BARBADOS - BAHAMASAARET 1989 - 90 (Laivuri 1/02)
päivitetty 27.10.02

Joulukuun 28. päivän iltana 1989 lähdin Antin kanssa purjehtien NC-43:lla Barbadokselta länteen. Mukana gasteina oli Antin poika Pasi ystävättärensä kanssa. Ensimmäinen kohteemme olivat Grenadiinit - siksi, että sieltä olisi sitten yksinkertaista purjehtia kohti pohjoista tarvitsematta palailla takaisin päin.

Karibianmeren rajoittaa Atlantista kaksi saariketjua: pohjoisessa Isot Antillit ja idässä Pienet Antillit. Grenadiinit kuuluvat Pienten Antillien eteläosaan, jota kutsutaan tuulenpuoleisiksi saariksi (Windward Islands). Pienten Antillien pohjoisosaa kutsutaan taas suojanpuoleisiksi saariksi (Leeward Islands). Pieniin Antilleihin kuuluu lisäksi vielä Venezuelan rannikkoa myötäilevä erillinen saariryhmä. Grenadiinit on yksi Antillien harvoista karikkoisista alueista.

Kun Barbadokselta lähtee länteen, ei sinne tilastojen mukaan voi enää palata takaisin muuten kuin luovimalla noin kolmimetrisessä aallokossa vastavirtaan itätuulen puhaltaessa 13 metriä sekunnissa. Mahdollisen poikkeaman tuulen nopeuteen aiheuttavat ainoastaan kuuropilvet. "Mutu" -periaatteella mitattuna aallot ovat tunnetusti korkeampia kuin mitä ne todellisuudessa ovat. Tarkemman arvion aallon korkeudesta kuitenkin saa, kun veneen ollessa aallon pohjalla joltain tietyltä korkeudelta seuraa, jääkö läheisten aaltojen korkeus horisontin ylä- tai alapuolelle.

Puolen päivän aikaan 29.12. ankkuroimme Union Islandilla Cliftonin edustalle, jonne purjehdusmatkaa kertyi 109 mailia. Union Island on yksi Grenadiinien eteläisimmistä saarista. Noin kolmen mailin mittaisella saarella on heti sataman vieressä vajaan 100 metrin päässä lentokenttä, josta liikelentokoneilla on yhteys muuhun maailmaan. Monilla, varsin pienilläkin Karibianmeren saarilla on oma pienkonekenttä.

Tuulenpuoleiset saaret kohtaavat ensimmäisenä Atlantilta puhaltavat pasaatituulet sadepilvineen. Niinpä tämä alue on rehevää kun sadevettä on tarjolla riittävästi. Jopa veneilijät saavat tankata makeaa vettä jos nyt ei aina ilmaiseksi niin kuitenkin kohtuuhinnalla, kunhan vain jaksavat sitä rahdata ankkuripaikalle. Mikäli näillä alueilla ei sadevettä ole käsitelty vesilaitoksessa, on veneilijöiden syytä varautua itse klooraamaan veneeseensä tankattu vesi. Me käytimme veden klooraamiseen Cloroxia (= Klorini), jota annostelimme korkillisen 100 gallonaa kohti.

Säiliöissä olevan makean veden käyttö oli meillä verraten vähäistä. Juomavetenä käytimme lähes poikkeuksetta pullotettua vettä, jota olimme jo Kanarian saarilla varanneet mukaan riittävästi. Seuraavan kerran meillä oli tarpeen täydentää juomavesivarasto vasta Neitsytsaarilla. Siellä olikin vettä saatavana kohtuullisin hinnoin. Viiden litran tai gallonan muovikanistereissa ei yleensä ollut "parasta ennen" -päivämäärää. Aikaisemman kokemukseni mukaan trooppisissa oloissa noin kuuden kuukauden säilytyksen jälkeen alkaa pullotetussa vedessä näkyä pilaantumisen oireina mustia täpliä.

Ruoan laittoon käytimme kalojen lisäksi pääasiassa vain säilykkeitä, munia ja perunoita. Myrkyllisten kalojen tunnistamiseksi meillä oli mukana aikaisemmilla purjehduksilla hankkimiani oppaita. Esimerkiksi kirjassa "Fishes of the Atlantic Coast" on esitelty 378 kalaa värikuvin ja sanoin. Yhtään tällaista kuvilla varustettua opasta Karibianmeren kaloista en Euroopan puolelta ole löytänyt ennen enkä jälkeen tätä purjehdusta. On huomattava, että varsinaisten myrkyllisten kalojen ohella Länsi-Intiassa varoitetaan "siguatera"-myrkystä. Tämä myrkky on lähtöisin koralleista, ja se kerääntyy kaloihin ravintoketjun välityksellä. Siksi ei ole suositeltavaa syödä yli kaksi naulaa painavia korallialueiden kaloja. Meillä oli periaate, ettei yhtään tunnistamatonta kalaa käytetty ruoan valmistukseen. Uimareita taas varoitettiin haikaloista ja portugalilaisista sotalaivureista.

Cliftonissa viivyimme vain yön yli, ja jo seuraavana päivänä jatkoimme purjehdusta: ensin Baradalin koralliriutoille muutamaksi tunniksi uimaan ja sitten Mayreau-saaren suojaan Salt Whistle Bayn ankkuripaikalle yöksi. Päivän purjehdus oli vain 9 mailin pituinen. Baradalissa oli ankkurissa yli 40 venettä, joista suurin osa oli vuokraveneitä. - Erään veneen miehistö nosti veneen ollessa ankkuroituna spinaakkerin ylös ja sitten miehistöstä kukin vuorollaan roikkui spinnun jalusköysien varassa navakassa tuulessa. Tätä jatkui siihen asti, kunnes spinnu halkesi.

Uudenvuoden aattona siirryimme 29 mailin päähän Bequialle Port Elisabeth Bayhin ankkuriin. Siellä oli myös useita kymmeniä veneitä ankkurissa. Vuoden vaihtuessa vuokraveneilijät (?) ampuivat kilpaa punaisia laskuvarjoraketteja. Kaikilla veneilijöillä ei näyttänyt olevan käsitystä, mihin suuntaan tuulella raketit pitää ampua. Osa raketeista lensikin sitten melkoisen matalalla kaarella. Näin ollen ei ollut ihme, että yksi palava raketti tarttui varjostaan veneemme mesaanimaston huippuun ja oli polttaa purjeen nostimen poikki.

Kansantajuisesti kerrottuna raketin työntövoima ei suuntaudu tuulella raketin keskilinjan suuntaan, vaan vinosti myötätuuleen päin. Kun työntövoima kohdistuu näin raketin painopisteen sekä aerodynaamisten voimien vaikutuspisteen ohi, voima kääntää raketin suuntaa tuuleen päin. - Muistan kerran lukeneeni virheellisen selityksen raketin käyttäytymisestä tuulella. Selityksessä sanottiin, että kun esimerkiksi heittoliina ammutaan raketilla, niin tuulen painaessa heittoliinan kaarelle se kääntää raketin suuntaa.

Uudenvuoden päivän illalla jatkoimme matkaa ja tarkoituksemme oli purjehtia St. Vincentin ohi St. Luciaan. Jäimme kuitenkin niin paljon alas tuuleen, että päästäksemme St. Luciaan meidän olisi pitänyt luovia, joten jätimme senkin saaren väliin. Jatkoimme suoraan Martiniquelle. Purjehdusmatkaa Martiniquen Fort de Francelle kertyi 96 mailia.

Martinique, Antillien helmi, on ranskalaisten saari. Siellä kuten muillakin Ranskan omistuksessa olevilla Karibianmeren saarilla oli maksuvälineenä frangi. Nyt siellä maksetaan luonnollisesti euroilla. Pienten Antillien itsenäisillä saarivaltioilla oli maksuvälineenä Itä-Karibian dollari (2,60 EC$ = 1 US$). Kaikilla saarilla kävi eri valuuttojen ohella kätevästi myös Amerikan dollari.

Hintataso Martiniquella oli suhteellisen korkea. Iskukuumennettu maitolitra maksoi 5 ja sokerikilo 9 frangia. Yleensä kaikilla Karibianmeren saarilla vihannekset ja hedelmät olivat kaupoissa kalliita. Syy saattoi olla, että paikallisilla asukkailla oli omat viljelyksensä ja kauppojen liikevaihtoa kasvattivat vain ohi kulkevat turistit. Naftagallonan hinta Itä-Karibian dollarin saarilla oli noin 0,40 EC$, kun se Neitsytsaarilla Tortolassa oli 1 US$ ja St. Thomasilla 1.40 US$. Esimerkkeinä veden hinta dollareissa gallonaa kohti olivat seuraavat: Bahamasaarilla 0,40, Tortolassa 0,20 ja St. Thomasilla 0,08. Guadeloupe oli pohjoisin saari, jossa sai tankata vettä ilmaiseksi. - Vuosien mittaan hintataso on luonnollisesti muuttunut.

Seuraava pysähdys oli 63 mailin päässä Guadeloupella Anse Deshaiesissa. Sieltä jatkettiin seuraavana päivänä 46 mailia Antigualle English Harbouriin, jossa viivyttiin kolme vuorokautta. English Harbourissa oli satamaolot järjestetty jo lähes "sivistyneen maailman" marinoiden mukaan - oli laituripaikkoja, turistikauppoja ja baariravintola. Me olimme kuitenkin lahdella ankkurissa, jolloin säästyimme laituripaikkamaksulta. Paikkakunnalla oli myös tapahtumia. Kävimme muun muassa marinan viereisellä kukkulalla kuuntelemassa kolmen eri steelbandin "yhteiskonserttia".

Antigualla ankkurissa

Lähdimme 8.1. taas yötä vasten liikkeelle. Seuraava kohde oli 83 mailin päässä oleva St. Bartehémyn Gustavia, josta kuuden tunnin pysähdyksen jälkeen jatkomme matkaa St. Martinin saariryhmään kuuluvalle pienelle Tintamarre-saarelle. Tintamarre-saaren luona oli ankkurissa kaksi risteilypurjealusta. Kerrotaan, että alusten suunnittelu aloitettiin Suomessa, mutta ne rakennettiin sitten muualla maailmassa. Seuraavana aamuna siirryimme St. Martinin pääsaarelle, ensin Anse Marceliin ja sen jälkeen Baie de Marigot'hon. Gustaviasta viimeiseen St. Martinin pysähdyspaikkaan Marigot'hon tuli matkaa 24 mailia. St. Martinin pääsaari on puoliksi ranskalaisten ja puoliksi hollantilaisten (St. Maarten) omistuksessa.

Marigot'sta lähdettiin vielä 10.1. illalla 89 mailin purjehdukselle Roadtowniin Tortolaan, joka on Brittien Neitsytsaarilla. Roadtownissa perittiin 17 dollarin sisäänkirjoitusmaksu. Seuraavien neljän päivän aikana poikkesimme Brittien ja USA:n Neitsytsaarilla eri kohteisiin, joita olivat muun muassa Belmont Bay, Soper's Hole, Cruz Bay ja Saba Island. Yhteensä kertyi purjehdusmatkaa 37 mailia, kun saavuimme 14.1.90 St. Thomasiin, USA:n Neitsytsaarien pääkaupunkiin Charlotte Amalie'hin.

St. Thomasilta lähtivät ylimääräiset gastimme Suomeen ja itsekin lähdin 27.1. käymään kotona. Antti jäi yksin veneelle vahdiksi. - Palasin veneelle 16.3. Samaa matkaa tulivat uusina gasteina Harri vaimonsa Helenan kanssa ja Pertti.

Neitsytsaaret jätimme 17.3. Ensimmäisen sukupolven satelliittinavigaattori (NNSS) kertoi, että seuraavaan kohteeseen, Haitille Dominikaanisen tasavallan Puerto Plataan on matkaa 339 mailia, jonne saavuimme 20.3.

Puerto Platassa kävi meille nolosti. Sillä aikaa kun olimme kaupungilla lounaalla, ankkuri oli luistanut ja vene oli ajelehtinut vasten kaupallisen sataman laitureita. Yksi veneen rungossa olevista ikkunoista oli haverin yhteydessä hajonnut. Paikalliset satamavahdit olivat hinanneet veneen takaisin ankkuriin, ja heille piti maksaa pelastustyöstä muutaman sadan dollarin palkkio. Lisäksi he olivat veneestä huolehtiessaan saaneet jonkun luukun auki ja "ennakkomaksuna" keränneet veneestä sopivia tarvikkeita mukaansa. Rikkoutuneen ikkunan paikkasimme tilapäisesti muovipussilla ja teipillä. Dominikaaninen tasavalta oli yksi Länsi-Intian köyhimpiä saarivaltioita. Maan taloudellisesta tasosta kertoo muun muassa se, että Puerto Platassa taksien virkaa hoitivat muutaman auton (?) ohella kevyet moottoripyörät. - Kyydin tarvitsija istui pyörän tavaratelineellä!

Haitilta otimme 21.3. suunnan Bahamasaarille. Ensimmäiseen kohteeseen Great Inaguan tullaussatamaan oli 180 mailia, sieltä 87 mailia Acklinsiin, 69 mailia Clarence Towniin Long Islandilla ja sitten noin 70 mailia Staniel Cayhin. Staniel Cayhin saavuimme 28.3.

Lähestyessämme Great Inaguaa moottori ei lähtenyt käymään. Jouduimme merellä vaihtamaan naftasuodattimet, jonka johdosta saavuimme ankkuripaikalle vasta auringon laskun jälkeen. Purjehdusta pimeällä ankkuripaikalle olimme kaiken aikaa pyrkineet välttämään, koska ankkuripaikat olivat yleensä täysiä ja joukossa oli aina joku vene, jossa ei palanut ankkurivalo. Ankkuripaikan valintaa helpottavia asutuksen valoja taustalla oli yleensä hyvin vähän. Jossakin vaiheessa tällä purjehdusosuudella myös kakkosgenuan skuuttirengas repesi irti (ykkösgenuan skuuttirengas repesi kertaalleen jo Atlantilla).

Bahamasaarten alueella on kaksi satojen neliökilometrien suuruista matalikkoa: Great Bahama Bank ja Little Bahama Bank. Matalikkojen syvyys vaihtelee metristä kuuteen metriin. Bahamasaarten alueella on idässä kaksi saarivyötä, joista sisempi vyö Long Island mukaan lukien on suuremman matalikon itärajalla. Sisemmän vyön saarten välissä salmien leveys on muutamasta kymmenestä muutamaan sataan metriin. Bahamasaarilla vuoroveden korkeusero on 1 - 2 metriä.

Muutama vuosi aiemmin, kun purjehdin samoilla alueilla kahdestaan Ollin kanssa, oli meillä mukana vain pienimittakaavaisia virallisia merikarttoja. Niiden avulla ei silloin ollut mitään mahdollisuutta poiketa matalikoille. Viisastuneina hankimme tälle purjehdukselle mukaan St. Thomasilla Second Hand -kaupasta epäviralliset purjehdusoppaat. Kaikissa purjehdusoppaissa ja virallisissakin kartoissa oli vielä 1990-luvun alussa - saattaapa olla vieläkin - huomautus, että Bahamasaarten karttojen ja oppaiden kustantaja ei vastaa kartoissa olevista virheistä.

Staniel Cayn ankkurointipaikka oli matalikolla sisemmän saarivyön länsipuolella. Sinne piti ohjeiden mukaan ajaa kapean salmen läpi. Lähestyessämme salmea seurasimme mielenkiinnolla, mihin päin virta salmessa olisi. Virta oli myötäinen ja yllätykseksemme se oli aikamoisen kova. Emme kuitenkaan jääneet odottamaan tasaveden aikaa, vaan jatkoimme kulkua. Salmeen pakkautuva vesi nosti mahtavan hyökyaallon, joka heitti veneen perää puolelta toiselle. Pääsimme salmen läpi ilman vaurioita, ja seuraava toimenpide oli taas ankkuripaikan haku. Lähellä paikallista kylää ei ollut jäljellä montakaan hyvää ankkuripaikkaa, koska veneitä oli paljon.

Siinä kävi taas niin kuin kävi. Ankkurin olimme laskeneet yläveden aikaan. Tehtävämme kauppamatkalla oli rannalta vain todeta, että vene oli pohjassa kiinni ja reilusti kallellaan. Kesti melkein kuusi tuntia, ennen kuin vesi nousi niin paljon, että pääsimme hakemaan parempaa ankkuripaikkaa kauempaa.

Bahamasaarten olosuhteissa ankkurointi on vaativa toimenpide. Usein kymmenen metrin tuulessa joutuu ankkuroimaan hankalissakin olosuhteissa ahtaisiin paikkoihin, joissa matalat saaret eivät juuri anna tuulensuojaa. Tuulen lisäksi veden korkeus vaihtelee metrin parin verran ja sitten lisäksi virta, joka voi olla parikin solmua, muuttaa suuntaansa neljä kertaa vuorokaudessa. Purjehdusohjeiden mukaan ankkuriköyden tulisi olla vähintään kahdeksan kertaa veden syvyys ja kettingin pituus noin kuusi metriä. Pitää käyttää kahta ankkuria siten, että paremmin pitävä ankkuri lasketaan virran suuntaan tuulen yläpuolelle ja toinen ankkuri virran suuntaan tuulen alapuolelle. Kumpikin ankkuriköysi kiinnitetään veneessä keulaan. Näin laitettuna vene pysyy parhaiten ankkurissa ja vie myös vähiten tilaa. - Joskus ankkuroitu vene saattaa näyttää hassulta, kun keulan suunta on "väärä". Tämä johtuu siitä, että keulan suunnan määrää virta eikä tuuli. Pyöriminen vuorovesivirran mukana aiheuttaa lisäksi kiusallisen ilmiön, kun veneen asema on välillä aallon suuntainen. Nukkuminen on rasittavaa veneen keinuessa sivuttain.

Yövyttyämme Staniel Cayssä lähdimme 29.3. moottorilla ajaen matalikon yli. Ohjeiden mukaan yöllä ei pidä liikkua matalikoilla, koska silloin ei näe korallimättäitä, jotka nousevat pohjasta noin metrin ylöspäin. Korallihiekkapohjaisilla matalikoilla pohjan syvyys muuttuu vain loivasti. Oma toteamukseni oli, ettemme olisi havainneet mättäitä riittävän aikaisin, mikäli niitä olisi pitänyt väistää. Katsoimme kuitenkin parhaaksi ylittää matalikon vuoksivirran aikaan. Jos olisimme jääneet pohjaan kiinni, olisi meillä ollut mahdollisuus päästä irti veden vielä noustessa. Kiersimme länsipuolitse New Providence -saaren, jonka pohjoisrannalla Bahamasaarten pääkaupunki Nassau sijaitsee.

Nassauhun päästiin 30.3., jolloin gastit lähtivät, ja minä jäin yhdessä Antin kanssa Bahamasaarille aina 7.5. asti. Mainittavaa on, että Barbadokselta alkaneet lämpimät yöt laskivat vasta Bahamasaarilla alle 30 asteen. Meriveden lämpötila oli sen sijaan Bahamasaarillakin yli 28 astetta eli se oli ennakkovaroitus lähestyvästä hurrikaanikaudesta.

Nassauhun tulomme jälkeen kävimme veneellä Chub Cayssä, Little Harbour Cayssä, Frozen Cayssä ja Allan's Cayssä. Frozen Cayssä käytimme tilaisuutta ajaa kumiveneellä muutaman mailin päähän viereiselle saarelle, josta sai paikalliselta emännältä ostaa juuri paistettuja vehnälimppuja. Lähellä Allan's Caytä on Great Iguana Island, jossa on nimensä mukaisesti paljon iguaaneja. Iguaanit muistuttavat meitä nykyajan ihmisiä menneen ajan liskoista. Pienillä saarilla ei juuri ollut asukkaita mutta niiden rannoilla vuokraveneilijöitä oli sitäkin enemmän.

Karibianmerellä ja Bahamasaarilla veneet ovat etupäässä ankkuroituna, jolloin oikean jollan/kumiveneen valinta on erittäin tärkeä. Itse kannatan vähintään kuuden hengen ei-kovapohjaista kumivenettä. Syyt ovat seuraavat: 1) Atlanttia ylitettäessä säilytys vie vähän tilaa, 2) vartiointia helpottaa kun kaikki tavarat kulkevat yhdellä kertaa, 3) matkat rantaan ovat pitkiä, 4) aallokko/tuuli on yleensä kova, tarvitaan iso moottoriteho, 5) kumivene ei kolhi veneen kylkiä.

Näiden reilun viiden viikon aikana Antti kalasteli käsiharppuunalla ja keräsi concheja. Conchit ovat suuria simpukoita, jotka ovat hyviä syödä raakanakin. Bahamasaarilla oli kalastelu ennalta viritettävällä ritsaharppuunalla kielletty ja veneilijöillä oli lupa pyytää kymmenen conchia kaudessa henkeä kohti. Concheja oli paljon eikä niiden pyydystystä paljoa valvottu. Nassaun kalatorilla oli hyvä käydä tutustumassa, kuinka concheja perataan. Ensin pistetään taltta läheltä simpukan kierukan kärkeä läpi ja sitten joko taltalla tai pihdeillä vedetään simpukka nopeasti ulos, ennen kuin se ennättää vetäytyä kuoreensa. Simpukkaa ei tarvitse sen enempää perata.

Minä puolestani käytin vapaa-ajan pääasiassa tekemällä muistiinpanoja "Pasaatituulentie"-kirjaani varten. Kolme päivää meni myös Puerto Platassa hajonneen ikkunan korjaamisessa.