EXCEL-LASKENTATAULUKOT (2) navigoinnin apuna (10.10.2000)
päivitetty 04.10.04
Alla olevien Excel-taulukoiden imuroimiseksi on havaittu hyväksi menetelmä: klikkaa hiiren oikealla painikkeella ja taltioi haluamaasi kansioon. Taulukoista on aina kahdenlaiset tiedostot, joista jälkimmäinen (suluissa oleva) on työkirjamuodossa.
Taulukoista on sinun hyvä ottaa aina varmuuskopio, jottet tarvitse imuroida uudelleen niitä, mikäli satut vahingossa muuttamaan niitä. Taulukot eivät ole nimittäin mitenkään lukittuja. Mikäli taulukoiden käytö on jotain kysyttävää, voit lähettää e-mailin, soittaa tai kirjoittaa. Osoitteet löytyvät henkilötietosivulta.
Eksymätaulukko 04.10.04
Voit imuroida eksymän laskemista varten taulukon (taulukon), jonka avulla tekemiesi mittausten perusteella saat suoraan lukemat eksymätaulukkoa varten. Taulukosta on eri kopio, johon on valmiiksi talletettu esimerkki (esimerkki). (Ohjelmat on tehty Excel 5:llä, joten vastaava tai myöhäisempi versio pitäisi olla PC:ssä. Ohjelmat on tehty kahdessa eri muodossa, jollei suluton linkki avaa tiedostoa, niin voi kokeilla sulullista vastaavaa linkkiä.) Taulukon käyttöohje opastaa, kuinka eksymätaulukko saadaan aikaiseksi. Juha-Pekka Nurro mailasi oman versionsa taulukosta, jolla saadaan varsin hieno kuvaaja (hieno kuvaaja) eksymästä printattavaksi veneeseen - esimerkki taulukon käytöstä seuraa mukana.
Taulukko reittejä varten 04.10.04
Seuraavaksi voit imuroida reittitaulukon (reittitaulukon), jonka Taul1:een sijoittamalla haluamasi reitin pisteet saat tiedon kunkin reittivälin magneettisesta suunnasta ja osamatkasta. Magneettinen suunta ottaa huomioon vain Suomen etelärannikon erannon ja senkin vain lineaarisesti muuttuvana. Yhteen reittiin mahtuu enintään 30 pistettä, jolloin jos pisteitä on vähemmän kuin 30, ylimääräiset reittipisterivit on poistettava, että kokonaismatkan rivi tulostuu oikein. Taulukossa on lähtöpisteeksi valittu Kipparilahti, jonka luonnollisesti voit vaihtaa mielesi mukaiseksi. Vaihtamalla esiin Taul2 on vastaava taulukko, mutta suunnat ovat tosisuuntia.
Taulukosta on eri kopio, johon on valmiiksi talletettu eräs esimerkki (esimerkki). Esimerkissä näkyy, kuinka reittipisteen koordinaatit on kirjattu: ensin asteet ja minuutit (kahdella numerolla) ja sitten minuuttien osat pilkulla erotettuna. Vaihtamalla esiin Taul2 ovat suunnat tosisuuntia.
Reittipisteiden, kääntöpisteiden ja kiintopisteiden suomenkielisestä tulkinnasta ja pisteiden nimeämisessä olen käyttänyt seuraavaa menetelmää.
TIEDON SIIRTO EXCELITÄ GARMIN GPS:LLE 08.04.03
päivitetty 04.10.04
Alkuun muutama sana GPS:n alkuasetuksista ja PC-ohjelmista:
Tärkeimmät asetukset ovat MAP DATUM ja POSITION FORMAT (muilla valmistajilla on vastaavat asetukset).
MAP DATUM (karttajärjestelmä) kertoo, minkälaiseen vertailuellipsoidiin kartta perustuu. Maailmalla käytössä olevia Map Datumeja on useita satoja.
Suomessa viime vuosikymmeninä julkaistujen karttojen karttajärjestelmä perustuu Hayfordin ellipsoidiin, jonka keskipisteen asema on eri paikassa kuin kaikilla muilla Hayfordin ellipsoidia käyttävillä, joilla myöskin usealla on vielä keskenään erillainen keskipisteen asema. GPS:issä on sisäänrakennettuna useiden karttajärjestelmien muunto-ohjelma. Garmin GPS tuntee suomalaisen karttajärjestelmän muunto-ohjelman nimellä: Finland Hayford.
POSITION FORMAT (sijainnin esitysmuoto) kertoo, minkälaisen koordinaatiston mukaan pisteen paikka kartalla ilmaistaan.
Alkuasetuksilla määritellään:Esimerkiksi Suomessa ovat yleisimmin käytössä seuraavat sijainnin esitysmuodot ja karttaprojektiot:
Waypoint+
Internetissä on ollut tarjolla B. Hildebrandin Waypoint+ -ohjelma Garminia varten. Ohjelmalla voi tallentaa ja editoida GPS:ässä käytettäviä reitti- ja kääntöpisteitä. Kääntö- ja reittipisteet tallentuvat määrätyssä tekstitiedostomuodossa. Siinä kaikki erilliset tiedot on pilkulla erotettu toisistaan seuraavien esimerkkien mukaan.
1. Kääntöpisteet (Huom: esimerkin kääntöpisteet eivät ole todellisia):
(Jos pisteet ovat WGS84-järjestelmän muodossa, pitää Datum-rivi korvata riviää "Datum,WGS84,WGS84,0,0,0,0,0".)
Datum,Finnish Nautical Chart,International,-251,-0.14192702,-78,-231,-97
WP,DM,LINNA,60.0000,24.0000,SUOMENLINNA
WP,DM,PIHLAJ,61.0000,23.0000,P-SAARI 212
WP,DM,PORKK,57.00000,17.00000,02/02/2000
WP,DM,TURKU,55.00000,15.00000,03/23/2000,AIRISTO
Ylin rivi esimerkissä kertoo: sanalla Datum, että esitellään karttajärjestelmä, joka esimerkissämme on Waypoint+:n tuntema termi: Finnish Nautical Chart (Garmin tuntee saman ilmaisun nimellä Finland Hayford ja Magellan ainakin joissain malleissa nimellä KKJ), seuraavana on vastaavan International-vertailuellipsoidin mitat (muissa yhteyksissä nimi voi vaihtoehtoisesti olla myös esim. Hayford), joista ensimmäinen luku -251 on WGS-84:n ja Hayfordin pääakseleiden puoliskon (a) erotus, seuraavana on vastaavasti arvojen f erotus (jos pikkuakselin puolisko on b, niin f = (a-b)/a), lopuksi on WGS-84 ellipsoidin keskipisteen X = -78, Y = -231 ja Z = -97 koordinaatit Hayfordin ellipsoidin määrittämässä suorakulmaisessa koordinaatistossa.;
Seuraavalla kääntöpisteen esimerkkirivillä WP on kääntöpiste, DM tarkoittaa latitudin ja longitudin esitystapaa: kokonaisluku esittää asteita, minuutit ja sen osat on erotettu pisteellä asteista. Tämän jälkeen on tarvittavat tiedot kääntöpisteestä, joista viimeisin (ilman pilkkua lopussa) näkyy Garmin GPS:n kääntöpisteen selitysrivillä (max 16 merkkiä).
Alla oleva esimerkki on tapauksesta, kun vertailuellipsoidi on WGS-84:
Datum,WGS84,WGS84,0,0,0,0,0
WP,DM,LINNA,60.000082,23.598072,SUOMENLINNA
WP,DM,PIHLAJ,61.0000092,22.597980,P-SAARI 212
2. Reititykset:
Datum,Finnish Nautical Chart,International ,-251,-0.14192702,-78,-231,-97
(Jos pisteet ovat WGS84-järjestelmän muodossa, pitää Datum-rivi korvata rivillä "Datum,WGS84,WGS84,0,0,0,0,0".)
RN,1 ,KVK - HEVOSS
RP,DM,KVK , 60.113958463, 25.0148594316,12/31/1989,00:00:00,KIPPARILAHTI
RP,DM,A01 , 60.107901229, 25.0139995121,12/31/1989,00:00:00,KULOSAA SE 80 40
RP,DM,A02 , 60.103199163, 25.0060011342,12/31/1989,00:00:00,LAAJASALO W
RP,DM,B01 , 60.097000308, 25.0053986801,12/31/1989,00:00:00,KRUUNU 96 30
RP,DM,B02 , 60.094499341, 25.0128009440,12/31/1989,00:00:00,KOIVUSAARI NW30
RP,DM,HEVOSS, 60.095000941, 25.0331997214,12/31/1989,00:00:00,08-FEB-99 14:33
Reittipisteiden luetteloon verrattuna rivillä 2 on reitityksen tunnus RN, reitityksen numero 1 ja nimi. Edelleen RP on reitityksen reittipiste ja DM on latitudin ja longitudin esitystapa asteina ja minuutteina.
Alla on esimerkki WGS-84 muodossa, D tarkoittaa, että sijainnin esitystapa on asteissa ja sen osina.
Reitti- ja kääntöpisteiden siirto Waypoint+ -ohjelmalle
Erilaisten Map Datumien vuoksi täytyy olla tiedonsiirron yhteydessä tarkkana, että tiedetään kulloinkin, missä Map Datumissa tieto siirtyy. Tarkkana saa olla myös, ettei sekoita Position Format -muotoja: ddd,mmmmm ja ddd,ddddddd.
Seuraavat vaihtoehdot ovat mahdollisia:
1. Käyttäen Notepadia/Wordpadia/Muistiota
2. Käyttäen apuna Exceliä
Excelillä saadaan tarvittaessa järjestettyä reitti- ja kääntöpisteet aakkosjärjestykseen/ koodinumerojärjestykseen/ satamanumerojärjestykseen ja printattua taulukkomuotoon. Jos on käytettävissä ennalta ohjelmoitu laskentataulukko, sadaan Excelillä myös tulostettua reititysten reittipisteiden väliset etäisyydet ja suunnat.
Garmin GPS:ssä tulee olla asetus GRMN/GRMN ladattaessa Waypoint+:lta kääntöpisteet laitteelle. Siirto tapahtuu WGS-84 -muodossa riippumatta siitä, mikä Map Datum GPS:ään ja Waypoint+:aan on valittu.
Kaikki merkinnät tulevat harmaalle alueelle. Mittaustulokset kirjataan numerojärjestyksessä ja selvyyden vuoksi kompassisuuntien mukaan kronologisessa järjestyksessä.
Eksymätaulukko perustuu sinikäyrän muotoon, jollainen se todellisuudessakin useimmiten on.
Toimintaohje:
Seuraavaksi merkitset taulukkoon:
Kun edelliset on merkitty taulukkoon, saadaan vertailuluku. Tämän jälkeen yllä olevia kolmea arvioitua lukua muutellaan aluksi runsaammin, mutta lopuksi kymmenysosa asteen tarkkuudella aina siihen suuntaan, että vertailuluku pienenee. Kun vertailuluku on pienimmillään, saadaan eksymätaulukko eri kompassisuunnille 30 asteen välein. Taulukon mukainen kaaviokuva eksymä - kompassisuunta tulee automaattisesti näkyviin heti taulukon alapuolelle.
Edellisen mukaisesti viereen varatulle alueelle sijoita samat arvioluvut eksymä - tosisuuntataulukkoa varten ja etsi niinikään vertailuluvun minimi. Taulukon mukaan tulee eri tosisuunnille 10:n asteen porrastuksella eksymätaulukko. Alle tulee myös kaavio. Kaaviosta on vielä erillinen kuva Taulukko 2:ssa, josta voit sen kopioida veneesi kirjastoon. Kaavio ei ole aivan millilleen sama kuin kompassisuunnan eksymäkaavio johtuen siitä, ettei sinikäyrä ole teoreettisesti aivan oikea eksymän kuvaaja.
Edellinen operaatio vaikuttaa hieman konstikkaalta, jota se käytännössä ei kuitenkaan ole. Tämä käsityö on helpottanut huomattavasti ohjelmointia.