ALKUASKELEET
Kaikki alkoi vuosi sitten Mercuria Business Schoolin orientointiviikolla, kun meille esiteltiin eri vaihtomahdollisuuksia. Kiina kolahti meihin kaikkiin heti ja siitä lähtien päässä ei ollut enää mitään muuta vaihtoehtoa, kuin päästä sinne. Tavalla tai toisella. Ensiksi alkoi kuumeinen kiinankielen opiskelu mainion opettajamme Li Lifein johdolla. Hankalan alun jälkeen s-kirjaimen eri vingahdukset alkoivat sujua jollakin tavalla. Ensimmäisen tunnin jälkeen ryhmämme oli supistunut alle puoleen, joka oli oikeastaan erittäin hyvä asia, koska näin pystyimme paremmin perehtymään tämän merkillisen kielen kiemuroihin. Opetus hoitui kiinaksi, englanniksi ja välillä myös suomeksi (jota Lifei osaa yllättävän hyvin). Tunteja oli kaksi kertaa viikossa ja joulukuun jälkeen kerran viikossa kolme tuntia yhteen menoon. Läksyjä tuli tehtyä ainakin silloin tällöin ja välillä Lifei joutui piiskaamaan meitä oikein urakalla kun motivaatiossa ilmeni häiriöitä. Joudumme myös opiskelemaan Aasian-kaupan alkeita ja muutenkin aasialaista kulttuuria, kurssimme johtaja Jukka Lahtinen todella osasi asiansa ja sitä kautta saimme ensikontaktin siihen mikä meitä siellä odottaa, mutta nyt kun olemme joutuneet ottamaan itsekin selvää nimenomaan Kiinan kulttuurista, historiasta, tavoista ja liike-elämästä huomasimme kurssin olevan enemmänkin pintaraapaisu asiaan mutta erittäin hyvän pohjan kurssilta saa. Kuluja Kannattaa varautua siihen, että erilaiset dokumentit maksavat aina satasen tai vähän päälle. Koulu 250$ kuukausi * 4 =1000 5060mk Asuntola 4 kk 4800mk Lentolippu (meno) 2300mk Vakuutukset (koko vuosi Pohjola) 2200mk Todistus vakuutuksesta (engl.) 200mk Viisumi 100mk Passikuvat 100mk Ylijännitesuoja (tietokoneeseen) 500mk Kansainvälinen opiskelijakortti& 60mk Lääkkeet 300mk Lääkärintarkastus ja -todistus (engl.) 200mk Rokotteet 650mk Summa yhteensä 16670mk Paperisotaa Vakuutustodistukset englanniksi (Pohjola 127 mk) Rokotustodistukset Viisumi (100mk) Kansainvälinen opiskelukortti (60mk) Lääkärit Jokaisen meistä piti käydä myös lääkärintarkastuksessa sekä AIDS- ja kuppatesteissä. Lääkärintarkastus oli lähinnä siinä, että kysyttiin sattuuko mihinkään tai puristaako vanne päätä. Jos ei, niin sitten sai terveen paperit. Rokotukset Armeijan käyneet ovat saanet kattavan määrän rokotteita erilaisia tauteja vastaan joten Tiia oli meistä se onnettomin, joka joutui todella piikitettäväksi. Rokotteet saimme kun menimme terveyskeskukseen, josta saimme reseptit apteekkiin, jonka jälkeen takaisin piikitettäväksi. Rokotukset: Japanilainen aivokuume, a-hepatiitti ja Lavantauti Lentoliput Lentoliput oli tarkoitus ostaa Kilroy Travelsista, mutta jonotettuamme noin kolme tuntia ja katsottuamme useita uusintoja Frendeistä, päätimme suunnata rahamme Areaan. Kilroy on näköjään onnistunut hyvin mainostaessaan olevansa halvin vaihtoehto, sillä Areassa ei jonoja ollut. Mutta ei se mitään, sillä ISIC-kortilla lentoliput ovat lähes saman hintaisia melkein kaikissa matkatoimistoissa. Näin ollen saimme varattua liput kymmenessä minuutissa. Varasimme suoran lennon, koska emme missään nimessä halunneet viettää vuorokautta eri koneissa ja lentokentillä. Suorien lentojen hinnatkaan eivät ole kuin pari sataa markkaa kalliimpia ja kaiken lisäksi ne ovat huomattavasti käyttäjäystävällisempiä. Ainoa ongelma tuli, kun menimme hakemaan lippujamme viikon kuluttua. Matkatoimistosta ei nimittäin löytynyt mitään tietoa siitä, että olisimme jo maksaneet matkamme. Noin tunnin session jälkeen kaikki kuitenkin selvisi ja poistuimme tyytyväisinä matkatoimistosta, liput taskussamme. Läksiäiset Läksiäiset vietimme Ravintola Heart Breakersissä, jossa oli läsnä noin 350 ihmistä. Täytyy muistaa että samaan aikaan vietettiin myös kahden muunkin läksiäisiä. Juhlat olivat oikein onnistuneet ja hauskaa oli, "muistaakseni". Erityiskiitos MYKin hallituksen jäsenille, jotka olivat auttamassa tekemään näistä juhlista ikimuistoiset. Kotisivujen teko Saimme apua kotisivujen tekoon Ollin kaverilta Mikaelilta, joka on kaikkien tietokonenerojen äiti. Hän rakensi pohjan sivuillemme, jonka jälkeen Olli ja Mikael rakensivat ne valmiiksi. Prosessin aikana ilmenneet ongelmat Olli ratkaisi, mistään mitään tietämättä, puhtaalla sähläämisellä, joka ei ainakaan vahvistanut Mikaelin egoa. Jos jotain positiivista etsii tästä, niin ainakin tuli opittua jotain uutta. Tai sitten ei. Sivuista oli tarkoitus tulla yksinkertaiset ja informatiiviset. Tämä tarkoittaa sitä, että pyrimme välttämään kaikkia järjettömiä multimediahirviöitä. Mielestämme onnistuimme tavoitteessamme hyvin ja jokainen voi vetää omat johtopäätöksensä näistä sivuista. Tuet Kelalta saa opintotukea (1540mk/kk) sekä asumislisää (900mk/kk). Tämän lisäksi jokainen voi ottaa myös opintolainaa, joka on noin 2100mk/kk. Näiden valtavien rahamäärien lisäksi koululta voi hakea Mercuria-apurahaa, josta köyhälle opiskelijalle on suunnaton apu. Nämä tuet eivät kata aivan kaikkia kuluja, mutta pitäähän sitä itsekin tehdä jotain asian hyväksi. Vaatetus Tästä asiasta ei tuota tietoa vielä oikein
ole, mutta kuulopuheiden perusteella talvi Tianjinissa on kylmä ja
kostea eli kaikki vaatteet ovat koko ajan mukavan märkiä. Kiinassa
ei myöskään lämmitetä taloja samalla tavalla
kuin täällä ja näin ollen vaatteiden kuivatus ei ole
helppoa. Onneksi maan hintataso on sen verran alhainen, että uusia
vaatteita voi tarvittaessa ostaa lisää.
| |
| ::
Teitä on nyt täällä
:: Pekka Karhu :: | |