Egyptin historia, Rami Saarniaho, Ressun alu

 

 

Egypti

 

Vanha valtakunta 2665-2155 e.a.a

Keskivaltakunta 2061-1650

Uusi valtakunta 1554-1080
(perinteinen kronologia)

Kreikkalainen historiankirjoituksen isä Herodotos kertoi n. 450 e.a.a ylistäviä sanoja Egyptistä (Kreikk. Aigyptos, koptinkielisestä sanasta Hekupta) ja sen kulttuurista teoksessaan Euterpe - eli historiateos. Aikalaisilleen Egypti oli viisauden maa. Tietämystä ja ymmärrystä sieltä kävivät Herodotoksen ohella hakemassa niin Pythagoras, Hippokrates, Solon, Platon, Arkhimedes ja Mooseskin (salattujen tieteiden tuntijana, tunsi hyvin egyptiläisen maailmankuvan ja uskonnon).

 

Paikallisille asukkaille Egypti oli rakastettu maa, Ta-meri, jossa yhteiset kokemukset jalostivat kansaa ja maata sekä sen hallitsijaa kohti loistokasta sivilisaatiota. Nuo kokemukset luonnollisesti olivat joki, Niili, joka tasaisesti virtasi Nubian erämailta etelästä aina säännöllisesti tulvien tuoden hedelmällisen maan pelloille.

Kreikkalainen Herakleitos on osuvasti tiivistänyt elämän prioriteetteja lentävässä lauseessaan Panta rei: kaikki virtaa.

Niili oli elämän lähde, josta riippui kaikki, pisaran yö ja Iisiksen kyynel. Samoin säännöllisesti puhalsi viilentävä pohjoistuuli, jonka avulla Niiliä saattoi purjehtia etelään. Kaiken lisäksi kieli oli yhteinen ja luonnollisesti hallitsija pe-raa (suuri talo) ja/tai farao (nimeä käytettiin n. 1500 e.a.a lähtien).

 

Muinainen egyptiläinen katsoi maailmaa kasvot kohti etelää ja näki vasemmalla puolellaan elämän ja synnyn maan ja oikealla kuolleiden valtakunnan, lännen ihanan autuaiden valtakunnan. Korkealla aurinko, joka oli itse Horus-jumalan (haukka-jumalan) oikea silmä ja öisellä taivaalla kuu, Osiris, kuolleiden hallitsija. Taaksepäin pohjoiseen hän katsoi jos halusi nähdä kuolemattomien valtakunnan.

 

Pohjoista taivasta hallitsivat lähes liikkumattomat kiintotähdet (lähinnä pohjantähti), jotka kuvastivat pysyvyyttä ja ikuista. Siksi pohjoinen oli kuolemattomien ja kenties juuri siksi kuninkaiden hautojen oviaukot ja hautakammioista lähtevät ohuet kanavat  osoittivat pohjoiseen (useimmiten, mutta myös Orioniin).

 

Egypti oli silti suoranaisten vastakohtien maa. Vaikka egyptiläinen eli suoranaisessa yltäkylläisyydessä Niili kulkuväylänään ja ravinnontuojanaan, hän oli riippuvainen ulkomailta tuodusta puusta ja kuparista. Niitä hankkiakseen egyptiläinen tarjosi viljaa, pellavaa, papyrusta (pa-peraa: Faraon oma), lampaita ja nautakarjaa.

 

Egypti oli hyvin dualistinen maa. Ihmisten arkea hallitsivat hyvä-paha, valhe-totuus, elämä-kuolema dialogit. Toisaalta fyysinen Egyptikin oli kuin vastakkaispareista rakentunut maa: hedelmällinen musta maa-aavikon punainen maa, viilentävä pohjoistuuli-etelän hiekkamyrskyt (Khamsin), säännöllisyydet ja poikkeukset, kosteus-kuivuus.

 

Farao oli egyptiläisille varjeleva paimen, laupea ja armahtava, mutta myös rankaiseva isä ja voimakas sotilas (huom. Faraoiden paimenen sauva ja ruoska). Faraot ja papisto hoitivat tavallisen ihmisen suhteet jumaliin. He olivat salaisten mysteerien haltijoita. Tavallisella kansalla ei ollut asiaa temppeleihin, siellä olivat vain seremonioihin vihkiytyneet. Ei myöskään ollut ihme, että papisto ja Faraot kävivät jatkuvaa valtataistelua lävitse koko Egyptin historian.

 

Myös lääninherrat taistelivat jatkuvasti Faraoiden ylivaltaa vastaan. Silti hallinto ja oikeudenhoito olivat kehittyneet ja keskitetyt. Kirjurien ammattikunta ympäri Egyptiä kirjasivat ylös valvoivat ja raportoivat Faraoille maan tilasta ja veronmaksuista samalla kun tavallinen ihminen eli arkeaan hyvin paljon samanlaisessa ympäristössä, missä maaseudun nykyegyptiläinenkin elää. Tiilestä tehtiin asunnot ajassa eläville ja kivestä ikuisuudessa eläville.

 

Mitä Egyptin kulttuuri ja historia meille kertoo. Ainakin sen, että historiankirjoitus saattaa olla suhteetonta. Se kaikki kulttuuri ja sivistys, minkä egyptiläinen kulttuuri on eurooppalaisuuteen tuonut, unohdettiin roomalaisvallan jälkeen ja löydettiin vasta 1700-luvulla, silloinkin karmealla tavalla. Innostus Egyptiin ja sen "outoon kulttuuriin" ilmeni muumioiden keräilynä ... harrastuksena se kertoo aika paljon meidän eurooppalaisten historiantietämyksestä ja kulttuurillisesta tilasta, aina lävitse keskiajan näihin päiviin asti.

 

Vasta 1900-luvun uuden egyptomanian myötä olemme nähneet, kuinka samankaltainen on kulttuurimme egyptiläiseen kulttuuriin verrattuna. Sama koskee Mesopotamian kulttuureihin. Uskonnon, luomiskertomusten, satujen ja myyttien alkusijana on yhä enemmän nähty juuri Egypti ja Mesopotamia.

 

Onkin syytä ajoittain pysähtyä tarkastelemaan: mitä on eurooppalainen kulttuuri, ennen kuin, usein ajattelemattamme tuomitsemme muita kulttuureja outoudestaan. Tässä voi kouliintunut ja mielikuvitukseltaan rikas historioitsija auttaa, kuollut kulttuuri vastaa juuri niin kuin siltä kysytään!

 

Uskonto

 

Egyptiläinen rakensi maataan hyvin systemaattisesti, loi maineen palvonnasta lähes uskonnon. Kaikki ikuistettiin kiveen, jota saatiin Niilin yläjuoksulta. Maailmakin tuntui olevan egyptiläiselle valmis. Hän ei nykyeurooppalaisen tavoin erotellut tiedettä uskonnosta tai taitoa taiteesta, kaikki olivat yhtä ja samaa.

 

Egyptiläisen maailmankuva ja luomistarut syntyivät siis hyvän järjestyksen omaavassa, mutta fyysisesti ahtaissa olosuhteissa. Ra-Atum, itsensä luoja synnytti kosteuden (Tefenet) ja ilman (Su), jotka puolestaan maan (Geb) ja taivaan (Nut). Maan ja taivaan lapsia olivat pojat Seteh ja Osiris ja tyttäret Isis ja Neftys. Nämä sisarparit saivat haltuunsa Ala-ja Ylä-Egyptin mutta katkera Seteh surmasi Osiriksen, paloittele hänet ja levitti ympäri maailmaa. Isis ja Neftys keräsivät palat ja toivoivat jumalilta armoa.

 

Isis synnytti neitseenä Osirikselle pojan Horus-jumalan, joka kosti isänsä kuoleman ja Osiriksen sallittiin nousta kuolleista (ylösnousemus) johtamaan kuolleiden valtakuntaa. Horus jäi hallitsemaan maanpäällä eläviä jumalan sijaisena. Juuri Faraot halusivat samaistua Horuksen jumalalliseen inkarnaatioon. Horuksen katsottiin kuolevan ihmisten puolesta ja nousevan kuolleista Osiriksen valtakuntaan, hänen oikealle puolelleen (vrt. mm. kristinusko).

 

Kuolema egyptiläisille ei ollut ikävä asia, päinvastoin. Ei siis ihme, kun Aleksanteri Suuri armeijoineen valtasi Egyptin 320-luvulla ja Aleksanteri itse tutustui egyptiläisten teologiaan, ihastui hän siihen siinä määrin, että kreikkalaiset vastedes lähettivät vainajansa karmean Styks-virran ympäröimän Manalan sijaan Egyptiläisten "paratiisisaarille".

 

Egyptiläisessä uskonnossa tuntuu olevan piirteitä monijumaluuteen. On hieman harhaanjohtavaa uskoa näin. Toki tavallinen kansa halusi erilaiset jumalat erilaisia ongelmia ratkomaan, mutta ajan myötä papiston muokkaamana uskonto vakiintui monoteistiseen suuntaan, aivan kuten se oli ollut Mesopotamiankin alueella. Monet jumalat olivat yhden ja ainoan jumalan eri ilmenemismuotoja. Lyhyt elämä (ankh) oli vain koetusaika matkalla kohti kuolemaa ja ikuista elämää. Valmistelut kuoleman varalta olivatkin tärkeitä (kuolleiden kirja).

 

Varakkaimmilla oli mahdollisuus suureellisempiin hautajaisiin, balsamointeihin ja rituaaleihin. Egyptiläinen ihminen uskoi kuollessaan joutuvansa punnitsemaan tekonsa "molempien totuuksien salissa" ja vakuuttelemaan elämänsä hyvyyttä. Rikkaimmat egyptiläiset saivat hautoihinsa erilaisia tarvekaluja kuolemanjälkeiseen elämäänsä, köyhimmät joutuivat tyytymään vain ajatukseen onnellisesta kuolemasta. Erilaisten hautatekstien tarkoitus oli auttaa rikkaita ja erityisesti Faraoita ylösnousemuksessa. Kuninkaita ja Faraoitahan odotti nouseminen isänsä, jumalan oikealle puolelle.