26.07.1999

HUOMAUTUS LUKIJALLE

En ole saanut lääketieteellistä koulutusta vaan ainoastaan työni puolesta olen käynyt erilaisia ensiapukursseja. Silti tässä luvussa esitetyt kaikki asiat perustuvat tietoon, jonka pohja on omakohtainen kokemus, paikallislehden kirjoitus tai ensiapukursseilla esitetty opetus. Kaikkia kohtia ei pidä silti yleistää kaikkia purjehtijoita koskevaksi.

Purjehdittaessa pienellä miehityksellä on pidettävä huolta, ettei miehistö lopu kesken jo heti alkumatkasta. Näin voi käydä, jos vapaavahti myrskyisellä merellä ei ymmärrä käyttää aikaansa lepäämiseen. Toinen syy miehistön loppumiseen on merisairaus.

Kenenkään ei ole syytä peitellä, että on taipumus tulla merisairaaksi. Se on otettava tosiasiana, joka on hoidettavissa. Nykyisin ei tarvitse sairastaa matkapahoinvointia merellä; sairautta vastaan on sekä ilman reseptiä että lääkärin antamalla reseptillä saatavia lääkkeitä. Mikäli on aikaa, on tabletteja hyvä kokeilla ennen pitkälle purjehdukselle lähtöä, että tietää niiden haittavaikutukset, joista yleisimpiä ovat suun kuivuminen ja väsyttävä olo.

Itse laitan aina pitemmän maissaolon jälkeen korvan taakse scopodormlapun, joka pitää pahoinvoinnin muutaman päivän loitolla. Muutamassa päivässä olen tottunut tai sanotaan, että vatsa on tottunut keinumiseen, enkä sen koommin tarvitse lääkkeitä merisairautta vastaan. Scopodorm aiheuttaa jonkin verran suun kuivumista mutta ei väsymystä. Käsittääkseni ei haittaa, vaikka vaihtaa muutaman päivän välein uuden lapun korvan taakse koko purjehduksen ajaksi.

Matkapahoinvointilääkkeiden lisäksi on luonnollista, että jokaisella on omat henkilökohtaiset lääkkeensä mukanaan. Ilman muuta on selvää, että huumausaineita ei pidä veneessä olla. Jos lääkärin määräämissä henkilökohtaisissa lääkkeissä on huumausaineisiin vivahtavia aineita, olisi niistä oltava lääkärin antama selvitys mukana, sillä muuten voi tulla huolia paikallisten tullien kanssa.

Veneessä tulee edelleen olla yhteiskäyttöön tarkoitettuja lääkkeitä, lastoitus- ja sidontatarvikkeita, joista muistin helpottamiseksi lukuisissa eri lähteissä on saatavilla luetteloita. Veneessäkin on hyvä olla luettelo mukana olevista lääkeaineista. Lääkkeet ja sidontatarpeet löytyvät helposti ja tarpeen tullen riittävän nopeasti, kun ne on pakattu erillisiin läpinäkyviin muovipusseihin, joihin on selvästi merkitty niiden sisältö ja käyttötarkoitus.

Seuraavassa on yleisluettelo kaikkein tärkeimmistä tarvikkeista.

Joskus haava tai hankautuma tulee sellaiseen kohtaan, että se on vaikea sitoa tai side on muuten toiminnan tiellä. Tällaisiin tapauksiin voi käyttää geelivoidetta tai haavaspraytä, joka muodostaa haavan pinnalle kalvon.

Palovammoja varten, olkoon ne lieden, kuuman veden, juoksevan köyden tai auringon aiheuttamia, pitäisi veneessä olla steriilejä palovammasidelappuja.

Kaikenlaisia tulehduksia on trooppisilla alueilla vaikea torjua muilla lääkkeillä kuin antibiooteilla. Antibiootteja voi matkankin aikana ostaa lisää, koska niitä saa joissakin paikoissa ilman reseptiä.

Antibioottien käytöstä voi keskustella ennen lähtöä lääkärin kanssa, mutta merellä on ainoa apu oma apu. Purjehdus on tärkeää, mutta yhtä tärkeää on hengissä pysyminen.

Aralle iholle tulisi käyttää alussa aurinkovoidetta, jonka suojakerroin on riittävän korkea, ja huulirasvan käyttö pitäisi aloittaa ennen kuin huulet halkeavat.

Tilapäinen ripuli on helpompi kestää kuin muutaman päivän ummetus.

Aspiriini on jokaisen tuntema särkylääke, mutta sen teho on rajoitettua silloin kun todella tarvitaan särkylääkkeitä. Siksi on viisasta hankkia lääkärin reseptin alaisia särkylääkkeitä, joilla voidaan tulla toimeen esimerkiksi katkenneen käden kanssa viikko lähimpään satamaan.

Kuumelääkkeitä voi olla varalta mukana. Kuume liittyy aina johonkin vakavaan sairauteen, onko se sitten auringonpistos tai trooppinen tauti. Merellä lääkäreitä ei ole, joiden puoleen voisi kääntyä. Toisaalta merellä ei ole tartuntavaaraa, joten esimerkiksi influenssa on hyvin harvinainen.

Vetysuperoksidilla tai vastaavalla saadaan haavat puhdistettua, etteivät ne rupea heti märkimään.

Lopuksi olisi sitten vain tuudittauduttava siihen uskoon, ettei purjehduksella koskaan tule hammassärkyä eikä umpisuolen tulehdusta.

Tropiikin alueilla mahdollisuus saada erilaisia myrkytyksiä on suurempi kuin kylmillä merialueilla.

Ruokamyrkytykset välttää parhaiten merellä käyttämällä säilykkeitä ja kuumentamalla ruoan riittävästi, keittämällä juomaveden ja syömällä ainoastaan tunnistettuja kaloja. Satamissa oltaessa ei kannata käydä syömässä aivan alkeellisimmissa ruokaloissa (niistä saa kyllä parhaimmat kotiruoat). - Tosin ensiluokkaisessakin ravintolassa voi saada ruokamyrkytyksen.

Purjehdusoppaissa neuvotaan hakeutumaan välittömästi lääkärin hoitoon, mikäli trooppisilla alueilla purjehtijaan iskee jokin tuntematon sairaus.

Tropiikin myrkyllisistä tai muuten haitallisista kaloista on kirjoja, joiden ohjeita olisi hyvä noudattaa. Moniin korallialueiden kaloihin kasautuu koralleista myrkkyä, joka kulkee nimellä 'ciguatera poison'. Ohjeissa suositellaan, ettei näillä alueilla pidä syödä jatkuvasti suurikokoisia kaloja.

Jotkut kalat ovat myrkyllisiä muuten vain. Jotkut purevat, joissakin on loisia ja jotkut ovat vaarallisia koskettaa.

Alueilla, joilla haita esiintyy (esimerkiksi Bahamasaarten matalikot), ei saa mennä veteen, jos on avohaavoja. Hait haistavat veren ja käyvät herkästi kiinni. - Keihäskalastuksen aikana ei aina voi olla varma, kuka sen saaliin syö, jollei saa tuotua saalista heti veden yläpuolelle.

Floridan ja Bermudan vesillä ajelehtii meren pinnalla (pinnan päällä) meduusapolyyppeja, rakkomaneetteja (Physalia physalis), jotka tunnetaan paremmin nimellä Portugalilainen sotalaivuri, 'Portuguese man-of-war'. Tämä meduusa on sateenkaaren väreissä läpikuultava, kaunis eläin, jolla on veden alla pitkät rihmat. Rihmoissa on polttiaiselimet, jotka aiheuttavat viikkoja kestävän sairauden. Uimarannoilla varoitetaan vakavasti tästä meduusasta.

Sotalaivurin 'serkkuja', purjemaneetteja (Velella spirans), ajelehtii lämpimillä, tyynillä merialueilla yli Atlantin. Niillä on myös polttiaisrihmat, jotka lienevät yhtä vaarallisia kuin laivurin rihmat.

Purjehtijan korkea ikä tai monet pitkäaikaiset sairaudet eivät ole este lähteä purjehdusmatkalle. Asianomainen itse tuntee hyvin tilanteen ja voi keskustella asiasta lääkärin kanssa. Jos hän kotioloissa esimerkiksi lääkityksellä tulee toimeen, ei merellä purjehtiminen ole sen ihmeellisempää.

Olen tavannut seitsemääkymmentä ikävuotta lähenteleviä pariskuntia kaksin matkalla Atlantilla tai vene miehitettynä sydänkohtauksen saaneilla. Mieliala ja elämän asenteet määräävät tärkeysjärjestyksen. - Olen itsekin aloittanut avomeripurjehdukset vasta viidenkymmenen viiden ikävuoden jälkeen.

Suurissakin veneissä joudutaan tinkimään henkilökohtaisesta hygieniasta ja intimiteetistä. Makeaa vettä veneessä ei pitkän purjehdusmatkan aikana ole käytettävissä niin paljon kuin sitä normaalisti on totuttu käyttämään.

Useassa etelän satamassa ei tilanne ole sen parempi. Saniteettitilat joudutaan jakamaan lukuisien venekuntien kesken, eikä niiden siistinä pitäminen ole paikkakuntalaisten käsityksen mukaan päällimmäisin asia.

Veden jakelu ei aina ole kunnossa, jolloin venekansa joutuu tekemään omia sovellutuksiaan veden saamiseksi. Näin ollen ei ole syytä hämmästellä, jos miesten puolella viereiselle pesualtaalle lyöttäytyy ranskatar korjaamaan meikkiään. Oma opetteleminen on myös 'ranskalaisen' vessan käytössä, jossa pytyn sijasta on vain jalan kuvat lattialla. - Kaikkeen tottuu.

Merellä on makean veden asemesta käytettävissä yksinomaan merivettä puhdistautumiseen. Niin kauan kun vene purjehtii lämpimillä vesialueilla, ei siitä ole erittäin suurta haittaa. Meriveden ollessa lämmin siinä voi hyvin käydä uimassa ja muutenkin on helpompi puhdistautua kuin kylmillä alueilla.

Matkaa varten tarvitaan muutamia eri vaatekertoja, koska alku- ja loppumatkalla on kylmää ja etelässä taas lämmintä. Lämpimät satamavaatteet pitäisi olla rypistymättömät ja monikäyttöiset - niitä voi joskus etelässäkin tarvita korvaamaan 'ilta-asun'. Kun vaatteet joutuvat olemaan monta kuukautta kaapissa, tulee niitä silloin tällöin tuulettaa, muuten ne homehtuvat.

Sadevaatteita tarvitaan koko matkan ajan. Kaksiosainen sadepuku on parempi kuin haalari, sillä se ei ole liian tiivis ja lämpimillä alueilla voi pitää erikseen vain takkia. Kumisaappaita ei tarvita, mutta kenkien pitäisi olla sellaiset, jotka eivät mene pilalle kastuessaan. Kengät on mm. monin paikoin jollalla rantauduttaessa varminta pitää jalassa. Karibianmerellä ei juuri tarvita sukkia.

Lämpimillä alueilla vaatetuksen tarve on vähäinen, siellä riittää shortsit ja T-paita, ja näin ollen vaatteiden pitäminen puhtaana ja kuivana on helpompaa kuin alueilla, jossa sataa ja on kylmää. Merivedessä kastuneet vaatteet kuivuvat auringon paahteessa, mutta kuivunut suolainen vaate vetää illan viiletessä kosteuden itseensä ja vaate tuntuu märältä.

Tropiikin purjehtijoiden asut ovat väriltään yleensä vaaleita, vaikka niiden siistinä pitäminen onkin vaikeampaa kuin tummien. Atlantin ylityksen aikana vaatteiden peseminen merellä on käytännössä lähes mahdotonta, koska makeaa vettä pitää säästää. Länsituulten alueella sen sijaan purjehtijat muistuttavat sitä enemmän 'farkkukansaa' mitä kylmempää ilma on.

Viikkoja kestävällä matkalla trooppisilla alueilla ovat lakanat ja peitteet parhaat vuodevaatteet. Kun ilma käy tarpeeksi lämpimäksi voi peitteen heittää pois. Makuupussi on veneessä tukala (eikä sitä voi käyttää ollenkaan tyynellä, helteisellä ilmalla).

Pikkupyykin voi pestä käsin satamissa tai merellä. Suuremmat pyykit on kätevä pestä itsepalvelupesuloissa, joita löytyy usein satamien lähistöiltä.