SYYSKUU

29.08.98 lauantai 14°C kylmää ja koleaa

kuvia läksiäisistä

Viikko vielä ja sitten on lähtö edessä. Ei kyllä tunnu yhtään siltä, että olisi lähdössä vuodeksi pois. Tunnetta voisi kuvailla enemmin, että pelottaa kuin haluttaa lähteä. Uskoisin kuitenkin tilanteen muuttuvan kun lähtöpäivä koittaa, toivottavasti.

6.9.1998 sunnuntai 16°C Se on menoa nyt!!

No niin nyt ollaan lentokentällä, meillä on noin 40 min aikaa ennen kuin kone lähtee. Tunnelmia voisi kuvailla jännityneeksi ja hermostuneeksi, mutta luulisin, että todellinen jännitys iskee koneessa tajuntaan kuin miljoona riisipuikkoa. Polttelemme viimeisiä tupakoitamme kuin viimeistä päivää, tarkoituksena on lopettaa tämä miiluttaminen Kiinaan saavuttua. Meitä ollaa vastassa Pekingissä, paikallinen KV-vastaava ja joku valtuuskunta siellä kuulemma meitä odottaa.

Katsotaan sitten siellä ulkomailla uudestaan.

7.9.98 maanantai klo 14.07 33°C

Kyllä on ihmeiden aikoihin eletty, olemme nyt valvoneet noin 24 tuntia putkeen, joten pikkaisen alkaa väsyttää. Koneessa petyimme suuresti ruokaan, elokuvaan, paikkoihin ja matkan pituuteen. Kaikki sujui kuitenkin ongelmitta, jopa kentällä, vaikka paikka iski vasten kasvoja kuin märkä tunkkainen pyyhe. Ilmankosteus on varmasti yli 110% ja lämpöäkin riittää tuollaiset 33 C. Meitä on viety paikasta toiseen tukka putkella ja todella tuntuu siltä kuin olisimme toiselta planeetalta. (olemme ihmetyksen kohteena kaikkialla)

Kyllä tuntuu siltä ettei tähän maahan ihan heti totu. Kaikkialla näkyy hallittu rapistus.

Happy New Year To You Tiia!!!

Juuri kun olimme toipuneet pienestä ateriasta (lue: 13 eri ruokalajia) meidät vietiin viettämään Tiian syntymäpäiviä. Alkuruoaksi tarjottiin täytekakkua jonka jälkeen päästiin itse asiaan eli syömiseen. Ruokaa tuotiin pöytään enemmän kuin laki sallii. Pääsimme heti kosketuksiin eksoottisten ruokalajien kanssa. Tuli nimittäin maistettua sian vatsalaukkua, joka nimestään huolimatta oli yllättävän syötävää. Juhlistimme syntymäpäivää laulamalla Tiialle Happy New Year To You. MITÄ??? No, ei takerruta pikkuseikkoihin. Hauskaa oli ja tarkoitus tuli selväksi.

8.9 tiistai 31°C

Taas on juostu noin täyspitkän maratonin verran eikä kello ole kuin 12.00. Meitä on esitelty lähes jokaiselle vastaantulijalle ja ravintolanpitäjälle eikä tämä varmaankaan lopu vielä tähän. Ylitimme myös kadun ensimmäistä kertaa. Tämä saattaa kuulostaa hupaisalta sellaiselle, joka on tottunut liikennevaloihin ja suojateihin. Täällä sellaisista ylellisyystuotteista ei ole kuultu. Liikenne täällä on todellista "helvettiä". Emme ymmärrä, miksi täällä ei tule ollenkaan onnettomuuksia vaikka tyyli on se, että pyöräilijöitä, jalankulkijoita ja suurempia ajoneuvoja kuin omasi on väistettävä, siitäkin huolimatta kaikki sujuu hyvin hallitussa kaaoksessa.

9.9 keskiviikko 29°C

KV-opettajamme Jin Qi-Ling on opastanut meitä käyttäytymään paikallisten tapojen mukaisesti ja näyttänyt kaupunkia. Meidät on tutustetuttu paikallisiin tori- ja tienvarsikauppiaisiin, jotta he eivät yrittäisi pyytää meiltä ylihintaa, no se kai on ymmärrettävää kun ajattelee kuinka suuret tuloerot ihmisillä täällä on. Olemme päässeet kulutusjuhlan makuun tai siltä ainakin vaikuttaa. Koska olimme eilen kahdessa ISOSSA tavaratalossa joita voisi kuvailla jättimäisiksi. (vertailun vuoksi Forumin kokoisia tavarataloja mahtuisi ainakin VIISI molempiin. Oppaamme Jin Qi-Ling sanoo kuitenkin vaatimattomasti että Pekingissä tavaratalot ovat vielä suurempia.) Täällä kaikki tuntuu olevan halpaa paitsi tuontituotteet, mutta se ei ole ongelma, koska tässä maassa tuotetaan muutenkin lähes kaikkea mahdollista ja halvalla.

Nautinnollisiin hetkiin: Olemme tänä yönä istuneet meidän terassilla ja nauttineet muutamia tölkkejä paikallista olutta (voittaa muuten mennen tullen lapparin ja koffin) ja kuunnelleet kuinka paikalliset sirittäjät pitävät ääntään pusikoissa ja kuinka taidokkaasti lepakot metsästävät pieniä hyönteisiä (HIENOO Olo on kuin Suomessa saunan rappusilla olutta juodessa. Ilmankosteus noin 80% ja lämpö 28 C. Huomenna on tämän koulun 40-vuotis juhlapäivä ja täällä on kuhistu kovasti kaikkien järjestelyiden kanssa. Olimme muun muassa eilen kutsuvierastilaisuudessa jossa esiteltiin kaikki tänne tulleet suuret professori ympäri maailmaa. Mainittiin siellä myös meidät, "vieraat Suomesta".

Koko kansaa voisi kuvailla sanoilla äärettömän ystävällisiä, tietysti meidän vaalea ihonväri kääntää päitä kaupungilla. (Yksi onnettomuus oli lähellä kun pyöräilijä ja bussikuski jäivät tuijottamaan liian pitkäksi aikaa Tiiaan.)

10.9 torstai 31°C

Tuli käytyä lenkillä paikallisessa aamuruuhkassa, saasteiden takia tuntuu kuin keuhkot räjähtäisivät muutaman minuutin juoksun jälkeen. Täytyy kai aloittaa varovasti ja ruveta käyttämään jotakin rättiä suun edessä. Eilen meillä oli mahdollista tutustua koulumme vaatesuunnittelijoihin ja heidän tuotantoon, todella taitavia piirtäjiä ja maalaajia. Meille järjestettiin myös näytös kiinalaisesta galligrafiasta ja mustetöistä. Todella upeaa. Pääsimme tutustumaan koulumme Kings gardeniin. (paikallinen lastentarha, täällä jokaisen perheen ainut lapsi on prinssi tai kuningas) Todella liikuttavaa oli vierailla luokassa, jossa kolmevuotiaat pienet naperot nappisilmineen ihmettelivät meitä kuin suurintakin ihmettä. Viisivuotiailta saimme musiikkiesityksen ja hyvästiksi painokkaan Bye bye. Illalla pääsimme koulumme järjestämään konserttiin joissa paikalliset Tapani Kansat ja Meiju Suvakset esiintyivät. Rehellisesti täytyy sanoa, ettei heidän musiikkinsa oikein hivele länsimaista musiikkimakua, vaikkakin hyviä laulajia he kaikki olivat ja paikalliset tuntuivat tykkäävän. Kokemuksena ainutlaatuinen ja olihan se hienoa istua lavanreunalla kutsuvieraspaikoilla muiden maiden kutsuttujen professoreiden kanssa. Mutta tanssiesitykset olivat jotain aivan ainutlaatuista ja mahtavaa katsottavaa. Huomenna pitäisi lähteä tutustumaan Pekigiin, meidän KV-opettajamme Jin Qi Ling lähettää meidän matkaan omin nokkinemme, katsotaan mitä tapahtuu. Suoraan sanottuna välillä tuntuu, että meistä pidetään liiankin hyvää huolta.

Hotelli, jossa asumme maksaa meille 1570 yuania kuussa ja paikalliset joutuvat maksamaan noin 200 yuania per päivä, eli yli 6000 kuussa. (erikoishinta erikoisopiskelijoille). Huoneet ovat ihan mukavia. 15 neliötä omalla kylppärillä, on televisio (näkyy muuten 15 kanavaa), puhelin, moskiittoverkot sänkyjen päällä, ilmastointilaite ja aina kuumaa vettä kahdessa isossa termoskannussa. Ollilla on ainoa huone jossa ei ole omaa parveketta muuten huoneet ovat samanlaisia. Sängyissä on mielenkiintoinen yksityiskohta: tyynyt ovat täynnä simpukankuorimursketta, vähän kova, mutta viileä kuumina öinä (odotetaan vain talvea).

Matka Beijingiin, perjantai 11.9.- maanantai 14.9. 31°C Maanantaina Vettä tuli vain 15min, 24°C

Heräsimme aamulla kello neljä ja suuntasimme matkamme Beijingiin. Juna lähti Tianjinistä kuudelta ja oli perillä vähän ennen kahdeksaa. Junalipun hinta oli varsin siedettävät 34 yuania. Pääsimme maistelemaan pääkaupungin saasteita, jotka olivat niin pahoja, ettei näkyvyys ollut kuin pari korttelia. No, kyllä siihenkin tottuu. Lämpötila oli mukavat 33 astetta ja aurinko paistoi.

MYKin maailmanvalloitus alkaa KiinastaEnsimmäiseksi kävimme viemässä matkatavaramme hotelliin, joka oli juuri sopiva mukavuudenhaluiselle kapitalistisialle. Chong Wen Men-hotelli sijaitsi aivan Beijingin keskustassa eikä hintakaan ollut kuin n.250mk/huone. Valitsimme ensimmäiseksi kohteeksemme Tian An Menin aukion, jonka jälkeen siirryimme kiellettyyn kaupunkiin hikoilemaan. Paikkaa on täysin mahdoton kuvailla sanoin. Se on nähtävä! Alue on nimittäin aivan järjettömän kokoinen (n. pari neliökilometriä). Ilmassa alkoi tuoksua pekonilta, kun iho käristyi auringon paahteessa. Pois lähtiessämme ajattelimme ottaa riksakyydin. Aluksi sovimme hinnaksi 40 yuania per riksa (riksaan mahtuu istumaan 2 ihmistä), joten otimme kaksi tällaista kulkupeliä. Mukavaa kyytiä niillä sai mutta kun saavuimme määränpäähän olikin hinta noussut 40 yuaniin per henkilö ja Pekka yritti maksaa 50 yuanin setelillä eikä saanut vaihtorahaa!!! Ainoastaan meitä kannustettiin maksamaan sanoilla very good, very good. Mitä tästä opimme, kannattaa varata tasaraha näihin sovittuihin hintoihin. Kuulimme myös opettajaltamme Jin Qi-Lingiltä että noin 20 yuania olisi ollut sopiva hinta. Illalla kävimme sitten syömässä ihan mukavassa ja halvassa paikassa. Astuessamme ravintolaan kaikki asiakkaat kääntyivät tuijottamaan meitä (meissä on varmaan jotain vikaa?). Kesti jonkin aikaa, kunnes tajusimme mihin olimme oikein saapuneet: paikalliseen bordelliin. No, sehän ei meitä haitannut, vaan jatkoimme syömistä aivan normaalisti.

Puhdasta ilmaa?Lauantaina aloitimme päivämme suuntaamalla Kesäpalatsiin, johon hotellistamme oli noin 24 km linnuntietä, mutta paikallisessa liikennekaaoksessa matkaa kertyi noin 34 km joka kesti 40 min. Kesäpalatsi on aivan upea paikka. Luonnonkaunis saari, jossa on paljon hiljaisia kävelyteitä ja mahtavia kiinalaisia historiallisia rakennuksia. Onneksi paikka sijaitsee kaukana Beijingin keskustasta, joten ilma siellä oli ihanan puhdasta. Myöhemmin iltapäivällä kävimme ostoksilla kohtuullisen kokoisessa tavaravuoressa, jonka varjossa Stockmann näyttää rähjäiseltä kyläkaupalta. Illalla sitten tutustuimme baarikatuun, josta löysimme muutaman mukavan kuppilan. Enempää emme ehtineet kokeilla, koska viimeinen paikka, johon päädyimme, oli niin hyvä, että sinne piti jäädä koko illaksi. Kaiken lisäksi Olli joutui töihin. Hän joutui valmistamaan ilmaisen Kaipiroskan paikallisista tarvikkeista, jonka jälkeen sitä piti tehdä koko kannullinen. Och det kostade ingenting. Ainoa miinus illassa oli, kun paikalle saapui laumallinen todella ärsyttäviä Jenkkejä. He roikkuivat katossa, strippasivat, huusivat ja käyttäytyivät kuin mitkäkin maailmanomistajat. Yllätys. Tiia pisti tämän apinalauman kuriin tiputtamalla yhden Jenkin pöydältä ja piilottamalla heidän tikkarinsa. Tämän jälkeen he luikkivat pakoon.

Kato,mikä toi on? Otetaan siitä äkkiä kuva!Sunnuntaina vuorossa oli silkkikatu. Tavaraa oli aivan järjettömästi parilla puolen kilometrin kadulla. Hinnat olivat hävyttömän alhaiset. Esimerkkinä mainittakoon CD-levyt, jotka maksoivat noin 13 markkaa.

Seurueemme suosittelee turisteille vain yhtä kohdetta päivässä, koska nähtävää on aivan älyttömästi. Jos haalii liian monta kohdetta päivälle, niin siinä ei mene muuta kuin hermot. Vessapaperia kannattaa ottaa mukaan ja kuumina päivinä riittävästi vettä. Myös pieni Kiina-Suomi tai Kiina-Englanti Survival Guide, jonka avulla voi tilata ruokaa, on hyvä olla mukana.

18.9. perjantai 27°C

Aamuisin on mukava herätä ensimmäisen vuoden opiskelijoiden marssihuutoihin, kun he lähtevät aamulenkille maastopuvuissaan. Kaikille aloittaville opetetaan armeijakoulutusta ensimmäinen kuukausi ennen varsinaista opiskelua.

Koulu alkaa. Aloitimme ensimmäisen tuntimme opettaja Mr. Yangin johdolla. Olo oli aika outo, koska meitä ei ollut kuin me kolme kyseisessä luokassa (yksityisopetusta). Aloitimme esittelemällä itsemme. Opettajamme osoittautui osa-aikaiseksi kirjailijaksi ja kiinankielen ihailijaksi (olemme osaavissa käsissä). Arvioimme hänen ikänsä noin 26-28-vuotiaaksi, mutta hän osoittautuikin 36-vuotiaaksi. Täällä Kiinassa lähestulkoon kaikki ihmiset, jotka olemme tavanneet, näyttävät nuoremmilta kuin ovatkaan. Iltapäivällä meillä oli kiinankielen ääntämysharjoituksia. Ääntelimme eri toonikorkeuksia innokkaasti. Voimme sanoa, että vaikeaa se on. Esim. e äännetään ö, u = vu, b = po, p = ph, m = mo, f = fo, d = dö, t = tö jne. Tässä oli vasta muutamia esimerkkejä, kuten huomaatte, vaikeuksia riittää.

LUKUJÄRJESTYS

MA

TI

KE

TO

PE

klo 8 - 9

Kiinan kieltä

klo 9 - 10

Kiinalaista taidetta

Suullista Kiinaa

Mr. Yang Chenghu

klo 10 - 11

Kiinan kieltä

Ms. Liu Ying

Ms. Yu Xiaodan

Kiinan keskustelua

klo 11 - 12

Mr. Yang Chenghu

Mr. Yu Xiaodan

klo 12 - 13

klo 13 - 14

klo 14 - 15

Galligrafiaa

Vertailevaa kultuur.

Kiinan kieltä

Lausuntaa

klo 15 - 16

Ms. Han Xiuying

Ms. Jin Qi-ling

Mr. Yang Chenghu

Ms. Li Jinghua

klo 16 - 17

Kiinalaista kulttuuria

Pelit ja piirtäminen

klo 17 - 18

Ms. Jin Qi-ling

Mr. Chao Hongxing

19.9. lauantai 31°C

Ryhmämme kaksi edustajaa lähtivät jälleen eilen edustamaan suomalaista juomakulttuuria paikallisiin ravitsemusliikkeisiin. Tarkoituksenaan opettaa Kaipiroskan valmistamisen jalo taito. Joten tänään heillä oli huterahko olo ja uskallus hukassa (nimittäin pakallisissa ravintoloissa tilaaminen on yhtä arpapeliä). Joten halusimme välttää jälleen tilaamasta sian vatsalaukun kaveria ja suuntasimme kulkumme kohti länsimaisen hapatuksen alttaria, McDonald’sia. Otimme tietysti taksin koska matkaa kertyy muutaman kilometrin verran. Kaikki ottivat Big Mac ateriat mukaan. Otimme tietysi taksin myös takaisin hotellille ja koko lysti maksoi 93 yuania eli noin 60mk (Ei paha). Illalla havaitsimme puutteita huoneemme kalusteiden rakenteissa, joten kaikki sohvien miehet hoi!!!: Huomasimme kiinalaisen korjaustaidon olevan yliarvostetun pettämätön, kun sängystämme hajosi sängynjalat. Ongelman korjaa, jos olet yhtään korjaajaluonne ja omaat paikallista, täysin juomakelvotonta, mansikan makuista alkoholia (52%) pullollisen hintaan 4 yuania. Siitä saa kätevän vasaran, jolla voit naputella sängynpohjan paikalleen paikallisilla pahvinauloilla. Se tästä tällä erää ja ensi viikolla lisää paikallisia nikkarineuvoja.

20.9. sunnuntai 31°C

Kaikki on nyt mallillaan!

Kyllä nyt elämä hymyilee! Kävimme tänään ostamassa kaikille omat audio-laitteistot. Onneksi samassa talossa ei asu muita. Kapitalistinen kulutusjuhla kunniaan! Kannamme oman kortemme kekoon Kiinan kansantalouden hyväksi.

 

 

 

21.9. maanantai 33°C

Alkaa nettiaika olla vähissä, kun koululla on 5 kpl koneita, joilla voi surffata netissä tai lähettää sähköpostia. Nämä koneet joudutaan jakamaan noin 5-6000 opiskelijan kesken. No kaikki eivät tietenkään saa opetusta tietokoneista. Itse asiassa täällä ne, jotka haluavat oppia jotakin tietokoneista, joutuvat maksamaan pienestäkin opastuksesta. Mitään järjestelmällistä opetusta täällä ei ole. Lisäksi ATK-huone on auki ainoastaan 8.30-11.30 ja 14.00-16.30 maanantaista perjantaihin, paitsi torstai-iltapäivisin se on kokonaan kiinni. Mutta meille ollaan niin ystävällisiä, että aikaa koneilta järjestetään vaikka sulkemisajan jälkeenkin. Niin kuin Ms. Jin Qi-ling sanoi meidän ATK-tukihenkilöstämme (ainoasta) "Koska meidän Mr. Wang on poikamies, hän kyllä joutaa tulla päästämään teidät tänne ATK-huoneeseen illallakin."

22.9. tiistai 33°C

Päivä alkoi mukavasti kuvankauniin Ms. Liu Yingin kiinalaisen taiteen tunneilla. Kuuntelimme kiinalaisia kansanlauluja, oopperoita sekä erilaisia näytteitä iskelmämusiikista. Saimme myös tietää kuinka hän arvostelee meidän opiskelumme. "Pääsemme" uudenvuoden aattona esiintymään kiinaksi koko ulkomaisten kielten laitokselle (JIPII). Tuntien jälkeen suuntasimme matkamme paikalliseen Raxiin. Siellä sai syödä ja juoda 38 yuanilla niin paljon kuin jaksaa kahden ja puolen tunnin ajan. Jokaisessa pöydässä oli omat paistinalustat, joilla lihat ja kaikki muut herkut kypsennettiin. Tuli sitten syötyä sopivasti liikaa. Jatkoimme matkaamme turvonnein vatsoin katsomaan elokuvaa Afrikasta paikalliseen Space Movie-elokuvateatteriin, jossa elokuva heijastettiin puolipallon muotoiseen kattoon. Sellainen laite tarvitaan ehdottomasti Bristoliin! Siinä saisivat kyllä amerikkalaiset hapatuselokuvat uuden ulottuvuuden. Pekka toteutti itseään ajamalla mikroautoa kuin Mika Häkkinen konsanaan. Kyllä oli Kiinan pojalla ihmettelemistä siinä menossa. Ainoa hidaste ajossa oli, kun ensimmäisellä nopealla kierroksella edestä löytyy miljardeja kiinalaisia autokoululaisia.

Iltapäivällä tuli sitten ensimmäinen suuremmanpuoleinen takaisku tähän luksuselämään kun kävimme kysymässä puhelinlaskujamme. Onneksi laskuissa oli virhe, jota korjataan parhaillaan, mutta kyllä se hieman riipaisi, kun summaksi ilmoitettiin lähemmäksi tuhatta yuania per nokka. Puheluiden hinnat Suomeen päivällä 25 yuania/min ja yöllä 15 yuania/min

Matkaajalle tiedoksi: Keltaiset taksit ovat kaikista halvimpia sekä Beijingissä että Tianjinissa. Kymmenellä yuanilla saa matkustaa kymmenen kilometriä, jonka jälkeen taksa on yuani kilometriltä. Tianjinissa perustaksalla pääsee lähes joka paikkaan.

Ravintoloissa ja hotelleissa (varsinkin Beijingissä) kannattaa ottaa huomioon se, että hintoihin lisätään lopuksi palvelupalkkio, joka on yleensä kymmenen prosenttia. Ei siis kannata ihmetellä, jos loppusumma on hieman suurempi kuin se, mitä itse on laskenut.

23.9. keskiviikko 26°C

Kello kuusi eräs tyttö tuli koputtamaan Pekan oveen. Hän halusi puhua englantia kanssamme, koska hän on opiskellut sitä kaksi vuotta. Hän on kotoisin Xinjiangista (läheltä Venäjän rajaa, 62 tuntia Tianjinista länteen junalla). Mukavan tuntuinen ihminen. Hän kertoi olevansa uiguuri, (enemmän venäläistä näköä kuin kiinalaista).Hänen englantinsa ei sujunut kovin hyvin ja jouduimme käyttämään piirtämistä sekä hidasta englantia kommunikointiin. Emme ole kovinkaan varmoja, ymmärsimmekö toisiamme. Hän tarjoutui myös tarjoamaan meille illallisen. Paikallisen varallisuuden tietäen luulemme, että tulee ongelmia….katsotaan nyt.

Kirjoitamme tätä kello 21.30. Illallisen tarjosivat Rü Xian sekä hänen paras kaverinsa Amina. Söimme härkää, kanaa ja katkarapuja ja hyvää oli. Juttelimme niitä näitä ja näytimme kuvia Suomesta. Onneksi oli englanti-kiina-sanakirja mukana, koska muuten keskustelusta ei olisi tullut mitään. Valitettavasti ravintola meni kiinni juuri silloin, kun keskustelu alkoi olla vapaampaa. Tytöt kyselivät meiltä kaikenlaista. Esimerkiksi se, että olemmeko buddhalaisia vai kristittyjä. He olivat itse islaminuskoisia. Kävellessämme takaisin hotellille huomasimme islamilaisuuden toimivan myös täällä Aminan mustasukkaisen poikaystävän hyökätessä hänen kimppuunsa. Suomalaisen maailmankatsomuksen perusteella sitä olisi voinut kutsua törkeäksi pahoinpitelyksi. Emme voineet jäädä paikalle, koska tässä maassa ulkomaalaisen ei kannata sekaantua mihinkään. Toivottavasti Aiminalle ei käynyt kovinkaan pahasti.

25.9. perjantai 27°C

 

Uiquuri ystävämme Wu Mer ja Ru Xian Ru Xian tuli eilen poikaystävänsä kanssa meille kylään. Näytimme lisää kuvia kotimaastamme sekä juttelimme niitä näitä. Kuulimme myös Ru Xianin poikaystävän Wu Merin pelaavan jalkapalloa mestaruussarjassa. Saimme kuulla, että Aminalle ei ollut käynyt kovinkaan pahasti (emme tosin ole nähneet häntä keskiviikon jälkeen). He esittivät meille mielenkiintoisia kysymyksiä kuten esimerkiksi valmistammeko ruokaa tulella ja asummeko taloissa. Asia selvisi heille, kun näytimme kuvia Helsingistä. He ihmettelivät paikan siisteyttä sekä maamme pientä asukaslukua. Todella mukavia molemmat, taisimme saada ensimmäiset paikalliset ystävät.

Ensimmäinen kokonainen kouluviikko on nyt ohi. Meidän tehopakkaus Jin Qi-Ling (Ginger Spice) löysi meille suomalais-kiinalaisen meijerikoulutuskeskuksen, josta voimme ostaa suomalaisen tietotaidon avulla tehtyä maitoa (emme tosin ole vielä maistaneet sitä). Myöhemmin kävi kuitenkin selville, että kaikki suomalaiset ovat jo lähteneet sieltä ja keskus toimii enää tavallisena meijerinä. Että se siitä. Kävimme myös etsimässä Internet-baaria. Paikka kyllä löytyi, mutta ovet oli teljetty tukevasti eikä paikka todellakaan näyttänyt olevan enää toiminnassa (ei taida olla tuo Internet-pelleily vielä kovinkaan suosittua täällä, koska yhteyksiäkin tässä maassa on alle yksi tuhatta asukasta kohden, jos sitäkään).

Huomenna olemme taas lähdössä Beijingiin, ja herätys on mukavasti neljältä aamulla. Ensi viikolla meillä alkaa neljän päivän loma Kiinan kansallispäivän kunniaksi.

Lisää vinkkejä matkailijoille: Kun haluatte ostaa kauluspaitoja, niin ostakaa ne tavarataloista koska hihojen pituus kannattaa kokeilla (tämän sanomme kokemuksen pitkillä käsillä). Aina ei siis kannata ostaa halvinta vaihtoehtoa. No, tyhmyydestä sakotetaan. Toisaalta, mitä voi kuvitella saavansa 13 markalla?? Öö, ainakin kaksi kasetillista länsimaista populaarimusiikkia (jotka muuten toimivat täydellisesti).

26.9. lauantai 30°C

Kyllä alkoi junamatka hyvin. Ensimmäisellä pysäkillä hajosi veturi, ja sitä sitten korjailtiin noin tunnin verran. No, eihän pieni viivästys mitään haittaa, mutta kun seuraavalla pysäkillä kävi taas samalla tavalla, niin kyllä alkoi usko Kiinan ratahallitukseen hiipua. Onneksi pääsimme vaihtamaan tuntia myöhemmin lähteneeseen junaan, joka sekin oli yli tunnin myöhässä. Näin ollen oletettu kahden tunnin mukava junamatka venähtikin neljä ja puoli tuntia kestäväksi toimintaelokuvaksi. Kiinalaiset reagoivat tapahtuneeseen tyynen rauhallisesti ja siemaisivat uuden kulauksen teestään. Beijingissä oli taas vaihteeksi yli kolmekymmentä astetta ja aurinko paistoi "kirkkaalta" taivaalta. Löysimme vihdoinkin kauan kaivatun kansainvälisen kirjakaupan. Matkaoppaan nimeä kantava opus löytyi vihdoinkin, joka tosin ei ollut se, mitä haimme, mutta kelvattava sen on. Lounaaksi Olli ja Pekka söivät Chili Con Carnea, joka hyväili heidän makuhermojaan. Tiia puolestaan söi Fajitaksia eikä voinut hänkään valittaa. Ainoa, mitä jäimme kaipaamaan, olivat syömäpuikot. Häiriötekijänä mainittakoon kolme suomalaista asennekanaa, jotka eivät tunnin aikana löytäneet yhtään mukavaa kokemusta matkaltaan. Myös taksin tilaamisen kanssa tuli ongelmia, kun he yrittivät tinkiä standarditaksasta. Kannattaako lähteä tutustumaan uusin maihin kun ainoa, mikä kelpaa on lihapullat ja perunamuusi.

Huomiseksi on myös luvattu hellettä sekä aurinkoista säätä ja aiommekin hankkia rantastandardin mukaisen rusketuksen parvekkeellamme, ennen kuin lähdemme todistamaan tuon Martinlaakson korskean orin, Mika Häkkisen, maailmanmestaruutta. Löysimme Cozyn baarin, jossa näkyy jopa kansainvälisiä kanavia. Sieltä saa myös ystävällistä palvelua ja erinomaista länsimaalaista ruokaa huokeaan hintaan. Nyt täytyy lopettaa, koska taivaalla on suomalainen valoilmiö. Siellä on nimittäin giganttinen Nokian loistokas mainoszeppeliini. Sen saman te, hyvät lukijat, olette nähneet myös Suomessa. Mutta uskokaa meitä, se on paljon paremman näköinen täällä 6500 kilometrin päässä.

27.9 sunnuntai 29°C_Hyvä_Mika,Hyvä_Suomi,Hyvä_Martinlaakso!

No niin, mikä onkaan mukavampaa, kuin löhötä auringonpaisteessa, tehdä kotitehtäviä, kuunnella hyvää musiikkia ja hörppiä virvoittavia juomia. Tästä ei elämä paljoa parane. Yli kolmen tunnin auringossa löhöämisen jälkeen saimme oikein mukavan tekstiviestin Suomesta: Siellä on kuulemma pakkasta öisin ja Lapissa sataa lunta. Kylläpä lämmitti sydäntä tuo viesti. Perusvahingoniloisena tämä oli aivan pakko mainita. Nyt lähdetään katsomaan F1-teurastusta. Todistamme kuinka tuo Martinlaakson säyseä varsa jää muiden jalkoihin.

Onneksi Olli oli väärässä, ja tuosta Martinlaakson varsasta kasvoi sittenkin täysimittainen ori. Mika sai taas kymmenen pistettä ennen Erjaa. Hyvä Suomi, hyvä Martinlaakso. Kyllä meidän mamma oli taas oikeassa (se jälkiviisaus on kaikkien viisauksien äiti). Kyllä nyt maistuu uni näin täydellisen päivän jälkeen.

29.9 tiistai 27°C

Tarkoituksena oli lähteä viikonloppuna käymään Xi'anissa katsomassa terrakottasotilaita. Tämä matka peruuntui, koska emme olleet suunnitelleet lähtöä tarpeeksi aikaisin. Tämä olkoon myös varoituksen sana muille matkailijoille. Tässä maassa ei kannata jättää varauksia viime hetkeen. Emme myöskään saaneet nostettua rahaa Visa Electronilla, koska automaatissa oli jokin toimintahäiriö tai sitten tili oli vaan katteeton.

Tiia ja Pekka kävivät meidän omalla ruokakujalla syömässä, eikä ollut kallista taaskaan. Iso kulhollinen nuudeleita ja "lihapullia", kaksi rasiallista riisiä, kahdeksan lihavarrasta sekä kaksi isoa pulloa olutta tasan 22 yuania (kurssi 0,61 mk). Tosin emme tienneet mitä tilasimme mutta kansainvälistä merkkikieltä käyttäen osoitimme sormella listaan ja ruokaa saimme. Varsin maittava iltapala.

30.9. keskiviikko 28°C

Olemme jälleen olleet Jin Qi-Lingin (Ginger Spice) pyörityksessä. Tämä dynamiitti- ja pippuripakkaus suunnittelee elämäämme melkein minuuttiaikataululla. Tänään meillä oli kohteina buddhalaisluostari ja muinaisdraamataiteen museo. Mennessämme luostariin oli aika karmaisevaa nähdä kaduilla todellisia kerjäläisiä, joilta saattoi puuttua jalkaterä tai molemmat kädet. Oli pakko antaa muutamalle heistä muutamia ropoja. Paikalliset myivät omissa kojuissaan erilaisia uskonnollisia esineitään ja suitsukkeitaan. Draamataiteen museo oli upea paikka. Parhaiten rakennuksia voisi kuvailla tyypilliseksi Kun Fu-elokuvan tapahtumapaikaksi.

Jin Qi-Lingin päivän paras sutkautus oli: "Kunhan pysytte minun mukanani, niin kaikki on halpaa". Kiinan kansallispäivästä 1.10. lähtien meillä on ruhtinaalliset neljä päivää vapaata tai ainakin näin luulisi. Meille tarjottiin parhaimmillaan kolmea erilaista suunnitelmaa kuinka viettää nämä "lepopäivät". Ensimmäinen suunnitelma oli lähteä Shanghaihin. Siellä Gingerillä on vanha koulukaveri, joka olisi voinut majoittaa meidät omaan asuntoonsa ja hän osaa myös englantia. Päätimme jättää tämän retken tällä kertaa väliin. Toinen suunnitelma oli 12 kohteen Tianjin-kierros. Tämän me luultavasti toteutamme (katsotaan nyt…). Kolmas idea oli mennä Beijingiin. Siellä olisimme voineet asua ilmaiseksi eräässä Qi-Lingin ystäväperheessä. Totesimme lähes yksimielisesti, ettemme halua olla liiaksi vaivaksi kenellekään.

Tiialla oli edelleen ongelmia rahan noston kanssa. Hänen asioidessa pankissa, Pekka ja Olli odottelivat ulkopuolella. Meistä varmaan henkii johtaja-aines, kun meiltä tultiin kadulla kyselemään töitä. (Lausutaan intialaisittain) "Could You Give Me Job? What Company You Working?", kysyi eräs juuri potkut saanut mies. Häntä ei ainakaan voi syyttää yrityksen puutteesta.

Nyt alkaa ilmetä ensimmäisiä vierotusoireita. Pitäisi nimittäin päästää saunaan. Tosin Hyat-hotellin hinta on vähän turhan kallis (120¥) ja kylmä (n. 60°C). Täytyy toivoa, että Santasalolla olisi kunnon sauna, jossa voisi käydä edes joulusaunassa. Muuten hajoaa pää. Myös KOFFin kolmosta, salmiakkia ja ruisleipää olisi mukava saada (vihje). Siitä ne ihohuokoset tykkää!!!

Lokakuu


:: Teitä on nyt täällä :: Pekka Karhu ::