tuli kuitenkin välttämätön tarve poiketa johonkin satamaan ja mahdollisimman pian. Lähin tuntemani paikka ja vielä edessäpäin oli Den Helder, jossa venesatama on Hollannin laivastoaseman kyljessä. Den Helder sijaitsee Friisein saariketjuun kuuluvan Texelin eteläpuolella mantereella. Texelin ja mantereen välisen salmen edessä on pieni saari, joka jakaa salmen läpi satamasta merelle johtavan väylän kahteen haaraan. Meillä ei ollut mukana erikoiskarttoja eikä satamakirjoja matkan varrelta.

Olen aikaisemmin poikennut kymmeneen eri satamaan nyt purjehdittavan osuuden varrella. Bretagnen rannikkoa lukuun ottamatta kaikkiin muihin satamiin on mahdollisuus poiketa yleis- ja/tai rannikkokartan avulla. Satamiinhan ei ole karikkoisia saaristoväyliä, joihin Suomessa olemme joutuneet tottumaan.

Aikoinaan ensimmäisellä Englannin kanaaliin suuntautuvalla purjehduksellani meillä oli mukana erikoiskarttoja satamista, joihin meillä oli tarkoitus poiketa. Suurin osa ajatelluista satamista jäi kuitenkin käymättä ja suurin piirtein saman verran kävimme satamissa, joissa meillä ei ollut alun perin aikomusta käydä. Ensikertalaisia purjehtijoita varten kerronkin siksi oman ohjeeni, että Suomesta Välimerelle tapahtuvilla purjehduksilla - Bretagnea lukuun ottamatta - on satamiin poikkeamista varten parempi hankkia matkan kattavat satamakirjat kuin jokaista satamaa varten omat erikoiskartat.

Päätimme siis poiketa Den Helderiin ostamaan oikea öljysuodatin moottoriimme. Lähestyessämme Den Helderiä kävi heikko tuuli lännestä, mutta samalla vuorovesivirta lisäsi veneen vauhtia huomattavasti. Lisäksi näytti siltä, että virta veisi veneemme Den Helderin edustalla olevan saaren itäpuolitse takaisin Pohjanmerelle. Itse ajattelin mielessäni, että jos näin kävisi, laskisimme vain ankkurin ja odottaisimme virran heikkenemistä. Siinä vaiheessa joku ehti kuitenkin VHF:llä pyytää satamasta hinausapua. Saaren kohdalle päästyämme huomasimme kuitenkin, että virta veikin veneemme suoraan Friisein saariketjun ja mantereen väliselle alueelle ja heikkeni huomattavasti salmen ohituksen jälkeen. Venesatamaa kohti kääntyessämme totesimme, että viimeiset sata metriä laituriin piti vielä luovia. Yksistään genualla saimme veneen nousemaan laiturin kylkeen. Kiinnittymisen jälkeen saapui paikalle myös hinausapu, jonka tehtäväksi jäi vain laskun esittäminen.

Den Helderiin saavuimme 11.5. klo 13. Lounaan ja öljysuodattimen vaihtamisen jälkeen lähdimme saman tien klo 16.45 takaisin merelle.

Heti lähtöä seuranneena yönä lähestyi venettämme hollantilainen merivartioston vene. Hollantilaiset selvittivät ymmärrettävin sanoin ja elein, että meidän tulisi ottaa suunta kohti koillista, muutoin olisimme hetken kuluttua kiinni hiekkasärkillä. Otimme opista vaarin ja käänsimme keulan kohti syvempiä vesiä.

Ilman muita kommelluksia saavuimme yksitoikkoisella rutiinilla Brunsbüttelin vierasvenesatamaan 12.5. klo 22. Merimatkamme oli taittunut keskimäärin hieman yli 140 mailia vuorokaudessa.

Seuraavana päivänä lähdimme jo klo 10.10 ehtiäksemme ennen pimeän tuloa kanavan toiseen päähän Holtenauhun. Holtenaun sulun jälkeen poikkesimme klo 18.45 Herman Tiessenin tankkausproomun kylkeen ottamaan vain lisää polttoainetta ja sitten viivyttelemättä jatkoimme matkaa Kielin kaupungin vierasvenelaituriin illalliselle ja yöpymään. Tankkausproomut ovat Keski-Euroopan sisävesillä mielestäni yleisempiä kuin rannalla olevat tankkauslaiturit.

Aamulla 14.5. lähdimme taas klo10.35 liikkeelle. Nyt oli päämääränä Fehmarnin saarella eräs venesatama, jonka nimeä ei kukaan tiennyt. Kippari tiesi kyllä, että satama on Fehmarnissa. Hän oli ennen Ranskasta lähtöämme sopinut pitkäaikaisesta venepaikasta satamassa ja jättänyt myös autonsa sinne odottamaan tuloamme. Ajatuksissaan hän ei tullut kysyneeksi sataman nimeä. Asiahan olisi ollut selvä, jos saarella olisi ollut vain yksi venesatama, mutta kun niitä oli monta.

Lähestyimme Fehmarnia kahdeksan tienoilla illan jo hämärtyessä. Ennen Fehmarnin siltaa käännyimme kohti rantaa, jossa kartan mukaan oli kaksi satamaa. Ensimmäistä satamaa Orthia lähestyessämme kippari tunnisti jo kaukaa, että se ei ollut oikea paikka. Niinpä jatkoimme toiseen satamaan nimeltään Lemkenhafen, jossa kippari kävi jopa maissa toteamassa, ettei satama ollut etsitty. Palasimme taas ulos ohikulkuväylälle ja alitimme Fehmarnin sillan, jonka jälkeen seuraavat satamat olivat vajaan kahden tunnin päässä. Ensin mentiin kapeaa ränniä pitkin pienen lahden pohjukkaan, jossa oli Burgstaakenin venesatama. Klo 22.30 kiinnityimme sataman laituriin. Koska oli myöhä ja pimeä hakea uutta satamaa, jäimme siihen satamaan yöksi. Aamutuimaan 15.5. klo 7.40 olimme jo taas kiinnittymässä lahden vastakkaisella rannalla olevaan Burgtiefen laituriin, joka viimeinkin oli se oikea satama.

Burgtiefen parkkipaikalta löytyi kipparin autokin. Vielä saapumispäivänä me kotiin lähtijät saimme kipparin Porschella kyydin Hampurin lentoasemalle. - Olihan se taas uusi kokemus, kun Saksan Autobahnilla melkein tienpinnan tasossa istuen taitoimme matkaa 250 kilometrin tuntivauhdilla, mikä on lähes yhtä suuri kuin DC-3 -koneen matkalentonopeus.