4 VIRALLISET ASIAT JA VALUUTAT
päivitetty 27.04.2004

KANSAINVÄLINEN HUVIVENEEN KULJETTAJAN PÄTEVYYSKIRJA

Joidenkin valtioiden alueella purjehtijalta vaaditaan huviveneen kuljettajan pätevyyskirja. Venevuokraamoita ja aikoinaan Saimaan kanavaa lukuunottamatta en ole kuullut, että kukaan olisi muualla kuljettajankirjaa kysynyt. Silti huviveneen kuljettajan pätevyyskirja on syytä hankkia, ettei tuota itselle turhia hankaluuksia.

Riittää, että yhdellä miehistön jäsenellä, aluksen päälliköllä, on kansainvälinen huviveneen kuljettajan pätevyyskirjakirja. Kuljettajan pätevyyskirja anotaan Merenkulkulaitoksen Meriturvallisuustoimiston alueelliselta tarkastusyksiköltä. Vapaamuotoisen hakemuksen (hakijan nimi, osoite, syntymäaika, -paikka ja haetaanko kirjaa mootttori- ja/tai purjevenettä varten) lisäksi tarvitaan liitteet:

- kopio voimassa olevasta ajokortista tai ajokortin saamiseksi vaadittavasta lääkärintodistuksesta
- Suomen Navigaatioliiton Rannikkolaivurin tutkinto tai muutodistus osaamisesta (v. 1983 kesäkuun jälkeen hankittu)
- SPR:n EA 1 tai vastaava (max 3 v vanha)
- veneilytaitotodistus käytännön taidoista moottori- ja/tai purjeveneellä
- hakijan passivalokuva

Tarkemmat viralliset tiedot löytyvät netistä www.fma.fi valitsemalla: vapaa-aikaan/veneily/kuljettajan kirja

Mitä etelämmäksi ja lännemmäksi purjehditaan, sitä useammin viranomaiset haluavat nähdä veneen alustodistuksen. Tällaiseksi käy viranomaisen antama kansainvälinen huvivenetodistus. Vuosia sitten riitti ja mahdollisesti vieläkin purjehdusseuran alustodistus.

Kansainvälinen huvivenetodistus haetaan Merenkulkulaitoksen Meriturvallisuustoimiston alueelliselta tarkastusyksiköltä. Vapaamuotoisen hakemuksen lisäksi tarvitaan asiakirjat:

- venetodistus (SVeL:n tai SPL:n) jossa on katsastusmerkintä kyseiseltä kalenterivuodelta, tai
- voimassa oleva katsastustodistus

Tarkemmat viralliset tiedot löytyvät netistä www.fma.fi valitsemalla: vapaa-aikaan/veneily/huvivenetodistus

Meri-VHF-radiopuhelinliikennettä varten tarvitsee veneessä ainakin yhdellä miehistön jäsenellä olla rajoitettu radiopuhelimenhoitajan todistus. Todistuksen hakemista varten tarvittavan tietouden hakija saa yksinkertaisimmin eri järjestöjen järjestämillä kursseilla.

Meri-HF-radiopuhelinliikennettä varten tulee käyttäjällä olla rajoitettu radiopuhelimenhoitajan todistus, jota ei ole edelleen rajoitettu VHF-radiopuhelinliikenteeseen. Todistukseen ei tarvita sähkötyksen hallintaa.

Todistukset myöntää telehallintokeskus.

Meri-VHF-radiopuhelimen tulee olla tyyppihyväksytty, ja se tarvitsee käyttöluvan tunnuksineen. Puhelimen voi itse asentaa veneeseen.

HF-radiopuhelimen asennukseen ei tarvita myöskään viranomaista. Asennus on kuitenkin annettava alan asiantuntijan tehtäväksi. Puhelimen toiminta vaatii kunnollisen maadoituksen ja antennin.

HF-puhelin, jonka tulee olla tyyppihyväksytty, tarvitsee myös käyttöluvan tunnuksineen, jolloin puhelimella voi ottaa yhteyden myös puhelinverkkoon.

Käytössä olevat HF-radiopuhelimet sisältävät yleensä myös MF-taajuudet.

Luvat tunnuksineen saa telehallintokeskukselta. Kansallisen tunnuksen ohella on annettava maan tunnus, kun VHF-puhelimella ulkomailta soitetaan esimerkiksi Suomeen. Suomalaisten alusten tunnus on 'SF 01', joka ei välttämättä ilmene käyttöluvassa.

Jokaisella miehistön jäsenellä on oltava mukana passi, joka on voimassa koko purjehdusmatkan ajan.

Suomalaisen purjehtijan ei ennen lähtöä tarvitse hankkia mitään viisumia, jos matka käy tämän kirjan esittämällä tavalla. Kap Verdellä, jossa viisumia on vielä tarvittu, saa viisumin paikan päällä.

Matkan suuntautuessa Suomesta Schengenin sopimukseen kuulumattomiin maihin on merivartiostolle käytävä tekemässä lähtö- ja palatessa tuloilmoitus. Jos väylän varrella ei ole merivartioasemaa, passin tarkastus tehdään satamassa, joita ovat Kaskinen, Kemi, Maarianhamina, Nuijamaa, Pietarsaari, Pori, Rauma ja Uusikaupunki.

Schengenin sopimus astui voimaan maaliskuussa 2001. Schengenin sopimukseen kuuluvien Itämeren maiden (Suomi, Ruotsi, Tanska ja Saksa) välisessä liikenteessä huvialukset voivat poistua maasta ja tulla maahan muualtakin kuin passintarkastuspaikan kautta. Suomen aluevesirajojen ulkorajan ylityksessä on kuitenkin aina käytettävä virallista kulkuväylää. (HS 1.7.01)

Itämeren ulkopuolella, koskien myös Schengenin sopimukseenn kuuluvia maita, lienee edelleen voimassa virallinen ohje, että purjehduksen suuntautuessa merelle on aina käytävä tekemässä viranomaiselle lähtö- ja tuloilmoitus.

Ensimmäisessä Portugalin satamassa sai aikoinaan mm. tullauskirjan, johon piti hakea jokaisessa Portugalin satamassa tullin merkintä. Tällöin pääsi vähemmillä muodollisuuksilla (mikäli uusi järjestelmä on mennyt kaikkien tullauspisteiden tietoon). Nykyisin tämäkin menetelmä lienee entisestään helpottunut.

Mikäli vene viipyy vuodessa yhteensä yli kuusi kuukautta EU-tullirajojen sisäpuolella, joudutaan 1.1.1993 voimaan astuneen direktiivin mukaan veneestä maksamaan tulli ja arvonlisävero, jollei veroa jossakin EU-maassa ole aikaisemmin maksettu tai veneen valmistusvuosi ei ole 1988 vanhempi. Suomessa on varminta hakea viranomaiselta todistus, että vero on maksettu, niin ei joudu turhiin vaikeuksiin.

Niiden maiden tullausmuodollisuudet, joista ei ole mainintaa purjehtijoiden almanakoissa, selviävät aina parhaiten paikan päällä.

Atlantin toisella puolella muodollisuudet ovat byrokraattisempia kuin Manner-Euroopassa. Siellä saa täyttää erilaisia lomakkeita useaan kertaan. Myös maasta lähtiessä on lomakkeita täytettävä. Mm. Yhdysvalloissa edellytetään, että lähtöilmoitus edellisestä paikasta esitetään maahan saavuttaessa. Tullauksen yhteydessä ei yleensä peritä mitään korvausta tai korvaus on nimellinen. Poikkeuksen tekevät Atlantin länsipuolella britit ja niiden entiset siirtomaat, jotka perivät tullauksen yhteydessä kohtalaisen suuren sisäänkirjoittautumismaksun, sekä amerikkalaiset, jotka edellisen lisäksi perivät maksun myös veneen poistuessa maasta. Jos tullaus tapahtuu virka-ajan ulkopuolella, voidaan tällöin joutua suorittamaan erillinen maksu.

Joissakin paikoin pääsee vähemmällä vaivalla, jos aluksen päällikön ja miehistön jäsenien henkilötiedot on kirjoitettu valmiiksi paperille (nimi, syntymäaika ja -paikka, kansallisuus, passin antopaikka ja numero). Samassa paperissa on hyvä olla myös tiedot aluksesta sekä lähtö- ja määräsatamasta. Tällaisen paperin kopioita voi jo lähtiessä varata mukaan. Matkalla tarvitsee veneen päällikön vain täydentää ja allekirjoittaa kopiot.

Viranomaisten kanssa asioitaessa on oltava asiallisesti pukeutunut - myös trooppisissa maissa.

Mikäli matkan aikana veneen miehistö vaihtuu, on syytä varautua hankaluuksiin joillakin saarilla Atlantin länsipuolella, Bermuda mukaan lukien.

Paikkakunnalle muilla kulkuneuvoilla kuin veneellä saapuvalla tulee olla paluulippu taskussa tai muuten on jollain tavoin pystyttävä osoittamaan, että on tarkoitus poistua paikkakunnalta veneellä. Tällaiseksi todistukseksi riittänee, jos veneen päällikkö veneen asiakirjojen ja tullauspapereiden kanssa on asianomaista vastassa ja saa viranomaiset vakuuttumaan venekuljetuksesta merkitsemällä saapujan miehistön jäseneksi.

Edelliseen liittyen veneen päällikkö on myös vastuussa veneen mukana saapuvista miehistön jäsenistä. Mikäli joku miehistön jäsenistä jää pois veneestä, eikä hänellä ole varaa matkalippuun, on veneen päällikön hankittava lippu.

Venevakuutus ei ole yleensä pakollinen. Jotkut valtiot vaativat vakuutuksen, joka kattaa kolmannelle osapuolelle aiheutuneen vahingon. Vakuutus kannattaa silti ottaa jo oman itsensä kannalta. Nykyisin vakuutusehdoin eivät maksut kasva aivan kohtuuttomiksi, vaikka purjehdusmatka suuntautuukin Atlantin yli.

Pääkassassa pitäisi olla jotain arvostettua valuuttaa, esimerkiksi Yhdysvaltain dollareita, joita tarvitaan ja joilla yksistään tulee toimeen Atlantin toisella puolen. Dollari on myös käyttökelpoinen valuutta vararahastona.

Euroopan maita varten tarvitaan euroja, että saavuttaessa illalla tai viikonloppuna uuteen satamaan voidaan heti maksaa satamamaksu ja tarvittaessa täydentää ruokavarasto käteisellä. Useimmiten ei enempää satamassa tarvitakaan. Tärkein valuutat euron lisäksi on ehkä Englannin punta.

Englannin kanaalin saarilla on oma rahansa, joka ei kelpaa muualla. Siellä voi kuitenkin käyttää Englannin puntia yhtäläisesti maksuvälineenä saarten omien puntien ohella.

Visa on yleisin luottokortti. Se kelpaa maksuvälineenä lähes kaikkialla. Saksassakin Visan käyttökelpoisuutta on lisätty. Visalla saa pankeista melkein kaikilla paikkakunnilla myös käteistä rahaa.

Polttoaineet ja satamamaksut on lähes poikkeuksetta maksettava käteisellä. - Polttoaineen tankkauspisteissä saa varautua, ettei siellä ole mahdollisesti pienveneisiin sopivaa tankkaussuutinta.

Karibianmeren puolella lähes jokaisella saarella on oma valuuttansa. Siellä kelpaa kuitenkin kaikkialla pikkuostoksiakin tehtäessä maksuvälineeksi Yhdysvaltain dollari kolikkoineen. Siksi olisi osa dollareista oltava mielellään pikkuseteleinä. Saarilta lähdettäessä on huomattava, että vaihtorahana saatu paikallinen valuutta kelpaa huonosti - jos ollenkaan - naapurisaarella. Huomattavaa on, että Ranskaan ja Hollantiin kuuluvilla Karibianmeren saarilla on käytössä euro.

15.06.1999

Tässä luvussa esitän Atlantilla vallitsevan sään, siihen vaikuttavat tekijät, tuulet ja merivirrat sellaisina kuin olen ne vuosien varrella kirjoista ja käytännön kokemuksista oppinut.

Kaikki alkaa auringosta.

Aurinko kiertää näennäisesti maata ja viipyy radallaan puoli vuotta päiväntasaajan pohjoispuolella ja toisen puolen vuotta eteläpuolella.

Maahan kohdistuu auringon säteily, joka lämmittää maan pintaa. Lämpömäärä on sitä suurempi mitä kohtisuorempaan auringon säteet tulevat ja mitä lyhyemmän matkan ne ilmakehän läpi joutuvat kulkemaan. Maan pinta saa siten eniten auringon lämpöä aina sillä leveysasteella, jonka korkeudella aurinko kulloinkin kiertää.

Kun aurinko lämmittää alapuolella olevaa merta ja sen mukana ilmaa, nousee ilma ylöspäin ja tilalle virtaa sekä pohjoisesta että etelästä kylmempää ilmaa.

Maapallon pyöriminen aiheuttaa sen, että kaikki vapaa liike, joka tapahtuu pitkin maapallon pintaa - esimerkiksi ilman virtaus - kääntyy pohjoisella pallonpuoliskolla oikealle ja eteläisellä puoliskolla vasemmalle.

Tarkastellaan pohjoista pallonpuoliskoa (eteläisellä tapahtuvat samat asiat peilikuvana).

Edellä mainittu pohjoisesta tuleva ilman virtaus kääntyy siis oikealle ensin koillistuuleksi ja sitten itätuuleksi.

Kun virtauksen suunnasta johtuen nousevan ilman tilalle ei tule välittömästi uutta ilmaa, pienenee auringon alapuoleisella alueella ilman paine - syntyy matalapaineen vyöhyke, päiväntasaajan matala ('Doldrum').

Jos maata peittäisi kauttaaltaan tasainen vesikerros, eivätkä mantereet sotkisi sääkuvioita, tällainen matalan vyöhyke siihen liittyvine tuulineen kiertäisi periaatteessa katkeamattomana nauhana ympäri maapallon.

Auringon alla ilman noustessa ja samalla jäähtyessä nousevan ilman suhteellinen kosteus kasvaa ja vesi tulee sateena alas.

Ylhäällä nouseva ilma purkautuu pohjoiseen (ja etelään), ilma jäähtyy edelleen ja painuu sitten alaspäin kuivana. Tälle alueelle syntyy korkean paineen vyöhyke. Korkean alueelta ilma leviää maan pinnalla sekä pohjoiseen että etelään päin. Etelään suuntautunut ilma virtaa takaisin aurinkoa kohti, ensin suoraan etelään ja kääntyen sitten oikealle kohti länttä koillistuuleksi - ympyrä on sulkeutunut.

Tällä tavoin auringon pohjoispuolelle (ja eteläpuolelle) syntyy verraten vakaa tuulialue, jota pohjoisella pallonpuoliskolla kutsutaan koillispasaatiksi.

Se osa alas painuvaa ilmaa, joka maan pinnalla ensin kääntyy pohjoiseen päin, kääntyy sitä enemmän kohti itää mitä pohjoisemmaksi virtaus jatkuu, ja näin syntyy länsituulten alue.

Länsituulten alueella eivät tuulet ole läheskään yhtä vakaita kuin pasaatituulten alueella siksi, että ilman virtaukset sotkee kahdenlaisen ilmamassan raja (josta lisää tuonnempana).

Atlantilla auringon pohjoispuolella oleva korkea - vanhan ja uuden mantereen välissä - tunnetaan nimellä Azorien eli tarkemmin sanottuna Bermudan-Azorien korkea. (Tyynellä merellä on vastaava korkea.) Mantereilla on samoilla leveysasteilla matalat.

Näistä merellä olevista korkeista ja mantereiden matalista johtuen ovat pintatuulet niiden välissä joko pohjoisia tai eteläisiä. Tuulihan puhaltaa korkeapaineen alueen ympäri myötäpäivään ja matalan ympäri vastapäivään.

Edellä todettiin, että vuoden mittaan aurinko siirtyy pohjoisille leveysasteille ja sieltä takaisin eteläisille leveysasteille jne. Näin siirtyy myös länsituulten alue, Bermudan-Azorien korkea ja koillispasaatien alue pohjois-eteläsuunnassa auringon mukana. Tämä siirtymä leveysasteissa lukien ei ole niin suuri kuin auringon siirtymä, ja se seuraa aurinkoa jonkin verran jäljessä mutta kuitenkin.

Luonnollista on, että mitä keskempänä Azorien korkeaa ollaan sitä epävakaisempia ovat myös tuulet. Ajoittain on tyyniä jaksoja, ja väliin tuulee kovaa, jolloin tuulet voivat olla mistä suunnasta tahansa. Tämän johdosta näitä leveyspiirejä kutsutaan 'hepoasteiksi' ('Horse Latitudes').

Länsituulten tuntumassa on kahden ilmamassan raja. Rajan eteläpuolella on lämmin subtrooppinen massa ja pohjoispuolella kylmä polaarimassa. Rajan polaarimassan puolella valitsee itätuulten alue.

Kun jostain pienestä häiriöstä, esimerkiksi eri suuntiin puhaltavien tuulien vaikutuksesta, tulee mutka lämpimän ja kylmän ilmamassan rajalle, tasapaino häiriytyy. Ilma nousee ylöspäin ja ympäriltä pyrkii ilmaa virtaamaan tilalle. Virtaava ilma kääntyy oikealle ja kiertyy sitten tämän häiriöalueen ympäri vastapäivään. Häiriöalueeseen syntyy tuulen johdosta matalapaineen alue.

Aluksi tämä häiriö ja sen ympärillä oleva tuulialue on pieni. Matala syvenee ja tuuli kiihtyy. Matalan keskus ajautuu massojen mukana itään päin. Tuulialue laajenee ja ilmamassojen rajalla oleva mutka suurenee.

Mutkan toinen siipi, jonka takana on kylmä polaarimassa, kulkee nopeammin eteenpäin kuin mutkan toinen siipi, jonka takana on lämpimämpi ilmamassa. Näitä mutkan osia nimitetään kylmäksi ja lämpimäksi rintamaksi sen mukaan, minkälainen massa niiden takana tulee. Nämä rintamat saavuttavat sitten myöhemmin joko merellä tai Eurooppaan tultuaan toisensa, matala alkaa täyttyä ja tuuli heikkenee.

Jos vertaa matalaa ja sen vierellä olevaa korkeaa, tuulet ovat aina kovemmat, mitä lähempänä matalan keskustaa ollaan. Merellä tällaisen matalan ympärillä tuuli saattaa hyvinkin nousta yli 30 m/s. Matalan keskustassa - sen silmässä -vallitsee rajoitettu tyyni alue.

Tällaisia matalia muodostuu massojen rajalla jatkuvasti uusia. Matalat kulkevat kohti itää noin 10 solmun nopeudella. Purjehdittaessa Azorien korkean pohjoispuolitse itään päin matalia kulkee veneen ohi noin neljän vuorokauden välein siten, että tuuli on kovaa kolme vuorokautta ja sitten on noin vuorokauden mittainen lähes tyyni jakso.

Jokin paikallinen häiriö saattaa synnyttää matalan myös kaukana ilmamassojen raja-alueilta etelässä trooppisilla merialueilla. Nämä matalat aiheuttavat voimakkaan tuulen, trooppisen syklonin.

Myrsky, jossa tuulen voimakkuus ylittää 33 m/s eli 12 beaufortin rajan, on englanninkielisissä maissa nimeltään 'hurricane'. Varsinaisesti hurrikaaneilla ymmärretään Atlantin trooppisien merialueiden hirmumyrskyjä. (Tyynellä merellä vastaavan myrskyn nimitys on taifuuni.) Myrskytuulen yltyminen hurrikaaniksi edellyttää muiden tekijöiden ohella lämmintä merialuetta, jossa veden lämpötila on yli 28 astetta.

Hurrikaanien esiintyminen riippuu hyvin paljon vuodenajasta. Pohjoisen pallonpuoliskon syksyn aikana eteläisten merialueiden veden lämpötila laskee joulukuuhun mennessä niin paljon, etteivät hurrikaanit enää sen jälkeen jaksa kehittyä. Keväällä taas toukokuun loppuun mennessä vedet ovat lämmenneet niin paljon, että hurrikaanikausi alkaa.

Hurrikaani saa alkunsa eteläisillä merialueilla jostain pienestä häiriöstä läheltä päiväntasaajaa, josta se sitten kulkeutuu kohti Karibianmeren saaria vahvistuen niin kauan, kun se on meren päällä. Se saa nimittäin lisäenergiaa lämpimästä merivedestä. Hurrikaani voi alkaa jo niinkin kaukaa kuin Afrikan rannikon läheisyydestä.

Hurrikaanin laajentuessa sen sisälle saattaa syntyä pienempiä paikallisia sykloneja, joissa tuulen nopeus kiihtyy edelleen. Näiden syklonien englanninkielinen nimitys on 'tornado'.

Pari vuosikymmentä hurrikaanit ovat olleet suhteellisen säyseitä, mutta nyt on ennustettu hurrikaanien voiman vahvistuvan entisiin lukemiinsa. Tämä johtuu amerikkalaisten tutkimusten mukaan Afrikan säätilan jaksottumisista. Hurrikaanien vahvistumisesta antoi merkkejä syksyllä -89 Hugo, joka Karibianmerellä tuhosi noin 600 venettä.

Kesällä ja syksyllä voi Karibian merialueilla aina Bermudan saarille asti nähdä lukuisia trooppisia sykloneja, joista useimmat sitten kuolevat ja vain harvat kehittyvät hurrikaaneiksi.

Hurrikaanin kulkusuunta kaartuu aina oikealle. Siten hurrikaani, jonka suunta on aluksi länteen, nousee Karibian alueella luoteeseen ja edelleen pohjoisen kautta kaakkoon. Alla olevan meriveden lämpötilan laskiessa hurrikaani heikkenee hiljalleen, mutta sen vaikutus myrskynä saattaa ulottua niinkin kauas kuin Suomeen asti.

Purjehdittaessa siten, että tuuli käy oikealta sivulta, on veneen kulkusuunta matalan keskuksesta poispäin. Matala voi silti saavuttaa veneen, jos vene kulkee matalan keskuksen kulkusuuntaan. Siten hurrikaanin kulkusuuntaan nähden ensimmäinen neljännes oikealle päin on vaarallisin vesialue, jolta veneen tulisi kiireimmiten pyrkiä pois.

Kun tuuli käy suoraan veneen vasemmalta puolelta, purjehditaan aina kohti matalan keskustaa.

Satamissa ja marinoissa saa säätiedot ja muutaman päivän ennusteet yleensä satamakapteenin toimistosta.

Säätietojen hankkimiseen on myös yksinkertainen tapa ostaa rannikolla ilmestyvä päivälehti, jossa on sääkartta. Kuva on aina parempi kuin vieraskielinen teksti, jota ei mahdollisesti täysin ymmärrä.

Euroopan Atlantin puoleisella rannikolla aina Espanjan rannikolle asti radion säälähetykset kuuluvat parhaiten BBC:n taajuudella. BBC:n ja muiden Euroopan rannikon yleisradioiden ja radioasemien merisäälähetysten lähetysajat ja -taajuudet löytyvät purjehtijoiden almanakkojen sääsivuilta.

Atlantilla saa säätiedot HF-taajuuksilla selväkielisenä ja morsetuksella sekä HF/LF-taajuuksilla faksilla (Weatherfax). Viimeksi mainitulla saadaan säätiedot, esimerkiksi sääkartat, piirturilla suoraan A4-arkin levyisenä kuvana paperille. Taajuudet ja lähetysajat on esitetty esimerkiksi kirjassa 'Admiralty List of Radio Signals, Vol 3'.

Sääkartassa tuulen suunta ja voimakkuus on kuvattu nuolilla, jonka 'sulassa' pitkät viivat merkitsevät kymmentä solmua ja lyhyet viittä solmua, kolmiot merkitsevät viittäkymmentä solmua. Matalapaineen keskus on kartassa aina alueella, jonka tuulet kiertävät vastapäivään. Luettavien sääkarttojen vastaanottaminen merellä faksilla riippuu hyvin paljon 'radiokelistä'.

Sääfaksi ei ole välttämätön Atlantin purjehduksella.

Pohjanmereltä alkaen on eurooppalaisten säälähetysten tuulilukemat beauforteissa ja puheessa käytetään yleisesti 'force' beaufortin asemesta. Amerikan puolelta tulevissa säälähetyksissä tuuli ilmoitetaan taas solmuissa. - Myrskyä pienemmillä tuuliarvoilla voi soveltaa nyrkkisääntöä, että tuuli metreinä sekunnissa on lukuarvoltaan noin kaksi kertaa beaufort-arvo ja puolet solmuarvosta.

Purjehtijoiden almanakkojen sääsivuilla esitetään beaufort-asteikkoa vastaavat tuulen nopeudet m/s:nä ja solmuina sekä tuulten englanninkieliset nimitykset.

Säälähetyksissä mainitaan tuulitietojen ohella Atlantilla olevien matalan keskuksien sijainti ja kulkusuunta.

Sähkötettyjen säälähetysten vastaanotto laajentaa edelleen mahdollisuuksia säätietojen saantiin. Ensinnäkin keskellä Atlanttia sähkötys tulee paremmin läpi, ja toiseksi paperille kirjoitettuna ovat portugalin- ja ranskankielisetkin säälähetykset riittävän ymmärrettäviä.

Valtamerien merivirrat on erotettava vuorovesivirtakäsitteestä. Englannin kielessä nämä virrat erotetaan käyttämällä erilaisia virtaa ilmaisevia termejä. 'Current' on meteorologisista syistä aiheutunut (meri)virta (poikkeuksena 'Golf Stream'), 'stream' tarkoittaa vuorovesivirtaa ja 'flow' on näiden virtauksien resultanttivirta.

Aallot eivät kuljeta vettä eteenpäin, vaan tuuli. Kun pysyvät tuulet ovat puhaltaneet merialueilla vuodesta toiseen läpi vuosisatojen, ovat ne saaneet aikaan merivirtoja.

Pohjois-Atlantilla ja Jäämerellä vesimassat pyörivät kahdeksikon muotoista rataa. Pasaatituulten alueella on pohjoinen päiväntasaajan virta, joka vie vettä länteen päin. Tämän jatkoa on Amerikan rannikolla lämmin Golfvirta pohjoiseen päin ja Atlantin virta lähes suoraan Norjan rannikolle. Jäämerellä vesi kiertää itäisenä virtana ympäri Jäämeren työntyen Amerikan mantereen ja Grönlannin väliin. Siellä kylmä Labradorin virta tulee takaisin Atlantille. Siitä voi osa kääntyä Atlantin virran mukana takaisin uuteen Jäämeren kierrokseen, mutta osa painuu Atlantin virran alitse kohti Espanjan rannikkoa jatkaen Kanarian virtana päiväntasaajalle.

Merivirtojen keskimääräiseksi nopeudeksi voidaan laskea 1/2 solmua. Virran nopeus kasvaa aina salmissa ja rannikon tuntumassa. Golfvirran nopeus Floridan salmessa onkin paikoitellen yli 6 solmua, mikä on syytä ottaa huomioon siellä päin purjehdittaessa.

Merivirtojen suunnista ja nopeuksista on julkaistu tilastokarttoja. Niistä on kerrottu lähemmin luvussa Merikartat.