JUOMAVESI (Laivuri 2/96)
päivitetty 26.08.04

Tämän artikkelin tiedot perustuvat kokemuksiini, joita olen saanut usean viikon mittaisilla purjehduksilla sekä viikkojen oleskeluilla alueilla, joissa juomakelpoista vettä on ollut saatavissa vain pullotettuna ja säiliöihinkin tankatun makean veden hinta on paikoin ollut yli markan litra. Kokemusta olen saanut myös neljän vuosikymmenen aikana mökkeilystä saaressa ilman kaivoa, sähköä tai juomaveden valmistuslaitteita.

Käytän tässä artikkelissa termiä ruokavesi vedestä, jota tarvitsee kiehauttaa, ennenkuin sitä voidaan käyttää ruoanlaittoon tai juomiseen ilman terveydellisiä haittoja. Juomavedellä tarkoitan taas vettä, jota sellaisenaan voidaan juoda ilman erillisiä toimenpiteitä. Kaikki muut makeat vedet ovatkin sitten talousvesiä, jotka monessa tapauksessa voidaan korvata esimerkiksi merivedellä.

Purjehdusmatkojen suunnittelun tärkeimpiä aiheita on, miten paljon ruokavettä välttämättä tarvitaan matkan ajaksi. Sitten on ratkaistava, miten vesimäärä saadaan mahtumaan mukaan niin painon kuin tilankin puolesta. Erillinen kysymys on, miten vettä voidaan matkan aikana saada lisää.

Suomessa kotitalouksien veden kulutuksen kerrottiin muutama vuosi sitten olevan keskimäärin 155 litraa/henkilö/vuorokausi.

Purjehdusoppaiden mukaan on varattava 2,5 litraa ruokavettä henkilöä kohti vuorokaudessa. Heikki Ervi kertoi heidän selviytyneensä purjehdusmatkallaan maapallon ympäri pitkät parin kuukaudenkin mittaiset etapit puolentoista litran vesiannoksella päivää kohti. Pelastuslauttojen ohjeissa kerrotaan taas hätätilassa puoli litraa riittävän (tarkoittanee lyhytaikaista oloa lautalla ennen avun saapumista). Välttämättömän veden määrään vaikuttavat oleellisesti purjehdusolosuhteet. Lämpimillä alueilla, esimerkiksi Atlantilla pasaatituulentietä länteen päin purjehdittaessa, on veden tarve luonnollisesti suurempi kuin viileämmällä paluumatkalla itään päin.

Matkalla tarvittavan veden määrän arviointia vaikeuttavat ennalta arvaamattomat viivästykset matkan aikana. Pitkiä valtamerimatkoja varten onkin vettä varattava mukaan niin paljon kuin veneeseen voidaan järkevästi mukaan ottaa.

Valtameripurjehduksilla on heti alkumatkasta ruvettava säännöstelemään makean veden kulutusta. Säännöstelyyn kuuluu, että vesijärjestelmän sähköpumppu pysäytetään purjehduksen ajaksi ja käytetään vain jalka- tai käsipumppua. Makean veden käyttö talousvetenä kielletään ja merivettä käytetään ruokaveden lisänä, milloin se vain on mahdollista (jopa puuroon voidaan käyttää osittain merivettä). Veden kulutusta seurataan jatkuvasti purjehduksen aikana.

Lisäksi on varauduttava siihen, että myös satamaan saavuttaessa olisi vettä vielä jäljellä. Satamassa saattaa olla monesta syystä johtuva vesipula. Itse olen ollut mukana kokemassa muunmuassa seuraavia tilanteita: 1) Makea vesi oli säännösteltyä kuivuuden johdosta eikä sitä tankkauslaiturista saanut ollenkaan, jollei samalla olisi tankannut verollista polttoainetta (verotonta polttoöljyä sai suoraan vain säiliöautosta). 2) Satamassa ja sen lähialueella ei saatu vettä muutamaan päivään vesipumppujen ollessa epäkunnossa. 3) Ankkuripaikalta ei päässyt niin lähelle rantaa, jotta vesiletkut olisivat yltäneet veneeseen. 4) Veden hinta oli niin korkea, että katsottiin paremmaksi jatkaa säästölinjalla seuraavaan satamaan asti.

Yleisesti joka satamassa on makean veden tankkausmahdollisuus, jollei paikkakunnalla ole kuivuuden takia huutava vesipula. Tällöinkin vettä on saatavissa lähikaupoista muovikanistereissa tai lasipulloissa, joista 5 litran tai gallonan kanisterit olen todennut merenkäynnissä kestävyydeltään paremmiksi kuin esimerkiksi 10 litran kertakäyttökanisterit. Yleensä vettä saa suoraan marinoiden laitureiden vesiposteista. Muistettava on kuitenkin, että kullakin pitäisi olla omat letkunsa mukana, koska vesiletkut eivät kuulu yleensä marinoiden varustukseen.

Makean veden hinta on myös aiheellista ottaa huomioon. Eli kun tiedetään määrätyillä alueilla olevan veden hinnan korkean, on vettä varattava halvemmilla paikkakunnilla ’kaikki paikat’ täyteen. Veden hinta saattaa parin päivän matkan päässä olla viisinkinkertainen. Ennakkoon voidaan varautua siihen, että siellä missä sataa vähän, on veden hinta korkea. Runsassateisilla alueilla voi vettä saada vastaavasti ilmaiseksi.

Valtameripurjehtijat varautuvat yleisesti sadeveden keräilyyn. Silloinkin kun ’kaikki paikat’ on täynnä vettä, on ylimääräinen makea vesi tervetullut peseytymistä ja pyykkiä varten. Kuivan kauden jälkeen purjeista kerätty sadevesi on aluksi suolaista, mutta vähemmän suolaista kuin merivesi, ja se kelpaa hyvin pesuvedeksi, ennenkuin ryhdytään ottamaan talteen ruokavedeksi kelpaavaa vettä.

Mitään systemaattista yleistä menetelmää sadeveden keräämiseen en ole nähnyt. Purjehtijat ovat vain venekohtaisesti rakentaneet omat vedenkeruujuoksutuksensa.

Ruokaveden käyttökelpoisuus ja säilyvyys

Luonnollisena asiana voidaan pitää, että ennen lähtöä pitkille valtamerimatkoille on veneen vesisäiliöiden puhtaus tarkistettu.

Säiliöihin on tankattava vain vesijohtovettä, jos sitä on saatavilla. Sadeveden tankkausta on vältettävä. Sadeveden säilyvyys on erittäin huono, koska sitä ei ole käsitelty samalla tavalla kuin vesijohtovettä.

Karibianmeren Leewardsaarilla, jossa kuivuuden johdosta otetaan talteen sadevettä (kuten monella muullakin kuivuudesta kärsivillä alueilla), paikkakuntalaiset käyttävät sadeveden säilyttämiseen Cloroxia (vastannee meillä Klorinia). Clorox on puhdistus- ja desinfiointiaine. Sitä laitetaan sadeveteen korkillinen 100 litraa kohti. Näin laitoimme mekin veneen säiliöihin ja tankattu vesi säilyi ruokavesikelpoisena useita kuukausia. Veden todellista säilymisaikaa ruokavetenä oli vaikea arvioida, koska säiliöön tankattiin aina uutta vettä päälle. Tavallinen vesijohtovesi säilyy kokemukseni mukaan tropiikissakin veneen säiliöissä vähintään kuukauden käyttökelpoisena ilman mitään erityistoimenpiteitä.

Veden säilömiseen voidaan käyttää myös jodia tai muita apteekista/venetarvikeliikkeistä saatavia säilöntäaineita. Apteekista on saatavilla esimerkiksi Puritabs- ja Micropur-tabletteja. Erään Helsinkiläisen apteekin hinnoittelun (1996) mukaan veden puhdistus maksaa Puritabsilla 60 ja Micropurilla 42,25 markkaa 100 litraa kohti. Jodilla puhdistettaessa juomavettä on otettava huomioon, ettei kaikille veden käyttäjille jodi sovi. Paitsi kemikaaleja voidaan veden puhdistamiseen käyttää myös suodattimia, jotka suodattavat mainosten mukaan myös bakteerit.

Suomesta lähdettäessä aina Ranskaan saakka voidaan vesijohtovettä käyttää juomavetenä. Kun mennään eteenpäin etelään, voidaan jo suhtautua kriittisesti vesijohtoveteen. Toisella puolella Atlanttia vasta USA:n alueilla tankattua vettä voidaan pitää turvallisena juomavetenä. Windwardsaarilla sataa runsaasti ja vettä on riittävästi, mutta tuntien paikalliset olosuhteet, emme ainakaan me tohtineet käyttää vettä juomavetenä. Bahamasaaret kuuluvat myös tähän joukkoon, jossa muunmuassa Nassaussa vesijohtoveden runsaan klooripitoisuuden johdosta kiellettiin seinäilmoituksilla veden käyttöä juomavetenä, jollei sitä oltu ensin kiehutettu vähintään kaksi minuuttia.

Etelä-Espanjassa kovan kuivan kauden aikana esimerkiksi vuonna 1995 julkisesti kiellettiin vesijohtoveden käyttö juomavetenä.

Säiliöihin tankatun veden ohella pitää veneeseen varata pullotettua vettä, jos on epäilystä, ettei säiliövesi ole keittämättä juomakelpoista. Tällöin pääsee paljon helpommalla, kun vettä ei aina tarvitse keittää. Lisäksi pullotettu vesi on ruokaveden takuuna, jos säiliövesi jostain syystä on päässyt turmeltumaan. Pullotettu vesi säilyy tropiikin olosuhteissa juomakelpoisena useita kuukausia, mutta viimeistään kuuden kuukauden kuluttua alkaa siinäkin olla pilaantumisen oireita. Muovikanistereissa ei yleensä ole merkitty viimeistä käyttöpäivää.

Kesäkuussa 1996 oli Helsingin Sanomien ’Kysy Kirstiltä’- palstalla erään mökkiläisen kysymys siitä, kauanko vesijohtovesi säilyy juomakelpoisena. Siinä mökkiläinen pohti, miten pitkä veden säilyttämisaika huonontaa veden laatua siinä määrin, että se alkaa aiheuttaa terveysongelmia.

Mainittu kysymys ei koske ainoastaan mökkiläisiä, vaan veden säilyminen käyttökelpoisena koskettaa myös muita käyttäjiä, joista yksi suuri ryhmä ovat veneilijät.

Kirstin vastaus oli, ettei jääkaapissa pitäisi ’kraanavettä’ säilyttää vuorokautta pitempään. Samassa yhteydessä hän esitti myös, että veneilijät käyttävät juomavetensä säilytyksessä lisäaineena klooria.

Teoreettisesti ohje voi olla oikea, koska kloorin kemiallinen muuttuminen vedessä alkaa heti ja tilalle alkavat tunkeutua kaikki pieneliöt. Mutta jos ohjetta pitäisi käytännössä kirjaimellisesti noudattaa, voisi veneilyn (ja myös mökkeilyn) lopettaa saman tien.

En ole myöskään kuullut, että Suomessa veneilijät yleisesti käyttäisivät klooria veden säilyttämiseksi juomakelpoisena.

Elokuussa 2004 haastateltiin radiossa ymmärtääkseni erästä Helsingin juomavedestä vastaavaa kemistiä (itse en alkuun seurannut haastattelua riittävän tarkoin). Haastateltava kertoi, että juomaveden säilöntäkelpoisuudesta oli tehty koe. Vesijohtovettä oli varastoitu suljettuihin säiliöihin. Kahteen vuoteen ei todettu vielä veden laadun huonontuneen niin, että se olisi juomavedeksi kelpaamatonta. Koe oli kustannusten säästämiseksi lopetettu siihen. Olkoon tämä haastattelu helpotus kaikille veneilijöille ja mökkiläisille.

Alain Bombard, ranskalainen lääkäri, teki muutama vuosikymmen sitten tutkimuksia, mitä mahdollisuuksia haaksirikkoutuneilla on selviytyä hengissä. Tutkimuksen piiriin kuului ensijaisesti vesi, koska se on ruokaakin tärkeämpi elinehto.

Hänen tutkimuksensa mukaan merivettä voi tilapäisesti käyttää juomaveden jatkeena, kun makeaa vettä on vielä saatavilla janon sammuttamiseen. Makeaa vettä merellä on mahdollisuus saada sateesta ja kaloista imemällä. Kaloja ei pidä lämpökäsitellä, sillä se haihduttaa osan makeasta vedestä.

Bombardin ohje oli myös, ettei merellä pidä odottaa janon yltymistä, vaan meriveden käyttö pitää aloittaa heti haaksirikkoutumisen jälkeen. Huomattava on, että yleisissä ohjeissa merenkulkijoille meriveden käyttö juomavetenä kielletään jyrkästi sen haitallisten (myrkyllisten) suolojen takia. Meriveden maku ei juuri innoita sen tarpeettomaan käyttöön.

Bombard selviytyi Atlantin yli kumiveneellä noin 90 vuorokaudessa tarvitsematta ulkopuolista apua.