| Info | Musiikkia | Kuvia | Projekteja | Ääninäytteitä | Linkkejä |
Tämä on kirjoitettu muistin varassa, joten epätarkkuuksia saattaa esiintyä. Yritän edetä jokseenkin kronologisesti, mutta muistini saattaa toki pettää. Tämä ei ole varsinainen rakennusohje vaan lähinnä raportti tapahtuneesta. Jos rakentelu kiinnostaa, pitäisi jutussa esiintyvien linkkien takaa löytyvillä tiedoilla pitäisi homman onnistua. Niiden varassahan itsekin tähän hommaan lähdin. En kuitenkaan suositteleisi tätä ihan ensimmäiseksi elektroniikkaprojektiksi. Elektroniikan lisäksi tämä sisältää jonkin verran muuta nikkarointia, joten jonkin asteiset askartelutaidot ovat tarpeen.
En myöskään suosittele tällaista projektia oikeasti hyvää mikkiä kaipaaville. Oma tarkoitukseni alunperin ei ollut juuri muuta kuin todistaa itseleni, että homman saa toimimaan. Vaikka hieman yllätyin kuinka hyvä mikrofonista tuli, ei se silti pärjää kaupallisille vastineilleen.
Sainpa tuossa taannoin idean. Päivämäärää en muista, mutta joskus puolenyön tienoilla se oli, kun makasin sängyssä odottaen unen tuloa. Idea oli suunnilleen: "Jos tekis konkkamikin itse käyttäen mikin kalvona alumiinifoliota." Idea oli nimenomaan tehdä ihan oikea kondensaattorimikrofoni. Elektreettikapselin ympärille rakennettu mikkihän ei tähän kategoriaan varsinaisesti kuulu. Sellaisia olin jo tätä ennen rakentanut.
Kondensaattorimikrofonit toimivat jotakuinkin niin, että on sähköä johtavat takalevy ja kalvo (tai ainakin kalvon pinnan pitää johtaa sähköä). Nämä ovat lähellä toisiaan ja muodostavat siten kondensaattorin. Jos kalvoa liikuttaa lähemmäs tai kauemmas niin kondensaattorin sähköinen arvo (kapasitanssi) muuttuu. Eli jos ympäröivän ilman paineenvaihtelut (eli ääni) liikuttavat kalvoa niin sen kapasitanssi muuttuu. Jos siihen laitetaan piiri, joka muuttaa kapasitanssin vaihtelun jännitteen vaihteluksi, on meillä toimiva mikrofoni.
Etsiessäni (netistä tottakai) sopivaa kytkentää mikin sisäiselle esivahvistimelle sain selville, etten ole ensimmäinen, jolle tällainen projekti on tullut mieleen. Joku radioamatööri oli jo tehnyt moisen ja ilmeisesti julkaissut siitä jo jossain lehdessä jutunkin. Hänen nettisivuillaan on lehtijuttuun liittyvää lisätietoa.
Sivulla oleva paristoilla toimiva kytkentä ei minulle kuitenkaan kelvannut, koska halusin käyttää phantomia. Muutenkin se oli tarkoitettu kytkettäväksi lähinnä radioamatöörin laitteisiin eikä studiotyyppisiin. Mikrofonikapselin rakenteeseen ja kokoamiseen sieltä sen sijaan sai erittäin hyviä vinkkejä.
Mietiskelin, että eräs elektreettimikeille tarkoitettu kytkentä voisi sopia tarkoitukseen, jos siihen lisää erillisen FETin sekä oman kapselini elektreettimikkikapselin tilalle ja pari muuta osaa sen lisäksi. Tämän jälkeen etsin edelleen, mutta enimmäkseen kohdalle osui vain vanhempia putkimikkien ja muiden balansoinnissa muuntajiin luottavien mikrofonien kytkiksiä. Muuntajilla on puolensa, mutta hyviä audiomuuntajia voi olla hankala löytää. Lisäksi ne ovat yleensä aika kalliita.
Lopulta kuitenkin löysin kaipaamani. Se on itseasiassa eräässä artikkelissa, joka kertoo halpojen konkkamikkien modifioinnista. Kytkentä näytti erittäin tutulta ja muutamat osien arvoistakin näyttivät juuri siltä mitä olin itsekin pohdiskellut. :)
|
| Kapseliaihio edestä. Kuparipinta on oikeasti sileämpi kuin miltä se kuvassa näyttää. |
 |
| Kapseliaihio takaa |
Lähdin rakentamaan kapselia yllä mainitsemani radioamatöörin sivun vinkkien mukaan, mutta toki omaan tarkoitukseeni soveltaen. Käyttämäni osat ovat tosin aika mielenkiintoisia. Tarvittu metallisengas ja kapselin metallinen takalevy ovat osia vanhasta 5½ tuuman kovalevystä (sellaisesta, joka veisi tietokoneesta kahden CD-rom -aseman tilan). Kapselin kalvon halkaisijaksi tuli siten n. 4cm. On iso kalvo juu. :) Kapselin sisälle tulevana metallilevynä käytin kuparipintaista piirilevyn palaa kuten tuossa artikkelissakin mainittiin. Rakenteeseen tuli sisälle pala jonkin sortin vaahtomuovia edelleen saman artikkelin mukaisesti. Vaahtomuovilla varmistettiin, että takalevy tulee liimatessa "välystimenä" toimivaa piirtoheitinkalvoa vasten. Lisäksi möykkyyn tuli tietysti runsaasti epoksiliimaa. Ennen liimailuja piti kiinnittää kapselin sisään jäävään metallilevyyn johto, joka tulee ulos kapselista signaalin eteenpäin viemistä yms. varten.
Jotkin asiat tuottivat tosin hieman päänvaivaa. Esimerkiksi jotenkin piti varmistaa, että koko konsruktion ulkokuori johtaa sähköä, jotta se voidaan maadoittaa kunnolla häiriöiden estämiseksi. Epoksiliima kun ei johda sähköä. Tosin loppujen lopuksi kävi niin, että liimatessa käyttämäni suhteellisen tiukka puristus teki liimakerroksesta niin ohuen, että osien välillä kulki sähkö ihan kiltisti. No, tulipa varmistettua sekin johtavuus pienellä ylimääräisellä kikkailulla.
Sitten "kalvon" liimaus. Otin sileän (tai no sileähkön) palan alumiinifoliota ja teippasin sen hieman pingotettuna kiinni sileään alustaan. Alustana käytin jostain kaapin perältä löytynyttä pleksin palaa. On tärkeää, että alusta on mahdollisimman suora ja sileä. Pingoituksen jälkeen laitoin epoksiliimaa kapseliaihion reunoihin ja aihion puristuksiin foliota vasten. Aluksi käytin ruuvipuristinta, mutta sain aikaiseksi aina hieman liian ison puristuksen ja kalvo ei jäänyt suoraksi.
Mittaus kuitenkin osoitti, että kalvo ei ollut oikosulussa takalevyn kanssa, joten päätin testata kapseliani. Tein koekytkentälevylle yksinkertaisen paristolla toimivan impedanssimuunnin/esivahvistin -kytkennän yhden FETin ympärille ja kytkin sen kannettavan tietokoneen mikrofoniliitäntään. Myös kapselin bias tuli samasta 9v paristosta kuin virta kytkennälle muutenkin. Laitoin äänityksen päälle ja hölisin mikin edessä. Yllätyin, kun siitä sai ihan oikeasti ääntä talteen, eikä se edes kuullostanut sähkökazoolta tms. Tosin myös hurinaa tallentui huomattavan paljon, mutta se ei yllättänyt, kun koko hässäkkää ei ollut koteloitu mitenkään. Toisin sanoen mikään ei suojannut sitä häiriöiltä. Tuosta virityksestä en ikävä kyllä tullut ottaneeksi kuvaa.
Noin puoli tusinaa liimausyritystä ja paljon roskiin mennyttä alumiinifoliota myöhemmin uskoin vihdoin, että ruuvipuristimella ei kannata puristaa liimausta paikalleen. Seuraava kokeilu olikin sitten pitää homma kasassa liimauksen ajan ihan tavallisella maalarinteipillä. Ensimmäinen yritys jo paljasti, että maalarinteippi toimii tässä paremmin kuin ruuvipuristin. Parin yrityksen päästä aloin jo olla tyytyväinen.
 |
| Testausta koekytkentälvylle ladotun kytkennän kanssa. (Napsauta kuvaa nähdäksesi sen isompana.) |
 |
| Kapselin kalvo liimattuna vielä lähempää ja salamanvalon kivasti kirkastamana. (Napsauta kuvaa nähdäksesi sen isompana.) |
Sitten taas testaamaan. Tällä kertaa testasin jopa periaatteessa ihan sillä lopullisella kytkennällä. Tosin se kytkentä oli edelleen koekytkentälevyllä. Hurinaa oli paljon, vaikka yritin suojata piiriä hieman folion palalla. Se auttoi jonkin verran, mutta edelleen kapselin ja kytkennän välinen signaalijohto oli aika suojaamaton. Korkea impedanssisena kohtana se on aika herkkä häiriöille. Kuvaavaa oli, että jos otin kiinni jostain maadoitetusta objektista (esim. mikrofonietuasteen kuori) ja vein toisen käden lähelle tuota herkkää johtoa, niin hurina väheni huomattavasti. Olin siis jopa itse huomattava suoja.
Kaikki osatkaan ei tuossa olleet ihan lopullisia valintoja, koska ne olivat hieman hankalia löytää yleensä käyttämästäni komponenttiliikkeestä (YE). Vaikeita löytää olivat lähinnä 1GΩ (eli siis gigaohmin) vastukset ja 2SK170 FET-transistori.
Homma kyllä toimi muillakin FETeillä, mutta epäilin, että kytkentään suositeltu 2SK170 olisi matalakohinaisempi niin paljon, että sillä olisi tässä merkitystä. Tämä epäilys osoittautui myöhemmin oikeaksi. Ero ei ollut järisyttävä mutta selvä.
Samoin kytkentä toimi helposti saatavilla olevista vastusarvoista isoimmalla eli 10MΩ arvolla, mutta niiden aiheuttama kapselin kuormitus tuotti huomattavan matalien äänien vaimenemisen.
En löytänyt 1GΩ vastuksia ollenkaan. Tosin niitä olisi YE:stä saanut tilaamalla. Bebekistä jota harvemmin käytän, löytyi kuitenkin 100MΩ vastuksia. Ne tosin olivat ikivanhoja massahiili-vastuksia, joiden valmistustoleranssit voivat olla vähän sitä ja tätä. Arvojen tarkkuudella ei kohdassa, jossa näitä vastuksia tässä kytkennässä käytetään, ole juuri merkitystä. Massavastukset ovat myös vastuksista kaikkein pahimpia kohinalähteitä. Sinällään ei kiva. Noh... Totesin, että eiköhän ne testaamiseen kelpaa.
Testatessani 100MΩ:n vastuksien kanssa signaaliin tuli huomattavasti paremmin matalia ääniä, joten päätin, että saavat kelvata. Oikeastaan tajusin vasta tässä vaiheessa, että vastusten arvo vaikuttaa alarajataajuuteen. No, siirsihän se ainakin teoriassa sähköisen kytkennän taajuusvasteen -3dB kohtaa bassopäässä kymmenen kertaa pienemmälle taajuudelle. Varsinaista taajuutta en kyllä missään vaiheessä ruvennut selvittämään.
Myöhemmin suoritin hieman tutkimuksia ja ainakin joidenkin lähteiden mukaan massavastukset kohisevat merkittävästi enemmän vain jos niiden läpi johdetaan merkittävästi virtaa. Tuossahan niiden läpi ei kulje juuri ollenkaan virtaa. En tiedä saisiko modernimmilla vastuksilla kohinaa pienemmäksi. Tämä jää nähtäväksi, jos joskus teen uuden kapseliosan ja löydän siihen modernimmat vastukset. Tällä kertaa päätin kuitenkin, että ne saavat jäädä.
 |
| Kapseli "trimmattuna" edestä (Napsauta kuvaa nähdäksesi sen isompana.) |
 |
| Kapseli "trimmattuna" takaa (Napsauta kuvaa nähdäksesi sen isompana.) |
Kapselin kalvosta piti vielä trimmata pois ylimääräinen folio ja kytkinpä varmuuden vuoksi siitä pienen suikaleen (jonka kalvon reunaan jätin) kapselin takana olevaan maadoitusruuviin ihan varmuuden vuoksi. Suikale piti vielä liimata kapselin runkoon, jotta se ei pääse rapisemaan tai vahingossa katkeamaan. Mittauksen mukaan kalvo oli sähköisesti yhteydessä kapselin runkoon ja se toimi testatessa ilman tuota ylimääräistä kytkentääkin. Ratkaiseva tekijä tässä lienee jälleen ollut sopiva puristus liimatessa.
Olin jo aiemmmin pohtinut, että jos tämän vempeleen tekisi jollain tavalla modulaariseksi, niin voisin tehdä halutessani erilaisia kapseleita siihen. Vähitellen lopullinen konsepti muotoutui. Jättämällä fetti, yksi kondensaattori ja ne kaksi isoarvoista vastusta kapselin puolelle tulee "runko-osasta" sellainen, että siihen voi halutessaan liittää myös elektreettikapselin. Lisäksi nämä muutamat osat sallivat hieman variaatioita kytkentään mahdollisten vaihtokapselien kanssa.
Kapselin kotelon aihioksi otin tonnikalapurkin. Perus Pirkka-tonnikalan (jota useimmiten preferoin tonnikalatarpeeni täyttämiseen) purkki olisi ollut mielestäni tähän tarkoitukseen hieman iso. Sen sijaan Rainbown (jos nyt oikein muistan) valikoimista löytyi kolmen purkin monipakkaus, jossa purkit ovat hieman pienempiä. Tonnikala tuli niistäkin syötyä. En kyllä muista mihin ruokaan meni vai söinkö sellaisenaan. Pitäisi tosiaan dokumentoida nämä projektit paremmin.
Liittimeksi kapselin ja rungon välille valitsin pitkän pohdinnan jälkeen viisipiikkisen DIN-liittimen bajonettilukituksella (tämmoiset: uros, naaras). Valintaperusteina olivat saatavuus nyt ja tulevaisuudessa sekä näppäryys. Ainakin epäilisin, että nuo viisipiikkiset DIN-liittimet tulevat olemaan vielä ainakin jonkin aikaa saatavilla, koska niitä käytetään aika monissa asioissa, joista midi ei suinkaan ole vähäisin. No, noiden lukittavien saatavuus ei liene niin hyvä, mutta ne toimivat kuitenkin noiden tavallisten kanssa yhteen. Lukittavia olisi ollut YE:ssä tarjolla useampaakin eri mallia, mutta bajonettilukitus tuntui sillä hetkellä sopivimmalta. Jää nähtäväksi tuntuuko valintani oikelta vielä tulevaisuudessakin.
 |
| Kehitteillä oleva kapselin kotelo (Napsauta kuvaa nähdäksesi sen isompana.) |
 |
| Kapseli koteloonsa istutettuna edestä (Napsauta kuvaa nähdäksesi sen isompana.) |
 |
| Kapseli koteloonsa istutettuna takaa (Napsauta kuvaa nähdäksesi sen isompana.) |
 |
| Kapseli koteloonsa istutettuna makaa... Eli siis Tässä on nyt etuverkko paikalleen istutettuna. (Napsauta kuvaa nähdäksesi sen isompana.) |
Puhkoin purkkiin useita reikiä. Ajattelin, että kapselin ympäristön kannattaisi olla mahdollisimman vapaa kaikista esteistä, jotta kaikista suunnista saapuvat äänet pääsevät kapselin luo häiriöttä. Periaatteessa tuon kapselin suuntakuvio on pallo eli sen pitäisi ottaa kaikista suunnista tulevia ääniä vastaan suunnilleen yhtä hyvin. En ole ainakaan vielä testannut kuinka hyvin teoria pitää tässä paikkansa, mutta veikkaisin, että se ei päde kovin hyvin varsinkaan korkeammilla taajuuksilla. Jo kapselin itsensä koko asettaa tähän omat rajoituksensa. Lisäksi vaikka kuinka yritin, niin rakenteesta ei loppujen lopuksi tullut ihan hirveän avoin.
Kiinnitin liittimen kapseliosaan epoksiliimalla. Kapselin kiinnityksen koteloon ajattelin alunperin hoitaa joko jousilla tai kuminauhoilla pingottamalla, mutta tulin siihen tulokseen, että kotelo on siihen liian ahdas ja kiinnitystä olisi ollut lähes mahdotonta saada kunnolla sellaisena kasaan. Isompaan purkkiin olisi voinut onnistuakin. Päätin, että vaahtomuovipalat saavat toimia kiinnitysmateriaalina. Käsittelyäänien vaimennus ei kenties ole näin yhtä hyvä, mutta saa kelvata. Eihä tämän ole mitään hifiä tarkoituskaan olla.
Kapselia suojaamaan sopivaa metalliverkkoa löytyi työkaverilta. Ehdin jo tosin sitä ennen ostaa toisenlaista verkkoa, mutta se oli harvempaa ja totesin, että tuo tiheämpi toimii paremmin suojana fyysisiltä vaurioilta. Liimasin verkot paikalleen epoksiliimalla. Liimauksista ei tullut kovin siistejä, mutta eiköhän ne asiansa aja. Olisin muuten liittänyt ne juottamalla, mutta kyseiseen verkkoon ei tina suostunut tarttumaan... Mitä lie metallia se onkin, niin ei kuitenkaan sellaista, että sitä voi tinalla juottaa. Lisäksi piti varmistaa, että verkot on maadoitettu muuhun koteloon kunnolla, koska ne toimivat myös suojana häiriöiltä. Tässä sillä on merkitystä jos missään ja se tuli myös puolivalmiin koteloinnin kanssa protoillessa ilmi. Tuon maadoituksen hoidin popniiteillä, pellinpaloilla ja johdonpätkillä virittelemällä. Ei kovin siistiä, mutta toimivaa.
 |
| Sitten taas protoilemaan... (Napsauta kuvaa nähdäksesi sen isompana.) |
Kun kapseli oli kotelossaan niin sitä piti tietysti taas testata. Kytkentä oli edelleen protolevyllä ja suojauksen merkitys kävi entistä selvemmäksi, kun kikkailin alumiinifolion kanssa.
Laiskuuttani olin lykännyt piirilevyjen suunnittelun aina tuonnemmas. Joidenkin aikaisempien projektien piirilevyjen suunnitteleminen oli saanut minut karttamaan kyseistä hommaa. Tässä on huomioitava, että en ole kovin hyvä kyseisessä hommassa ja se tuntuu usein vaativan liikaakin keskittymistä. Huono seppä työkalujaan syyttää tietysti... Käytän hommaan Mikro$oftin Visiota, joka ei todellakaan ole tarkoitettu moiseen. Olen vain ollut niin laiska, että en ole jaksanut hankkia ja opetella mitään parempaa työkalua moiseen.
No, kapseliosan piirilevy oli kuitenkin niin pieni, että sen suunnitteleminen ei kovin kauaa kestänyt, kun jaksoin siihen ryhtyä. Komponenttejahan siihen ei tullut kuin neljä.
Kun sitten olin piirilevyn saanut syövytettyä ja porattua, juotin komponentit paikalleen muuten, mutta FETin tilalle laitoin kannan. Myöhemmin kyllä juotin valitsemani FETin paikalleen ilman kantaa, mutta halusin testata erilaisia FETtejä. Testailinkin lähes heti joitain varastossani (kuullostaa isommalta kuin onkaan) olevia tyyppejä, mutta sitä 2SK170-tyyppiä en ollut vielä hankkinut. Sen hankkimisessa kestikin jonkin aikaa johtuen jälleen osin laiskuudestani, mutta myös niitä myyvän liikkeen hieman hankalasta sijainnista ja aukioloajoista. Siirryin siis valmistelemaan projektin muita osia.
Runko-osan rakentamisesta en ikävä kyllä ottanut kuvia. Ei siinä tosin mitään niin ihmeellistä ole, että valmiin mikrofonin kuvista ei saisi ainakin jonkinlaista käsitystä siitä.
Koteloksi valikoitui jo edellisessä mikkiprojektissani näppäräksi toteamani Poremax-C -poretablettiputkilo. Tuli tätä varten ihan nautittua kyseistä valmistetta päivittäin, jotta sain putkilon tyhjäksi. Tuo putkilo on varsin sopivan kokoinen juuri mikkiprojekteille. Se sopii yhden ostamani dynaamisen mikin pidikkeeseenkin vallan mainiosti ja on muutenkin sen paksuinen, että veikkaisin sopivia pidikkeitä löytyvan suhteellisen helposti. Lisäksi putkilon tulppaan on helppo istuttaa tavallinen johtoon tarkoitettu XLR-urosliitin.
Sinänsä harmi, että suurin osa erilaisista poretableteista on nykyään muovisissa putkiloissa. Moiset eivät tarjoa piirille suojausta häiriöiltä niinkuin metalliset. Tosin tässä viritelmässä kaikkein häiriöherkimmät osat piiristä tulivat kapseliosan sisään, joten muovinenkin olisi voinut toimia. Päätin kuitenkin satsata metalliseen. Mahtaisivat apteekissa ihmetellä, jos tietäsivät millä perusteella niitä vitamiineja valitsen.
Piirilevyn suunnittelemiseen meni taas runsaasti aikaa... Tai siis aikaa kului siihen, että en suunnitellut sitä enkä saanut sitten juuri muutakaan aikaan. Kun sitten sain itseäni niskasta kiinni, sain tehtyä mokoman miltei yhdessä illassa. Aika simppelihän tuo loppujen lopuksi on. Kun sain piirilevyn suunniteltua ja vielä syövytettyäkin suunnitelman varsinaiseksi piirilevyksi, halusin tietysti taas testata sitä. Toimi edelleen. Hämmästyttävää.
Putkilon tulppaan saa sopivan kokoisen reiän, kun leikkaa sen sisäpuolella olevan "suolasäiliön" sisäreunoja pitkin. (Niissä "suolasäiliössä" on sisällä jotain kiteitä, jotka imevät kosteutta, jotta putkilon varsinainen sisältö pysyisi kuivana... Tai siis näin veikkaan.) Tuon kokoinen reikä on juuri sopiva ainakin Neutrikin ja Schulzin liittimille. Aikaisempaan mikkiprojektiini laitoin Schulzin, koska se on halvempi ja sen heikoimpina pitämiäni osia ei näissä oikeastaan edes käytetä. Tähän tuli Neutrik, koska halvemmat olivat YE:stä loppu juuri käydessäni sitä hakemassa.
Putkilon toiseen päähän tuli se DIN-liitin, johon kapseliosa kiinnitetään. Sen kiinnitin kahdella ruuvilla, koska käyttämässäni DIN-runkoliittimessä oli niitä varten reiät. Kierteet alumiiniseen putkiloon tein ihan vaan kiertämällä ruuvipurkistani löytyneet ruuvit hieman ahtaaksi jätettyihin reikiin. Siitä tuli riittävän tukevan oloinen, mutta jos se osoittautuu kestämättömäksi, niin eiköhän sekin epoksiliimalla saada korjattuksi. Sitähän ei tähän projektiin uponnutkaan kuin paljon. Itseasiassa käytin jopa kahta eri laatua.
Laitoin piirilevyn putkiloon ja testasin taas. Kun se taaskin toimi (mikä jaksoi vieläkin minua ihmetyttää), laitoin pari tippaa epoksiliimaa perään, jotta piirilevy pysyy kiinni. Ja taas testiä... Jep. Toimi.
Niin joo... Ennen piirilevyn putkiloon laittamista puhdistin sen vielä fluksinpoistoaineella, kun moista tuolla yhdellä mikin modaussivulla suositeltiin. Tosin luulisin, että tässä osassa sillä ei ole niin suurta merkitystä kuin tuossa kapseliosaan jäävässä piirissä. Lisäksi menin ja lakkasin piirilevyn kuparipuolen kaapista löytyneellä metallin suojaamiseen tarkoitetulla lakalla. En tiedä onko se kuinka sopivaa piirilevylle, mutta ei se ainakaan toimintaa tuntunut haittaavan. Eipähän kuparijuovat hapetu.
Taas kului jokin tovi ennen kuin sain projektia edistettyä. Jääräpäisesti halusin testata sitä 2SK170 FETtiä ennen lopullista valintaa. Kun sitten sain vihdoin haettua pinon kyseisiä osia PartCo:sta, tuntui vaiva ainakin kohinan suhteen kannattaneen. Suhteellisen rujoilla metodeilla suoritettujen testieni mukaan ainakin kohinataso signaaliin nähden laski. Se ei kuitenkaan älyttömästi laskenut, mutta useita desibelejä kuitenkin. Tarkkaa lukemaa en muista ja mittauspöytäkirjana toiminut suttupaperikin on jo kadonnut.
Juotettuani fetin piirilevylle ja tarkistettuani, että kaikki piirilevylle tulevat johdot on kunnolla kiinni, puhdistin tämänkin piirilevyn fluksinpoistoaineella. Piti olla aika varovainen, kun kapseli oli siinä kiinni. Kapseliosan piirilevyä en kuitenkaan lakannut, vaan päädyin pinnoittamaan epoksiliimalla (jonka paketin kyljessä kehuttiin kyseisen möhnän olevan erinomainen eriste) sen kuparipuolen. Tosin moiseen tempaukseen ei ollut mitään kummempaa syytä. Kunhan kikkailin. Lakka olisi varmaan ajanut saman asian. Tämän jälkeen tein kapselin ripustuksena oleviin vaahtomuoveihin sopivat viillot piirilevylle ja asettelin sen paikalleen. Senkin paikallaan pysymisen varmistetin vielä liimalla. Sitten taas testiä. Joo. Edelleen toimi.
Eipä siinä sitten muuta kuin johdot liittimeen kiinni ja liitin kasaan. Tuossa DIN-liittimessä on siis erikseen kuoriosa ja sitten muovimöykky, jossa liitosnastat ovat kiinni. Koko hoito kasataan ruuvilla. Liittimen kuoren olin jo aiemmin liimannut epoksiliimalla kiinni kapselin koteloon. Lopuksi vielä takapuolen verkko kiinni popniitillä ja epoksiliimalla. Popniittiä olen tässäkin kohtaa käyttänyt suojaverkon maadoituksen varmistamiseksi.
Valmista. Kapseliosa kiinni runkoon ja testaamaan. Toimi edelleen. Tämä oli varsinainen ihmeprojekti sinänsä, koska melkein aina, kun testasin, niin se toimi. Tätä ei satu minun kohdallani usein.
Vaikeinta oli "kalvon" liimaaminen kapseliin. Käyttökelpoisen mekaanisen rakenteen kehittäminen tuotti myös omat ongelmansa kuten aina.
Seuraavat ääninäytteet on äänitetty tällä itse rakentamallani mikillä. Ne sisältävät omaa epämääräistä soitantaani. Varoitettakoon siis niitä jotka eivät asiaa ennestään tiedä: en todellakaan osaa soittaa, joten näissä voi olla musiikillisesti aika kamalaa tavaraa.
Mikkietusena käytin Alto Mini-Tubea.
Nämä olivat ensimmäiset koeäänitykset valmiilla mikrofonilla eli kunhan vain sain jotain "narulle". Tuo sähkökitara akustisesti (eli ilman vahvistinta) lienee aika epätavallinen äänityskohde, mutta käytän sitä moisiin kokeiluihin usein, koska sellainen on käsillä. Siihen voisi tietysti lykätä vahvistimen perään, mutta mielestäni se vaan hankaloittaa mikin ominaisuuksien arviointia. Kunnollista akustista kitaraa minulla taas ei ole.
Äänilähteet olivat näissä aika hiljaisia, joten kohinaa tuli signaaliin nähden aika paljon. Tuleepahan mikin rajat selviksi. Osa taustalla olevasta hurinasta tosin taisi kantautua tietokoneeni tuulettimista. Kohina on kuitenkin lähes kokonaan itse mikistä.
Intouduin hieman myöhemmin äänittämään sähkökitaraa vahvistettuna kokeillakseni kuinka mikki siihen sopii. Tosin näistäkään on hankala päätellä, kuinka tämä mikrofoni sopii kitaravahvistimen mikittämiseen yleensä, koska vahvistinkokoonpanoni on vähintäänkin erikoinen. Vahvistin on itse rakennettu puolen watin transistorivehje (nimeltään Kompshall) ja osassa näytteistä on vielä erillinen kaiutin, joka on tehty laittamalla kaapin perältä löytynyt ikivanha kaiutinelementti stetsonista vedetyin mitoin valmistettuun suljettuun koteloon.
Tässä jonkinlainen kuva tuosta vahvistinsysteemistä
Että semmosta. Saatan laittaa tänne vielä lisää aiheeseen liittyviä linkkejä jos tulee mieleen.
