Taivaan merkkejä kesällä 2009
Tällä palstalla käsittelen säännöllisesti ajankohtaisia muutoksia hitaiden planeettojen ja miksei vähän nopeampienkin liikkeissä taivaalla. Ajankohtaisia planeettojen asemien muutoksia kutsutaan transiiteiksi. Joka kuukausi tapahtuu sentään jotain, joskus enemmän, joskus vähemmän. Hitaat planeetat junnaavat usein kuukausia suunnilleen samoissa asemissa, mutta väistämättä etenevät uusiin kuvioihin muiden planeettojen kanssa jossain vaiheessa tai vaihtavat merkkiä tai muodostavat suuria planeettakeräytymiä. Tarkoitus on kertoa aina noin kolmen kuukauden mittaisista aikajaksoista eli nyt kesä-heinäkuun tapahtumat ensin. Lopussa on myös vinkkejä siitä, mitkä horoskooppi- eli aurinkomerkit ovat polttopisteessä ja erityisesti milloin syntyneet saavat tietystä planeettakuviosta omalle kartalleen potkua.
Jupiter ja Neptunus ovat nyt olleet jo kuukausia yhdessä ja kolmanneksi pyöräksi on ilmaantunut pieni planeetan kaltainen vaeltaja, Kheiron. Kevään ja kesän suuria transiittitapahtumia on juuri näiden kolmen yhtymä, joka näin toukokuussa on erityisen tarkka – kaikki ovat 26 astetta Vesimiestä asteen, jopa puolen asteen sisällä yhtymässä keskenään
Kaikki taivaalliset tapahtumat, muutokset planeettojen kuvioissa merkitsevät jotain, mutta niiden toteutumistapa vaihtelee suuresti riippuen mistä puhutaan, maailmasta kokonaisuutena, valtioista, yhteisöistä, yksilöistä. Koko maailman tasolla on vain kaikkein yleistävin tulkinnan taso mahdollinen. Astrologit kautta maailmaan tuijottavat nykyistä Jupiterin, Kheironin ja Neptunuksen konjunktiota ja sanovat että siinä sekä toivoa, uskoa, optimismia, kaua katsovaa näkemyksellisyyttä että Kheironin myötä myös laajoja parannettavia, korjattavia asioita, isoja kipupisteitä, jotka ovat valmiita vetämään Jupiter/Neptunuksen ikuisen optimismin takaisin korkeuksista maan pinnalle. Ja jos huonosti käy suuret unelmat, kauniit visiot ihmiskunnan ja maailman kehityksestä lässähtävät helposti sen vuoksi että yhteistyötä, korkeita ideaaleja tai pitkäjänteisiä, epäitsekkäitä tavoitteita ei kyetä pitämään yllä. Tämä on selvä epäitsekkyyden ja yhteisyyden globaali, pakottava kutsuhuuto, mutta miten sitä kuullaan ja totellaan, on toinen asia.
Jupiter ja Neptunus yhdessä henkistävät, luovat ihanteita, kokoavat näkemyksiä, uskoa ja vahvistavat ihmisen ”ylärakennetta”. Pelkkä kaljanjuonti ei oikein riitä tälle planeettaparille. Kehitysvaatimukset ovat kovat ja Vesimiehen kaltaisessa merkissä korostuu juuri maailmallisen yhtenäisen näkemyksen tarve, tarvitaan uusi visio maailmasta, tarvitaan parannusohjelmia, lupauksia paremmasta. Se voi viitata sovituksen tarpeisiin, ristiriitoja voidaan saada lakkaamaan molemminpuolisten uhrausten ja myönnytysten avulla. Ylpeät egot on saatava kumartumaan jotain elämää suurempaa mahtia tai tavoitetta jotta kaikki hyötyisivät. Jupiter ja Neptunus yhdessä henkistävät, luovat ihanteita, kokoavat näkemyksiä, uskoa ja vahvistavat ihmisen ”ylärakennetta”.
Saturnus on nyt kääntynyt eteneväksi pitkähkön peräytyvän kauden jälkeen Neitsyessä. Se kulkee nyt kesällä aluksi hitaasti saavuttaen normaalin vauhdin vähitellen vasta heinäkuussa. Sen oppositio Uranukseen on taatusti kova kolahdus. Oppositio eli vastakkaisuus oli jo aiemmin 4.11.2008 ja se tapahtui 19 astetta Neitsyttä/Kalaa ja toisen kerran 5.2.2009 21 astetta Neitsyttä/Kalaa nyt se toistuu kolmannen kerran 15.9.2009 25 astetta Neitsyessä
Näin kesällä vastakkainolo on lievempää ja siihen sisältyvä voima on vasta kerääntymässä. Mutta Saturnuksen kulkee Neitsyessä, tarkan taloudenpidon, huolellisen ja yksityiskohtaisen, käytännöllisen elämänhallinnan merkissä, jossa se osoittaa kireää ja tarpeen tulleen kovaa kuuria taloudellisessa maailmassa. Uranus vastapäätä Kaloissa tuo Saturnuksen tarkoituksen törmäyskurssille. Ristiriita tietää maailmallisten edistysuskoisten tarpeiden ja motiivien (Uranus) olevan Saturnuksen kannalta ylimitoitettuja tai riskaabeleja. Maailmantalous, työtilanne, terveys ja jokapäiväinen elämä on Neitsyen vahvoja alueita ja Saturnus tässä merkissä ja vastakkain Uranukseen taatusti vetää markkinoita suppuun ja uutta taloudellista, poliittista ajattelua tarvitaan jotta kriisistä selvitään. Vallankäytön käytännöllinen puoli kuuluu myös Saturnukselle. Opposition aika voi siten merkitä kriittistä aikaa maailman valtioiden johtajille. Ilkeitä kysymyksiä voi tulla, haasteita heitetään ja kansalaiset ovat tyytymättömiä, lakkomielialaan asti.
Kesän aikana tapahtuu muutakin mielenkiintoista ja nopeammalla rytmillä kuin isojen planeettojen verkkaiset muutokset. Venus ja Mars ovat olleet koko kevään aktiivisia koska niiden konjunktio oli huhtikuussa Venuksen peräytyessä 29 astetta Kaloja. Kun Venus kääntyi suoraan eteneväksi, sen vauhti on aluksi hidasta ja se saavuttaa uudelleen hitaamman Marsin 21.6.2009. Se on juhannuksen aikaa ja siksi jussina on nyt tavallista enemmän taikaa. Venus/Mars –konjunktio tapahtuu 15 astetta Härkää, siis keskellä tätä luonnon alkuvoimaa pursuavaa merkkiä. Juhannuksen merkitys suomalaiselle on lähinnä luontoon paluuta onhan juhannus luonnon valovoimaisin päivä jolloin päivänvaloa on eniten koko vuonna. Ne, joilla on tärkeitä planeettoja keskellä kiinteitä merkkejä (Härkä-Leijona-Skorpioni-Vesimies), saavat tästä annoksen elämänälkää, joka pyrkii toteutumaan jollain tavalla. Lisääntymisriittien tulokset saattavat näkyä juhannuksesta yhdeksän kuukauden kuluttua.
Toukokuun täysikuu oli 9.5. Kuun ollessa Skorpionissa ja Auringon Härässä. Toukokuun uusikuu on 24.5. ja 4 astetta Kaksosia. Se aloittaa kokonaisen kuun kierron eli 28 vuorokauden mittaisen ajanjakson. Tämä vaikuttaa hyvin neutraalilta uudeltakuulta koska se ei tee muuta kuin 150 asteen kulman Plutoon. Kuukaudesta tulee kriittinen, ajatukset ja ideat tuhoutuvat elämän testeissä ja käytännön vaatimusten pommituksessa helposti eikä heppoisilla pään tuotteilla kannata lähteä ratsastamaan. Tsekkausta tarvitaan, tarkistuksia, kykyä nähdä mitä tekee väärin tai missä kohdin toistaa itseään tarpeettomasti. Kuukauden hyviin mahdollisuuksiin kuuluu yleensä kyky olla valpas, käydä käsiksi vaikeisiin asioihin, käydä tarkistuttamassa omaa kuntoa, terveyttä, saada kokeista ala-arvoinen ja vannoa että se ei toistu enää.
Kesäkuun uusikuuu on 22.6. eli sekin osuu juhannuksen läheisyyteen. Se on 2 astetta Rapua, Ravun merkin alussa. Tämä on tunnevoimaista aikaa koska Venus/Mars –yhtymä on samaan aikaan Härässä. Mutta tärkeämpää on että uusikuu on vastakkain Plutoon. Kiihkeää, epätasaista ja katkeilevaa tunteiden ja erotiikan pursuilua voi odottaa. Kuukausi on joillekin, joiden kartan tunneplaneetat osuvat tähän Rapu-Kauris –akselille, kovaa myllynkivien läpi runttaamista, jossa otetaan luulot pois tai herkkyydet joutuvat koetukselle. Melkoisia paineita synnyttävä kuvio, josta herkät ihmiset kärsivät, erot ovat traumaattisia tai pitkään muistettavia ja pitkät tai lyhyet jäähyväiset jättävät pysyvät jäljet.
Heinäkuun uusikuu tapahtuu 22.7. ja viimeisessä asteessa Rapua (29.27). Se on samalla auringonpimennys. Pimennykset ovat astrologiassa aina jokerikortteja koska niiden merkitys on vaikeasti määriteltävissä yksilötasolla. Pimennykset voidaan tulkita "järjen menetyksenä" ja irrationaalisten voimien esiinpurkautumisena (Kuun varjo peittää Auringon). Vain silloin kun pimennyskohta osuu tärkeään omaan planeettaan tai akselille, pimennykseen sisälktyvä symboliikka alkaa toimia. Sen sijaan pimennykset ovat joskus dramaattisia yleismaailmallisesti ja poliittisesti sekä valtioiden johtajien kartoilla koska heille on sälytetty paljon valtaa. Tällä kertaa pimennys saa tukea vain Uranukselta ja sekin on löysän kolmion (120 asteen kulma) muodossa joten se ei lupaa ihmeellisiä tuloksia. Pimennyksien merkitystä voi tutkia erityisesti Saros-jaksojen kautta, mutta se veisi tässä liikaa tilaa.
Miten nämä ja muut kesän muuttuvat planeettakuviot vaikuttavat omaan elämääsi, selviää parhaiten oman transiittitulkinnan kautta. Ks. tilauslomakkeesta Vuoden transiitit, jossa käydään läpi oman elämäsi muutospaineita vuoden aikataulussa.
Jos olet syntynyt 22.-25.12. on Pluto nyt Aurinkosi päällä.
Jos olet syntynyt 16.-21.2. on Jupiter/Kheiron/Neptunus nyt Aurinkosi päällä.
Jos olet syntynyt 3.-6.5., on tuleva Venus/Mars –konjunktio oman Aurinkosi päällä.
Jos olet syntynyt 17.-20.9. on tuleva Saturnus/Uranus oppositio Aurinkosi päällä.
Mikäli haluat tietää enemmän kartastasi ja mihin nykyiset transiitit osuvat, on parasta hankkia aluksi oma kartta, se ei maksa paljon mitään ja tulkinta siitä. Katso tilaussivun vaihtoehtoja.
Sanaselityksiä:
Transiitti=planeetan ylikulku, nykyinen asema eläinradan merkissä ja asteessa.
Uusikuu=Kuun ja Auringon joko kuukausi tapahtuva yhtymä eli konjunktio.
Auringonpimennys= Kuun ja Auringon yhtymä, joka tapahtuu Kuun solmujen (ylä- ja alasolmu) lähellä. Teknisesti Kuun varjo osuu tietylle osalle maapalloa peittäen samalla linjalla olevan Auringon taakseen.