Keskiajan tiede, alkemia, kulttuuri ja koululaitos

Tausta

Ei keskiaika ollut unohtanut antiikkia. Se ei vain löytänyt vallasta, rahasta ja lääneistä kiinnostuneiden linnanherrojen valtakunnansaleihin. Luostarit säilyttivät paljon käsikirjoituksia antiikin ajoilta mm. Platonin teokset olivat tunnetut, mutta suurin osa antiikin tiedosta oli näidenkin tavoittamattomissa. Esimerkiksi Aristoteleen teoksista tunnettiin vain osat logiikasta. Vasta Euroopan uusi aktiivinen vaihe 1000-1100-luvuilta (mm. Espanjan reconquista = takaisinvalloitus) lähtien tutustutti eurooppalaisen ihmisen arabialaiseen kulttuuriin ja sen yliopistoihin Espanjassa ja Etelä-Italiassa. Toledossa, Espanjassa, munkit ja heitä lähellä olevat maurit käärivät hihansa työn merkiksi, valtavat määrät arabien kääntämiä antiikin käsikirjoituksia tuli saattaa ymmärrettävään muotoon, latinan kielelle. Islaminuskoinen Ibn Rusdi käänsi 1230-luvulla valtavat määrät Aristoteleen tuotantoa latinaksi. Myös Galenosta ja Hippokratesta, noita antiikin lääkäreitä ja tähtitieteilijä Ptolemaiosta käännettiin. Suuri osa näistä käännöksistä ajautui lopulta sinne, missä opetusta oli annettu jo muutama sata vuosi: kirkon järjestämiin oppilaitoksiin.

Keskiajan koulut ja yliopisto

Opetus kuului luonnollisesti kirkolle, niin kansanopetus kuin ylhäistenkin. Kirkot ja luostarit järjestivät suurimmilla paikkakunnilla luostarikouluissa opetusta ns. 7 vapaassa taiteessa (ars liberales): grammatiikassa, retoriikassa, dialektiikassa, geometriassa, aritmetiikassa, tähtitieteessä ja musiikissa. Pitemmälle tähtäävät ylimystön lapset saattoivat saada suurimmissa kaupungeissa opetusta katedraalikouluissa, joista valmistui lähinnä pappeja.

Opetus ei toki aina tyydyttänyt tietoa janoavia opiskelijoita. Suurissa kaupungeissa pätevien opettajien tai opiskelijoiden ympärille alkoi kerääntyä opiskelijaryhmiä, jotka olivat suivaantuneita kaupunkien tai opetuslaitosten kohteluun ja kalliisiin maksuihin.. Vähitellen tällaisten yhteisöjen, Universitas, keskuudesta muodostui järjestäytyneitä opiskelijaryhmiä, jotka ryhtyivät ostamaan opetusta opettajilta ja pyysivät monesti paikallisten herrojen suojelua ja apua opetuksen järjestelyissä. Ensimmäiset yliopistot syntyivät Pohjois-Italian ja Pariisin suurkaupunkeihin. Yliopistot alkoivat antaa perusopetusta (studium generale) vapaiden taiteiden pohjalta, mutta yleensä erikoistuivat johonkin tieteenalaan, esim. Bologna roomalaiseen/kanoniseen oikeuteen tai Salerno lääketieteeseen.

Aristoteleen logiikan innoittamana Aristoteleesta tuli koko keskiajan auktoriteetti. Aristoteleen metafysiikka tai pikemminkin maailmankaikkeuden järjestys sopi kirkon maailmankuvan pohjaksi. Jo vuonna 1255 kaikki Aristoteleen opit otettiin mukaan yliopistojen perusopintoihin. Abelard (1070-1142) oli jo aiemmalla vuosisadalla sopivasti luonut pohjan Aristoteleen logiikan ja katolisen kirkon teologian yhdistämiselle. Lopullisesti sen teki Tuomas Akvinolainen, joka logiikan sääntöjä hyväksikäyttäen todisti Jumalan kaikkivoipaisuuden ja olemassaolon. T. Akvinolaiselle maailma koostui aisteille luonnollisesta ja yliluonnollisesta. Akvinolainen omasta mielestään todisti, ettei luonnon ja järjen välillä ollut ristiriitaa. Luonto selittyy aistikokemuksen ulkopuolelta. Näin Aristoteleen logiikalla voitiin todistaa kaikki totuudet mahdollisiksi, tosin vain tietyllä varmuudella. T. Akvinolaisen koulukuntaa alettiin kutsua skolastiikaksi. Siitä muodostui keskiaikaisen yliopistoelämän perusteet. Skolastiikalla kyettiin jotenkin ratkaisemaan kiistaa herättänet kysymykset universaaleista, yleisten käsitteiden olemuksesta (ts jos on olemassa hevonen, onko olemassa yleinen hevoisuus).

Keskiajan tiedettä

Toki muitakin tieteistä harrastettiin, erityisesti oikeustiedettä, jossa roomalaisen oikeuden tutkiskelu johdatti tietä keskusteluun hengellisen ja maallisen vallan väleistä. Myös valtio ajattelussa pohdittiin sekä universaaliriidasta siirtynyttä ajatusta oliko valtio vain nimi vai todellinen (olio). Toisaalta pohdiskeltiin ruhtinaiden ja yhteiskunnan välistä suhdetta: missä ruhtinas oli yhteiskunnasta riippumaton ja missä määrin se sitoi häntä.) Lääketieteessä turvauduttiin vanhoihin perimätietoihin, mutta arabialaisten kirjoitusten auettua, saatiin silmäys antiikin Hippokrateen ja Galenoksen lääketieteellisiin tutkimuksiin. Lääketieteellinen käsitys ihmisestä perustui pitkään Aristoteeliseen käsitykseen maailman 4 rakennuselementistä (vesi, maa, ilma, tuli) ja näiden kvaliteeteista (kuiva, kostea, kylmä, kuuma). Keskiajalla uskottiin ruumiissa vaikuttavin 4 kvaliteettiin, ruumiinnesteisiin: veri, lima, keltainen sappi ja musta sappi. Kaikki parannuskeinot perustuivat ruumiin nestetasapainon kontrollointiin. ”Lääkkeiksi” lähes jokaiseen sairauteen määrättiin suoneniskentää, paastoa, oksentamista tai peräruiskeita. Usko tautien ja ruumiinnesteiden yhteyteen eli voimakkaana ja mustan surman aikana Pariisissa yliopiston professorit katsoivat nuorten naisten sairastuvat herkemmin, koska heissä oli ”kostea ja lämmin luonteenlaatu”.

Akateemisen lääkärin tuli osata myös astrologian ja teologis-filosofiset viisaudet ennen diagnoosiaan. Lääkäri oli ennen kaikkea filosofi ja taas toisaalta ihmisiä paikkaileva kirurgi oli vian käsityöläinen. Toki aikalaisetkin ymmärsivät jotakin akateemisen lääketieteen heikkouksista, mm. T. Hobbes myöhemmin jo uuden ajan alussa totesi: ”ottavansa neuvoja mieluummin vanhalta, mutta kokeneelta ämmältä, kuin nuorelta ja kokemattomalta yliopiston lääkäriltä”. Luonnontieteellisillä teorioilla oli siis suuri merkitys lääkärien tekemiin diagnooseihin. Eri alkuaineet yhdistettiin eri planeettoihin ja ruumiinosiin. Samoin samaa lukua olevat asiat nähtiin yhteydessä toisiinsa: keltatautiin keltaisia kiviä tai myrkytyksiin kyynlihaa. Sydän (aurinko) ihmisellä ohjasi kultaa ja aivot hopeaa (kuu). Siksi kulta tai jalokiviliuoksia määrättiin sydänsairauksiin.

Tähtitieteessä ei juuri uutta keksitty sitten antiikin. Ptolemaioksen käsikirjoitukset, erityisesti Almagest (Antiikin maailmankuvan koko tietämys), tuli tutummaksi. Alkeellisia paikanmäärityslaitteista opittiin toki käyttämään ja keksiajan lopulla 1582 Paavi Gregorius korjautti Caesarin ajoilta asti noudatettua juliaanista kalenteria. Tähtitieteen saavutuksiin voidaan lukea laaja astrologian harrastus, joka kannusti havaintojen tekoon (kuten haukkametsästyskin). Lähes kaikki tieteenalat keskiajalla liittyivät oleellisesti astrologiaan. Erityisesti numeraalisten sarjojen yhdistelmillä ja yksittäisillä numeroilla oli suuri merkitys, esim. numerolla 4 (-elementtiä, -ilmansuunnat, - evankelistat, - ruumiinnesteet) tai 7 ( -taivaankappaleet, -viikonpäivät, - ikävuodet jne.) ja 12 (-eläinradan tähtikuviot, -opetuslapset jne.).

Alkemia

Keskiajalle sijoitettu ja varmasti mielenkiintoisimmasta päästä ollut ”tiede” alkemia, harrastettiin jo hellenistisellä ajalla. Alkemia nimenä johtunee arabiankielisestä sanasta al-kemiya, viisasten kivi, jonka voimalla uskottiin voivan muuttaa (transmutaatio) metallien ominaisuuksia.

Alkemia syntyi Egyptin alueella Aleksandriassa antiikin filosofian ja egyptiläisenkäsityön kohdatessa n. 100 a.a.j. Egyptissä kullan valmistuksessa ja muotoilussa tunnettiin monimutkaisiakin menetelmiä. Monet näistä muistuttavat nykyisiä galvanointitekniikoitakin. Egyptiläisiltä on säilynyt käsikirjoituksia (löydetty Tutankhamonin haudasta), joista ilmenee heidän pyrkimyksensä jäljitellä kultaa ja jalokiviä. Tämä muinainen taito teki varmasti vaikutuksen Aleksandriassa vaikuttaneisiin tiedemiehiin (n. 100 - 600 a.a.j.). Antiikin filosofiasta oli hyväksytty Aristoteleen maailmankuva. Aristoteleelle myös kulta oli metalleista jaloin. Aristoteleen käsitys alkuaineiden ja metallien synnystä, kiertokulusta ja muuntumisesta ymmärrettiin konkreettisesti ja Aleksandriassa syntyikin usko muuntumisprosessien nopeuttamisesta. Alkemian alkutaipaleeseen vaikutti voimakkaasti kaksi ajatussuuntaus: gnostilaisuus ja uusplatonismi. Gnostilaiset pitivät varmana, että heillä oli oikea tieto, gnosis, ja he olivat saaneet sen okkultistisin keinoin. Uusplatonistit keräsivät vanhoja egyptiläisiä käsikirjoituksia ja alkoivat korostaa tiettyjen lukusarjojen tärkeyttä. He uskoivat saaneensa haltuunsa vanhoja egyptiläisen Thosis- jumalan antamia asiakirjoja (kreikk. Hermes). Käsikirjoitukset liitettiin Hermes Trismegistos nimiseen kreikkalaiseen, josta käsite hermeettiset (kaasunpitävä) tekstit syntyi. Käsikirjoituksia kykeni tulkitsemaan vain asiaan vihkiytyneet

Alkemian lähtökohtina oli uskomus aineen transmutaatiosta (Aristoteleen maailma). Metallitkin voitiin muuntaa toisiksi nopeuttamalla muuntautumista. Näissä kokeissa, joita Aleksandrialaiset tiedemiehet tekivät kullan valmistukseksi, he oppivat liuottamaan, suodattamaan ja tislaamaan aineita. Kiistattomasti eräitä alkemian saavutuksia lienee ollut ns. kreikkalainen tuli, jota bysanttilaiset käyttivät menestyksekkäästi pääkaupunkinsa puolustamiseen. Kreikkalainen tuli lienee ollut sekoitus raakaöljystä tislattua eräänlaista bensiiniä ja syttyvää lisäainetta (kalsiumfosfaatti?), jotka muodostivat fosforivetyä, joka on taas spontaani yhdiste ja reagoi voimakkaasti veden kanssa. Tätä ainetta ruiskuttamalla he sytyttivät vihollislaivat jo kaukaa tuleen.

Mutta alkemiaa harrastettiin toki muuallakin. Euroopan keskiajan alkemian harrastukseen vaikuttivat erityisesti islamin maailman ja sen kautta Kiinan kulttuurin alkemia. Kiinassa kultaa arvostettiin kuolemattomuuden piirteeksi sen heikon reagoimiskyvyn takia. Siitä pyrittiin valmistamaan elämän eliksiirejä sairauksien poistamiseksi ja elämän pidentämiseksi. Islamin maailmaan siirtynyt Aleksandrian tietämys sai kannattajansa. Edellisten tiedemies sukupolvien kyky tislata ja suodattaa aineita oli omaksuttu, aivan kuten oppi aineen transmutaatiosta. Islamin alkemistien suurin päämäärä oli valmistaa viisasten kivi, jonka maagisella kosketuksella metallit muuntuisivat nopeutettuina prosesseina kullaksi, pyhimmäksi metalliksi. Arsitoteleen maailmanrakenteen kvaliteettien: kylmä, kuuma, kostea ja kuiva uskottiin tarjoavan ratkaisun viisasten kiven valmistamiselle. Ajatuksena oli eristää (tislaus) puhdas ominaisuus (esim. kylmä) muista ominaisuuksista. Kun nämä ominaisuuden kaikki olisi eristetty, viisasten kivi valmistettaisiin näiden ominaisuuksien oikeasta sekoitussuhteesta.

Eurooppalainen alkemia tukeutui pitkälle arabiankielestä käännettyihin käsikirjoituksiin, Sellaisten alkemistien kuin vincent Beavalaislainen (1190-1264) ja Albertus Magnus (1193-1280) ensimmäiset latinankieliset ensyklopediat olivat seuraavien vuosisatojen oppikirjoja. Alkemia aloitti viinine tislaamisen, jolloin saatiin aikaan palavaa alkoholia ja lopulta myös aqua virtae, elämän vesi. Alkoholihan on luonnollinen liuotin. Tätä liuotinta käytettiin kasveihin ja yrtteihin, jolloin havaittiin niistä irtoavat aromit. Tästä kuviteltiin aineiden rakentuvat maan päällä sittenkin 5 elementistä (kvintessenssi). Liuottimien tehostuminen johti aina rikki- ja typpihappojen löytymiseen. Eurooppalainen alkemistin päämäärä vähemmän arvokkaiden metallien muuttaminen ja kullan valmistus, muodostui henkisen täydellisyyden symboliksi.

Kirjallisuus

Kirjallisuus pohjautui puhtaasti latinan kieleen. Kuitenkin jo 1000-luvulta lähtien kansankielinen kirjoitus alkoi levitä suosituksi, esimerkkeinä englantilaiset Beowulf ja kuningas Arthurin seikkailut, ranskalainen Rolandin laulu, espanjalainen El Cid ja saksalainen Niebelungein, tai aikalaisten Antiokian laulu, kertomus ristiretkistä. 1000-luvun lopulla historian kirjoitus tuli eri legendojen ohella suosituksi. Myös monia antiikin ajan kertomuksia siirrettiin omaan aikaan. Legendojen ohella erilaiset eläinsadut tulivat suosituksi, erityisesti Islannin ja Norjan saaga-kirjoitusten innoittamina. 1200-luvull löydettiin Homeroksen Troijan legenda uudelleen, saman aikaan Etelä-Ranskassa levisi lyyrinen runous ja trubaduurien seikkailukertomukset. Kansankielisen ja antiikin maailmasta vaikutteita saaneen tarinoiden keskiaikaista huippua kuvasti italialaisten A. Danten Divina Commedia, jumalainen näytelmä (-komedia), joka oli voimakas teos kristillisen moraalin ja etiikan käsityksistä ja G. Boccaccion Decamerone ja toisaalla englantilaisen Geoffrey Chaucerin Canterburyn tarinat, jossa oli voimakkaita aineksia kansainvälisestä tarinankerronnasta

Taide, arkkitehtuuri

Keskiajan taide kulminoitui kirkkotaiteessa ja arkkitehtuurissa. 1000-luvun jälkeistä aikaa hallitsi 2 voimakasta, aikojansa kuvaavaa arkkitehtuurityyliä: romaaninen tyyli ja goottilainen tyyli. Romaaninen suunta vallitsi 1000-1100-luvuilla ja korosti roomalaisia tynnyri- ja kaariholvien rakennustaitoa (opittu uudelleen). Pyöröholvikatoista tuli tavallisia maallisten ja hengellisten asuinsijojen tyyleistä. 1100-luvun lopulta rakennusmateriaalina käytetyt kivet alkoivat ”elää”. Niitä alettiin käyttämään koristeina ja holvit kohosivat huipuista teräviksi. Rakennuksia kuvasti koristeellisuus ja monimuotoisuus, joka eräällä tavalla voidaan tulkita henkisen (antiikin ihanteet?) ja fyysisen (kaupan?) maailman avautumiseksi. Rakennusten muotoja koristivat moninaiset kannatinpalkit ja suuret ikkunat sekä runsaat lasimaalaukset. Yksinkertaisista muodoista (totuuksista?) siirryttiin kohti ulottuvuuksia ja vaihtoehtoja, eräs myöhäisaikakauden merkki sekin.

Keskiajan pysähtyneisyys on ainakin myöhäiskeksiajan kohdalta liioiteltua. Toki kehitys kulki verkkaisesti askelmiaan, jos niitä ylipäätään otti. Suurin syy kehityksen hitaaseen tempoon oli siihen suunnattujen voimavarojen vähyys. Toisaalta kaikkia vääräuskoisia, kirkon ajatusmaailmaa vastustavia ei poltettu kerettiläisinä. Lääketiede otti varovaisia askeleitaan luonnon havainnoinnin ja luetteloinnin lisääntyessä. Samoin luetteloitiin kasvi ja eläinkuntaa. Alkemistit tulivat aloittaneeksi kemiana tunnetun tieteenhaaran ja astrologia viitoitti tietä paikanmäärityksen ja tähtitieteen saavutuksille. Ehkä sittenkin suurin keskiaikainen saavutus kulminoitui Vilhelm Okkamilaisen 1300-luvulla esittämiin ajatuksiin aistien ja luonnollisen järjen käytöstä riippumattomina uskonnollisista totuuksista. Ajatus jäi kytemään, kunnes 1500-luvun lopun ja 1600-luvun filosofit alkoivat todenteolla työstää näitä ajatuspirstaleita. T. Akvinolaisen skolastiikka tarjosi myöhemmille sukupolville paljon hedelmällistä teoriapohjaa. Lieneekö vieläkään löytynyt vastausta Akvinolaisen kysymykseen: tuhoaako moraalikäsitteistä vapaa ajatus maailman?

Rami Saarniaho