2 KANAVAMATKA - VAIHTOEHTO ETELÄÄN
päivitetty 04.05.04

VALITTAVAT KANAVAYHTEYDET

Lähdettäessä Suomesta elokuun puolivälin aikoihin liikkeelle on ennen Atlantin ylitystä paljon aikaa käytettävissä ja se aika on vietettävä jossain Biskajan eteläpuoleisilla alueilla satamissa tai poikkeamalla Välimerelle. Tällöin on vaihtoehtona lähteä liikkeelle Suomesta vasta syyskuun puolella ja väistää sekä Pohjanmeren että Englannin kanaalin syysvastaiset myrskyt Keski-Euroopan kanavaristeilyllä.

Merialueelta on mahdollisuus kääntyä kanaville jo heti Travemündestä tai sitten Elben jälkeen Bremerhavenista tai Wilhelmshavenista. Myöhemminkin Hollannista, Belgiasta ja Ranskasta on mahdollisuus siirtyä kanaville, mutta tällöin on poikettava myrskyävälle Pohjanmerelle. Jade-Ems-kanavan käyttö edellyttää myös päivän purjehdusta Pohjanmerellä Elbeltä Wilhelmshaveniin, kun taas Bremerhaveniin päästään suoraan Elbeltä Hadelnerkanavaa pitkin.

Kanavamatkailu edellyttää, että veneen päälliköllä on Kansainvälinen huviveneenkuljettajan pätevyyskirja ja siinä merkintä "I". Veneen mitat olisi hyvä olla, ettei veneen syväys ole enemmän kuin 180 cm eikä korkeus vedenpinnasta masto laskettuna ylitä 270 cm.

Saksan läpi mentäessä on valittavana mainitun Jade-Ems-kanavan lisäksi Küstenkanal, jolle voidaan liittyä Bremerhavenista Weserin kautta, ja Mittellandkanal, jolle voidaan liittyä Travemündestä Elbe-Lübeck- ja Elbe-Seiten-kanavien kautta. Kaikkia kolmea kanavaa pitkin päästään ensin Emsille ja sitten Reinille. Tämän jälkeen voidaan jatkaa Reiniä ylös tai Reiniä ja Moselia ylös sekä yhtyä kanavia pitkin Saône- ja Rhônejoille. Rhônea pääsee etelään Marseillen länsipuolitse Välimerelle.

Rein ja Mosel ovat verraten vuolaita virtoja tulva-aikaan ja sadekausina, alajuoksullakin virran voimakkuus normaaliaikana on 3 - 4 solmua. Kaiken lisäksi nykyisen CEVNI:n (= Keski-Euroopan sisävesisäännöt) mukaan huviveneiden kulku Reinillä ja Moselilla on kiellettyä ilman valtuutettua "luotsia", vaikka huviveneen kuljettajalla olisikin CEVNI-tutkinnon suorittamisesta "I" -merkintä Kansainvälisen huviveneenkuljettajan pätevyyskirjassa. Reinin voi mahdollisesti kiertää menemällä Emsiä merelle päin ja sieltä kääntymällä Hollannin kanaville.

Edellistä rauhallisempi reitti on Reiniä alas Ruhrin alueen kohdalta Maasille ja Maasia pitkin läpi Etelä-Hollannin, Belgian ja Pohjois-Ranskan Saônejoelle ja sitten Rhônea pitkin Välimerelle. Tällä kanavavalinnalla vältetään myös kiipeäminen lähes tuhannen metrin korkeuteen Ardenneilla. Ardenneilla laskee lämpötila syys-lokakuussa pilvettöminä öinä pakkasen puolelle.

Kaiken kaikkiaan kanavamatkaan kuluu aikaa reippaasti kulkienkin kuukauden verran. Keskinopeus on korkeintaan kolme solmua ja sulkuja mahtuu Itämeren ja Välimeren väliin yli kaksi ja puolisataa.

Kanavilla on paikoitellen vilkas ammattimainen proomuliikenne.

Hadelnerkanavan kahdella ensimmäisellä sululla on muutaman Saksan markan suuruinen maksu. Muilla kanavilla tai suluilla Saksan ja Hollannin puolella ei ole mitään maksuja. Belgian puolella peritään kauttakulkumaksu, joka veneiltä Suomen rahassa on kymmenen markan luokkaa. Ranskan puolella kanavamaksu perustuu veneen pinta-alaan (pituus x leveys), ja se on FRF 5.- neliömetriä kohti viikossa.

Kanavilla voi liikkua maantiekarttojen mukaan, mutta turvallisemmalta tuntuu kun on käytettävissä varsinaiset kanavakartat. Jokiosuuksilla vastavirtaan kuljettaessa on enemmän aikaa pohtia, miltä puolelta virrassa mahdollinen saari on ohitettava, kun taas myötävirtaan kuljettaessa voi yllättäen joutua padotun kosken yläpuolelle.

Kanavakartat voi hankkia kaupungeista, joiden läpi kuljetaan, kunhan löytää oikean kaupan. Paikalliset asukkaat ovat hyvin harvoin veneilyihmisiä, joten he eivät osaa neuvoa, mistä karttoja saa. Kartat kannattaa ostaa aina sille välille, jolle ollaan menossa, sillä tulee turhan kalliiksi, jos hankkii myös kaikkien vaihtoehtoisten kanavareittien kartat. Kanavien jokiosuudet on yleensä perattu hyvin ja mitä pohjoisempana ollaan sitä paremmin on kanavat varustettu myös liikennemerkein. Ranskan puolella sen sijaan on varauduttava, että merkkejä puuttuu.

Kanavaliikenteen säännöistä on ammattiliikennettä varten omat käsikirjansa, joiden hankkiminen yksittäistä läpikulkua varten on tarpeetonta. Huviveneilyliikennettä käsittelevissä kirjoissa (esimerkiksi "Suomen Veneilyliiton opaskirja huviveneilijälle") ja kartoissa on esitetty kanavan yleisimmät liikennemerkit. Liikennemerkkeihin kannattaa perehtyä, vaikka ne ovatkin melko yksiselitteisiä. Tärkein liikennemerkeistä on Itävallan lipun näköinen puna-valko-punainen kielletyn kulkusuunnan merkki. Merkkiä käytetään esimerkiksi osoittamaan, mikä silta-aukko on varattu vastaantulevalle liikenteelle.

Kanavaliikenteen pääsääntönä on, että ammattimaisella liikenteellä ja myötävirtaan kulkevalla on etuoikeus, samaan suuntaan menevä ohitetaan vasemmalta ja vastaantuleva väistetään yleensä oikealta. Huviveneet saavat kulkea kanavilla ainoastaan valoisana aikana.

Jokiosuuksilla vastavirtaan nouseva raskas liikenne saa oikaista sisäkaarteen puolelle vasemmalle kaartuvassa virrassa, jolloin virran nopeus on pienempi ja kulku helpompi. Vasenta puolta niin vasta- kuin myötävirtaankin liikennöivät pitävät merkkinä vääränpuoleisesta liikenteestä laivan oikealla puolella ylhäällä noin neliömetrin suuruista sinistä levyä ja pimeään aikaan valkeaa vilkkua. Huviveneidenkin on tällöin syytä siirtyä vasemman puoleiseen liikenteeseen, joskaan niiden ei tarvitse näyttää merkkilevyä. Kiperissä mutkissa voi virran vasemmanpuoleinen liikenne olla liikennemerkein osoitettu, jolloin kaikkien on sitä ehdottomasti noudatettava.

Kanavilla on rajoitettu maakohtainen kulkunopeus, jonka ohella saattaa olla vielä kanavakohtainen lisärajoitus. Tämän ymmärtää hyvin kun näkee esimerkiksi Ranskan vanhojen pikkukanavien heiveröiset vallit. Yleisrajoitus kanavilla on suuruusluokkaa 10 - 16 km/h. Jokiosuuksilla voi nopeusrajoitus olla kanavaosuuksia suurempi.

Matalissa kanavissa ja varsinkin kanavan reunaa kuljettaessa voi monen veneilijän yllättää ns. pohjavaikutus: vene kulkee keula ylhäällä ja nopeus on huomattavasti alle normaalin kulkunopeuden. Tämän korjaamiseksi on ensin vähennettävä veneen nopeutta ja sen jälkeen, kun vene on normaalissa uivassa asennossa, nostettava moottorin kierroksia hitaasti, että nopeus ennättää kasvaa. Samalla on aiheellista siirtyä kulkemaan kanavan laidalta jonkin verran keskemmälle.

Sulut eivät ole toiminnassa yöaikaan. Ammattimainen liikenne saattaa kulkea pimeään aikaan sulkujen välejä, mutta huviveneily on pimeällä kiellettyä. Pikkukanavilla on lisäksi otettava huomioon sulkujen aukioloajoissa paikalliset pyhäpäivät, lounastauot ja huoltoajat.

Ammattimaisella liikenteellä on ehdoton etuoikeus sulutuksissa.

Suuriin sulkuihin, jotka saattavat olla yli kaksisataa metriä pitkiä, pääsevät huviveneet helposti. Tällöin voidaan yleensä ohittaa sulutusta odottavat ammattimaisen liikenteen alukset. Sulku täyttyy harvoin sulun maksimimitoituksen mukaisilla proomuilla. Siten jää joko proomujen rinnalle tai perään tilaa huviveneitä varten.

Ammattimainen liikenne ei välttämättä aina katso kovin suopeasti huviveneliikennettä, mikä on ymmärrettävää, koska ammattimiehet tekevät työtä elantonsa eteen. Veneilijöiden on siis syytä seurata muuta liikennettä ja turhia viivyttelemättä mennä sulkuun saatuaan luvan sulkumestarilta tai vihreän valon palaessa. Talonpoikaisjärjellä on harkittava ennen sulkuun ajoa, mahtuuko sinne vai ei. Kuitenkaan ei ole syytä liikaa kiirehtimällä mennä sulussa proomujen potkurivirtaan, koska silloin vene saattaa kääntyä poikittain.

Pienillä kanavilla sulut ovat niillä liikkuvien proomujen kokoisia, jolloin huviveneet on sulutettava erikseen.

Sulkuja ei ole suunniteltu huviveneliikennettä varten. Sen huomaa siitä, että suluissa olevat kiinnityspollarit ovat kaukana toisistaan. Veneiden on kiinnityttävä sulun reunaan ainoastaan yhdestä kohdasta. Tämä onnistuu parhaiten siten, että kaksi laitasuojaa on sopivin etäisyyksin veneen sivulla ja niiden väliin veneeseen kiinnitetty köysi kietaistaan pollarin ympäri. Laitasuojat ja riittävän kireä köysi estävät veneen irtoamisen juoksutusveden pyörteiden vaikutuksesta sulun reunalta.

Suuret sulut ja vilkkaasti liikennöityjen kanavien sulut ovat mekaanisesti toimivia, joita sulkuhenkilökunta käyttää.

Pienet sulut ovat useimmiten käsikäyttöisiä ja hitaita, vaikka veden korkeusero on harvoin paria metriä suurempi. Veneen miehistö voi nopeuttaa sulutusta auttamalla sulkumestaria. Kun päivämatka on parhaimmillaan parinkymmenen sulun ja muutaman kilometrin mittainen, oppii hyvin nopeasti sulkumestarin verkkaisen askelrytmin.

Ranskassa on osa pienistä suluista automatisoitu mittatilaustyönä proomuja varten. Tämä tarkoittaa sitä, että kun proomu lähtee sululta, sen kylki kääntää rautaista kankea. Se saa seuraavan sulun automatiikan toimimaan ja sulku on valmiiksi auki proomun tullessa sululle. Sulussa käynnistetään käsin ainoastaan tulosuunnan porttien sulkemismekanismi ja veden juoksutus. Rytmi on hyvä ja pelaa. Veneilijän on ensin kehitettävä menetelmä, jolla kevyestä veneestä saa painettua melko jäykkää kankea vajaan kymmenen sekunnin ajan, jotta automatiikka toimisi. Uusitut automaatit toimivat valokennojärjestelmällä, joka suosii enemmän lasikuituveneiden kylkiä kuin ruosteinen kanki.

Ranskan pienillä suluilla on mahdollisuus täydentää juomavesivarasto sekä heittää jätteet muovipussissa sulun reunalle, josta sulkumestari ne korjaa. Vain suuremmilla suluilla on jätteitä varten roskalaatikot.

Kanavien varsilla on hyvin vähän marinoita ja sielläkin, mistä sellaisen löytää, on varauduttava matalaan veteen, koska paikalliset veneilijät omistavat etupäässä moottoriveneitä.

Marinoissa ei aina ole saniteettitiloja, siksi laiturimaksut ovat erittäin kohtuullisia, kympin - pari luokkaa.

Kanavilla saa periaatteessa kiinnittyä kanavan laitaan tai ankkuroida sopivaan kohtaan aina siellä, missä se ei ole liikennemerkein kiellettyä. Käytännössä sopivia kiinnittymiskohtia on aika harvassa, koska kapeassa kanavassa reunaluiskaan on vaikea kiinnittyä niin, etteivät kanavaproomujen aallot heiluta venettä.

Parhaimmat kiinnittymiskohdat, jollei niitä ole liikennemerkein vartavasten osoitettu, ovat sulkujen läheisyydessä olevat levennykset. Tällöin ammattimaisen liikenteen proomut häiritsevät aalloillaan kaikkein vähiten, koska ne ennen sulkua joutuvat hidastamaan nopeuttaan ja sulun jälkeen eivät ole vielä saavuttaneet matkanopeuttaan.

Jos joutuu välttämättä yöpymään kanavien kapeissa kohdissa, tulee veneen olla huolella kiinnitetty rantaan. Kun kanavaproomu kulkee kanavassa, imee se kulkiessaan vettä keulansa edestä niin, että vesi silmin nähden laskee ja perässä vesi taas nousee omaan korkeuteensa. Tällöin imu vetää myös huonosti kiinnitetyn veneen poikittain proomun eteen, eikä venettä silloin pysty käsivoimin pidättelemään. Huviveneen ollessa kulussa ei ole mitään huolta proomun ohituksessa. Veneellä voi ajaa huoletta vauhdilla melko läheltä proomua ja vene pysyy hallinnassa. Veneen laitasuojat pidetään yleensä valmiina paikoillaan kummallakin puolen venettä koko kanavamatkan ajan suojaamassa laitoja.

Veneet käyttävät kanavilla yleisesti auton renkaita laitasuojina. Ne on ilmeisesti koettu parhaimmiksi, koska ne kestävät kanavien rosoisten betoni- ja tiilipintojen aiheuttaman kulutuksen eivätkä ne pyöri pois veneen ja kanavan laidan välistä.

Vaikka kanavien vesi on sinänsä puhdasta, on se monesti roskaista viljankorjuun ja lehtien varisemisen aikana. Moottorin jäähdytysvesijärjestelmän suodatin, jonka voi ajon aikana puhdistaa, on tämän vuoksi välttämätön. - Veneessä on hyvä noudattaa VPK:n käytäntöä, että avattaessa kaikki kierrettävät sulkuventtiilit kierretään venttiili ensin aivan auki ja sitten hiukan kiinnipäin.

Harvoilla paikallisilla veneillä on WC-jätteen keräilysäiliö. Kuitenkin ainakin Ranskassa WC-jätteen tyhjentäminen kanaviin on kiellettyä. Yhtään pienveneiden keräilysäiliön tyhjennyspistettä en ole havainnut suluilla enkä marinoissa.

3 MERIKARTAT, SATAMAKIRJAT JA PURJEHDUSOPPAAT

13.06.1999

Hankittaessa merikarttoja voi muutamia seikkoja huomioon ottamalla säästää karttakustannuksissa. Näillä säästöillä ei silti heikennetä navigoinnin varmuutta.

Karttojen ei tarvitse aina olla aivan uusia. Veneilypiireissä saattaa olla tuttavia, jotka voivat lainata matkaa varten karttoja sieltä ja täältä. Venekerhojen ilmoitustaulujen tai muun vastaavan avulla voi myös löytää purjehtijoita, joilta saa kohtuullisella hinnalla tarvittavia karttoja.

St Thomasilla on esimerkiksi kauppa, joka ostaa ja myy käytettyjä karttoja ja jossa hintataso (paikallisiinkin hintoihin nähden) on alle puolet uuden hinnasta. Muuallakin lienee vastaavia kauppoja. Floridan itärannikon sisäväylästä julkaistaan karttaa - maksullisten karttojen ohella - myös ilmaisjakelulehtenä, joka on kertakäyttöön riittävä.

Omia karttoja voi eri satamissa verrata naapuriveneen karttoihin ja tehdä omiin karttoihin korjauksia tai piirtää kuultopaperille kopioita. Euroopan rannikon kartoissa on tällöin erikoisesti syytä kiinnittää huomio poijujen mahdollisesti muutettuihin sijanteihin ja numerointiin. - Eräs käytetty tapa puuttuvien karttojen hankkimiseksi on vaihtaa karttoja vastakkaiseen suuntaan purjehtivien kanssa.

Tanskan salmista, Pohjanmereltä ja Englannin kanaalista on kuitenkin syytä olla lähes ajan tasalla olevat kartat. Purjehtijoiden almanakoista löytyy tarvittaessa näihin karttoihin tuoreita tietoja esimerkiksi reittijakojärjestelmistä.

Karttojen kustannuksissa voidaan myös säästää karttojen määrästä tinkimättä ostamalla kartat siitä maasta, missä ne on julkaistu. Karttojen tulkinnassa tapahtuvia erehdyksiä voidaan vähentää käyttämällä vain saman julkaisijan, esimerkiksi englantilaisten karttoja. Tämä ei kuitenkaan käytännön syistä ole aina mahdollista, koska karttoja joudutaan hankkimaan monista paikoista.

Viimeisenä ja ehkä eniten kustannuksiin vaikuttavana tekijänä kannattaa ennakolta suunnitella, mitä ja minkä mittakaavaisia karttoja miltäkin alueelta hankkii.

Merikarttojen projektioihin ei sen sijaan tarvitse kiinnittää huomiota. Normaaleista rannikkokartoista voi tarvittaessa ottaa suunnat ja avomerellä suunnan saa satelliittinavigaattorista ja laskimella.

Euroopan Atlantin rannikoiden valtioilla on lähes kaikilla erilaiset määritelmät veden korkeuden perustasosta (Chart Datum), jonka mukaan syvyydet on ilmoitettu merikartoissa. Perustasot ovat määritelmien mukaan yleensä lähellä alhaisinta mahdollista veden pintaa. Siten ei perustasojen eroilla, jotka lienevät vähemmän kuin puoli metriä, ole kovin suurta merkitystä veneilijöille.

Uusissa englantilaisissa merikartoissa perustaso on likimäärin sama kuin astronomisten tekijöiden aiheuttama alin mahdollinen tulvavuoksen alavesi (Lowest Astronomical Tides). Vanhoissa kartoissa saattaa vielä löytyä vanhan määritelmän mukainen, edellisestä poikkeava perustaso.

Vuoroveteen liittyvä terminologia on esitetty luvussa Vuorovesi.

Käytettäessä vanhoja ja uusia englantilaisia merikarttoja (ja varsinkin karttasarjoja) ja amerikkalaisia karttoja tulee olla tarkka kartan mittayksiköstä. Yhden kartan yksikkönä saattavat olla metrit, toisen sylet ja jalat ja kolmannen jalat ja jalan osat murtolukuna. Eurooppalaisten karttojen, mukaan lukien uudet englantilaiset kartat, syvyydet on merkitty metreissä.

Eri satamissa kartat, satamakirjat ja purjehdusoppaat on helpointa ostaa venetarvikeliikkeistä ja, jollei niissä ole kirjallisuutta myytävänä, osataan siellä parhaiten neuvoa lähin kauppa, josta tarvittavat kartat löytyvät.

Karttojen tulee kattaa aukottomasti koko purjehdittava reitti.

Koko Atlantin alueelta löytyy yksi karttalehti mittakaavassa 1:12.500.000, joka riittää paitsi Atlantille niin myös Biskajan lahdelle. Euroopan puoleisille rannikoille, Madeiran, Azoreiden ja Kanarian saarten alueille riittävät kartat, joiden mittakaava on noin 1:300.000.

Satamiin menoa varten voidaan hankkia karttoja mittakaavassa 1:50.000 - 100.000. Satamakarttojen osuutta ei ole syytä liioitella, koska monet satamakartoista voidaan korvata satamakirjoilla ja purjehdusoppailla. Matkan varrella on nimittäin useita kymmeniä satamia, joihin ei suunnitteluvaiheessa ole ajateltu poikettavan, mutta joissa monissa tulee käytyä aivan sattumalta sään tai sopivan aikataulun vuoksi.

Tässä kirjassa mainituilla alueilla vain Friisein saarten ja Bretagnen edustalla, Barbadoksen kaakkoispuolella, Grenadiineilla, Bahamasaarilla ja Bermudalla on laajoja karikkoja tai matalikkoja.

Karibianmeren alueelta on aiheellista hankkia Imrayn kustantamat kartat. Ne ovat virallisiakin karttoja käyttökelpoisemmat, koska niissä ei ole saaria jaettu eri karttalehdille. Ne on tehty nimittäin veneilijöiden tarpeiden mukaan ja niihin liittyvät myös opaskirjat.

Bahamasaarien karttasarja on syytä hankkia, jos purjehdus suuntautuu saarien sisäpuoliselle alueelle.

Bermudan saaristosta riittää yksi yleislehti mittakaavassa 1:60.000. Siellä oleva St George'sin tullaussatama löytyy hyvin purjehdusoppaiden perusteella. Saaren pääkaupunkiin Hamiltoniin ei ole tarpeellista purjehtia, koska sinne on St George'sista lyhyt matka maitsekin.

Euroopan rannikoiden satamista on lukuisia erilaisia kirjoja, joista voi valita käyttökelpoisimmat. Tällöin on syytä asettaa etusijalle kirjat, jotka kattavat järjestelmällisesti satamat koko aiotun purjehdusreitin varrelta. Näissä kirjoissa mainitaan usein satama-alueen karttalehtien numerot.

Purjehtijoiden almanakoissa on myös esitetty almanakan kattaman alueen veneilysatamat karttoineen, joilla myös tulee toimeen.

Karibianmeren ja Bahamasaarten alueen opaskirjat kertovat sanoin ja kuvin maamerkeistä ja lähestymislinjoista, joiden mukaan voi lähestyä ankkuripaikkoja. Näillä alueillahan ei ole varsinaisesti kovin paljoa venesatamia, marinoita vaan erilaisia ankkurointipaikkoja. Ankkurointipaikkoihin ajetaan monesti matalikkojen vieritse tai karikkoisten salmien läpi, eikä näitä kulkuväyliä ole kuvattu merikartan lehdillä.

Floridan itärannikosta on veneilijöitä varten olemassa kaiken kattava opaskirja. Kirjassa on muun hyödyllisen tiedon ohella merenpuoleisen rannikkoalueen ja koko rannikon mittaisen sisävesiväylän (Intracoastal Waterway) merikartat sekä tiedot kaikista alueen marinoista ja ankkurointipaikoista.

Atlantin saarten, Bermudan ja Azorien, satamatiedot löytyvät oppaasta 'The Atlantic Crossing Guide'.

Kokemuksen mukaan satamakirjat ja purjehdusoppaat ovat välttämättömiä molemmin puolin Atlanttia. Ilman jonkinlaista ohjekirjaa esimerkiksi Bahamasaarilla on käytännöllisesti katsoen täysin mahdotonta ulkopuolisen seikkailla.

Karttakaupoista saa myös maailman merialueita käsitteleviä tilastokarttoja. Näissä kuvataan kuukausittain esimerkiksi Atlantin alueella vallitsevat tuulet, hurrikaanien esiintymistiheys, aallokon korkeus, meriveden lämpötila ja jäävuorien mahdollinen esiintyminen. Näiden karttojen pohjalta on hyvä suunnitella purjehdusaikataulua. Niihin ei pidä kuitenkaan sokeasti luottaa, koska ne on laadittu ainoastaan tilastojen pohjalta.

Virallisia tilastokarttoja - lehti joka kuukautta varten - on yksinkertaista lukea. Virallisista kartoista on veneilijöitä varten tehty yksinkertaistettu karttasarja, joka vastaa hyvin tarkoitustaan.