päivitetty 04.07.1999

Veneen mukana kulkevista apuvälineistä on hyötyä vain silloin kun niitä tarvitaan, muulloin niistä ei ole muuta kuin säilytyksen kannalta haittaa. Siksi jokaista apuvälinettä tulee harkita: voidaanko se korvata muulla tavalla, missä se säilytetään, onko se liian kallis hyötyyn nähden, onko se liian arka turmeltumaan ja voidaanko se paikan päällä hankkia ja sitten hävittää.

Toinen apuvälineistä aiheutuva huoli on, että maailmalla on paljon varkaita, joille kelpaa kaikki vähänkin arvokas irrallaan tai helposti irrotettavissa oleva venevaruste. Mikäli vene jätetään pitemmäksi aikaa yksikseen niin, ettei siellä säännöllisesti käy henkilökuntaa, eivät lukotkaan estä varkaita. - Ei pidä ihmetellä, mikäli joku veneilijä sotkee esimerkiksi uuden jollan tai polkupyörän spraymaalilla ja pölyllä, ennenkuin ottaa sen veneeseensä käyttöön. Uusi varuste kelpaa aina varkaille paremmin kuin vanha.

Purjeveneen ainainen ongelma on sähköenergian puute. Vaihtoehtoisina energialähteinä akkujen lataamiseen ovat veneen oma moottori latureineen, aurinkopaneeli, tuuligeneraattori, erillinen bensiinikäyttöinen generaattori ja satamissa verkkovirta.

Lähes vuoden kestävää purjehdusta varten olisi ennen lähtöä vaihdettava uudet akut. Eri ikäisiä akkuja ei pitäisi olla kytkettynä rinnakkain.

Akkujen huoltoa ja varauksen seurantaa varten pitäisi jännitemittarin lisäksi olla akkuhapon mittari ja akkuvettä.

Purjeveneessä on yleensä verraten pienitehoinen moottori, jonka tarkoitus on lähinnä kuljettaa venettä satamiin ja satamista pois. Riippuen polttoainesäiliöiden tilavuudesta moottoria voidaan käyttää myös purjehdusmatkan aikana jouduttaessa tyveneen (Azorien korkean alueella tyven voi kestää vuorokausia). Moottoria säännöllisesti käytettäessä on myös sähköenergian saanti turvattu.

Jos veneessä on autopilotti ja sähköllä toimiva jääkaappi, saa varautua käyttämään moottoria akkujen lataamiseen vähintään viisi tuntia vuorokaudessa.

Moottori yksin ei kuitenkaan ratkaise sähkön saantia kokonaan, siksi tulee olla myös vaihtoehtoisia ratkaisuja.

Suurissa veneissä käyttömoottorin ohella voi olla erillinen moottori erillisen generaattorin pyörittämiseen. Tämäkin ratkaisu vie polttoainetta, lisää huoltotyötä ja on sinänsä kallis ratkaisu. Moottorin käyttö mahdollisesti viikkoja kestävän ankkuroinnin aikana ei ole paras vaihtoehto.

Aurinkopaneelit ovat yleistyneet veneilyssä, ne ovat äänettömiä sekä yksinkertaisia huoltaa. Erilaisten kennorakenteiden ansiosta niitä voidaan sijoittaa lähes kaikkiin paikkoihin, joissa ne eivät ole purjehduksen tiellä eivätkä pääse vaurioitumaan.

Tuuligeneraattoreiden valikoima on laaja. Tukeva, kiinteästi asennettu generaattori on purjeveneissä yleisin, vaikkakaan sen latauskyky ei ole kovin suuri. Siitä ei ole myöskään apua heikossa tuulessa merellä tai ankkuripaikoilla. Tuuligeneraattori, jonka voi purjehduksen aikana laahuslokin tavoin asentaa veneen perään tuottaa kyllä sähköä mutta on työläs laiskalle veneilijälle.

Satamia varten toimintaan asennettava suurisiipinen generaattori on toinen yleisimmistä veneiden generaattoreista. Sellaisella ei ole juuri käyttöä merellä, mutta pitkien satamaseisokkien aikana se antaa virtaa korkealle nostettuna myös heikolla tuulella.

Mikään sähköjärjestelmä merellä ei toimi pitkään ilman huoltoa. Atlantin vesi on suolaista, ja se tunkeutuu joka paikkaan. Suola hapettaa jokaisen avoimen liitoksen ja aiheuttaa tarpeettomia vuotokohtia. Ennen tällaisten huolien esiintymistä on syytä puhdistaa ja suojata liitoskohtia. Siihen tarvitaan CRC:tä ja vulkanoituvaa eristysnauhaa.

Kannettava bensiinikäyttöinen generaattori lienee veneen sähköenergian varalähteistä kaikkein hankalin. Generaattori ja sen polttoainekanisteri tarvitsisivat oman turvallisen säilytystilansa, jota veneessä on niukasti.

Tällaisia generaattoreita olen nähnyt harvoin matkapurjeveneissä.

Verkkovirtaa varten tarvitaan kolmijohtoinen noin 30 metrin mittainen kaapeli, joka on kelalla.

Verkkovirran käyttö veneessä edellyttää, että hallitaan määrätyt asiat sähköstä. Laiturilla loiskuva merivesi ei paranna turvallisuutta ja väärin tehdyt sähköliitännät ovat hengenvaarallisia.

Sataman puolesta laiturille tuotu virta on 'yleensä' asianmukaisesti johdettu, mutta laitteiden huolloissa saattaa olla toivomisen varaa.

Laiturilla saattaa olla asiallinen jakotaulu, jossa on myös merkinnät jännitteistä. Niihin ei pidä kuitenkaan luottaa, vaan kaikki on tarkistettava. Siihen käy ainoastaan yleismittari. (Veneessä on aina oltava sähkömittari.) Jännite voi olla 110, 220 volttia tai 3-napainen voimavirta tai jotain niiden väliltä.

Maadoitetussa verkkovirrassa on kolme johtoa: maa-, virta- ja 0-johto. Ne ovat yleensä tunnistettavissa pistokkeen muodosta. Liitäntäpistoke on kunkin maan standardin mukainen, mikä ei aina ole samanlainen kuin edellisessä satamassa. Uusi pistoke tulisi käydä ostamassa paikan päällä. Loppumatkasta alkaakin veneessä olla jokaisen standardin mukaisia pistokkeita.

Johdot pitää kytkeä pistokkeeseen oikein. Viranomaisen holhoavaa kättä ei ole apuna vaan vastuu on yksin käyttäjän.

Verkkovirran käytön aikana tulisi akkuja voida ladata.

Työkalujen lisäksi olisi veneessä pidettävä mukana riittävä määrä moottorien varaosia, koska sopivia osia saa matkan varrella vain harvoista paikoista. Tärkeimpiä osia ovat:

- jäähdytysvesipumpun siipipyörä
- polttoaineen ja öljyn suodattimet
- moottoriöljy
- laturi
- laturin hihna
- merivesijäähdytysjärjestelmän sinkki.

Veneessä tulisi matkan aikana olla aina yksi purjehtija, joka osaa vähintään seuraavat moottorin huollot: vaihtaa polttoaineen suodattimet, vesipumpun siipipyörän ja laturin hihnan. Polttoainesuodattimet tukkeutuvat ennen aikojaan lähes poikkeuksetta yli viisi vuotta vanhoissa veneissä. Suodattimien tukkeutuminen johtuu siitä, että veneen polttoainesäiliöt ajetaan matkan aikana usein normaalia tyhjemmiksi ja toiseksi vene joutuu normaalia enemmän keikkumaan. Säiliöiden pohjalle vuosien aikana laskeutunut sakka kulkeutuu siten helposti suodattimiin.

Moottorin kiinnityksiin sopivan laturin löytäminen maailmalla on erittäin sattuman varaista ja ilman laturia vene on 'siipirikko'. - Eräs ratkaisu, ettei vene joudu aivan avuttomaksi, on kuljettaa mukana erillistä akkua. Akku ei saa olla kytkettynä ja sen varaus on tarkistettava silloin tällöin.

Moottorien valmistajat suosittelevat sinkkien vaihtamista kerran kuukaudessa. Suolainen merivesi kuluttaa sinkkejä huomattavasti nopeammin kuin Itämeren vesi. Erikokoisia sinkkejä saa maailmalla parin dollarin hinnalla.

Puosuntuoli (tai portaat mastossa) on välttämätön varuste, sillä kaikki muut korvaavat menetelmät ovat merellä mastossa työskenneltäessä huonoja.

Puosuntuolin käyttöä helpottaa köysi, jolla tuoli saadaan työskentelykorkeudella kiinnitettyä mastoon.

Jolla on purjehdusmatkailussa tärkeä. Jo pelkästään turvallisuuden kannalta se on pakko ottaa mukaan. Veneen kannella jollan tulee olla sijoitettuna siten, ettei se purjehdittaessa ole tiellä ja että se pysyy paikoillaan eikä pääse vaurioitumaan mekaanisesti eikä kemiallisesti auringon valosta.

Purjehdusmatkalla, johon sisältyy avomeriosuuksia ja erilaisia ankkurointipaikkoja ja jossa harrastukset edellyttävät apuveneen käyttöä, ainoastaan kumivene täyttänee parhaiten kaikki vaatimukset. Kumiveneen ja siinä käytettävän moottorin tulisi olla lähinnä seuraavanlainen:

-Kumiveneen pitäisi olla 6-hengen vene, koska pienemmällä ei yhdellä kerralla saada aina kaikkia kuljetettavia mukaan, puhumattakaan muusta kuormasta. Rannalle jätettyä kuormaa varten tarvitaan vahti, jollaista on monessa tapauksessa vaikea saada.

-Kumiveneen tulisi olla varustettu perälaudalla. Ponttoniin kiinnitetyn perämoottorin toiminta aallokossa on arveluttavaa, jos ponttonien ilmanpaine on vähänkin vajaa. Veneen pohjaosan pitäisi olla kokonaan vaneroitu. Luonnollisesti paras ratkaisu on kumivene, jossa on lujitemuovirunko.

-Perämoottorin tulee olla riittävän iso, että vene kulkee kovassakin aallokossa vastatuuleen. Kuljettavat matkat ovat yleensä pitkiä, pitempiä kuin mihin Suomessa ollaan totuttu. Mikäli polttoainesäiliö on moottorissa itsessään, on sen täyttämiseen aallokossa varauduttava suppilolla, jonka yläosa on riittävän korkea ja reuna taivutettu sisäänpäin.

Kumivenettä varten tarvitaan pumppu ja paikkaustarpeet.

Jokainen pystyy paikkaamaan kumiveneen luettuaan huolella paikkausohjeet, jos liima ei ole kuivunut putkeen eikä viimeinen paikka mennyt edellisellä kerralla.

Yleisin kumiveneen materiaali nykyaikana on neopreene. Tämä 'kumi' vaatii samanaineisia paikkoja sekä neopreeneliimaa. Muunlaisia kumiliimoja ja kontaktiliimoja on turha käyttää, ne eivät pidä. Paikkaustarvikkeita ei ole läheskään kaikkialta saatavissa, siksi on niitä varattava mukaan vara-annos. Toiseksi on suotavaa kokeilla, miten paikkaaminen käy, miten puhdistetaan paikkausalusta, levitetään liima ja annetaan paikan kuivua. Paikkausohjeissa vaaditaan 24 tunnin kuivumisaikaa. Käytännössä pienen reiän paikkauksen jälkeen vene voidaan tarvittaessa välittömästi ottaa käyttöön.

Apuvenettä varten - olkoon se kumivene tai lasikuitujolla - tarvitaan moottorin ja airojen lisäksi ankkuri, sieni ja lukitusvälineet.

Uinti-, sukellus- ja kalastusmatkat eivät onnistu, ellei jollaa voi ankkuroida.

Apuvene ja moottori pitää satamissa olla lukittuna. Eräs tapa lukitukseen on hankkia 5 - 6 m pitkä muovipäällysteinen vaijeri, jonka molempiin päihin on tehty tukevasti silmät. Toinen pää vaijerista kiinnitetään lukolla moottoriin, vaijeri pujotellaan sitten veneen tukevimpien helojen ja laitaköysien sekä airojen reikien läpi. Vaijerin vapaa pää lukitaan sitten rantalaituriin, puun ympäri tai veneeseen.

Apuveneellä rantautumista on ennalta harjoiteltava hyvien säiden aikana. Ei pidä huolestua rantauduttaessa eikä lähdettäessä, vaikka mainingit (kohtuulliset) särkyvät rantaan. Periaatteessa vesi ei liiku aaltojen mukana. Vesi tekee pystytasossa ainoastaan soikeanmuotoisen liikkeen. Minkä aalto vie eteenpäin, sen se seuraavassa hetkessä tuo takaisin.

Apuveneen kylkiin pitäisi maalata veneen nimi, jolle apuvene kuuluu. Englanninkielisissä maissa käytetään termiä 'Tender to' ja veneen nimi.

Tinapitoisten myrkkymaalien käyttö veneiden pohjiin on kielletty useissa maissa.

Minulla ei ole tietoa minkälaista myrkkymaalia on nyt paras käyttää veneen pohjassa tinapitoisten värien kiellon jälkeen, onko se kuparipohjainen maali vai joku muu. Tässä asiassa on viisainta kääntyä alan asiantuntijoiden puoleen. Myrkkymaalia tulee pohjassa kuitenkin olla, sillä muutoin veneen pohja on kasvillisuuden ja näkkien peitossa lyhyen ajan kuluessa.

Vaikka veneen pohja on käsitelty myrkkymaalilla, kasvaa vesilinjaan muutaman kymmenen senttimetrin leveydeltä 'naavaa' ja sen alapuolelta pohja on limainen. 'Naava' lähtee verraten helposti irti karkealla harjalla ja lima pehmeällä harjalla. Kun on purjehdittu riittävän etelään, jossa vesi on lämmin, on pohja muutaman viikon väliajoin pestävä. Likainen pohja vie noin solmun veneen nopeudesta.

Lasikuitujollan pohja on myös käsiteltävä myrkkymaalilla. Jos kumivenettä pidetään vedessä, on sen pohja muutaman päivän välein puhdistettava limasta.

Myrkkymaalikerrosten levitystä helpottaa, kun joka kerrokseen käyttää eri väristä maalia. Värierot helpottavat myös värin kulumisen seurantaa.

Veneen pohjan väristä on maininta turvallisuutta käsittelevässä luvussa kalojen yhteydessä.

Polkupyörä veneessä ei ole yhtä tarpeellinen kuin jolla, mutta jos veneen miehistöä kiinnostaa tutustua eri paikkoihin matkan varrella, antaa pyöräily tähän suuremmat mahdollisuudet kuin kävely. Monesti tällöin on vaatimuksena vielä, että veneessä on mukana kaksi pyörää.

Markkinoilta löytyy hihnavetoisia pieneen kokoon kasattavia pyöriä. Ne ovat jatkuvaa käyttöä varten kuitenkin heikompia kuin kooltaan vähän suuremmat ketjuvetoiset. Lisäksi löytyy myös ruostumattomasta materiaalista tehtyjä pyöriä, mutta ne ovat tarpeettoman kalliita hyötyyn nähden, ja vähän ruostunut pyörä on aina parempi kuin uutuuttaan kiiltävä.

Pyörien lukitsemiseen ei riitä kiinteä pyörälukko, vaan siihen tarvitaan jollan lukitsemisen tavoin vaijeri ja erillinen lukko.

Maailmalla näkee myös veneitä, joissa on mopoja tai moottoripyöriä, mutta kukin varustaa veneensä tarpeen mukaan.

Bahamasaarilla tarvitaan polkupyörää varten erillinen käyttölupa.

Kevytrakenteinen pikkureppu on paitsi hyvä muovikassin korvike niin myös erinomainen silloin kun ollaan jollalla liikkeellä. Molemmat kädet ovat vapaat jollan käsittelyyn ja veneeseen kiipeilyyn. Ostokset säilyvät myös repussa helpommin kuivina ja ehjinä.

Kenen kanssa purjehdusmatkat tehdään, jollei ole oma perhe mukana, on mielenkiintoinen kysymys. Perhepurjehtijat selviytyvät keskimääräistä paremmin pitkistä valtamerimatkoista. Ahtaat olotilat, märkyys ja välillä myös kylmät ilmat sekä muusta maailmasta eristetyt olotilat panevat miehistön koville viikosta viikkoon tapahtuvilla purjehduksilla. Perheet ovat kokeneet omat vaikeutensa jo ennen purjehdukselle lähtöä ja sen jäsenet tuntevat myös toisensa. Perheet eivät myöskään lähde vesille, jos he jo ennakkoon tietävät, etteivät he sinne sovi.

Kaikilla ei ole mahdollisuutta tehdä purjehdusmatkoja perheen voimin tai sitten otetaan perheen lisäksi veneen koon tai luullun lisäkokemuksen tarpeen mukaan lisäjäseniä miehistöön.

Tällöin on erittäin uskallettua ottaa mukaan - ainakaan suoraan viikkoja kestävälle yhtäjaksoiselle osuudelle - sellaisia miehistön jäseniä, joiden kanssa ei ole oltu aikaisemmin missään tekemisissä. Miehistön pitää sopeutua yhteen kaikissa oloissa riittävän hyvin. Tällöin on syytä tiedostaa ennakkoon, mitä vaikeuksia saattaa syntyä erilaisista uskonnollisista, poliittisista, moraalisista tms. käsityksistä matkan aikana. Pinttyneet tavat, tupakointi ja alkoholi ovat myös monen riidan aiheita.

Miehistökysymys on vakava asia. Pienestäkin asiasta voi syntyä erimielisyyttä. Erimielisyydet voivat sitten patoutua ja purkautua yhdellä kertaa. Siksi veneessä pitäisi voida puida asiat aina tuoreeltaan. Asiat voivat vinoutua aivan turhanpäiväisestä syystä - esimerkiksi väärinkäsityksestä. - Olen itsekin muutaman kerran pakannut kassini, mutta järki on kuitenkin vielä aina voittanut.

Länteen päin suuntautuvalle purjehdukselle on helppo saada ruokapalkalla miehistön jäseniä Gibraltarista ja Kanarian saarilta. Monella halukkaalla on esitettävänään tositteita taidoistaan ja aikaisemmista ylityksistä. Karibianmeren saarilla on taas 'samat' purjehtijat pyrkimässä keväällä takaisin Eurooppaan, mutta heille pitää purjehduksesta ruoan lisäksi yleensä maksaa korvaus.

Miehistökysymys on otettu tässä kirjassa esille myös toisessa kohdassa, merirosvouksen yhteydessä.

Työvuoroja on veneessä kahdenlaisia: vahtivuorot ja muut vuorot (keittiö-, siivous- ja huoltovuorot).

Vahtivuorojen jakoa on aiheellista harjoitella jo lyhyillä alkumatkojen osuuksilla, mikä vuorojako miehistölle parhaiten sopii. Kun autopilotti toimii moitteettomasti ja vahtikelpoisen miehistön lukumäärä on enemmän kuin neljä, ei päivävuorojen jako ole juuri tarpeen. Yöaikana vahtivuoro aina kahteen tuntiin saakka miehistön jäsentä kohti ei juuri vaadi välittömiä päiväunia.

Pienemmällä miehistömäärällä on syytä jakaa vahtivuorot ympäri vuorokauden, jolloin lepovuorossa voivat ilman eri sopimusta olla 'vapaalla' myös päiväsaikaan.

Vaikein tilanne on kahden hengen miehistöllä purjehtiminen vuorokaudesta toiseen. Tämä miehistömäärä on verraten yleinen. Kokemuksen mukaan tällöin helpoin jako on kolmen tunnin vahtivuorot. Kolmen tunnin aikana ennättää hyvin saada unet eikä valveilla oleminen kolmen tunnin ajan tuota vielä voittamattomia vaikeuksia.

Muutkin vuorot on hyvä kierrättää. Vaikkakin veneessä olisikin joku armoitettu kokin lahjoilla varustettu miehistön jäsen, ei ole kuitenkaan syytä antaa hänen pitää kokkivuorot koko merimatkan ajan. Päivästä toiseen saman kokin ruokavalioon kyllästyy hyvinkin pian ja vaihtelu on silloin paikallaan.

Jatkuvasti tiskivuorossa olija taas puolestaan kyllääntyy ainaiseen tiskaamiseen.

Satamassakin pitää työvuorot olla määritelty ja ennalta sovittu, jotta itse kullekin jäisi riittävästi henkilökohtaista vapaa-aikaa.

jatkuu. . . .