MARRASKUU

1.11. sunnuntai (HÄKKINENHYVÄ SUOMI HYVÄ MIKA HYVÄ MARTINLAAKSO HYVÄ ERJA HYVÄ KYLLÖNEN HYVÄ MC LAREN!ON MAAILMANMESTARI) HYVÄ 16°C

Kuvia Halloweenista

Uusi kuu uudet kujeet. Törmättiin kolmeen muuhunkin suomalaiseen liuxueshengiin (vaihto-oppilas). Lisää sitten ensi kerralla...Meinasi melkein unohtua: Nyt sitten katsellaan elokuvia tietokoneelta. VCD(lähes sama kuin DVD)-elokuvat nimittäin toimivat Windowsin kautta. Valikoimaan kuuluvat luonnollisesti kaikki uuttakin uudemmat massatuotteet. Ja hintakin on järjettömät kuusi Suomen rahayksikköä! HAA HAA!

3.11. tiistai 15°C

Eilen oli jälleen hyvä esimerkki Ms. Jinin tiedottamisesta. Me nimittäin lähdeimme tänä aamuna kello kahdeksan "maalle" (saimme kuulla matkasta eilen klo 16.00). Organisointi tuntuu näin jälkeen päin olevan loistavasti hallussa Ms. Jinillä, kuten kaikilla muillakin kiinalaisilla äideillä.

Paikka, johon suuntasimme on Tianjinin pohjoispuolella sijaitseva toinen erikoistalousalue nimeltä NEDA (Ninghe Economic Development Area). Nyt olemme käyneet TEDAssa ja NEDAssa enää puuttuu, että käymme vielä FLEDAssa (ha ha haa). No niin asiaan. Aamun ensimmäinen käyntikohde oli Singaporelainen kudontalaitteita valmistava yritys nimeltä Falmac (Falmac Machinery Tianjin Ltd). Paikalla ei tosin ollut muita kuin johtaja Jimmy Ang itse, koska Nedassa tehtiin suuria sähkötöitä ja sähköt olivat erikoisesti poikki koko erikoistalousalueella. Näin ollen työntekijät tulivat töihin poikkeuksellisesti vasta iltapäivällä. Saimme kuulla Kiinassa valmistamisessa olevan samoja hyötytekijöitä, kuin mitä muutkin länsimaiset työntekijät ovat meille kertoneet. Pääosin nämä edut koostuvat halvasta työvoimasta ja halvoista raaka-aineista. Seuraavaksi alueen kehitys-suunnittelu-johtaja esitteli meille NEDAn historian ja alueen tarjoamat hyötytekijät.

Pähkinät kuorineen: Perustettu 1992. Alueen koko 3 neliökilometriä ja laajenee lähivuosina 5-6 neliökilometriin. Tällä hetkellä paikalla toimii jo noin sata erilaista yritystä ja kansallisuuksiakin on kymmenen. Rautatie Kiinan eteläosista pohjoisimpiin osiin kulkee NEDAn kautta. Lähimpään satamaan on matkaa 40 km. Tianjinin lentokentälle 70 km. Beijingiin 180 km. Tianjinin keskustaan on 80 km.

Olo kuin venäläisessä ydinvoimalassaSaimme myös roppakaupalla esitteitä paikasta ja tänne etabloituneista yrityksistä. Tämän jälkeen meidät vietiin (liikuimme muuten pikkubusilla, tottakai) kiinalais-amerikkalaiseen yhteistyöyritykseen jonka nimestä voi päätellä jo jotain, Joy (Tianjin) Health Products Co. Ltd. Ennen tehtaalle menoa Ms. Jin oli kuvaillut meille tehtaan valmistavan jonkin sorttista "eristysjauhetta". (välillä on häiriöitä kansainvälisessä ymmärrysyhteydessä) Tehtaan pihaan saapuessamme meidät valtasi outo tunne joka johtui tutusta hajusta jota vain emme aluksi tunnistaneet...

Sehän on VALKOSIPULIN haju! Yrityksen tuotteena on valkosipulijauhe, jota he valmistavat kylmäkuivattamalla "äärimmäisen" steriileissä olosuhteissa. Tehtaan johtaja Liu Hong Yuan esitteli meille koko valmistusprosessin ja kertoi raakajauheen menevän Amerikkaan, jossa siitä valmistetaan terveyskapseleita. Pois lähtiessämme saimme säkillisen tehtaan tuotteita mukaamme, joten voitte kuvitella mikä on päämauste seuraavat kaksi viikkoa.... ja sitä lemua!

Lähdimme jälleen matkaan ja loppujen lopuksi saavuimme Kelida hotellin neuvotteluhuoneeseen, jossa meidät otti vastaan alueen varatuomari Mr. Zhang. Mr. Zhang toivotti meidät tervetulleeksi koko Ninghe-piirikunnan puolesta ja toivoi tietysti kansojemme välisen ystävyyden paranevan entisestään. Yllätyimme hänen Suomen tietämyksestään, koska täällä saa ihmisille välillä selitellä mitä ihmeellisimpiäkin asioita. Vaihdoimme mielipiteitä ja ideoita molempia maita hyödyttävistä tuotantomahdollisuuksista, keskusteluissa kävi esille mm. Suomen korkea tietämys paperin valmistuksen alalta. Kiinassa näiden suurien tulvien jälkeen hallitus on rajoittanut suuresti puiden kaatoa, joten paperiteollisuus kaipaa uudenlaista raaka-ainetta tehtaisiinsa. Paikallishallinnon edustajat tiedustelivat meiltä mahdollisuudesta valmistaa korkealaatuista paperia paikallisesta oljesta (katsotaan).

Näin kiireisen aamupäivän jälkeen menimme tietysti syömään niin kuin asiaan kuuluu. Jo totuttuun tyyliin meille oli katettu jälleen hieno juhlapöytä omaan kabinettiin. Koska satuimme olemaan niin lähellä merta oli lounaan pääpaino merenelävien puolella, kaiken näköistä levää ja nilviäistä sitä maisteltiinkin (tietyistä tuotteista karisivat ennakkoluulot). Mr. Zhang tuntui olevan erinomainen tarinaniskiä ja seuramies joten lasia kohoteltiin ahkerasti. Paikalliset"Kummisedät"Ganbei!! (suom. huom. pohjanmaan kautta ). Hetken aikaa tätä mukavaa ruokailua kestettyämme saapui paikalle Herra, iso herra, Mr. Zhang (You Hui). Hänen koko tittelinsä kuuluu seuraavasti: Tianjin Ninghe County Comission of Chinese Communist Party Secretary, joten tämän jälkeen emme enää olleetkaan missään turhassa seurassa. Loppu lounas sujuikin kohteliaisuuksia vastaanottaessa. Tärkeitä ihmisiä on aina mukava tavata ja lopuksi pääsee aina yhteiskuvaan! Taputuksiakaan ei sovi unohtaa.

Kun matkakohteemme oli "maalla" meidät vietiin tietysti katsomaan, kuinka paikallisessa kyläyhteisössä asutaan ja eletään. Kylän nimeä emme tainneet koskaan kuullakaan, mutta se sijaitsee Nedasta vasemmalle noin puoli tuntia autolla. Kylässä meidät otettiin jälleen vastaan kuin suuremmankin luokan valtiovieraita (vrt. olo on vaivautunut). Joitakin tietoja kylästä: Kyläyhteisössä asuu reilut 200 perhettä ja noin 900 ihmistä, joista 80% tuottaa jonkinlaista "teollista" toimintaa. Loput 20% huolehtivat kylää ympäröivistä pelloista ja kotieläimistä (Ninghen on piirikuntana kuitenkin maatalousvoittoinen).

Gladiaattorit areenallaEnsimmäinen koti, jossa vierailimme oli nelihenkisen perheen asunto. Idyllisen yksityiskohdan tuo avonainen sisäpiha, jossa perheen arkiaskareita voi toimittaa aina ruuan esivalmisteluista moottoripyörän korjaamiseen ja kaikkeen muuhun sen sellaiseen. Tilaa kutsuttaisiin länsimaissa helposti puutarhaksi mutta täällä se on useimmissa tapauksissa päällystetty sementillä (helpompi pitää puhtaana). Asunnot maaseudulla ovat tietysti huomattavasti suurempia kuin kaupungeissa, vaikkakin hallitus valvoo talojen kokoa ja korkeutta (ihan kaikkea ei voi rakentaa vaikka varaa olisikin). Näistä kodeista ei todellakaan ulkoa päin voisi ikinä kuvitella millaista ylellisyyttä ne sisältävät, toinen koti jossa kävimme sisälsi kaikkea täydellisestä audiolaitteistosta, nahkasohvista, paneloidusta katosta aina uusimpaan pesukoneeseen saakka (yllätys oli aikamoinen, tosin taisimme käydä kuitenkin kylän varakkaimpien asunnossa).

Kaikesta tästä idyllisestä ilmapiiristä meidät repäistiin jälleen matkaan...

Ihmeellistä kaislaaLöysimme itsemme pellolta ihmettelemästä kaislaa, jota kasvoi neljän kylän varrella ja alueella jonka kooksi ilmoitettiin (tulkkauksissa pientä epävarmuutta) 66600 hehtaaria. Kyseinen kaisla sopii kuulemma paperin raaka-aineeksi mutta kiinalaisilta puuttuu tietotaito kaislan muuttamiseksi korkealaatuiseksi paperiksi. Ms. Jin ei ilmeisesti oikein käsittänyt kuinka jättimäinen laitos paperitehdas suomalaisen mittapuun mukaan on. Sillä he haluavat oman tehtaansa Ninghen piirikuntaan.

Matkailijalle tiedoksi niitä käyntikortteja kannattaa painattaa etukäteen. Me voimme kertoa sen teille puuttuvien korttien aiheuttamilla noloilla ilmeillä. (Älkää tehkö niin kuin me olemme tehneet vaan tehkää niin kuin me neuvomme!).

Välijupinaa 4.11. klo 02.00 (P) "Nyt alkaa meidän huoneissa öiseen aikaa olla vähän turhan viileä: Istun parhaillaan makuupussin sisällä, kaksi villapaitaa päällä ja sormet kohmeessa. Aika outoa kun päivällä oli kuitenkin 18°C astetta plussaa. Jotain muuta napinaa, Himppasen tuoksahtaa kun suihkussa ei ole voinut käydä sitten sunnuntaiaamun. Syy: Veden lämpötiloja on meillä kaksi, kiehuvan kuuma tai Vodka on the rocks. Eilen ja tänään onkin ollut sitä jälkimmäistä...muuten on mukavaa!".

4.11. keskiviikko 15°C

Kyllä on aikoihin eletty. Olli joutui myöntymään ylemmän tahdon alla ja löysi itsensä katsomasta TaiTaNiKe-dianyingia. Ja vielä kiinaksi. Luvassa oli kolme ja puoli tuntia vinkumista ja s-kirjaimen eri muotoja. Elokuvan saldo: Olli ymmärsi yhden Pohjoiseurooppalaiseen kielikuntaan kuuluvan lauseen täydellisesti: "Talar du svenska?". Ja ilta oli pelastettu/pilalla. Piti tulla tänne asti voidakseen kuulla ruotsia, tuota jokaisen koululaisen vihaamaa pakkopullaa.

TokkaMeillä muilla olikin sitten opiskelupäivä, tosin täällä jäätävässä kylmäkaapissa ei järkikään juokse monta tuntia pidempää joten lähdimme Cozyyn lämmittelemään. Ja ketäs me siellä sattumalta tapasimmekaan kuin nuo aikaisemmin mainitut kolme muuta suomalaista (vrt. poro). He ovat ottaneet osaa tähän Kiinan valloitukseen samanlaisella iskuryhmällä kuin me (2+1). Juttelimme niitä näitä ja vaihtelimme kokemuksia (taktisia kuvioita) muutaman tunnin ajan. (P) "Taitaa tulla ratkiriemukas itsepäisyyspäivä. Joulusta ja uudesta vuodesta puhumattakaan".

Tilastonikkareille tiedoksi: Sivuillamme on yhteensä:

108 sivua kirjoitettua tekstiä

15 kuvaa talletettuna GIF-muotoon

98 kuvaa talletettuna JPG-muotoon

45 html internet-tiedostoa

sivujemme koko on jo yli 4 megaa

5.11. torstai (Opintotuki tuli jo eilen ja nyt on taas valuuttaa) 20°C

Ensimmäinen aamu pitkästä aikaa lämpimän veden kanssa (hotellissamme oli tehty putkiremonttia usean päivän ajan. Kukaan ei vain ilmoittanut siitä meille. (POT) "Ja se on kulttuuria". Kaikesta huolimatta pieni eltaantunut tuoksahduksemme hävisi kuin Mr. Zhang krääsäkujalle 100¥ seteli kädessään. Rahasta puheen ollen: Koska keskiviikkona meillä oli niin paljon tunteja, emme voi suhahtaa pankkiin sen ollessa auki, joten tänään oli sitten se pankkipäivä. Toisaalta Tiia kiroaa kiinalaiset tietoliikenneyhteydet syvimpään pohjoiskarjalaiseen suohon saakka. Ei siis ollut palkkapäivä Tiialla.

6.11. perjantai 15°C

Liikenteenohjaus-inssi eli HUIDONTAKOE Perinteisiin aamurutiineihin on tulossa vihdoinkin muutos (vrt. makuupussista kuoriutuminen). Meille tulee kuulemma lämmitys kymmenes päivä. Juhlaa! Toisaalta niin moni asia täällä pitäisi toimia, ettemme yhtään ihmettele vaikka lämpö todella tulisi vasta ensi kuussa.

Tänään toisena aiheena punatiilisessä kasarmissamme oli kynäilyä, opimme piirtämään puun rungon...Vai opimmeko sittenkään, no ensi kerralla piirtelemmekin sitten kukkasia.

Pekkaan kiihkeästi tarrautunut aasialainen ei ole hellittänyt vieläkään kuristusotettaan. (P) "Tuntuu ettei ilma kulje kurkkutorvessa ja yleiskunto laskee kuin...". Tänään Pekka oli päättänyt tehdä asialle jotain. Ja ei kun klinikalle! (P) "Jaiks!". Lähdimme tuntien jälkeen kampuksen omalle ER:lle. Otimme kiinankielen opettajamme mukaan, koska meidän lääketieteellinen sanavarastomme käsittää ainoastaan lauseen Ni shen ti hao ma? (sinä terve hyvä...kö?) Opettajamme aloitti tapahtumaketjun selventämällä vastaanottovirkailijalle Pekan olevan toimintarajoitteinen hengityselinten sekä nenäonteloiden puolelta. Saimme jonotusnumeron maksamalla omaisuuden (ks. Ostoslista). Tämän jälkeen jonotimme noin 15 sekuntia toiseen kerrokseen. Vastaanottohallissa meitä palveli Ms. Who ever with what ever -laitteineen. Laitteiden kylmyys olisi pakottanut karskeimmankin avantouimarin haukkomaan ilmaa kaikilla keuhkorakkuloillaan (joita Pekalla ei ollut yhtäkään toiminnassa). Tutkimus ei ollut edes edennyt nautinnolliselle asteelle kun se oli jo ohi. Diagnoosi, flunssaa ja kassi pillereitä. Saimme reseptin ja suuntasimme kulkumme käytännöllisesti sijoitetulle apteekki-kioskille ulko-oven suuhun. Lääkkeiden hinnan kuultuamme olimme saada kohtauksen (ks. Ostoslista) onneksi opettajamme lähti "neuvottelemaan" hintaa alemmas. Valitettavasti jouduimme maksamaan koko hinnan. Apteekkiluukulla meinasi ruveta huimaamaan purkkien ja purnukoiden määrä, joita meille ladotiin, "Onneksi tulee sentään vastinetta koko rahalle". Mitä meille jäi käteen: Pussillinen mustia pikku papanoita, jotka haisevat intin yskänlääkkeeltä (P)"Hirveen hajuisia. Niitä joutuu säilyttämään parvekkeella hyttyskarkottimena". Lisäksi mukaan tuli kaksi paketillista jotain (kaikki farmaseutit hoi! Kirjoittakaa minulle mitä olen syönyt!) jossa lukee Erythromycin Ethylsuccinate Tablets ilmeisesti 30-50 mg. Lajitelma ei vieläkään loppunut tähän, opettajamme selitti toisissa pusseissa olevan jotakin jota ei saa niellä, mutta on kuitenkin laitettava kurkkuun aina kun meinaa yskittää. (P) "En taatusti pistä suuhuni". Tottakai kannatimme myös paikallista lääketeollisuutta. Mukaan (kuin bonuksena) tuli kaksi purkillista älkää-kysykö-mitä-tabletteja. Hyvin tuntuvat toimivan, ainakin vatsa meni Pekalla sekaisin.

Matkailijalle jälleen tiedoksi: Jos asioitte paikallisen kanssa, joka osaa englantia, muistakaa toistakaa asianne moneen kertaan ja käyttäkää mahdollisimman yksinkertaisia sanoja. Nämä ihmiset tietävät jo lauseen puolesta välistä, mitä aiot kysyä. Vastaus saattaa kuitenkin olla ihan mitä vaan. Tämän sanomme teille menetettyjen hermojen pitkillä säikeillä.

7.11. lauantai 18°C

Kaikille tiedoksi sinne kylmään Suomeen. Tänään iltalämpötila lähentelee 16°C. Tianjinin yö kutsuu lämpimään syleilyynsä kolmea suomalaista, tosin Olli meni jo. Aprililla on maanantaina synttärit, joten juhlintapäivä on lauantai. (Menopäivä myös Kiinassa). Erinomaisen paikallisen punaviinillä terästetyn hengityksen voimalla matka suuntautui jälleen jo niin tutuiksi tulleisiin ravitsemustoimintaa harjoittaviin monitoimikeskuksiin, vrt. P.U.B.(Preferably Unacceptable Behaviour). Olimme jo aikaisemmin sopineet tapaamisen Timon, Paulan ja Markon kanssa. Näin ollen vietimme lähes (h)iki...muistettavan melkein suomalaisen illan. Joka jatkui aamuyön tunteihin saakka giganttisessa yökerhossa.

8.11. sunnuntai (tänään kaikilla on havaittavissa orastavaa kankkusta!) 17°C

VCD rules!Pizzaa ja leffoja tiedossa! Taitaa jäädä kokeisiin luku vähemmälle, kun vaihtoehtona on edellisessä lauseessa mainittu yhdistelmä. No tulihan sitä jonkun verran luettua parin leffan jälkeen ja kotiin kuljetetut pizzat maistuivat erinomaisilta. Tosin erittäin kallista hupia täällä.

 

911 maanantai (Minä olen Sakari Kaulaote ja tämä on vasikkavartti) 16°C

Mr. Yang, tuo monelle Suomalaiselle tutuksi tullut (Yang) "A MAN!!" piti meille syksyn ensimmäiset testit (P)"hu huh, olipahan vääntämistä". No, vaikein osuus on vasta edessä. Perjantaina on suullisen osuuden erikoiskoe ja siinä pitäisi vääntää kreikkalais-roomalaista runosuolta perheestä, Suomesta, Kiinan historiasta ja nähtävyyksistä. Tämä kaikki tapahtuu luonnollisesti painimatolla ilman punttilappuja kiinaksi. Ei pitäisi tulla vaikeuksia. Mehän osaamme jo ottaa ensimmäisen valssiaskeleen ja tilata laskun? Rahankulutukseen kyllästyneenä (ei ole mitä kuluttaa) päätimme ruveta syömään paikallisissa. (Kysymys: Missä olemme syöneet aikaisemmin?) Yllätyimme henkisesti laskun loppusumman huokeudesta ja ystävällisestä palvelusta.

Seuraavassa hyödyllisiä sanoja ruokaa ostaessa:

Suomi

Kiina

Merkitys

Mc'Donalds

Mai Dang Lao

lausuntatavan mukaan käännetty

Bic Mac

Ju Wu Ba

Suurin ilman kilpailijoita

Hampurilainen

Han Bao Bao

lausuntatavan mukaan käännetty

Ranskalaiset

Tu Dou Tiao

Perunaviipale

Nuketit

Mai Le Ji

Mäkin iloiset kanat

Kokis

KeKouKeLe

hyvää suuhun, hyvää ololle

Iso

Da

Iso

Normaali

Zhong

Keskellä

Pieni

Xiao

Pieni

10.11. tiistai 16°C
(Lämmitys todellakin tuli, eräänlainen juhlapäivä koko Kiinassa)

Me taiteilijatTeatteriretki kiinalaisen teatterin syövereihin. Jälleen kerran koulumme ryhmä-töhö lähti kaitsemaan meitä (mukana oli Ms. Jin, Ms. Han, Mr. Yang, me sekä Ms. Liu, joka tosin odotti teatterin ulkopuolella) retkelle, jonka tunnuslauseeksi olisi käynyt kulttuuri-kolmessa-ja-puolessa-tunnissa-yli-hilseen. Matkamme taksilla alkoi enteilevästi. Ms. Jin ja Mr. Yang koittivat kilpaa kertoa meille teatterin sisältöä. Ohjelman mukaan luvassa olisi runonlausuntaa, yksi moderni esitys, yksi pätkä Shakespearin näytelmästä ja muutama vanha kiinalainen esitys. Toinen kuulosti niin hirvittävältä ristiin naimiselta, ettei sellaista voisi edes kuvitella kauniissa ja rohkeissa. Kaiken lisäksi tarinassa oli onneton (meidän mielipide) / oikeudenmukainen (opettajien mielipide) loppu. Kaikki kuolivat.

(P) "Sananen Kiinalaisesta kulttuurista ja sen vaikutuksesta länsimaiseen käsityskykyyn. Ms. Jin Olkaa hyvä". "Than kiu". "Wode Fenlan pengyou, nimen hao! Wo hen gaoxing renshi nimen. Xianzai wo jieshao yixiar. Womende xueyuan..." Kun te ette ymmärrä tästä kuitenkaan yhtään mitään, niin päätimme siirtyä takaisin Fenlanyuhun. Kyllä meidän sanavarastostamme olisi tullut paljon muutakin. Mutta jos ei kelpaa, niin puhutaan sitten suomea. HÖH!"

Joten seuraava teksti pitää sisällään irrallisia tietoja kulttuurista. Tilanne oli se, että Ms. Jin kertoi meille ja me kuuntelimme, kaikkea mikä meitä koskee, kiinnostaa tai muuten vaan tuli Ms. Jinin mieleen.

Tuntimme aiheet olivat: Kiinalaiset tavat, perhe, ammatti ja (laatu?)

Ensin Ms. Jin Kertoi meille kuinka ujoja kiinalaiset opiskelijat yleensä ottaen ovat (tietynlainen ujous on kyllä havaittavissa, mutta muuten kiinalaiset ovat hyvin uteliaita ja avoimia). Luokissa käyttäytyminen on hyvin samanlaista kuin suomalaisissa kouluissa, tosin ainoastaan puhetunneilla oppilaat saavat kerääntyä ryhmiksi. Arvostelussa siirryttäessä koulusta ylempään arvostetaan sitä että: noudattaa koulun sääntöjä, on parhaimmistoa luokaltaan ja ottaa osaa yhteisöä kehittäviin toimintoihin (vrt. erilaiset oppilaskunnat).

Muinaisissa kulttuureissa ajateltiin maan hallitsemisen lähtevän pitkällä aikavälillä koulusta (olemme samaa mieltä). Koska kouluissa opetettiin kuria, järjestystä (perinteinen ajattelutapa pohjautuu vanhemman kunnioitukselle. Opettaja on erittäin hyvä esimerkki siitä) ja tietysti voimassa olevan hallitsijan omaa ideologiaa. Tällainen kasvatus antaa herkullisen kasvualustan uusille johtajille, jotka hallitsevat saman ideologian ja ovat valmiita levittämään samaa sanomaa. Nykyään korkeammissa kouluissa noin 20% opiskelee englantia tosissaan ja nämä 20% saavat paljon uusia ajatuksia (ottakaa huomioon, että tämä maa on ollut pitkään informaatiosulussa, joten on luonnollista että mielenkiinto herää jos voi kuvitella edes paremmasta). Muut 80% haluavat valmistua nopeasti, perustaa perheen ja alkaa ansaita omaa rahaa. Heille se on riittävä onnellisuuden mitta. Hyviä ominaisuuksia joita halutaan toisen ihmisen omaavan kiinalaisten keskuudessa ovat: Ymmärtäväinen, rehellinen, auttavainen ihminen, jolla on hyvät suhteet pomoon ja alaisiinsa.

Tiesittekö, että Kiinassa harrastetaan myös varhempainiltoja. Niitä on tosin kaksi vuodessa ja niissä käsiteltävät asiat ovat kuinka kukakin opiskelija on selviytynyt edellisestä vuodestaan. (Ms. Jin) " Antaa vanhemmille mahdollisuuden menettää kasvonsa ja saada uusia (jos ei mennyt jakeluun niin lukekaa näiltä sivuilta Kiina/tapakulttuuri/kasvot).

Yliopistosta opettajamme kokemaa tietoa: 1. Vuosi rentoudutaan ja tavataan kavereita joita ei opiskelun takia olla nähty vuosiin (on siis vihdoinkin päästy sinne minne on koko ikä opiskeltu, vanhempien suurilla uhrauksilla). 2. Vuosi yleensä rakastutaan (ei ole ollut aikaa). Noin 40% opiskelijoista opiskelee edelleen Master-tutkintoon saakka tosissaan. Tällä hetkellä Kiinassa on kaksi ainetta jotka ovat suosituimpia ylitse muiden ja ne ovat englanti ja ATK. (POT) "Tosin kun olimme näissä englannin puhekilpailuissa huomasimme että vaikka ennakkoon harjoitellut puheet olivat kuinka hyviä tahansa yleisen tiedon osalta he eivät tienneet kovinkaan paljoa. Tosin tiedon saaminen täällä on suuren työn takana (vrt. aikaisempi/nykyinen ulkomaita koskevan tiedon niukkuus).

Tapaaminen: Yleensä länsimaissa on ollut tapana että nuorempi esitellään vanhemmalle ja mies naiselle. Täällä riittää kunhan esitellään (kontaktit auttavat aina eteenpäin ja niistä saattaa olla odottamatonta hyötyä. Vrt. kunnian velka ). Pekka kysyi: "Onko Yliopistolla omia oppilaskuntia?" Opettajallemme mielen tuli kertoa opiskelijajärjestökulttuurista Kiinassa yleisiä asioita, kuten: Täällä koko luokka on vähintään koko vuoden yhdessä. Harvoissa paikoissa on kurssi muotoista opiskelua. Jokaisella luokalla on tietynlaisia vastaavia erilaisiin tehtäviin (esim. luokan "hupivastaava" ym.) ja tietysti koko opiskelu haaralla on yhteinen koordinaattori jonka kautta suuremmat tapahtumat koordinoidaan. Mielenkiintoisena asiana Ms. Jin kertoi kommunistisen puolueen omaavan oman "syli"-oppilaskuntansa johon pääseminen on aikamoinen kunnianosoitus. Jokaisessa koulussa on niin sanottu puoluevastaava, joka etsii erikoislahjakkaita henkilöitä tähän kommunistiseen MYK:iin. Joten tällaisesta kuviosta voitte päätellä valtion pitävän huolta lahjakkaista yksilöistään. Aikaisemmin kommunistisen puolueen sihteeriä kunnioitettiin hän oli korkein päättävähenkilö "kentällä" pitäen huolta hänelle määrätystä alueestaan. Usein valtaa pidettiin tiukalla kädellä. Suuren vallan mukana tuli myös vallan törkeitä väärinkäytöksiä, jonka mukana ihmisten arvostus kyseisiä henkilöitä kohtaan rapistui.

Armeijasta sen verran että Kiinalla on meidän tietojen mukaan 5 miljoonaa sotilasta aktiivipalveluksessa ja jokaisella yliopisto-opiskelijalla on oma rykmenttipakkaus valmiina yliopiston tiloissa (huom. Tulkintavirheet). Mutta joka tapauksessa kun opiskelija tulee yliopistoon tai mihin tahansa kouluun hän kantaa itse omat henkilökohtaiset paperinsa mukanaan. Mikä tarkoittaa että hänellä on kaikki henkilökohtaiset paperit koulussa (esim. rykmentin sijoitustodistus plus muut ja jos rikkoo sääntöjä koulu tekee merkintöjä niihin papereihin).

Jos sinut kutsutaan Suomessa esim. syömään, eikö ensimmäiseksi tulekin mieleen lause (opiskelijoille tarkoitettu) "ei mulla oo rahaa en mä voi tulla". Kiinassa täällä ei ole merkitystä, jos sinut kutsutaan syömään ym. aktiviteettiin, eikä erikseen mainita että jokainen kustantaa itsensä, tällaisessa tapauksessa kutsuja maksaa viulut. Tosin sinä jäät kunnianvelkaan kutsujaa kohtaan, hän saattaa tarvita joskus sinun apuasi ja sinun on otettava avunpyyntö vastaan ja autettava häntä (tietenkään kukaan ei pyydä palvelustaan suurempaa palvelusta, tai jos pyytääkin se tarkoittaa että palveluksen hänelle tehtyäsi hän on sinulle velkaa saman arvoisen asian. Sinä itse voit myös määritellä mikä se palvelus on).

Lahjojen ostaminen on vaikeaa jopa Suomessa mutta täällä kannattaa muistaa, 1. Vanhempien kunnioitus eli jos samassa taloudessa asuu vanhuksia ja ole t menossa vierailulle muista heitä. Hyviä lahjoja ovat hedelmät ja kakut (pehmeitä syödä huonoilla hampailla). Jos perheessä on jo lapsia heitä on myös kohtelijasta muistaa jollakin karkkipussilla (ei kovin kallis, koska mitä kalliimman ostat, isännälle tulee tarjottavan suhteen huono omatunto jos lahjan arvo ylittää ruuan arvon). Toisista huolehtimissa täällä on todella läheiset suhteet Jos olet kipeä työkaverisi, ystäväsi ja perheenjäsenesi pitävät sinusta huolta esim. pesemällä perheenne pyykit, auttamalla ruuan laitossa ja tietysti käymässä katsomassa sinua. Monessa muussakin asiassa työtoveruus ym. muu ystävyys auttaa.

Varmaan moni on käynyt Suomessa hautajaisissa. Täällä toimitaan aikalailla erilailla. Esimerkiksi jos ruumis on kuollut luonnollisella tavalla häntä pidetään kolme päivää kotona. Surun väri on valkoinen. Yleensä ovesta tehdään vuode ruumiille. Kolmen päivän aikana lähimmät sukulaiset eivät mene töihin. Lahjoja ei anneta niin kuin ei annetakaan Suomessakaan mutta lähimmät sukulaiset lahjoittavat rahaa noin 100¥ . Rahaa annetaan samoista syistä kuin häissä, eli kustannusten kattamiseen. Ruumiin peittämiseen käytetään erittäin kalliita hautajaisvaatteita. Omaisten tehtävänä on toivottaa vieraat tervetulleeksi siitä kunniasta että he ovat tulleet toivottamaan omaiselle viimeiset jäähyväiset. Kolmantena päivänä ruumis poltetaan. Syy miksi kaikki ruumiit poltetaan on hautausmaiden vähyys ja ihmisten suuri määrä. Jos näette Kiinassa henkilöitä, jotka kantavat mustaa nauhaa käsivarressaan se tarkoittaa että häneltä on joko äiti tai isä kuollut. Tarkemman varmuuden saa, jos nauha on vasemmassa kädessä on äiti kuollut ja jos oikeassa niin isä. Toisaalta taas jos mustassa nauhassa on punainen täplä tarkoittaa se että isoisä tai isoäiti on kuollut.

Horoskoopeista: Kiinalaiset uskovat hyvin paljon horoskooppeihin (lue: Kiina/horoskooppi). Joka kahdestoista vuosi on oman merkin vuosi (jos ette tiedä mikä olette kiinalaisessa horoskoopissa niin lukekaa edellinen ohje) silloin kuuluu käyttää etenkin naiset punaisia alusasuja. Punainen on onnen väri.

Naimisiin mennessään nainen on aina vahvoilla hän saa aviomiehen ostamaan itselleen/yhteiseen kotiin lähes kaikkea mitä hän haluaa. Niin kuin varmaan tapahtuu myös länsimaissa. (PO) "Emme allekirjoita tuota": Kiinalaisessa perheessä on sanonta ettei kahta saman arvoista naista voi olla samassa perheessä. Mikä tarkoittaa että miniä ja anoppi eivät voi olla samassa perheessä päättävässä asemassa. Yhden naisen on johdettava perheen hyvinvointia. Ja usein anoppi tuntee valtansa hävinneen joten hän haluaa silti pitää kiinni jo saavutetuista etuisuuksista, samoin kuin miniäkin haluaa oasansa uudesta vallasta (tämä tarkoittaa vain, jos he asuvat samassa huoneistossa, jos nuoripari muuttaa kaupungissa omaan asuntoon, toisaalta kumpikin voittaa ja kummallakin on oma valtansa).

Pientä vertailua:

kaksi huonetta ja keittiö Tianjinin keskustassa 300 000¥

kolme huonetta ja keittiö Shanghain keskustassa 1000 000 ¥

Palkoista. Meidän koulussa on neljä professoria joiden alkupalkka on 1200 ¥ kuukaudessa (huippupalkka) plus opetukset päälle. Aloittavan opettajan kuukausi ansiot koostuvat 400 ¥ kuukaudessa plus opetukset (yhden tunnin hinta noin 7-8 ¥) eli kokonaisuudessaan noin 1200 ¥.

11.11. keskiviikko 18°C

Meillä tulee täällä Suomen sukuista ohjelmaa tellusta, joten piti siis tulla tänne saakka nähdäkseen Venäläisestä versiosta kiinannetun käännöksen Kalevalasta, joka ei edes ollut hyvä. Oli siinä leuka mennä sijoiltaan, kun avasi TV:n ja heti alkoi ruudussa Pohjan Akka riehumaan.

Illalla jatkui kulttuuriyliannostus. Ohjelmassa oli nimittäin Beijingin Oopperaa. Lämmittelybändinä toimi kaksi miestä, jotka lauloivat naisen äänellä. Pientä vihlontaa oli havaittavissa välikorvan seutuvilla. Itse ooppera olikin sitten huomattavasti siedettävämpää, mutta emme voi sanoa nauttineemme siitäkään. Ms. Jin otti, kuin tottumuksesta, puolen tunnin välein pieniä torkkuja. Yritimme samaa, mutta eihän siinä metelissä voi metsän asukas nukkua. Olli pääsi piinasta jo vajaan kahden tunnin tärykalvohieronnan jälkeen. Oli nimittäin hieman tärkeämpää tekemistä. Kuten aina. No, loppu seurue poistui puoli tuntia myöhemmin. Ennen esityksen loppua, tosin sekään ei ole kohteliasta esiintyjiä kohtaan.

Pekka ja Tiia suunnistivat oopperan jälkeen , yllätys yllätys, Sgt. Pepper'siin ja kenetköhän he löysivät sieltä. Olisiko se Olli! Kyllä se länsimainen kulttuuri poron baariin ajaa.

Seuraava mainitsemisen arvoinen asia päivässä oli että, Pekka sai joulukortin. Siinä se loppu päivä sitten menikin. (P) "Niin terveisiä sinne mummolle ja papalle, kortti tuli jo samoin kun synttärikortti". "Tosin omat synttärini ovat yli kuukauden ja joulukin vain puolentoista kuukauden päässä. Kiitos kuitenkin."

Niin kaikille sinne Suomeen. Joulukortteja saa alkaa lähetellä tänne päin se olisi niin kuin fanipostia. Me voimme korttien lukumäärän perusteella päätellä, kannattaako takasin tulla ollenkaan.

Kotimaan matkailijalle tiedoksi: Postimerkkejä ja -kortteja saa postista. Osoitetta tarjotaan tuosta vasemmalta.

12.11. torstai 20°C

Ei mitään uutta itä-rintamalta...Maksuvälineistä me kumarramme ainoastaan Diners Club kortille ja Visalle. Sitten kun Olli on saanut uuden sellaisen.

Matkailijalle tiedoksi: Nostoautomaateista nostettaessa, jos et saa rahaa ota välittömästi yhteyttä henkilökuntaan. Kone saattaa lähettää nostosta varauksen tilillesi. Jolloin nosto kapasiteettisi supistuu markkamääräisen nostosi verran. Tämän Tiia kertoo katteettomalla tilillään.

13.11. perjantai 18°C

Kukkasten piirtely sujui hyvin ainoastaan opettajalta, me muut vain kopiomme hänen aikaisempia töitään vain huomataksemme kaikkien kukkasten muistuttavan Mikki Hiirtä. Walt Disney, be afraid! Sillä täällä on kolme todellista kynäilijää, matkaamassa pitkin isoa paperia ja ikinä ei tiedä mitä kuvasta saattaa tulla.

Englanti on tärkeää, sen me havaitsimme tänään ollessamme Tianjinin normaaliyliopistossa Tianjinin ensimmäisissä Englannin kielen puhekilpailussa. Kilpailutilanne oli edennyt jo semifinaalivaiheeseen. Aiheena oli 2100-luku. Homma toimi jotenkin näin: 18 koulua olivat alunperin valinneet joukoistaan kuusi kandidaattia. Tässä semifinaalissa opiskelijoita oli jäljellä enää 22. Opiskelijoiden piti puhua kolme minuuttia vapaavalintaisesta aiheesta, jonka jälkeen he valitsivat summamutikassa aiheen josta heidän piti minuutin valmistelun jälkeen heittää uudet kolme minuuttia. Ennakkoon valmistellut puheet sujuivat erittäin hyvin mutta "uusi" aihe oli pääsääntöisesti varsin hankala.

Humala:Hauska juttu!Yö klo 05.00. Ei mutta mitäs meteliä tuolta kuuluu? Ja ha! Tiia ja Paula. Paula toisesta iskujoukosta tulivat himpun verran juhlineena (Tyttöjen ilta) tänne heittämään oluenpanoläppää.

Ai niin löysimme disketin (P):n tärkeiden papereiden kansiosta. Ja mitäs sillä olikaan, kuvia läksiäisistä.

14.11. lauantai 17°C

Mr._Yang_perheineenMr. Yang oli kutsunut meidät kotiinsa päivälliselle. Aika oli sovittu kello kolmeksi, ja suomalaiseen tapaan tottuneina luulimme ruokailun alkavan viimeistään neljältä. Olisi taas pitänyt ajatella kiinalaisittain. Ruoka tuotiin pöytään vasta kuudelta. Olli oli jo sopinut tapaamisen Aprilin kanssa kuudeksi ja meinasi tulla hieman nihkeä fiilis, kun olisi pitänyt lähteä heti pöydän kattamisen jälkeen. Onneksi selvisimme tästä ongelmitta. Opettajamme kutsui myös Aprilin syömään ja sitten kaikki olivat tyytyväisiä.

Vannoutuneena Anti-Techno-liikkeen jäsenenä Ollihan tunnetusti rakastaa tuota koneroskaa (?). Oli miten oli, diskostahan hän sitten löysi itsensä. Paikka oli yhtä rähjäinen kuin KY ja musiikkivalikoima oli vähintäänkin viisi vuotta vanhaa. Erikoisuutena mainittakoon transvestiittistripparit, jotka keikkuivat omilla tanssikorokkeillaan. HYI! Onneksi visiitti jäi hyvin lyhyeksi, ja matka suuntautui TAAS Sgt. Pepper'siin. Siellä on sentään hyvää musiikkia eikä asiakkaiden vaatetus koostu PVC-housuista ja lateksista. Ilta oli pelastettu. Kuin ihmeen kautta, Pekkakin eksyi samaan paikkaan viiksi- ja partalisäkkeineen. Herrahan oli kuin ranskalainen elämäntapamaalari. Kyllä oli hymyssä pitelemistä. Olli ja Pekka löysivät yhteisen sävelen ja pöydän naispuolisilta edustajilta alkoikin tulla vihjeitä, että keskustelua voisi muuttaa ruotsista takaisin englantiin. Kiinalaisilla kun tahtoo olla tuo ruotsinkielentaito hieman ruosteessa.

15.11. sunnuntai 14°C

Päätimme taas tilata pizzat. Tänään oli vuorossa toinen pizzeria. Tilaamisen kanssa oli hieman ongelmia, kun kukaan ei oikein puhunut kunnolla englantia. Kaiken lisäksi henkilökunta ei ollut oikein selvillä omasta tuotevalikoimastaan. Menun mukaan tarjolla piti olla myös pastaa, mutta kukaan ei tiennyt, mitä se on. Kuljetuksen piti olla myös ilmainen. Mutta ei. Pizzat tuotiin taksilla ja siitä piti maksaa 20¥. No, hinta oli kuitenkin varsin siedettävä. Kaksi isoa pizzaa, kaksi ns. pastaa ja kuljetus 140¥. Tätä kirjoittaessa meillä ei ole vielä mitään hajua, mitä sieltä on tulossa. Toivotaan nyt kuitenkin, että saisi jotain syötävää ja että hinta olisi alle 500¥. Kohtahan se selviää. Se hinta oli sitten 146¥. Ja hyvää oli.

17.11. tiistai 5°C

Päivän turistikohteena Ollille ja Tiialle oli mattoja valmistava yritys. Meille esiteltiin mattojen valmistus- sekä korjausmenetelmät. Yhden maton (n. 2x3m) tekeminen kestää 6-8 kuukautta. Valikoimasta löytyy sekä silkki- että puuvillamattoja. Kaikkihan tehdään käsin ja jälki on aivan uskomattoman hyvää. Yrityksellä oli vain kolme kangaspuun tapaista laitetta ja kuitenkin heidän järjestämässä näyttelyssä oli mattoja vaikka muille jakaa. Niiden tekemiseen on tainnut mennä vuosi jos toinenkin. Hinnat olivat tästä huolimatta hävyttömät edullisia. Esimerkiksi silkkimatto (3x5m) maksoi vain noin 12000¥ eli 7 500mk. Puuvillamatot olivat sitten vieläkin halvempia. Yritys tarjosi myös kotiinkuljetuksen eli täytynee varmaan pistäytyä uudemman kerran ostoksilla.

Illalla sitten opettajamme vei meidät katsomaan elokuvaa Pelastakaa Sotamies Ryan. Kiinaksi tietenkin. Suomalais-kiinalaisen välimallin mitään mistään tietävän elokuvakriitikon arvio: Kyllä ne ihmiset kuolevat yhtä näyttävästi kiinaksikin.

Pekalla oli tänään lepopäivä, aikaisemmin kiihkeästi tarrautunut aasialainen oli aikeissa viedä miehen tuskallisiin kiputiloihin ja luovuttaviin ajatuksiin asti. Eikä muuta kuin lasarettiin hakemaan lisäkassillinen lääkitystä, lepoa ja neuvoja terveellisemmistä elämäntavoista. (P) "Hippasen harmittaa kun ei pääse elokuviin tänään".

19.11 torstai 5°C

(P): Elämäntavat, posti Suomesta ja lääkkeet alkavat pikku hiljaa vaikuttaa

Voiko kukaan tajuta millainen olo tulee, kun on alkanut haaveilla elintarvikkeesta, joka tällä puolella palloa on vain haave, kaukainen mielikuva, oman uppiniskaisuuden aiheuttama kaipaustila ja kun sitä elintarviketta tupsahtaa yhtäkkiä postista kaksi reilunkokoista paketillista. Se on USKOMATONTA!!

Pekan kiinalaiset ruisleivät:

Otetaan muutamia ruisleipäviipaleita, ei kuitenkaan kaikkia. (täytyy säästää jotain myös myöhempään käyttöön). Asennellaan Oululaisen aidot jälkiuunilimppuviipaleet mikroaaltouuniin, mielellään jonkunlaiselle alustalle. Asetetaan ajastimeen tarkat 35 sekuntia (mikron tulee olla täysillä) ja painetaan start...35 sekuntia myöhemmin avaat varovasti mikroaaltouunin oven ja sieraimiisi lehahtaa ihana vastapaistetun ruisleivän tuoksu joka meinaa huumata sinut. (itse asiassa lähden tästä tekemään muutaman lisää).

Tämän jälkeen otat viipaleet varovasti käsiisi ja siirryt leipinesi jonkin asteiselle voitelualustalle. Voitelualustaksi suosittelen NEDA:n kiinankielistä esitettä (hätätilassa muutkin esitteet käyvät). Avaat ronskilla myötäotteella yhden palan kiinalais-ranskalaista sulatejuustoa nimeltä Entremont ja levität siitä epätasaisia kokkareita jokaisen leipäviipaleen päälle. Nyt Pekan kiinalaiset herkkuruisleivät ovat valmiit.

Tarjoiluohje: Haalean murukahvin, paikallisten nuudeleiden ja päärynämehun kanssa makuhermoja säväyttävä kokemus.

Tarjoilupaikka: Mielellään Kiina (muut yli 6000 km kotoa sijaitsevat valtiot käyvät myös)

20.11. perjantai 3°C

Pidimme ääntelytieteiden opettajallemme suomenkielen tunnin, koska musiikinopettajamme oli erehdyksissään (meidän onneksi) ottanut korahteluopettajan kasetin, jota ilman hän ei voinut tietenkään opettaa mitään (vahinko!). Opettajamme mielenkiintoa tyydytimme tuhdilla tietopaketilla, jonka olimme hankkineet Suomen suurlähetystöstä. Materiaali oli tietenkin kiinankielistä, joten itse emme tiedä mitä meidän maasta kirjoitetaan. No, luulisimme opettajallemme jääneen Suomesta positiivinen, joskin rikkonainen kuva (vrt. kuunteleminen on täällä periharvinainen ominaisuus).

Taas täälläIllan ohjelma olikin sitten jo ennalta määrätty. Uusille lukijoille ilmoitettakoon, että se on Sgt. Pepper's. Lisätietoja ravintolaoppaasta. Jo aikaisemmin tapaamamme Don från Yhdysvallat, vietti läksiäisiään. Hänellä oli ollut hieman vaikeuksia erään kiinalaisen yrityksen kanssa ja joutui nyt lähtemään vähäksi aikaa pois maasta.

Olli ja Pekka poikkesivat tavoistaan ja poistuivat paikalta jo kahdentoista maissa. Tiialla sen sijaan tuntui olevan hauskaa. Tie kotiin löytyi vasta kolmelta.

21.11. lauantai -1°C, tämä on sitten lunta

Sitä tuli ainakin kaksi metriä lisää!!(PT)Nyt on Kiina pilalla. Täällä sataa LUNTA. (O)Juu ei, nythän se kiva vasta alkaakin. Siis terveisiä täältä You Lai Pou Ke:n maasta. Ms. Jin on touhottanut meille jo viikkoja että meidän pitäisi mennä uuteen lähellä sijaitsevaan halpaan supermarketiin. No tänään Tiia ja Pekka päättivät säästää rahaa ja mennä ostoksille. Olli joutui jäämään odottamaan puhelinsoittoa (ei liene epäselvää keneltä). Äkillisen lumimyrskyn takia päätimme ottaa taksin. Kommunikointi kuskin kanssa oli hieman nihkeämpää koska emme tienneet paikan nimeä (vaikka olisimmekin, ei siitä olisi ollut hyötyä sillä eivät paikalliset ymmärrä meitä). Paikka muistutti suurta noutotukkua pitkine hyllyriveineen ja suurine tavararöykkiöineen. Ja ei kun "säästämään" (normaalisti käynti omassa pikku kaupassamme maksaa noin 50-75¥ kerta) Nyt meillä paloi rahaa noin 180¥ per/lärvi. (siis halpaa). Mainittakoon että litran Finlandia vodka maksoi 118¥ eli 70mk. Ei paha. Tosin ostoksista uupuneina ei voinutkaan ajatella itse tekevänsä minkään sortin ruokaa vaan nenä suuntasi huhupuheiden ja vatsan murinoiden vauhdittamana Tianjinin keskustaan, siellä Imperial Palace Hotelliin ja My Thai-nimiseen ravintolaan. Kumpikaan meistä ei oikein tiennyt mitä tilata, joten otimme useita pieniä dishejä (vrt. annos). "Voi pojat sitä ruuan makua" aikansa kiinalaista syötyään alkaa pohjoisen poika kaivata vaihtelua massunsa täytteeksi. "Saattaa olla, että tulee käytyä useamminkin".

22.11. sunnuntai -6°C

Olli lähti Aprilin kanssa Beijingiin noutamaan uutta passiaan. Tosin passin sai haettua vasta maanantaina, mutta kun oli ilmainen kämppä tarjolla, niin pakkohan sinne oli lähteä päivää aikaisemmin. Ei voi valittaa. Sunnuntai-illan ruokailustakaan ei tarvinnut maksaa mitään kun paikalliset ravintolanomistajat ja pörssimeklarit tarjoutuivat sijoittamaan rahansa Ollin ja Aprilin kestittämiseen. Ei vieläkään voi valittaa.

Ja me muut jäimme katselemaan jälleen leffoja. Aamupäivän näytännöissä huoneessa 2137 esitettiin molemmat versiot Ison Arskan vauhdittamista synkistä tulevaisuuden esikuvista, nimeltä terminaattori.

Elokuvatarjonnan yksipuolisuuden vuoksi jouduimme hakemalla kaupungilta lisää länsimaisia leffoja. Ja iltapäivän näytäntöjen nautinnollisuudesta pitivät huolen sellaiset esiintyjät kuin Mel Gibson ja Danny Glover.

Viikon tietokilpailukysymys: Kysymys sijoittuu elokuva tieteen saralle. Missä elokuvassa kyseiset näyttelijä kuulevat/sanovat "It's Flait lais you plic"?. (arvaa elokuva, ja voita paketillinen riisipuikkoja).

23.11. maanantai -4°C

(O) No, tuli maanantai aamu ja ruuhkametro. Uutuuttaan kiiltelevä passi oli valmiina ja kaikki tuntui lähtevän käyntiin paremmin kuin hyvin. Mutta sitten piti mennä hakemaan uutta viisumia. Paikallisten viranomaisten lämminhenkinen palvelu iski vasten kasvoja kuin siirtolohkare. Eihän sitä viisumia sitten voinutkaan hakea Bejingistä vaan se Tianjinin poliisiasemalta. Papereissa kyllä luki, että viisumi kuuluu hakea siitä kaupungista, missä suurlähetystö sijaitsee. Mutta maittavan Hot Pot-aamiaisen jälkeen alkoi se aurinko paistamaan Ollinkin risupartaan.

(PT) Koulussa tarjoiltiin samaa ruokaa kuin aina ennenkin viimeisen kahden kuukauden aikana, joten jätimme kyseiset herkut väliin ja päätimme mennä koulun jälkeen jälleen syömään thaimaalaista ruokaa. Erittäin herkullisen ravintokokonaisuuden jälkeen nautimme tunnin verran sähköpostien ja hyvän kahvin vauhdittaman jälkiruoan. (P) "Voiko päivä olla parempi. Hyvää ruokaa massu pullollaan, kuuma kuppi kahvia ja paljon viestejä kavereilta. Täydellinen päätös mitään sanomattomalle päivälle".

24.11. tiistai -3°C

Ms. Jin oli jälleen yllättänyt meidät muuttuneilla suunnitelmillaan. Meille on kuulema tulossa vieras, oikein Suomesta asti Herra Qiao, Hän on kotoisin Tianjinista, mutta asunut Suomessa jo kuusi vuotta. Ensimmäinen kerta kun jutteli kiinalaisen kanssa eikä tarvinnut olla koko aikaa varomassa sanomisiaan. Me kaikki löysimme heti yhteisen sävelen, keskustelimme innokkaasti Suomesta ja suomalaisen kulttuurin erilaisuudesta kiinalaiseen vastaavaan verrattuna. Ainoastaan Ms. Jin oli välillä ulalla mistä me keskustelimme. Qiao ei osannut puhua kovinkaan hyvin suomea, mutta ymmärsi kuitenkin.

Asiaan kuului tietenkin standardin mukainen banketti. Ruokaa tuotiin pöytään lähemmäs kaksikymmentä dishiä. Perisuomalaisen ruokailutavan omaavina, oli taas pötsi haljeta. Ahmimisen välissä Ms. Jin ja Mr. Qiao viihdyttivät meitä laulutaidoillaan. Tunnelmallisen tilanteesta teki kynttilä valaistus (sähköt menivät taas vaihteeksi poikki).

Ms. Jin: "Ja jälleen te saitte uusia kavereita"

Meidän italialainen ystävämme Stefano (asuu samassa hotellissa) tuli käymään heti kun olimme banketilta kerinneet huoneisiimme. Hän ehdotti ruokailua eräässä keskikaupungin länsimaalaisia asiakkaita vilisevässä soittoruokalassa. Meillä ei ollut todellakaan nälkä, mutta jouduimme taipumaan eteläeurooppalaiseen viestintämuotojen vilskeeseen (vrt. puheen tehostaminen käsillä)ja päättäväisyyteen. Ja jälleen Sgt. Pepper'siin. Tänään Romyllä ja bändillä oli varsin hulvaton päivä mikä tarkoitti sitä, että jouduimme nauramaan kippurassa koko illan (tarkoitus oli mennä vain "yhdelle" ja heti kohta kotiin lukemaan). Hauskaa oli ja Stefanokin otti ensimmäisiä haparoivia hymyntapaisia naamalleen. Tapaamistamme ulkomaisista ystävistämme Stefano on ensimmäinen, joka sanoi suoraan inhoavansa koko maata (hän joutuu työnsä vuoksi olemaan täällä yli kuukauden) (POT ja Mark) Voi raukkaa!!

25.11. keskiviikko -3°C

Päivän ohjelmassa on normaali koulupäivä. Pekalla tosin oli sairauden takia jäänyt tentti väliin ja sen piirtelemisessä menikin aamupäivä haipakkaan.

Ollin iltaohjelmaan kuului jälleen April. Piti taas nauttia ilmaisesta banketista paikallisen porvarin seurassa. Hauskaa oli ja iltahan kruunattiin karaokella. Yksityishuoneessa tietenkin. Koska Ollin kovalevyltä ei löytynyt yhtään kiinankielistä laulua, joutui hän viheltämään pari säkeistöä jostain venäläisestä laulusta. Levy ilmestyy ensi kuussa. Kiinalaisen äänilevyteollisuuden huipputuotteita, siis ennakkolevyjä (levy on jo myynnissä ennen kuin se valmistuukaan), tosin voi ostaa jo Isetanin kulmalta hintaan 9¥.

Tiialla ja Pekalla oli suunnitelma! Kuudeksi nettikahvilaan Imperial Palaceen (nopeimmat yhteydet koko kylässä ja opiskelijahinta 15¥/tunti). Viestien lähettämisen jälkeen, tarkoituksena oli mennä seitsemän aikoihin Paulan luokse tuonne Tianjinin pohjoisosiin. Aikataulu petti pahemman kerran. Alunperin meillä ei ollut kuin summittainen karttatuntuma ja kiinankielinen koulun nimi, jota taksikuski ei tuntunut ymmärtävän. Puolen tunnin ajomatkan jälkeen alkoi hiukkasen huolestuttaa. No, joku koulu me kuitenkin löydettiin ja ei kun ulos taksista. Aikamme pällisteltyämme portilla, koko porttikopillinen ihmisiä tuli kilpaa neuvomaan meitä minne mennä. Onneksi taksikuskilla oli sen verran ammattietiikkaa, ettei hän livahtanut paikalta heti rahaa saatuaan. Joten hyppäsimme taas kyytiin ja uusi matka alkoi. Eipä aikaakaan kun pysähdyimme seuraavalle portille. Ja taas kysymään neuvoa. Ystävällinen kiinalaistyttö (ymmärsi englantia mutta ei puhunut) neuvoi kansainvälisiä, hyväksi havaittuja, signaaleita käyttäen (siis huitoi käsillä) meidät oikeaan suuntaan. Ja kukas se siellä oikein huiskutteli hotellin kuudennessa kerroksessa ellei Paula. Paulan luona tapasimme kaksi muuta suomalaista opiskelijaa (Kati ja Hanna), jotka kuittaavat neljän kuukauden täällä ololla puolen vuoden työharjoittelun (jos ihmettelette, että missä näin voi toimia, niin kannattaa opiskella matkailualaa) Loppu ilta meni mukavasti lörpötellessä niitä näitä.

26.11. torstai -1°C

Onneksi tunteja oli tänään vain kaksi, koska jokaisella meistä oli huomattavissa lievää väsymyksen omaista olotilaa. Kenestäkään ei lähtenyt yhtäkään järkevää kiinankielistä virkettä. Pekka siirsikin itsensä lounaan jälkeen peiton alle. Lounas oli vaihteeksi sopivasti liian runsas. Olli ja Tiia lähtivät illalla laajentamaan vatsalaukkujaan vielä hieman isommiksi Cozyyn. Piti saada lisää energiaa, että jaksoi tavata vieraita. Ru Xian ja Wu Mer tulivat nimittäin käymään pitkästä aikaa. Tuliaisiksi saimme kauan kaipaamamme lämpömittarin. Nyt on siis huoneiden lämpötilat selvillä. P: 19ºC, T: 22ºC ja O:27ºC. Ei pitäisi Ollille ainakaan tulla kylmä.

27.11. perjantai 3°C

No niin nyt on poikien viikonloppu Tianjinissa. Tiia nimittäin lähti viettämään "tyttöjen viikonloppua" Beijingiin Paulan kanssa. (PO): Iltaamme kuuluu olutta ja matkapäiväkirjan päivitystä.

Kävimme maksamassa puhelinlaskumme ja tällä kertaa se oli huomattavasti siedettävämpi kuin ensimmäisellä kerralla. (P) 500¥ pelkästä parista ulkomaanpuhelusta on kuitenkin ihan sikana. (OP): Olo on kuin ruotsinlaivalla. "Hyttikäytävä" (asuntolamme portaikko) on kuin kopio laivasta ja siivoojat juoksevat jaloissa kuin hytti emännät konsanaan.. Toisaalta Qing Dao-olut on huomattavasti maukkaampaa kuin Lapin Kulta. Haa Haa! Nyt vain odotellaan maanjäristystä että saisimme tänne sopivan keinunnan elävöittämään illuusiota todellisemmaksi, toisaalta kuuden tölkin jälkeen käytävä taatusti "heiluu".

PAINA TÄSTÄ!!Saimme myös tänään kuulla iloisen uutisen. Ensi kuun neljäs päivä joudumme suuntaamaan matkamme Beijingiin Suomen suurlähettilään asuntoon, koska meidät on kutsuttu Suomen suurlähetystön järjestämälle itsenäisyyspäivän vastaanotolle. Musta puku on must!

Matkailijalle tiedoksi: Valokuvia olemme ottaneet seuraavasti

Pekka 12 rullaa, joista 4 on jo kehitetty

Olli 9 rullaa, joista kaikki on kehitetty

Tiia 7 rulla, joita ei täällä kuulema kehitettäkään

Halpamatkailijamme kuitenkin suosittelevat kuvien paikallisten tarjoamia kehityspalveluita, koska täällä käytetään Kodakin uusimpia kehityslaitteistoja sekä 36 kuvan rullan kehitys maksaa 22¥ eli 13mk. Tiedoksi, uusi 36 kuvan rulla maksaa 20¥ joten ei ole kallista kuvaaminen täällä päin palloa.

28.11. lauantai 5°C

Pekalla pankkipäivä ja ei kun ostoksille. Mitä muukaan tarttui: kaksi fliisipuseroa, kaksi kravattia ja farkut ym. muuta pikku sälää.

Iltapuolesta piti mennä katsomaan kavereita ja minnekäs muualle kuin Sgt. Pepper'siin. Stefanon kaveri Luca Italiasta on tullut tänne myös töihin, joten jouduimme esittelemään kaupungin yöelämää hänelle.

Aamuyöstä meno alkoi olla huipussaan ja Mark ehdotti, että lähdetään jatkoille Lan Kwai Fongiin. (P) "No sehän sopii". Mukaan nappasimme myös Romyn (bändin vokalistin). Huomasimme paikalla olevan koko joukko Stg. Pepper'sin työntekijöitä. Aamu venyi jälleen hyvin myöhään.

30.11. maanantai -2°C

Olli lähti tänään Ms. Jinin kanssa hakemaan uutta viisumia. Kyllä taas sai huomata, miten suhteet vaikuttavat täällä. Tehokkuus sekä palvelu olivat aivan toisenlaista kuin Beijingissä. Yhdeksän päivän päästä Olli on taas laillisesti maassa. Toivottavasti.

Saimme sovittua perjantain tunnit vapaaksi, jotta voimme rauhallisin mielin (siis opettajien siunauksella) lähteä nauttimaan Itsenäisyyspäivän vastaanotosta lähettilään luokse.

 

Joulukuu


:: Teitä on nyt täällä :: Pekka Karhu ::